Likaisin fantasia

ehkä se on ne niin piilossa pidetyt ja mainitsemattomat hevoset jotka ottaa takaapäin. todellisuudessa en uskaltaisi. en edes harkitsisi.

mun sormetusfantasia viime aikoina on sellanen bi-juttu että parhaan likkakaverin kanssa pakotetaan yks pihapiirin söpö kundi meille kämpille. sit sidotaan se käsiraudoilla selälleen sänkyyn ja juotetaan se känniin. sit me likat suukotellaan ja hyväillään toistemme rintoja ja reisiä ja riisutaan ja aletaan sormettaa toisiamme. samalla kattellaan kuinka söpöllä kundilla alkaa kalu kovettua housuissa ja sit mä avaan sen vetoketjun ja kaivan sen kalun esille ja alan nuolla sitä...

Mun ope ottaa mut väkisi jälki-istunnossa..

..likaisin ja tuhmin fantasiani on se, että kuvittelen olevani pornofilmin kuvauksissa. laitan vain silmät kiinni ja kuvittelen kameran ottamaan lähikuvaa piparista, kun sormeni tai dildo uppoaa sinne. lisäksi kuvittelen pari komeaa lihaksikasta miestä viereen muka seuraamaan itseni hyväilyä.. ja sit niillä alkaa seisoa ja ne ottaa mut kameran käydessä koko ajan.

joskus kuvittelen että dildo on jonkun todella ruman miehen iso sormi, ja pikkudildon kanssa kuvittelen, että lemmiskelisin jonku nuoren sällin kanssa, jolla kalu ois vielä kasvuvaiheessa. sekin kiihottaa, kun kuvittelee, että joutuisi antamaan pakosta jollekin ihan tuntemattomalle tyypille tyyliin auton konepeltiä vasten tai että mies käskis että "istu tähän". tietenkin se tyyppi ensin houkuttelis ja hyväilis mua, ei siis mitään raiskausjuttua, vaan sillai lempeän hurjasti.

nyt kun pääsin vauhtiin, niin yksi fantasia on vielä. kuvittelen, että olisin pyörtynyt ja joku mies käyttäisi tilannetta hyväkseen omien pervojen mielihalujensa tyydyttämiseksi. makaisin tiedottomana jossain ja mies riisuisi vaatteitani, ihailisi vartaloani ja koskettelisi mua joka paikkaan ja samalla tyydyttäisi itseäänkin. siitä sitten heräisin pikkuhiljaa ja juttu johtaisi vähän koskettelua pidemmälle...

ja työpaikalla tykkään katsella oman ikäisiäni poikia/miehiä, ja kuvitella että miten ne ottais mut tauolla jossain siivouskomerossa..takaapäin huohottaen korvaani ja purren niskaani. siihen juttuun kelpais myös vanhemmat pomonikin! itse olen siis 27 vuotias brunetti.

kaikki on sellaisia fantasioita, joita en tohtisi toteuttaa, mutta kicksit niillä tulee joka kerta.

Heippa!

Varoitus siitä, että tämä kirjoitus on pitkä kuin nälkävuosi. Mutta se varmasti kertoo, että naisilla tosiaan voi olla aika kiero mielikuvitus. Se ei silti ole mikään seksinovelli, joten sellaisen odottajat voivat lopettaa lukemisen tähän.

Tämän fantasia-kyselyn innostamana kirjoitin ylös asioita, omaan seksuaalisuuteeni liittyen miettiessäni, mikä minussa oikein on "vikana". "Vikana" on siksi lainausmerkeissä, että elämä on oikein hyvin mallillaan, on kultainen aviomies, ihanat ystävät, kiva työ, oma nätti talo, muutama mieluisa harrastus... Olen tällainen 30 tyttönen, kilttiluonteinen, "pieni runotyttö" kuten rakkaani minua joskus kutsuu. Hän sanoo minua kauniiksi ja söpöksi, mutta omasta mielestäni olen sellainen "tavis". Kasvonpiirteiltä olen vähän lapsekkaan näköinen, mutta tässä iässä "babyface" alkaa olla jo plus-merkkinen asia. Kutsukaa minua vaikka Jenniksi. Se ei ole oikea nimeni eikä minun lapsuudessani ollut sen nimisiä kuin aivan vanhoissa naisissa. Mutta satun pitämään nimestä. Siis Jenni *kättelee ja niiaa*

Minulla on joitakin päähänpinttymiä (kylläpäs tuo sana kuulostaakin rumalta kirjoitettuna) seksuaalisuuden kanssa. En tiedä, voiko niitä kutsua fantasioiksi. Tai kyllä niitä voi, mutta en oikein pidä siitäkään sanasta. Asia ei ole kiinni siitä, etten voisi rakkaani kanssa kokeilla seksinkin suhteen kaikenlaista. Olemme kokeilleetkin vaikka mitä. Mahdollisuuksien mukaan soveltaen myös sen tapaisia juttuja, jota tässä yritän kuvata.

Saan rakkaaltani seksiä tarpeeksi. Melkein milloin vain haluan ja millaista haluan. Ja muutenkin kulta hellii minua vaikka miten. Hieroo hartioita ja jalkoja työpäivän päälle. Ja mikä ihaninta hän osallistuu mielellään kotitöihin. Mutta ei minun pitänyt tässä miestäni kehua, vaikka hän kyllä kaikki kehut ansaitsee.

Vaikka saan seksiä tarpeeksi, haluan joskus nauttia siitä yksinkin. Teini-iässä ja nuorena aikuisena minulla oli intohimoinen seksisuhde itseni kanssa, ja opiskelin aika tarkkaan kaikki omat salaisuuteni. Olen aina voinut kertoa miehelleni, mitä haluan ja hän toteuttaa kaiken, mutta sitä vain kaipaa joskus itseäänkin. Ei tämä kai ole aivan tavatonta hyvässäkään parisuhteessa.

Mutta erikoista on se, että silloin kun voin varata tarpeeksi aikaa hetkeen itseni kanssa, minulla toistuvat tietyt ajatukset, muistot, tavat... Niihin liittyy paljon asioita, joita joku voi ihan hyvällä syyllä sanoa perversseiksi. Itse en haluaisi ajatella niitä niin rumana.

Eilen ennen kuin aloin kirjoittamaan tätä, harjoitin taas kerran "itsetutkiskeluani", kun rakkaani oli harrastusriennoissaan. Yleensä valmistaudun leikkiini pukeutumalla jollakin tavoin "nuorekkaasti". Nyt yritin laittautua nyky-opiskelijatytöksi tyköistuvine puseroineen/toppeineen, ruutuhameineen, raitapolvisukkineen ja tennareineen. Ja hiukset saparoille. Joskus pukeudun ihan arkenakin tuollaiseen tyyliin, ja voitte kaksi kertaa arvata, pitääkö mieheni "nuoresta" vaimostaan... Ennen harrastin omissa leikeissäni myös rohkeampaa tyyliä korsetteineen, sukkanauhoineen ja korkkareineen, mutta nykyään jätän sellaiset mieluummin aviolliseen seksiin.

Ensimmäinen juttu on siis laittautuminen todellista ikää nuoremmaksi. Toinen, jo paria astetta isompi outous on se, että melkein aina otan mukaan esim. raipan. Sellainen on joskus hankittu yhteisiin leikkeihimme (kumpikin pidämme roolileikeistä ja molemmat viihtyvät niin "päällä" kuin "alla"). Tai joskus käyn hakemassa ulkoa vitsan. Raipalla tai vitsalla en oikeastaan tee mitään koko leikkini aikana, mutta haluan katsella ja joskus kosketella sitä. Haluan, että se on läsnä.

Kolmas outous ovat ajatukseni, jotka melkein aina kulkevat yhdenlaisessa asetelmassa. Tilanteessa, jossa olen jollakin tavoin alisteisessa asemassa itseäni vanhempaan tai joskus nuorempaankin naiseen nähden. Nämä eivät koskaan ole mitään lesbofantasioita. Niissä ei ole seksiäkään kuin korkeintaan hienovaraisten vihjailuiden verran. Olen tehnyt jonkin virheen, ja saan valita jonkun muodollisen rangaistuksen ja ruumiillisen rangaistuksen välillä. Joskus ajattelen toiseksi osapuoleksi tanssinopettajani, joka haluaa rangaista harjoittelun laiminlyönnistä. Joskus taas naispuolisen esimiehen työpaikaltani. Useimmiten muistelen kuitenkin tapausta, joka on kuvitelmiani eniten jalostanut. Ainoaa tämän tyyppistä tositapausta. Se sattui teini-iässä ja kerron siitä kohta.

Teini-iässä minulla oli seksiin ja seksuaalisuuteen aika erikoinen suhtautuminen. Jo silloin minulla oli jonkinlaisia samantapaisia fantasioita kuin edellä kerroin, ja itseni kanssa puuhailin paljon. Eli outo jo nuorena. Pääasiassa kyllä haaveilin paljon normaalimmista jutuista. Painopiste oli erilaisista petting-jutuista unelmointi. Joskus, kylläkin aika harvoin, haavekumppanina oli toinen tyttö. En yritäkään kieltää lieviä biseksuaalisia piirteitäni, vaikka vain hyvin harvoin olen toteuttanut niitä käytännössä.

Mutta oikeaan seksiin minulla oli aika torjuva asenne. Olin neitsyt ja neitsyyteen liittyi ajatusmaailmassani monenlaisia vahvoja tunteita, joissa sekoittui mystiikkaa, feminististä ajattelua ja romantiikkaa.

Ulkoisesti olin silloin, kuten aikuisenakin, ihan tavallinen. Täytyy kyllä sanoa, että kun nyt katson itseäni sen ajan valokuvista, silloin niin trendikkäät 80-luvun vaatteet näyttävät nykyään kamalilta. Enkä kampaustyyliänikään mieluusti silloiseen vaihtaisi.

En muista, että lukiossa kukaan poika olisi osoittanut erityistä kiinnostusta minua kohtaan. Ehkä se johtui siitä, että "naistenmiesten" kiinnostus kohdistui koulun kaunottariin ja tyttöihin, joiden kanssa oli lupa odottaa pääsyä sänkyyn. Minulla taas oli aika napakoita mielipiteitä ja vaikka olinkin aika ujo, joskus sain sanotuksi niitä ääneen. Muutenkin kaveerasin lähinnä femakkokaartiksi sanotussa tyttöporukassa. Tässä jengissä sivuttiin puheissa joskus tyttörakkauden juttujakin. Pari kertaa suutelin bestikseni kanssa, mutta silloin sitä ei tehty julkisesti, kuten nykyään tuntuu olevan muotia.

Minulla olisi kyllä ollut kiinnostusta tiettyihin poikiin. Nämä eivät olleet niitä naistenmiehiä, vaan kilttejä niin sanottuja kunnollisia poikia. Eivät he kaikki pahimpia hikipinkoja olleet, mutta sellaisia minua kiinnostavia tyyppejä. Esim. kiroileminen, kaksimieliset vitsit ja jopa syljeskeleminen on minulle aina ollut täydellinen turn-off. Niin on vieläkin. He eivät olleet innokkaita tekemään aloitteita enkä minäkään uskaltanut. Pelkäsin hirvittävästi torjutuksi tulemista ja sydäntäni kylmäsi ajatus, että nuokin pojat kyttäävät vain kaunottarien joukkoa. Yhden tuollaisen kiltin pojan rohkaistuin pyydystämään vanhojen tanssien pariksi ja hän yllätti minut täysin antamalla yksien harjoitusten päätteeksi suudelman kädelleni. Päiväkirjani kuuli tilitystä sivukaupalla ja minä rakastuin aivan päättömästi ensimmäistä kertaa elämässäni. Se juttu ei päättynyt hyvin, koska ei ehtinyt alkaakaan. Mutta se siitä.

Voi kai sanoa, että hormonien hyrrätessä vilkkaimmillaan olin seksuaalisesti tavallaan hyvin estynyt ja tavallaan taas hyvin avoin.

Jospa nyt päästäisiin vähitellen tähän kertomukseen. Kertomus perustuu tositapahtumiin, mutta monet yksityiskohdat ovat aivan varmasti myöhäisempiä mielikuvia. Tätä tarinaa vartan henkilöiden vuorosanoja on ihan suoraan keksittykin. Muistan tarkasti vain aivan muutamia repliikkejä.

Elettiin 1980-lukua, sen loppupuolta. Olin lukion toisella, kun vietin erästä viikonloppua sukulaispariskunnan luona. Kutsutaan heitä vaikka Ristoksi ja Monicaksi. Nimet eivät ole oikeita. He, varsinkin Monica, oli ns. vähän hienompaa väkeä. He olivat noin nelikymppisiä, mutta lapsia heillä ei ollut. He asuivat kaupungin laidalla aika isossa vanhassa talossa ja mielellään ottivat yövieraita. Pienenä olin ollut heillä vähän pidempäänkin hoidossa, kun isä ja äiti tekivät ensimmäisen ulkomaanmatkansa. Paikka oli myös hyvä tukikohta viikonlopun viettoon, kun kaupungille oli vain kävelymatka. Asuimme itse aika kaukana maalla, josta ei ennen ajokortin saamista kovin helposti päässyt kaupunkiin viettämään aikaa kaverien kanssa. Yläasteella ollessani en muista koskaan hengailleeni kaupungilla perjantai-iltaisin, mutta lukiossa käytin muutaman kerran hyväkseni Riston ja Monican vieraanvaraisuutta, kun oli sovittu jotain kaupungille tai jonkun kaupungissa asuvan kaverin kotiin.

Oli myöhäinen syksy ja oli jo kylmää. Ensilumi oli satanut. Olin jäänyt reissukassin kanssa Ristolle ja Monicalle suoraan koulusta. Muistan hyvin, että he eivät millään halunneet päästää minua bestikselleni iltaa aloittelemaan ennen kuin oli syöty päivällinen. Monican mielestä olin liian laiha niinkuin Ristokin, ja meidän piti syödä hyvin. Ihmettelen muuten, miksi Risto oli niin hoikka, jos Monica ruokki häntä joka päivä sellaisilla herkuilla kuin hän laittoi aina kun itse olin siellä käymässä. Minä en kyllä ollut laiha, vaan melko vähäiseen pituuteeni nähden lähes vahvarakenteinen ja aika jäntevä. Harrastin jo tuolloin tanssia ja tanssitunneilla toivoin usein olevani sirorakenteisempi tai ainakin pidempi, kun katselin itseäni salin peilistä. Sain Monican pään käännettyä, kun kerroin, miten bestikseni oli luvannut tehdä lasagnea ja monenlaisia salaatteja, joita syötäisiin tyttöporukalla ennen kaupungille lähtöä. Sanoin, etten millään haluaisi loukata ystävääni ruokahaluttomuudella. Se kaikki oli muuten ihan totta ja upposi Monicaan täysillä. Melkein kyyneleet silmissä hän vielä lähtiessäni taivasteli kuinka ihanaa on, että nuoret järjestävät oikeita kutsuja toisilleen. Sellainen oli Monica. Hän olisi ollut varmaankin elementissään jossain rokokooajan kartanon emäntänä.

Monica oli ulkoisestikin näyttävä nainen. Hän oli pitkä, kuten miehensäkin, mutta myös muutoin kookas. Lihava hän ei ollut eikä oikein runsasmuotoinenkaan, paremminkin roteva. Tyylikkyys pukeutumisessa ja sen ajan yleinen muoti, joka sopi hänenlaisilleenkin vartaloille (isot olkatoppaukset jne.) sai minut pitämään Monicaa oikeastaan kaunottarena.

Olin luvannut tulla puoleenyöhön mennessä. Kaikenlaisen sähellyksen takia myöhästyin yli kaksi tuntia lupauksestani. Söimme bestikselläni, kuten oli tarkoituskin ja joimme jo aterialla vähän liikaa viiniä. Kun kaupungilla alkoi tulla vilu, eikä meitä kiinnostanut ajokortti-ikäisten poikien kyytitarjoukset, menimme kolmisin tai nelisin takaisin ystävämme luokse tyhjentämään viinipullot ja lopuksi itkemään toistemme olkapäihin mitä pikkumaisimpia asioita.

Olin aika sekavassa kunnossa, kun lähdin kävelemään Riston ja Monican talolle, mutta kylmä yöilma selvitti päätä hiukan.

Monica oli ehtinyt pahasti huolestua viipymisestäni. Silloin ei ollut kännyköitä, eikä Monica tiennyt bestikseni kotinumeroa. Hän oli yrittänyt soittaa meille kotiin kysyäkseen, olisinko mennyt jostain syystä jonkun kyydillä sinne, mutta isä ja äiti olivat sen viikonlopun palelemassa mökillä.

Keittiössä paloi valot, kun yritin mahdollisimman hiljaa avata ovea. Isäntäväki luotti minuun niin paljon, että antoi käyttööni talonsa avaimen näillä vierailuilla. Monica tuli itkeneen näköisenä puolijuoksua eteiseen siunaillen ja kauhistellen. "Jenni, ei kai sinulle ole sattunut mitään?", oli hänen ensimmäinen kysymyksensä.

Yritin soperrella olevani kunnossa ja pyytelin anteeksi. Monica halasi minua ja kyynelsilmin hoki luojankiitosta. Hän auttoi lapaset kädestäni ja takin päältäni ja pyysi istumaan jakkaralle ja riisui saapikkaat ja hieroi jalkojani lämpöisemmiksi. Risto kävi jossakin vaiheessa katsomassa ja sanoi jotain, mitä en muista. Varmaan jotain puoliksi leikillistä. "Menetkös siitä, kun enkeli saatiin kotiin", Monica sähäytti miehelleen. Hän tarjosi kuumaa kylpyä ja tapansa mukaan syötävää. Olin tosi nolona kaikesta huolenpidosta, kun olin itse mokaillut. Sopertelin kiitoksia ja "sä oot Monica maailman ihanin ihminen" ja "anteex kauheesti", mutta halusin vain suihkuun ja nukkumaan. Monica vannotti nukkumaan kunnolla: "Enkeli nukkuu nyt pahan olon pois". Hän lupasi tehdä aamupäiväksi brunschin (hän käytti paljon tuollaisia ylihienoja sanoja). "Mutta", hän jatkoi, "aterian jälkeen haluan hieman keskustella kanssasi, Jenni."
"Joo, tottakai", vastasin kun lähdin nousemaan portaita eteisestä vierashuoneeseen. Huoneen vieressä yläkerran käytävällä oli WC ja suihku. Lämmin suihku oli ihana, mutta vessaan minun ei ihme kyllä tarvinnut kesken unien heräillä.

Nukuin aamulla yli kymmeneen, eikä olo herätessä ollut paras mahdollinen. Ei kuitenkaan niin huono kuin olin yöllä pelännyt. Kävin taas suihkussa ja tuntui, että vesi huuhteli huonoa oloa pois. Pukeuduin nopeasti, pesin hampaat, kampasin hiukset ja meikkasin vähän. Sekin virkisti. Minua nolotti kuljeskella Riston ja Monican talossa farkuissa ja collegepuseroissa, kun isäntäväki itse pukeutui aika tyylikkäästi. Risto piti kravattia joskus vapaapäivänäkin, kun oli vieraita. Minulla oli kassissa mukana vähän paremmat vaatteet osittain isäntäväkeä ajatellen, osittain jos olisi perjantai-illaksi sovittu tyttöjen kanssa jostain vähän paremmasta pukeutumisesta. Mutta ne saivat nyt jäädä kassiin.

Monica tervehti iloisesti keittiössä. Risto oli pihalla lumitöissä. Lunta oli satanut yöllä aika paljon, mutta varmaankin vasta sen jälkeen, kun olin tullut takaisin. Hän halasi minua ja tiedusteli vointiani. Toivoin, että hengitykseni ei tuoksahtaisi pahasti, kun vastasin olevani "Ihan ookoo, kiitos". Risto huudettiin aterialle ja hän laski hyväntahtoista leikkiään "Johan tässä on vatsa tyhjänä odoteltukin prinsessan heräämistä" ja siirtyi sitten ihastelemaan vaimonsa tarjottavia. Oli kaikenlaista suolakurkusta pekoniin, kolmea lajia leipää ja vaikka mitä hyvinkin nykyajan hotelliaamiaisen edestä.

En jaksanut syödä paljon, mutta kehuin Monicaa kilvan Riston kanssa. Emäntä säteili. Aterian jälkeen Risto lähti jatkamaan lumitöitä. Kysyin: "Saanx mä auttaa pöydän siivoomisessa ja tiskaamisessa?", mistä Monica ilahtui. Ajattelin, että se olisi vähintä, millä voisin hieman paikata eilistä mokailuani. Eikä olokaan ollut enää paha. Vain hieman nuutunut.

Yhdessä olimme nopeasti puhdistaneet pöydän. Ruokatarvikkeet olivat oikeilla paikoillaan Monican valtakunnan isossa jääkaapissa ja kylmiössä ja astiat joko tiskikoneessa tai käsin tiskattuna. Istahdimme vielä pöydän ääreen.

"Jenni-kulta", Monica aloitti hiljaisella lempeällä äänellä.

"Niin?"

"Siitä eilisestä. Me olimme Riston kanssa sinusta niin huolissamme."

"Mä uskon sen ja oon tosi pahoillani."

"Minä tiedän, että olet kiltti tyttö. Eikä se eilinen ollut ollenkaan sinun tapaistasi. Mutta olen miettinyt, pitäisikö meidän kertoa siitä isällesi ja äidillesi."

"Tota... onx sun ihan pakko kertoo?"
Ei minulla ollut mitään pelättävää, vaikka kotiväki saisikin tietää. Äiti olisi kyllä surullinen ja huolissaan vähän aikaa. Isä sanoisi vakavaan sävyyn jotakin alkoholinkäytöstä ja siihen liittyvistä turvallisuusriskeistä ja olisi hänkin huolestunut. Ei tulisi huutamisia eikä mitään rangaistuksia. Mutta suru äidin silmissä ja huoli isän kasvoilla olivat jotain, mitä en haluaisi nähdä. Olin aina ollut kiltti tyttö, ja minulla oli niin ihanat vanhemmat, että en halunnut heille murheita tyttärensä hölmöilyistä. Minua olisi hävettänyt hirveästi, jos he olisivat joutuneet kokemaan tyttärensä pettäneen heidän luottamuksensa.

"Niin. Ei se tietenkään ole pakko. Mutta minä olen ajatellut tätä asiaa nyt aika paljon. Minä rakastan sinua kuin olisit oma tyttäreni. Uskotko, Jenni-kulta?"

"Joo, uskon mä."

"Minusta olisi oikein, jos jollakin tavalla kokisit itse sen eilisen jutun seuraukset. Ihan nyt suoraan sanoen olen sitä mieltä, että tarvitsisit jonkinlaisen rangaistuksen."

"Joo tota, mä oon kyllä samaa mieltä", vastasin hiljaa.
Sana "rangaistus" pompautti sydäntäni ja nielaisin niin, että pelkäsin Monican hämmentyvän. Olihan minulla ne vielä aivan kehittymättömät, harvinaisetkin, ajatusleikkini. Ne, joihin nimenomaan kuului rangaistus. Mutta millaista rangaistusta Monica tarkoitti, sitä en vielä tiennyt.

"Olen aina tiennyt, että olet ajattelevainen nuori nainen. Älä nyt pelästy, mutta kysyn suoraan. Oletko koskaan saanut piiskaa?"

Sydämeni hypähtää uudelleen, ja pala nousee kurkkuun. Jännittää.

"Ei, en mä oo", vastaan totuudenmukaisesti.

"Miltä sinusta kuulostaisi, jos rangaistus olisikin ruumiillinen? Vai kuulostaako se ihan hassulta, kun olet kuitenkin jo 17-vuotias?"

"Mä luulen, et se vois olla mulle ihan hyvä juttu". Painan katseeni alas ja melkein kuiskaan.

Monica odottaa vähän. Ehkä äkillisen perumiseni varalta, mutta jatkaa sitten: "Minäpä sitten kerron, mitä olen ajatellut. Voit sitten sen jälkeen päättää, mitä haluat. Risto on illalla klubin pikkujoulutoimikunnan kokouksessa, ja me tytöt olemme kaksistaan kotona. Uhrattaisiin siitä ajasta tuokio tälle ikävälle pikku asialle. Kävisit vielä päivänvalon aikana pikku kävelyllä ja toisit sieltä risun iltaa varten. Saisit sitten sen avulla pienen muistutuksen eilisestä."

"Mä oon kyllä ihan valmis tohon."
Pelkään, että Monica huomaa hengitykseni kiihtyvän. En tiedä, kiihtyykö se, mutta siltä minusta tuntuu. Olen kuulevinani myös Monican hengittävän hieman nopeammin. Hän puhuu edelleen lempeällä äänellä rauhallisesti, mutta silti...

"En tietenkään löisi liian kovaa ja saisit pitää sukkahousut tai trikoot päällä. Siitä ei silloin jäisi mitään jälkiä. Se vain vähän muistuttaisi eilisestä ikävästä asiasta. Sovittaisiin yhdessä lyöntien määrä, tai vaikka sinä saisit sen päättää."

"Okei, kiitti. Mulle toi käy hyvin. Mut ehkä se olis parempi et sä päättäisit sen lukumäärän. Kun muahan tässä nyt rangaistaan ja mun tarvii ottaa vastaan se, mitä määrätään."

Monica on hetken hiljaa. Pelkään menneeni liian pitkälle. Pelkään, että Monica tulkitsee sanoistani jotain... kieroutunutta. Vaikka en koe mitään varsinaista fyysistä seksuaalista kiihottuneisuutta, henkisesti käyn ylikierroksilla. Mutta hän vain hymyilee: "Jenni-kulta. Minä en voi kuin ihailla sinua ja vastuuntuntoasi. Katsotaan, millaisen risun tuot ja sovitaan se lukumäärä sitten, jooko?"

"Joo. Mut saanx mä käydä ihan äkkiä moikkaamassa kavereita. Mä tuon sen risun sit samalla kun tuun takasin. Ja nyt mä lupaan, että en myöhästy tai mitään."

"Mene toki, kultaseni. Risto lähtee puoli kuudeksi. Sen jälkeen meillä on sitten aikaa."

En muista oikein mitään siitä, kun kävin bestikseni luona. Ehkä me tiskasimme yhdessä, en ole varma. Ja muistelimme perjantaita. Minä olin aika poissaoleva. Se oli helppo selittää johtuvaksi krapulasta, vaikka oikeasti en tuntenut sitä enää. Ajatukseni olivat siinä, mitä tapahtuisi, kun Risto lähtisi illalla.

Palatessani kiersin pidempää reittiä, jonka kävelytien varressa oli isoja pensaikoita. Siellä oli myös hiljaisempi liikenne kuin suoralla tiellä. Mitä vastaisin, jos joku kyselisi pajun oksan taittamistani? Voisin vaikka sanoa, että aion käyttää sitä askarrellessani joulukoristeita. Tai jotain. Mietin myös, minkä pituinen ja paksuinen oksa rangaistukseeni olisi soveltuvin. Päädyin aika ohueen vähän vajaan käsivarteni mittaiseen oksaan, jonka sai taitettua helposti astumatta paksumpaan lumeen.

Menin sisään peläten, että törmäisin Ristoon. Mitä hän sanoisi oksasta? Tai mahtoiko hän tietää siitä, mitä hänen vaimonsa minulle muutaman tunnin päästä tekisi? Monica oli kuitenkin jo ovella vastassa taas iloisesti tervehtien.

"Moi taas. Kelpaax tää", kysyin oksaani näyttäen.

"Löysitkin oikein kauniin", hän sanoi, kun astuimme eteiseen. "Olisitko vielä niin ystävällinen, että hakisit saunasta oikein lämmintä vettä siihen siniseen pesuvatiin?"

En tiennyt, mihin vettä tarvittaisiin, mutta tein, kuten Monica pyysi. Hän oli tuonut olohuoneen isolle lattialle vanhan räsymaton ja pyysi minua asettamaan vesisaavin sen päälle. Sitten hän toi vitsan ja asetteli sen pesuvatiin. "Tämän on hyvä liota vedessä vähän aikaa, jotta se tekee tehtävänsä paremmin eikä aivan heti katkea", hän totesi. Nyökkäsin vastaukseksi.

Risto lähti kokoukseensa. Olin kuullut hänen puhuvan jotakin Monican kanssa, ja Risto oli myös käynyt katsomassa olohuoneen vesisaavia. Hänen oli pakko tietää, mitä illalla tulisi tapahtumaan. Lähtiessään hän sanoikin minulle lempeästi: "Olet urhea tyttö. Koitahan kestää. Ja kyllä sinä kestätkin, tiedän sen." Kuulin hänen vielä kuiskaavan vaimolleen: "Ethän ole Jennille liian ankara?" Monica pudisti päätään ja vastasi suudelmalla.

Menin vierashuoneeseen valmistautumaan. Kysyin mennessäni Monicalta, pitikö iltatuokiota varten pukeutua jotenkin erityisellä tavalla. "Hupsu, ei tietenkään tarvitse. Mutta jätä alle kuitenkin paksut sukkikset tai trikoot, jooko?"

Halusin laittautua nätiksi. Olin silloin ja edelleen sitä mieltä, että kaunotarta minusta ei tee mikään. Mutta aika söpö voin parhaimmillani olla.

Mietin meikkaamista pitkään. Toisaalta olisin halunnut. Mutta toisaalta en tiennyt, miten kestän kipua. En pelännyt, että Monica satuttaisi minua kamalasti, mutta saattaisinhan alkaa itkeä jo pienestäkin. Se sotkisi meikit.

Muuta ehostusta miettiessäni lakkasin kynnet uudestaan. Paremmat vaatteeni olivat musta-violetti -linjaa, joten kynsistäkin tuli violetit. Koulussa meikkasin tosi vähän, mutta jossain vaiheessa olin oppinut pitämään siitä. Siksi käytin aika paljon aikaa itseni laittamiseen aina, kun oli jokin erityinen tilaisuus. Nyt päätin varmuuden vuoksi tulla toimeen ihan minimaalisella kasvojen ehostuksella. Jos kuitenkin alkaa itkettää...

Minulla oli silloin lyhyet hiukset niinkuin useimmilla tytöillä. Aika vaaleat sellaiset, tai oikeastaan ei minkään väriset. Keräsin niistä ylhäälle pienen "balettisykerön".

Toinen asia, mitä mietin pitkään, oli alusvaatteiden väri. Tämä oli minulle tärkeä asia siksi, että puserossani oli muodin mukainen ns. venepääntie, joka melkein aina jätti toisen rintsikanolkaimen näkyviin. Mukanani oli valkoisten lisäksi yhdet mustat rintsikat ja pikkuhousut. Se oli harvinainen väri nuorilla silloin, eikä monikaan olisi esim. kouluun sellaisia laittanut. Nyt päätin kuitenkin pukea ne. Musta väri alla tuntui seksikkäältä. Tunsin tämän pikku päätöksen tehtyäni lähes koko päivän kestäneen oudon jännityksen vihdoin muuntuvan toisaalta pelkäämäkseni, toisaalta kaipaamakseni seksuaaliseksi kiihottuneisuudeksi. Tai nyt saatoin olla varma, että se oli sitä. Ei vieläkään fyysistä, mutta tiesin että herkät paikat olisivat pian hyvin herkkiä oikealle kosketukselle. Sekunnin ajan mietin, tyydyttäisinkö itseni nyt, mutta pian halveksuin koko ajatusta. Sen sijaan pelkäsin, kiihottuisinko jotenkin näkyvästi. Jos rangaistus tuntuukin kivun sijasta niin ihanalta kuin kuvitelmissa...

Monica oli luvannut, että saan pitää sukkahousut päällä. Tarkoitukseen sopivat, aika paksut sellaiset, mustat, minulla olikin mukana. Varmistin pelkäämäni asian terveyssiteellä. Ne eivät silloin olleet kovinkaan näkymättömiä. Mutta vaikka se oli noloa, vielä paljon nolompaa olisi ollut, jos "muusta syystä" olisin kostunut niin, että sen huomaisi. Jälkeenpäin ajatellen juttu tuntuu hassulta, mutta nuorena ja kokemattomana pelkäsi kaikenlaista.

Yläosaan puin itse neulomani puseron, jossa oli geometrisia violetteja ja mustia kuvioita. Olen lapsesta saakka ollut aika hyvä ompelukoneen, neulekoneen ja kudinpuikkojen kanssa. Tuo pusero oli senhetkinen ylpeyteni. Vähän myöhemmin sen näki myös yksi koulumme kaunotarjengiin kuuluva tyttö, joka ihastui siihen. Olin mielessäni ylpeä, kun hän kysyi minulta lupaa yrittää tehdä itselleen samanlainen, tosin erivärinen. Annoin hänelle lainaksi piirtämäni mallit ja hän tekikin ihan hyvän. Kerran koulussa hänellä oli se päällään ja hän pyysi minua katsomaan, mitä hänen niskaan sisäpuolelle kiinni ompelemassaan pienessä lapussa lukee. Siellä oli tekstiilitussilla kauniisti kirjoitettu "Design Jenni P." Se tuntui ihanalta.

Nyt takaisin tarinaan. Noina aikoina tytöt käyttivät hameita arkikäytössä hyvin harvoin. Ne taisivat tulla muotiin kyllä aika pian sen jälkeen. Mutta juhlavampiin asuihin ne kuuluivat. Olin ommellut "design-puseroni" pariksi vähän polven yläpuolelle ulottuvan mustan hameen joustokankaasta.

Silloin oli muotia "viimeistellä" pukeutuminen sukilla. Fame-telkkarisarjalla oli varmaan osuutensa asiaan. Niinkuin sillä oli oli tyttöjen tanssi-innostukseenkin. En pukisi nykyään kovin mielelläni hienona pitämäni asun kanssa puolipitkävartisia jumppasukkia. Mutta tuon asukokonaisuuden viimeistelin violeteilla sukilla, joiden varsia asettelin pitkään kohdalleen.

Lopuksi laitoin vielä isot muoviset korvikset (nekin sarjassa, joita en ehkä tänä päivänä käyttäisi).

"Oi Jenni-kulta, miten kaunis sinä oletkaan! Kuin prinsessa!" Monica huudahti samalla liioittelevalla tyylillä kuin suvun juhlissa tai muissa tilaisuuksissa, missä esiinnytään vähän laitetumpina.

Kyllä Monicakin oli vaivaa nähnyt. Nyt ei saa nauraa, mutta napakasti istuvat hiihtarit ja oikein isoilla olkatoppauksilla koristettu jakku, kiiltelevää mustaa kangasta molemmat, olivat silloin aikuisten naisten tyylin huippua. Hän oli meikannut raskaasti, ja koruja oli paljon. Puolipitkät tummat hiukset oli sidottu niskasta kiinni. Minusta hän oli kaunis.

"Kiitos", vastasin vain, vähän hämilläni siitä, kokiko Monica asuni sopimattomana. Olihan hame yli polven ja toinen olkapää jäi paljaaksi. Tuolloin eivät edes nuoret olisi voineet kuvitelleetkaan nykytyttöjen matalia housuja tai pienen pieniä toppeja.
"Nyt ihan ensin haluan kysyä sinulta, kultaseni, että onko sinun nälkä?"

"Oi ei", ajattelin, "Aina ensin tuo mielessä. Mutta hyväähän se tarkoittaa."

"Ei, kiitos", vastasin lyhyesti. Lähes puolilta päivin nautitun runsaan aterian takia minun ei todellakaan ollut nälkä.

"Tuota, haluaisitko lasillisen punaviiniä? Minä olen jo yhden nautiskellut."
En muista huvittiko minua siinä vai vasta jälkeenpäin ajatus, että Monica periaatteessa tarjosi asiaa, josta tulisi minua rankaisemaan. Ei hän kyllä missään vaiheessa moittinut sitä, että olin edellisenä iltana nauttinut liikaa viiniä, vaan ilmoittamaton myöhästyminen oli syynä.

Minun on pakko myöntää, että pidin punaviinistä jo tuolloin, kuten nykyäänkin. Kun huono olokaan ei enää muistuttanut itsestään, vastasin myöntävästi.

Monica istui nojatuolissa, ja lasit olivat pöydällä vähän kauempana. Myös vitsa oli nostettu saavista pöydälle, eikä saavi enää ollut olohuoneessa. Hän sanoi, että oli itse käyttänyt oikeanpuoleista ja pyysi minua kaatamaan viiniä ja ojentamaan lasin hänelle. Tein, kuten hän pyysi ja lasia ojentaessani niiasin: "Ole hyvä." Olen tervehtinyt ihmisiä niiaamalla pienestä pitäen. Samoin teen kiittäessäni. Ja usein teen niin vielä näinkin "isona", jos vain tilaisuuden etiketti on tarpeeksi vapaamuotoinen. Se on pieni asia, josta olen saanut aika paljon kiitosta erityisesti vanhemmilta ihmisiltä. Monicaan kaikki tuollainen vanhanaikainen käytös on tehnyt aina suuren vaikutuksen, mutta minulta hän oli vuosien saatossa tottunut sellaista odottamaankin.

Monica kehotti minua istumaan toiseen nojatuoliin. Kun olimme siemailleet muutaman suullisen viiniä, tajusin, että huoneessa soi hiljaa musiikki. Se oli jotain klassista. Risto oli lähtiessään sytyttänyt vanhaan kakluuniin tulen, ja huone oli ihanan lämmin. Viini lämmitti lisää.

Monica katkaisi hiljaisuuden: "Nyt kun lasimme alkavat olla tyhjät, olisi ehkä aika suorittaa se illan epämukavampi osuus. Vai mitä mieltä olet?"

"Joo, mä oon kyllä ihan valmis."

"Hieno juttu. Sallitko, että kerron nyt, miten minä olen ajatellut, että asia hoidettaisiin? Voit sitten heti sanoa, jos haluat jotakin toisella tavalla."

"Okei, sopii."

"No niin. Ensin se lukumäärä. Toit oikein komean vitsan, mutta pitäisitkö 30 lyöntiä liian suurena? Ne tulisivat pepulle ja reisille. Tehtäisiin se kahdessa osassa, 15 kerrallaan. Niiden välissä pieni tauko, jonka aikana voisit ajatella asioita. Ja niinkuin lupasin sekä sinulle että Ristolle, niin en lyö kovaa. - Niin, eihän sinua haittaa, että Risto tietää tästä, mitä sovimme?"

"Ei, ei se haittaa yhtään. Ja se kolkyt on mun mielestä hyvä."
En voi mitään, mutta tilanteen konkretisoituessa kiihotun myös fyysisesti. Yritän ajatella, että oikeasti minua tulee kohta sattumaan, mutta se ei vie tunnetta pois. Kaikessa lapsellisuudessani olen iloinen terveysside-ratkaisustani.

"Hienoa. Minulla olisi sitten muutama pikku lisätoive tämän rangaistuksen suhteen. Voit sanoa heti, jos et halua niitä toteuttaa."

"Kerro vaan."
Innostun yhä enemmän tietämättä itsekään, mistä oikeastaan innostun.

"Toivoisin, että laskisit lyönnit ääneen. Ei pääse tapahtumaan ainakaan mitään erehdystä, kun sinä pidät lukua siitä, mitä sovimme äsken."

"Joo, tottakai mä voin laskee ne."
En tiedä, muistanko oikein, että Monica tuntui tässä kohden huokaisseen ja liikauttaneen itseään melkein vaivautuneesti. Vai onko se omien ajatusteni luoma tulkinta siitä, mitä hän sillä hetkellä ehkä koki...

"Ja sitten haluaisin, että ennen varsinaista rangaistusta pyytäisit anteeksi sitä eilistä. Ihan vain sillä, että me molemmat muistamme, miksi tähän tilanteeseen on tultu."

"Sopii", vastaan ja yritän uskaltautua hymyilemään. Tämä alkaa olla parempaa kuin villeissä kuvitelmissani, vaikka olen aivan varma siitä, että Monica ei esim. haluakaan minun riisuutuvan.

"Ja sitten kun ensimmäiset 15 lyöntiä on annettu, kiittäisit sillä tavalla vaikka ihan vain sanomalla 'Kiitos'. Ja sen jälkeen pyytäisin sinua miettimään tätä asiaa vähän aikaa nurkassa seisomalla. Suostutko olemaan vaikkapa tuollaisen varttitunnin ajan nurkassa?"

"Kyllä mä suostun. Tietysti. Mut saanx mä pyytää yhtä juttuu?"

"Voi Jenni-kulta, tottakai saat!"

"Voisitsä sanoo aina sitten tässä kun tää juttu etenee, että mitä sä haluut mun millonkin tekevän? Siis mun on ihan pakko sanoo, että tää juttu jännittää mua vähän. Siis mä oon valmis tekeen kaiken, mitä mun rangaistukseen kuuluu, mut ois ihanaa, jos sä sit aina sanoisit, mitä mä teen?"

Monica ymmärtää, mitä ajan takaa. Hän lupaa antaa ohjeet sitä mukaa, kun tilanne etenee. Jälkeenpäin olen usein pohtinut, oliko hänellä tarkka käsikirjoitus ennakolta.

"No niin, nyt me olisimme kai aika valmiita aloittamaan. Vai mitä?" Monican ilme on lempeä, kuten äänikin.

"Joo." Yritän taas hymyillä.

"Aloitettaisiin sillä anteeksipyynnöllä. Nyt pyydän, että kävisit ihan polvillesi siihen matolle takan eteen ja muutamalla sanalla lausuisit anteeksipyynnön."

En tiedä kohiseeko päässäni enemmän nautittu viinilasillinen vai oma mielihyvän sekainen jännitykseni. Pala nousee jälleen kurkkuun. Noustessani ja takan eteen kävellessäni mietin sanoja. Polvistun, oikaisen hameeni ja katse alaspäin luotuna, hiljaisella äänellä yritän: "Mä oon tosi pahoillani siitä, että mä eilen petin mun lupauksen tulla ajoissa takaisin. Ja mä oon tosi pahoillani siitä, että aiheutin sulle huolta. Mä tiedän, että oon ansainnu tän rangaistuksen ja mä oon tosi kiitollinen, että mä saan sen sulta... Monica."

"Se oli kauniisti sanottu, kultaseni. Olisitko nyt kiltti ja nousisit ja riisuisit hameesi siihen tuolille?"

Teen, kuten pyydetään. Laskostan hameen niin huollella kuin jännitystilaltani pystyn. Seison muutaman askelen päässä Monicasta. Hän katsoo minua aivan hiljaa. Minusta tuntuu, että hän haluaisi sanoa jotain, mutta ei sano. Hiljaisuus on kiusallisen pitkä.

"Voi Jenni, miten kaunis nuori nainen oletkaan. Minun tekee ihan pahaa kohta satuttaa sinua. Mutta olisitko nyt niin kiltti, että siirtyisit siihen tuolisi taakse ... juuri siihen ... ja nyt kumartuisit niin, että otat kiinni sieltä käsinojien päistä."

Teen Monican ohjeiden mukaan. Ison nojatuolin yli kumartuessani joudun varvistamaan. Monica nousee ja ottaa vitsan pöydältä. Hänellä on avokkaat, ja jokainen hidas askel kopsahtaa ison olohuoneen lautalattiaan.

Monica seisoo aivan takanani ja nostaa hiukan puseroni helmaa. Hän asettelee sen vyötärölle. Monica pitää minua vyötäisiltä ja kumartuu eteenpäin niin, että tunnen hänen hiustensa hipaisevan paljasta olkapäätäni. Hän melkein kuiskaa: "Oletko valmis, kultaseni?"

"Kyllä mä oon ..."

Monica painaa hetkeksi otsansa vasten vasenta lapaluutani. Olen tuntevinani hänen huultensa kosketuksen puseron läpi. Tai sitten vain kuvittelen. Samalla hän nousee, irrottaa kätensä hitaasti vyötäröltäni ja ottaa pari askelta taakseni.

Vitsa suhahtaa kevyesti ilmassa ja osuu pakaroilleni. Se ei tee kipeää, mutta olen niin uudella tavalla kiihottunut, että monessa muussa ruumiinosassa aina kaulasta herkkiin paikkoihin melkein sattuu.

"Yksi" alan laskea hiljaisella äänellä lyöntien tahdissa. "Kaksi", "Kolme" ... "Seitsemän", "Kah...dek...san", reiden sisäpintaan osuessaan pajunoksa tekee kipeämpää kuin pakaroille.

"Viistoista". Pystyn edelleen säilyttämään hiljaisen ääneni, vaikka on paikkoja, joihin pajun kosketus tekee kipeää. Reisiin osuessaan se on koskenut eniten. Monica kyllä löi hellästi, kuten lupasi. Yhtä lailla kestettävänä on ollut asento, jossa olen joutunut olemaan varpaillani ja vartalo muutenkin aika jännittyneenä. Kaikkea sellaista on kyllä tanssitunneilla harjoiteltu.

"No niin, nyt on ensimmäinen puolikas hoidettu. Olit todella reipas. Kiitos sinulle siitä. Nyt voisit nousta ja omasta puolestasi kiittää."

Nousen kumartuneesta asennostani. Monica on jälleen istuutunut. Mietin pari sekuntia, miten minun pitäisi kiittää, mutta tyydyn vain niiaamaan syvään: "Kiitos tästä mun saamastani rangaistuksesta."

Monica hymyilee yhtä lämpimästi kuin aina. Hänellä on vielä vitsa ja hän taivuttaa sitä käsissään kevyesti.

"Ole hyvä, kultaseni. Menisitkö nyt tuohon nurkkaan pianon viereen? Seisot siellä noin vartin. Tulen sitten sanomaan, kun se on kulunut. Tai jos tuntuu vaikealta seistä, niin voit olla polvillasi. Ihan miten itsestäsi tuntuu."

Nyökkään ja tottelen ohjetta ja jään seisomaan. Päätin jo Monican puhuessa polvistua jossakin vaiheessa, koska se on ollut osa omia fantasioitani. Polvistuneena katumassa tekoaan.

Kuulen Monican poistuvan huoneesta. Kokeilen kädelläni varovasti peppuani. Se aristaa vähän, mutta vain ihan vähän. Musiikki soi yhä hiljaa. En huomannut sitä, kun sain vitsaa.

Vilkaisen nopeasti pianon päällä olevaa kelloa. En ole vielä ehtinyt seistä montaakaan minuuttia. Korjaan vähän sukkahousujen vyötäröä ja puseron helmaa ja laskeudun polvilleni. Tunnen olevani hyvin kiihottunut ja mieleni tekisi koskea itseäni. Tyydyn vain korjaamaan sukkisten saumaa, mutta jo se värähdyttää sisintäni. Kohennan vielä puseroani ja samalla annan käsien kulkea rintojeni yli. Sekin tuntuu ihanalta.

Kuulen taas Monican askeleet. Hän jää kai ovelle seisomaan vähäksi aikaa. Kuulen hänen henkäisevän syvään ja ehkä korjaavan hiukan asuaan. Ehkä hän katselee minua. Toivon sitä. Yritän olla mahdollisimman katuvaisen näköinen. Ryhdikkäästi polvistuneena, mutta pää painuksissa. Kädet tiukasti sivuilla. Hän kävelee hitaasti aivan taakseni ja laskee kätensä olkapäilleni. Hän ei sano mitään, vaan hieroo aivan kevyesti hartioitani. Välillä toinen käsi silittää niskaa ja toinen paljasta olkapäätäni. Hengitykseni kiihtyy ja sydän pamppailee, kun Monica liu'uttaa sormiaan hitaasti pitkin rintsikanolkainta ja toinen käsi hyväilee niskaa.

"Minä ihailen sinua kovasti. Jenni", hän aloittaa. "Onko tämäniltainen tuntunut sinusta hirveältä?"

"Ei, ei ollenkaan", vastaan hiljaa yrittäen salata hengitykseni kiihtymistä. "Tää on ollut ihan kiva kokemus tai siis silleen." Monican kädet liikkuvat edelleen hellästi olkapäilläni ja niskassani. Vastatessani kohotan pääni hieman taaksepäin ja nojaan kevyesti Monican reiteen.

"Niin", hän naurahtaa. "Tällainen tilanne voi synnyttää monenlaisia tuntemuksia. Vaikka se sitten välillä vähän sattuukin."

"Mmm-m."

"Mutta olisitko valmis jatkamaan nyt loppuun saakka? Ne loput 15 lyöntiä?" Vasta nyt Monica irrottaa kätensä minusta. Olen melkein pettynyt, mutta samalla ikään kuin havahdun hereille.

"Joo, mä oon ihan valmis."

"Olet niin reipas. Ole hyvä ja nouse, kultaseni."

Nousen, oioin taas puseroani ja katselen alaspäin. Monica seisoo edessäni, hymyilee ja etsii katsettani. Vastaan hänelle hymyllä. Se varmasti näyttää väkinäiseltä. Olen niin sekaisin omien tunteideni kanssa. Fyysistenkin. Hän ehkä luulee, että olen peloissani tai hämmentynyt.

"Olisitko ystävällinen ja ojentaisit minulle vitsan siitä pöydältä?"

Nyökkään ja yritän taas hymyä. Ojennan vitsan niiaten: "Ole hyvä."

"Kiitos, kultaseni. Ja jospa sitten taas kävisit siihen tuolin taakse, kuten äskenkin. Noin, hyvä... Ota vielä ihan vähän leveämpi haara-asento, jos pystyt. Nyt on oikein hyvä."

Hän kohottaa taas puseronhelmani vyötäisille, mutta odottamani kosketus jää kevyeksi lantion sipaisuksi. Ehkä sekin vain vahingossa. Olisin toivonut tuntevani Monican lämpimät kädet taas vyötärölläni hetken aikaa, mutta nyt hän astuu heti taaksepäin ja kysyy, olenko valmis.

Kun vastaan olevani, saan ensimmäisen lyönnin. Se osuu kevyenä pakaroille. "Kuustoista". "Seittemäntoista" napsahtaa myös pepulle. "Kaheksantoista" reiden ja pakaran rajalle. "Yheksäntoista" kirpaisee taas reittä.

"Kakskyt... oh... viis." Monica on antanut muutaman aikaisempaa napakamman lyönnin, monet niistä reisiin. Kahdenkymmenenkuuden kohdalla silmäni kostuvat. Saan silti pidettyä ääneni tasaisena ja hiljaisena. Se vaatii jo vähän tahdonvoimaa samoin kuin vartalon pitäminen jännitettynä.

"Kolkyt."

Monica kehottaa minua nousemaan. Vaistomaisesti kosketan takapuoltani, joka tuntuu nyt vähän entistä aremmalta. Yritän myös sipaista pois poskilleni valuneet muutamat kipukyyneleet. Monica ottaa nenäliinan, tulee viereeni seisomaan ja kietoo toisen kätensä olkapäälleni. Toisella hän kuivaa kevyesti poskiani.

"Anteeksi, Jenni, kun jouduin vähän satuttamaan sinua. Mutta sinä olit todella urhea."

"Ethän sä satuttanut. Tai et mitenkään pahasti."

"Nyt meillä olisi jäljellä enää yksi asia. Toivoisin, että omin sanoin kiittäisit tästä rangaistuksesta, kun tämä on nyt ohi. Ja toivoisin, että kävisit taas polvillesi siihen takan eteen. Toki vain, jos itse haluat."

Nyökkään ja otan muutaman askeleen Monican pyytämään paikkaan. Kohennan vähän sukkien varsia ja puseron helmaa ja polvistun. Monica tulee parin askelen päähän eteeni seisomaan. Arvaan, että hän katsoo minua, mutta pidän oman katseeni alhaalla. Monicalla on kauniit matalakorkoiset avokkaat, mustat ohuet sukkahousut tai sukat ja hopeinen nilkkaketju. Katselen sitä, kun sanat tulevat mieleeni sitä mukaa kuin lausun niitä.

"Kiitos tästä illasta ja tästä rangaistuksesta, jonka mä olin ansainnu. Musta oli ihanaa että tää juttu voitiin hoitaa tälleen. Ja mä oon ihan varma, että mä oon oppinu tästä paljon. Ja kiitos sulle, että sä annoit mulle tän rangaistuksen."

Monica seisoo vielä hetken hiljaa ja sitten hänkin laskeutuu polvilleen. Hän halaa minua kovaa, painaa pääni rintaansa vasten.

"Minä olen kiitollinen, että minulla on kunnia tuntea noin upea nuori nainen. Olet tänä iltana osoittanut sellaista vastuuntuntoisuutta, että voin vain ihailla."

Hän tarttuu hellästi molemmin käsin omiin käsiini ja nousee pyytäen samalla minutkin nousemaan. "Tätä me emme enää tarvitse", hän sanoo ottaessaan vitsan, taittaessaan sen keskeltä poikki ja laittaessaan palat takkapuukoriin. Hän ojentaa minulle hameeni tuolin selkänojalta ja kysyy, onko minun nyt nälkä.

"Ei kiitos vieläkään", vastaan. Puoliksi toivon, että Monica pyytäisi jäämään keskustelemaan, purkamaan äskeisen tilanteen tuntemuksia. Puoliksi taas toivon pääseväni omaan rauhaan. Jälkimmäinen toteutuu.

"Ehkä nyt haluat mennä huoneeseesi rentoutumaan", kuulostaa melkein kehotukselta.

"Joo, kiitos ihan mielelläni", vastaan ja puen nopeasti hameen.

Kun olen jo poistumassa huoneesta, Monica sanoo vielä: "Jenni." Käännyn häneen päin ja hän tulee vielä halaamaan minua. "Sovimmehan me niin, että tämä äskeinen jää ihan meidän väliseksi jutuksi?", hän sitten kysyy ja katsoo silmiin.
"Tietysti jää. Niinhän me sovittiin."

Hän halaa uudelleen ja painaa kevyen suukon otsalleni. "Kiitos sinulle, Jenni."

"Kiitos itsellesi", vastaan ja menen yläkerran huoneeseeni.

Koin rangaistuksen puolivälissä, että minun on pakko päästä laukeamaan. Viimeisten lyöntien aiheuttama kipu siirsi ajatuksen syrjään, mutta ei kokonaan pois. Huoneessani mietin, mitä tekisin. Olin vielä kiihottunut. Jouduin todistelemaan itselleni, että kiihotukseni johtui siitä, että olin saanut kokea jotain, joka oli lähellä alistumisfantasioitani. En halunnut ajatella, että myös Monican hellä kosketus oli tuntunut hyvältä. Myös sillä tavalla.

Riisuin hameen ja sukkahousut. Lattia oli kylmä, ja puin sukat takaisin. Katsoin isosta peilistä takapuoltani. Se punoitti ja reidet myös, mutta mitään jälkiä ei varmasti jäisi. Niinhän Monica oli luvannutkin. Otin terveyssiteen pois. Se oli kostea, ja olin iloinen että olin sen alunperin laittanut.

Katselin itseäni peilistä. Mietin, miltä olin Monican silmissä näyttänyt. Kokeeksi polvistuin peilin eteen ja vähän aikaa itseäni katseltuani työnsin sormeni pikkuhousuihin. Olin taas hyvin kiihottunut, enkä tarvinnut montakaan kosketusta laukeamiseen. Koin itseni eteeriseksi, herkäksi ja houkuttelevaksi katsoessani peilikuvaani ja tein sen uudelleen. Jostain syystä kuiskailin itsekseni laukeamisen hetkellä: "Anteex, Monica, anteex kauheesti."

Vähän aikaa levättyäni kävin suihkussa, mutta sen jälkeen minun oli vielä kerran hellittävä itseäni. Yritin joka kerran olla varovainen, mutta kun mieleni olisi tehnyt vielä neljättäkin kertaa, tunsin paikkojen olevan aika kosketusarkoja.

Kuulin, kun auto tuli pihaan. Jostain syystä minulle tuli halu vakoilla ja sammutin valot huoneesta ja avasin oven varovasti rakoselleen. Siitä näkyi juuri sopivasti alakerran eteishalliin. Monica oli Ristoa vastassa. Nyt hän oli vaihtanut vaatteensa hyvin tyköistuvaan, avonaiseen ja lyhyeen mustaan mekkoon. Risto varmasti piti näkemästään, kun kuulin hänen äänensävystään ilahtumisen, vaikka en erottanut sanoja. Monica teki sormillaan hiljaisuutta tarkoittavan merkin ja näytti huoneeni suuntaan.

Kun Risto oli saanut päällystakkinsa ja kenkänsä riisuttua, Monica halasi ja suuteli miestään intohimoisesti ja pitkään. Se näytti minusta ihanalta. Hän nosti vielä toisen jalkansa eteisen jakkaralle ja Risto hyväili hänen mekon alta paljaaksi jäävää selkäänsä.

Suljin varovasti huoneeni oven. Nyt saatte kaksi kertaa arvata, mitä tein vielä ennen nukahtamista.

Sen pituinen se. Kuten jo alussa sanoin, kirjoituksessani on yksityiskohtia, jotka ovat vain myöhäisempien muistojen tuotetta. Mutta tapahtumiltaan tuo myöhäissyksyn lauantai-ilta oli sellainen kuin kirjoitin. Elämäni ensimmäinen ruumiillinen kuritus ja samalla ainoa, joka ei ole tapahtunut seksileikkien yhteydessä.

Vai oliko Monicalla samanlaisia tuntemuksia kuin itselläni? Tiesin hänen pitävän halailusta, ja suukkojakin olin poskelle ja otsalle saanut usein. Hän oli myös usein hieronut hartioitani ja niskaani rankkojen kouluviikkojen jälkeen. Mutta nyt oli kosketus niskassa ja olkapäillä ollut jotenkin erilainen. Tai sitten se tuntui minusta erilaiselta, koska olin sellaisessa mielentilassa kuin olin.

Entä Monican kiihtynyt hengitys ja huokaukset? Tai hänen intohimonsa miestään kohtaan illalla?

Olisiko illassa voinut olla vielä jotain... jotain muuta?

Pohdiskelin pitkään tällaisia asioita, mutta lopulta järjen ääni voitti. Monica oli sukulaistätini. Olisi ollut täysin mahdotonta, että iltaan olisi kuulunut vielä jotain muuta. Eniten olisin kaivannut saada jotenkin kertoa Monicalle tuntemukseni ja ehkä kuulla häneen omistaan. Mutta tässäkin järjen ääni lopulta voitti. Jos olisin kertonut hänelle ajatukseni ja kokemukseni, olisinko enää voinut katsoa häntä silmiin, halata, nauttia hänen ihanan hössöttävästä vieraanvaraisuudestaan? Olisimmeko enää voineet olla kanssakäymisissä luonnollisesti? Vielä kevätpuolella vietin muutaman yön heidän talossaan ja joka kerta toivoin, että syksyinen tapaus tulisi jotenkin puheeksi. Se ei tullut, ja itse en uskaltanut tehdä aloitetta.

Risto ja Monica muuttivat Riston työn vuoksi seuraavana kesänä ulkomaille, jossa he asuivat vuosia. He kävivät ylioppilasjuhlissani, ja vielä silloin muistan mielessäni kaivanneeni, että Monica olisi kysynyt vaikka, olenko ollut kiltti tyttö. Ja jos olisin uskaltanut vastata siihen jotenkin... vihjailevasti. Ei hän koskaan sellaista kysynyt, enkä minä olisi rohjennut vihjailla mitään.

Aikuisena mieheni kanssa olemme kokeilleet myös erilaisia lieviä alistusleikkejä. Huomaan kuitenkin, että usein nautin niistä enemmän, jos saan olla dominoiva osapuoli. Nautin toki muutenkin, mutta siitä puuttuu se jokin. Sen sijaan, kuten alussa kerroin, omiin haaveisiini kuuluvat uusinnat Monican ja minun syysillastani. Olen puhunut asiasta mieheni kanssa. Hän ymmärtää minua. Mutta hän myös pitää tilannetta mielestään hyvin kiihottavana. Luulen, että hän näkee asian miesten tapaan jotenkin suoraviivaisempana naisten välisenä juttuna. Minulle sen kiihottavuus on oikeastaan kokonaan vain korvien välissä. Ja olen melko varma, että tosielämässä en edes haluaisi kokea mitään sellaista.

Huomaan yhdessä suhteessa alkavani muistuttaa Monicaa (tai paremminkin sitä mielikuvaa, joka omassa mielikuvituksessani hänestä syntyi). Huomaan sen varsinkin, kun ohjattavanani on nuoria kesätyöläisiä ja työharjoittelijoita. Mutta siitä nyt ei sen enempää. Asia ei kuulu todellisen elämän juttuihin.

Voisin ehkä joskus kerätä rohkeuteni ja kysyä Monicalta, muistaako hän tuota iltaa. Nyt se olisi helppoa, kun he viettävät eläkepäiviä Suomessa.

Kiitos, jos joku jaksoi lukea tämän sekavan tarinan loppuun asti. Olisi kiva kuulla, onko muilla jotain vastaavanlaisia erikoisia ns. omia juttuja.

on mukana tuttuja ihmisiä vaikka oikeasti en heidän kanssaan todellakaan haluaisi seksata. Miten teillä?