SDP:n ajama historiallinen vanhuspalvelulaki on susi jo syntyessään. Kyseessä on hoitoala, johon hakeutuvat ne henkilöt, jotka eivät muuhun työhön kykene tai pääse.
Karkeasti arvioituna henkilökunnasta kolmannes on ahkeria työntekijöitä, yksi kolmannes hoitaa työnsä tyydyttävästi ja loput kolmanneksesta ovat patalaiskoja.
Nykyiselläänkin työntekijämäärällä hommat hoituisi mallikkaasti jos palkan eteen kaikki viitsisi tehdä työnsä asiallisesti, mutta näinhän ei ole.
Työssä käynnistä johtuva hatutuksen (v***s määrä on vanhusten hoidoalalla kaikkein suurin ja sen myötä "sairaspäivät" samassa suhteessa valtakunnan eliittiä.
Ja kuten tiedämme, sairauspäivät ovat kunta-alalla kallista pääomaa veronmaksajille ja tätähän demarit ajaa ponnekkaasti.
Jos henkilömitoitus toteutuu, niin käytännössä sijaistyöntekijöiden määrä moninkertaistuu sairauspäivien vaikutuksesta, eli käytännössä mitoitus on lähempänä 1:1:n.
Sääli niitä kunnan isiä ja äitejä, jotka joutuvat sdp:n sätöksen seuraamukset hoitamaan käytännössä. Itse henkilömäärän kasvattaminen ei tuo mitään uutta parannusta vanhusten hoitoon, ainoastaan henkilökunnan kahvi- ja ruokatauot pitenevät täydellä palkalla.
Onkohan kohtuuttoman kalliiksi tuleva laki sen väärti?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Oletko ihan uuno vai täysi torvi? Vai on hoitoalalla henkilöitä jotka ei muuhun työhön kykene? Jos näin on niin vanhukset pitää viedä vankilaan ja vangit laitoksiin!
Kirjoittaja tuntuu olevan hyvin selvillä vanhusten hoitajien mielentilasta, laadusta ja työnjohdon täydellisestä osaamattomuudesta tai peräti puuttumisesta!
Jos vanhuksia hoitamaan palkataan ihan kuka vaan, että voidaan sanoa hoitoa olevan niin silloin ei voi ahkeruuden, työmoraalin perään kysellä vaan pitää kipaista peilin ääreen katsomaan kuka rekrytoi kenet ja miksi?
Tavallisena duunarina joutuu kysymään: missä helkatissa on vastuu????? Niin rekrytoijilla kuin työntekijöilläkin???? Ei tavallinen duunari voi, eikä saa olla vastuuton!!! Eikä se edes osaa olla vastuuton tai halua olla vastuuton, mutta tuntuu kun kirjoitustasi lukee niin omilla tekemisillä ei ole niin väliä, koska aina voi syyttää muita!
Nostettiin ikä liian ylös. Miehet jo kuolleita..
Demarit ovat jo takkinsa kääntäneet etukäteen! Vanhuspalvelulaki pidetään esillä äänten "kalastamisen" takia. Demut pitkittävät asiaa tarkoituksella, kunnes kunnallisvaalit ovat ohi. Kaiken "vaalihumun" jälkeen sosialidemogguraatit unohtavat tarkoituksella vanhukset. Tämän jäkeen he palaavat kokkareiden nöyriksi laeijoiksi. Tämän jälkeen (demari)puolueen täkein asia on rahan syytäminen (etelä)euroopan pankeille ja olla notkeita poikia "Suomen porvarin" edessä. Demut unohtavat vaalien jälkeen (aivan varmasti) vanhuspalvelulain korjaamisen, koska heidän mieletään vahukset eivät tavitse mitään (...ja rahat tarvitaan muihin kohteisiin).
Kok ja kepu sitä vastustaa, kun ne eivät saaneet kahdessa vaalikaudessa
sitä aikaan, vaikka yrittivät.
Kaikki muut seuraavat demareita, eikä sitä mitään pitkitetä.
Kokoomuksella on varaa hoitaa omaisensa missä ne tahtoo ja kepu ei halua
kuntaliitosta, jotta ne voi kyykyttää märissä vaipoissa vanhuksia edelleen ts
kepulandiassa kaikkki hyvin, kunhan mikään ei muutu miksikään ja valtio
kustantaa kaiken (ts me veropellet).
Risikon haastattelu a-ohjelmassa paljasti ,että tuon hoitomitoituksen
rahat otetaan kotihoidosta, mitä järkeä siinä on kun lisää käsipareja
tarvitaan molempiin,kolme pikakäyntiä ei ole mitään huolenpitoa sairaasta.
Tämä pelleily on demujen ääntenkalastelua
Ainoa tapa hoitaa nuo hoivaasiat kuntoon, on määrärahojen lisääminen,
eikä sellaisesta ole hallitusneuvotteluissa sovittu.