Kyllä suomentasoisessa oikeusvaltiossa tulisi suoda ja huomioida positiivinen syrjintä prostituutiossa. Suomalaissyntyisiltä naisilta tulee kieltää prostituutio välittömästi. Mikäli he tällaista harrastavat, tulee heiltä ja heidän sukulaisiltaan takavarikoida kaikki maanpäällinen omaisuus, sekä langettaa todella pitkät kuritushuonetuomiot ulkomaalaisiin vankiloihin.
Suomeen muuttaville naisille pitää tarjota täydet mahdollisuudet harjoittaa maailman vanhinta ammattia, että he voivat hankkia taloudellista hyötyä ja varallisuutta itselleen sekä perheelleen. Näin mahdollistetaan naisille sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja julmetun nopea vaurastuminen. Lisäksi valtion on maksettava heille täydet etuudet ammatinharjoittamisesta huolimatta.
Suosittelen suomen ulkoministeriön suomen kansainvälistämispolitiikan yhdeksi osa-alueeksi ulkomaalaisten prostituoitujen värväämistä suomeen töihin, suomen kansainvälistymisen edistämiseksi myös seksiteollisuuden alalla.
Totuus on se, että olemme tällä hetkellä impiraavalainen puritaaninen takapajula, mitä tulee seksiin ja sen tuottamiseen, saati siitä nauttimiseen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.