harjoittelua fysiikan yo 2012 syksy

Tässä olisi muutamia kysymyksiä, joihin kaipaisin vasauksia:

Vuosi 2010 oli Euroopan unionin päättämä köyhyyden vastainen teemavuosi, jonka yhtenä
pääkohteena oli romanien asema Euroopassa. Useimmissa Länsi-Euroopan maissa on nykyisin vaeltavia romanikerjäläisiä. Helsingin kaupunki on keskustellut kerjäämisen kieltämisestä.
Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen totesi Yleisradion Ajantasa-lähetyksessä toukokuun alussa
2010: ”Suomessa pelataan suomalaisilla säännöillä. Kerjääminen ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin”.
Tarkastele Helsingin kaavailemaa kerjäämisen kieltämistä EU:n lainsäädännön valossa ja
pohdi, mitä oikeuksia Euroopan unionin kansalaisuus suo. (S11, t. 8)


Lukion opiskelijat päättivät järjestää koulussa laskiaisriehan. Tapahtumaa johtamaan
valittiin Ville ja Kalle. Pojat tekivät työtä käskettyä, mutta jossain vaiheessa tilanne
riistäytyi käsistä. Ville ja Kalle joutuivat rehtorin puhutteluun ja saivat kuulla, että heidän
asiansa käsitellään koulun johtokunnassa. Villen ja Kallen opiskelijatoverit lähettivät
johtokunnalle kirjelmän, jossa todettiin yhteisvastuullisuus laskiaisriehan tapahtumista.
Lukion johtokunta ei kuitenkaan käsitellyt opiskelijoiden kirjelmää, koska siitä puuttuivat
heidän omakätiset nimikirjoituksensa. Johtokunnan jäsenenä päätöstä tekemässä oli myös
Villen täti. Myöhemmin keväällä Kalle sai johtokunnalta kirjallisen varoituksen. Selosta ja
perustele oikeudellisesti, mitä virheitä asian käsittelyssä oli tehty.

Leskeksi jäänyt Irmeli aikoo mennä huomattavasti ikäistään nuoremman miehen kanssa naimisiin. Irmelin lapset ovat kuitenkin huolissaan perinnöstään ja vaativat Irmeliä tekemään avioehdon. Millaiset ovat lasten keinot turvata perintönsä ja voivatko he vaatia Irmeliä tekemään avioehdon?
3145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hups. Tätä siitä seuraa kun väsyneenä kirjoitaa. Eli kyseessä tietenkin yhteiskuntaopin yo.

Äänestä

Tuota noin.

Eikös sinun pitäisi itse selvittää tiollaiset kysymykset?

Käsittääkseni opiskelun tarkoitus on se, että ITSE etsii vastaukset tehtäviin.
Vai olenko jotenkin ymmärtänyt väärin?

Äänestä

No esimerkiksi Ylen abitreeneissä tällaiset ketjut ovat olleet yleisiä. Vastaaja kertaa asioita, ja kysyjä oppii. Kirjan tekstistä ei löydy kaikkiin tehtäviin kunnollisia vastauksia edes epäsuorasti. Oikeastaan mihinkään ylläolevaan ei ole kaikkea tarvittavaa tietoa, eikä netistä googlaamalla pikaisesti löydy. Jos ylppäreitä varten käy vaikka satoja tehtäviä läpi, niin ei vain ole aikaa alkaa netistä etsimään tietoa.

Valitettavasti tällä palstalla suurin osa vastaajista tuntuu olevan keskenkasvuisia päänaukojia. Jos ei osaa auttaa, voi pitää ihan suunsa kiinni. Kiitos!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


16 kirjoitti:

Tässä olisi muutamia kysymyksiä, joihin kaipaisin vasauksia:

Vuosi 2010 oli Euroopan unionin päättämä köyhyyden vastainen teemavuosi, jonka yhtenä
pääkohteena oli romanien asema Euroopassa. Useimmissa Länsi-Euroopan maissa on nykyisin vaeltavia romanikerjäläisiä. Helsingin kaupunki on keskustellut kerjäämisen kieltämisestä.
Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen totesi Yleisradion Ajantasa-lähetyksessä toukokuun alussa
2010: ”Suomessa pelataan suomalaisilla säännöillä. Kerjääminen ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin”.
Tarkastele Helsingin kaavailemaa kerjäämisen kieltämistä EU:n lainsäädännön valossa ja
pohdi, mitä oikeuksia Euroopan unionin kansalaisuus suo. (S11, t. 8)


Lukion opiskelijat päättivät järjestää koulussa laskiaisriehan. Tapahtumaa johtamaan
valittiin Ville ja Kalle. Pojat tekivät työtä käskettyä, mutta jossain vaiheessa tilanne
riistäytyi käsistä. Ville ja Kalle joutuivat rehtorin puhutteluun ja saivat kuulla, että heidän
asiansa käsitellään koulun johtokunnassa. Villen ja Kallen opiskelijatoverit lähettivät
johtokunnalle kirjelmän, jossa todettiin yhteisvastuullisuus laskiaisriehan tapahtumista.
Lukion johtokunta ei kuitenkaan käsitellyt opiskelijoiden kirjelmää, koska siitä puuttuivat
heidän omakätiset nimikirjoituksensa. Johtokunnan jäsenenä päätöstä tekemässä oli myös
Villen täti. Myöhemmin keväällä Kalle sai johtokunnalta kirjallisen varoituksen. Selosta ja
perustele oikeudellisesti, mitä virheitä asian käsittelyssä oli tehty.

Leskeksi jäänyt Irmeli aikoo mennä huomattavasti ikäistään nuoremman miehen kanssa naimisiin. Irmelin lapset ovat kuitenkin huolissaan perinnöstään ja vaativat Irmeliä tekemään avioehdon. Millaiset ovat lasten keinot turvata perintönsä ja voivatko he vaatia Irmeliä tekemään avioehdon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu