Saako eläimen haudalla olla risti?

Kiintymys

Turussa avataan uusi lemmikkieläinten hautuumaa jonnekin lentokentän suuntaan. Varmaan tulee siisti paikka, on sen verran selvät säännöt miten saat rakkaasi haudan merkitä. Kuten ehdottomasti EI RISTEJÄ.
Kuitenkin vanhalla lemmikkien hautausmaalla Vasaramäen kupeessa useimmilla haudoilla on risti. Ihmiset ne ovat laittaneet, ja näin ollen kokeneet että eläinkin on sen arvoinen. Tuskin he ovat ajatelleet myöskään loukkaavansa kenenkään uskonnollisia tunteita, saatika halunneet halventaa kirkkoa, pilkata jumalaa tms. Siis miksi nyt kielletään ristit joita ihmiset itse haluaisivat haudoille laittaa?
Se pieni mäenrinne Vasaramäessä on liikuttavimpia paikkoja mitä tiedän. Aika moni kertoo näilläkin foorumeilla surreensa koiran tai kissan kuolemaa enemmän kuin ketään ihmislähimmäistä.

20

1831

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luomuhurtta

      Itselleni on sama, mikä muistomerkki eläimen haudalla on. Miksi risti, kun ihmistenkin haudalle pannaan KIVI. Jos kukkaro kestää, niin voi tilata kiviveistämöltä, mutta myös luonnosta löytyy kauniita kivia joihin voi kiinnittää laatan lemmikin mhjistoksi. ( ristihän on myös tuskan vertauskuvat, ja eikö tuskaa ole jo muutenkin tarpeeksi)

    • Sophie Lulu

      Kun meidän rakkaat kanimme kuolivat, laitoimme kivet niiden haudoille, ja taisimme kaivertaa siskoni kanssa niihin kiviin jotain. Tai sitten laitoimme asfaltti liiduilla niihin kiviin niiden nimet, mutta sade vesi on huuhtonut, ne aika päivää sitten, tästäkin on kyllä jo parisen vuotta.

    • sanon vaan

      Eläintä tuskin on kastettu kristinuskoon. Siksi risti ei kuulu eläimen haudalle! Se voi olla jopa loukkaavaa henkilöä kohtaan joka on menettänyt läheisen ihmisensä. Sama asia kuin miksi eläimen hautaaminen lapsen arkussa on mielestäni irvokasta.

    • young lady

      Risti on vain SYMBOLI. Toiselle se merkitsee uskonnollisesti jotain, toiselle se on vain "mukava perinne" kun joku haudataan.
      Kuitenkin, loppujen lopuksi, se on vain symboli.

      (Ja nykymaailmassa jotenkin tuntuu, että pelkästään hengittäminen on suuri rikos jotakuta toista kohtaa.. Mene ja tiedä.)

    • relaisti

      Eläimet eivät pääse Taivaaseen, joten turha siihen mitään ristiä on pystyttää.

      • samanarvoisuutta ...

        ^ Eläimillä on oma Taivaansa! No? Parempi?

        Mun mielestä kastetulla eläimen omistajalla on oikeus laittaa eläimensä haudalle risti. Itse olen niin tehnyt enkä koe siitä mitään vääryyttä. Kiviäkin on, kukkia joskus vien symbolisena lahjana ja itse olen arkut tehnyt.

        Ja sinulle, "sanon vaan", tiedoksi vaan että minulle tuo on loukkaavaa koska olen menettänyt läheisen lemmikkini. Ja jos omistaja on kastettu, mielestäni lemmikin haudallekin voi laittaa ristin. Miksei eläintä saisi laittaa lapsen arkkuun? Ei niissä arkuissa lue kenelle ne ovat. Joillekin eläin voi olla yhtä arvokas kuin ihminen on.

        Muistakaa, että ihmiset ja eläimet ovat samanarvoisia. Aina ja ikuisesti.


      • .........l

        Miksei, ja Mistä sä tiiet et eläimet ei pääse taivaaseen?


      • .........l
        .........l kirjoitti:

        Miksei, ja Mistä sä tiiet et eläimet ei pääse taivaaseen?

        Tarkotin tota relaistia


      • lemmikkifani4
        samanarvoisuutta ... kirjoitti:

        ^ Eläimillä on oma Taivaansa! No? Parempi?

        Mun mielestä kastetulla eläimen omistajalla on oikeus laittaa eläimensä haudalle risti. Itse olen niin tehnyt enkä koe siitä mitään vääryyttä. Kiviäkin on, kukkia joskus vien symbolisena lahjana ja itse olen arkut tehnyt.

        Ja sinulle, "sanon vaan", tiedoksi vaan että minulle tuo on loukkaavaa koska olen menettänyt läheisen lemmikkini. Ja jos omistaja on kastettu, mielestäni lemmikin haudallekin voi laittaa ristin. Miksei eläintä saisi laittaa lapsen arkkuun? Ei niissä arkuissa lue kenelle ne ovat. Joillekin eläin voi olla yhtä arvokas kuin ihminen on.

        Muistakaa, että ihmiset ja eläimet ovat samanarvoisia. Aina ja ikuisesti.

        Minun lapsuudessani pidettiin kaikille lemmikeille ristiäiset ja synttärit ja lopuksi hautajaiset. Muistan jopa pikkulinnun, joka oli päässyt isän aittaa ja sotkeutunut kalaverkkoon ja kuollut, pidimme hänelle hautajaiset. Äitimme oli kiireinen maatlon emäntä, eikä muuten saatu leikkimään meidän lasten kanssa, mutta nämä kirkolliset juhlat, oli niitä mihin hänet saimme mukaan. Hän oli erittäin uskonnollinen ihminen.

        Itse olen haudannut kaikki lemmikkini perennamaihin. Siellä he lepäävät kukkaloiston alla iäti.


    • Ristiä pystyttämään

      Kuka vaan pistää kenen tai minkä vaan haudalle ihan mitä lystää. Siihen ei ole uskovaishihhuleilla sanomista, pistät vaikka lemmikkihämähäkkisi haudalle ristin jos siltä tuntuu.

    • lemmikkejen leposia

      Olen kristitty ja uskon että Kristuksen lunastustyö yms. on tarkoitettu vain ihmisille eikä eläimillä ole taivasta, vaikka eläimet ihan kivoja ovatkin.. Mutta ei se minun vakaumustani loukkaa, jos joku uskoo toisin, eikä minua haittaa se että joku laittaa lemmikin haudalle ristin. Alunperin risti oli kyllä kidutusväline, mutta myöhemmin siitä on tullut symboli jonka merkitys voi olla muuttunutkin ja merkitys voi olla eri ihmisille toisenlainen.

      Pitäytykää sitten vain siinä lemmikkieläinten hautausmaassa, älkääkä sinne micmacien hautausmaalle menkö... ;)

    • Luojan luomia ovat myös eläimet.Miksi ne eivät olisi myös toisella puolen, kuten ihmiset. Edellinen kisuni on haudattuna kuusen alle, mökille. Laitoin luonnonkiven, johon maalasin mustalla maalilla kisun nimen ja ristin. Ajattelin, että, jos hautausmaalle ei saa ristiä laittaa, voisiko tätä ideaa käyttää.

    • aamen-om-

      sielun inkarnaatio on sitä että sielu käy tuhansien, miljoonien vuosien ajalla erilaisia elämän muotoja aloittaen toukasta ja päätyen ihmiseen ainakin maapallolla. esimerkiksi joku teistä kirjoittajista on ollut sammakko edellisessä elämässä. joten rakas kissanne ja koiraanne oikealla huolenpitolla syntyy uudestaan presidentiksi tai merkkihenkilöksi. laittakaa siis hyvä risti lemmikkille. sana "lemmikki" jo viittaa mistä on kyse.

    • Lauantai-yöllä jouduimme hyvästelemään rakkaan 3-vuotiaan kissamme.. Kaikki alkoi virtsatietukoksesta ja ajoissa havaittuna ja hoidoista huolimatta kissamme munuaiset vaurioituivat erittäin vakavasti.. Kissa lopetti syömisen ja juomisen ja makasi vain vapisemassa piilossa, raukkaparka :( Nyt on kissalla hyvä olla vaikka suru ja kaipuu on erittäin suuri. Kyllä aion rakkaan lemmikkini haudalle muistomerkin laittaa, tänään katsastelemaan kylälle että onkos saatavilla laattaa kissalle johon voi kaivertaa nimet ja päivämäärät, Hauta on jo kaivettu kisujen lempipuun alle, jossa aina lintuja lentelee

      • Töölön johtaja

        Mitämitä, virtsatierikos! Soittakaa poliisi!


    • RIP.

      Oma kissani on haudattu samalle hautumaalle. Siinakin risti kiellettiin, tosin siksi, että sen korkeus olisi haitannut lentoliikennettä.

      • Elämä alkaa 55°N > S

        Suomen perinteisiltä elämäntukoilta eli kynänpyörittelijöiltä moinen perustelu olisi kyllä täysin odotettavissa. :D


    • animals1

      Minun mielestä eläimillä kuin ihmisilläkin pitää saada olla risti ihmisillä nyt onkin mutta silti. Ei sillä että olisin uskovainen

    • nyt JOTAIN rotia

      Eläimet ovat Jumalan luomia ja varmasti autuaita vilpittömyydessään, mutta ei ne mitään kristittyjä ole. Ymmärrän jos pikkulapset haluavat leikkiä häitä ja hautajaisia ja pystytää risuista tehtyjä ristejä, mutta on kyllä vaikea kuvitella että enää leikki-iän jälkeen edes juolahtaisi mieleen laittaa ristiä elukan haudalle. Ei ne sitä tarvitse. Ne EI tarvitse uskontojärjestelmiä yhtään enepää kuin hajuvettä, vaatteita, jalokivipantaa tai brändiruokia, ne haluavat liikuntaa, vapautta ja parasta ja tuoreinta ruokaa.

    • Anonyymi

      Eläimet,on,pantu,toivon,varaan,toki.saa,olla,lemmikille,risti,eläimet.pääsee.paratiisiin,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7512
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe