moikka! kyselisin sellaista, että millaista palkkaa noin keskimäärin ekonomi saa? ja sitten vielä: mitkä aineet olisi hyvä olla kirjoittanut lukiossa? kiitos kaikille oikein paljon vastauksista!
palkasta ja kirjoitettavista aineista
3
301
Vastaukset
- junttispede
Keskipalkan saa sekunnissa googlaamalla (3000-4000e/kk arvio) mutta palkkahaitarihan on alalla melko leveä..
- hadhred
Vasta valmistunut kauppatieteiden maisteri saa about 2000-3000 euroa. Myöhemmin uralla sitten noita isompia lukuja.
- highlighter
Ekonomiliiton oma kysely vuoden 2011 tiedoin kertoo, että yksityisellä sektorilla ekonomien palkkamediaani oli 4 996, valtiolla 4 116 euroa ja kuntapuolella 4 100 euroa. Keskiarvopalkka koko ekonomikunnassa oli 5 469 euroa ilman tulospalkkioita.
Vastavalmistuneen KTM:n mediaani oli 3020 e.
Lukiossa kannattaa kirjoittaa matematiikka, koska siitä on saanut lähtöpisteitä joita ei voi korvata muilla aineilla. Itse palasin kirjoittamaan matikan täydennyskokeena kauppikseen pyrkiessäni. Muuten kannattaa vain pyrkiä mahdollisimman hyviin arvosanoihin äidinkielessä ja kolmessa muussa aineessa, joista kaksi voi olla reaaleja.
Eli yo-optimointia (ainakin kahden kirjoituskerran taktiikalla) on se ettei kirjoita ainakaan liian monta hyödytöntä ainetta, kuten lyhyitä kieliä... mutta niistäpä onkin etua myöhemmin!
http://www.kauppatieteet.fi/valintamenettely/pisteitykset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433027Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta612991- 422377
- 311873
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa811763Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251729- 481586
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä781294- 391260
- 791080