Hei. Minut on valittu taloyhtiömme isönnöitsijäksi ja siitä on määrätty palkkio. Osaako kukaan sanoa, voisiko hallitus myöntää palkkion alentamalla meidän asunnon osalta yhtiövastiketta?
Soitin verovirastoon, mutta siellä oltiin iaka pihalla ja lupasivat palata asiaan seur. päivänä. Sieltä soitettiinkin, mutta vastaus oli tietenkin ei. Se ei kuitenkaan kuulostanut kovin asiantuntevalta vastaukselta. Olen kuullut, että monessa taloyhtiössä isännöitsijän toimea hoitava osakas saa ilmaisen autotallipaikan, eli ei kai tämä tällaisesta eroa?!?
Niinpä kysyn palstalta, onko tämä laillista ja miten toimitaan? Taloyhtiömme on
pieni eikä meillä ole tilintarkastusvelvollisuutta, mutta hallitus haluaa tietenkin vakuutuksen että kaikki menee lain kirjaimen mukaan.
Kiito jo etukäteen kommenteista!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei se mitään hyödytä, sillä tämä hyvitys rinnastetaan tuloon. Näin ollen myös hyvityksestä joudut maksamaan samat verot ja sosiaalimaksut kuin palkasta tai palkkiosta. Ilmaisesta autopaikastakin pitäisi maksaa veroa sen verotusarvon mukaan.
Työnantajan eli tässä taloyhtiön on maksettava asianmukaiset maksut tästä tulosta. Muutoinhan tämä olisi tarkoituksellista veronkiertoa taloyhtiön osakkaiden puolelta.
Kyllä se oli ihan asiantunteva vastaus. Jos tuo onnistuisi, niin yksi jos toinen kiikuttaisi työnantajalleen vastikelappuja ja muita laskuja, pyytäen pidättämään ne palkastaan. Se että työnantajasi on yhtiövastikkeen laskuttaja, ei muuta tuota tilannetta miksikään.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10869703#comment-56867877
Tuolla lisää vastauksia samaan kysymykseesi.
Eli veronkierto on laissa kielletty.
Ei onnistu, jo pelkästään sillä perusteella että yhtiövastike pitää määrätä yhtiöjärjestyksen mukaisilla perusteilla jokaiselle osakkeelle yhtäsuureksi.