Mun poikaystävä lähti eilen moisioon(mielisairaala mlissä) masennuksen, ym. takia, siis hän itse halusikin mennä sinne. Niin eli, pystyykö kukaan arvioimaan että kuinka pitkään hoitoon menee siellä, eli kuinka pitkään hän joutuu olemaan siellä?
Osaako kukaan sanoa?
Katja83
9639
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sinne on ikävä kyllä vain menolippu. Paluulippu on olemassa vain muodollisesti.
Pitäisin todennäköisimpänä vaihtoehtona neljää päivää. Jos hän itse halusi mennä niin ilmeisesti kaverillasi sairaudentunto on korkealla ja jos hänellä on vielä sosiaalista tukiverkostoakin (ainakin tyttöystävä) niin en usko että hän saa siellä olla tarkkailuaikaa (4 päivää) pidempään.
Kaikista olosuhteista, lääkäreistä, hoitajista ja poikaystävästäsi. Riippuu paljon siitä miten hän käyttäytyy. Sanoisin että kk. Voi olla kauemminkin tai vähemmän aikaa. Osastosta jää kyllä jälkiseurauksia. Tai ainakin minulle jäi. Pelkään lääkäreitä, näen painajaisia, saan pelkokohtauksia. ja en pysty syömään edes särkylääkettä (Minulla tuli niin huono olo siellä lääkkeistä ja kun sanoin että en halua syödä lääkkeitä sain siitä lähin murskattuna lääkkeet, yök. Ja minun piti vaatimalla vaatia että saisin tietää mitä lääkkeitä syön). Toivottavasti aika parantaa haavat.
Siis sairasta laakepumppausta! Ihmiselta viedaan oikeus TUNTEA, etta pumpataan sitten aisteja turruttavia trooppeja paa tayteen........kylla lahtee! Ainakin hallusinaatiot liikkeelle entista reippaampina...
En suosittele.
Kylläpä on kannustavia ja lohduttavia vastauksia. Asiasisältö tosin niissä vähän niin ja näin. Masennuksen osastohoito vaihtelee parista viikosta pariin-kolmeen kuukauteen. Yleensä 3-4 viikkoa. Hoito on yksilöllistä ja potilas itse osallistuu sen suunnitteluun. Voit olla sinne toki yhteydessä ja käydä katsomassa, se on potilaalle tärkeätä ettei kontaktit kotopuoleen katkea. Masennusta voidaan oikeasti hoitaa ja useimmat hyötyvät kyllä osastohoidosta.
...ei ole omista osastohoidoistani mitään pahaa sanottavaa.
Sairastan masennusta, menin osastolle vapaaehtoisesti. Hoidon kestosta ei alussa tiedetty, venyi sitten reilun 4 kuukauden pituiseksi.
Koin hoidon hyväksi, ja se todella auttoi minua.
Onneksi pääsin osastolle.
Joo, eli hoito kohtuullisen hyvä, mutta lääkkeet tekee vielä sairaammaksi. Siis lääkkeet voivat antaa tunteen, että olet vielä sairas, vaikket olekkaan. Jätä siis lääkkeet hyvissä ajoin pois, vaikka valehtelemalla lääkärille, niin minäkin tein. On kiva huomata positiivinen ero olossa, kun lopettaa lääkkeen käytön. Lääkkeiden käytön aikaan nukuin noin 18-20 tuntia / vuorokausi. Tollainen unimäärä vie pois raiteilta. Ja lääkäri neuvoo heräämään säännöllisesti jo klo 8.00. Ei tuu mitään, piti sanoa...mutta ei auta mitään, kun lääkäri tuputtaa mieluummin lisää ja lisää uusia lääkkeitä. Kohta syöt neljää lääkettä sekaisin ja olo on hirvee!
Olen samaa mieltä. Lääkkeet tekevät ihmisen tosiaan sairaammaksi kuin mitä hän on. Se on mielestäni aika surullista, koska lääke saattaa olla ainoa eteenpäin menoa estävä tekijä. Olenhan jo aiemmin kertonut ystävästäni, joka joutui kahden viikon jälkeen lähtemään pois töistä lääkkeiden takia. Muuten hän oli kuntoutunut (ei ehkä täysin, mutta enimmäkseen kyllä).
Minä myös lopetin lääkkeiden käytön kokonaan tänä keväänä. Ainoa ikävä asia oli se, että jouduin lopettamaan ne kertaheitolla. Söin kapseleita, joita ei voinut edes puolittaa. Ihannehan olisi, että lääkkeiden käyttö lopetetaan vähitellen. Mutta mitenkäs se onnistuu, jos lääkäri ei suostu yhteistyöhön kanssasi?
Olen sitä mieltä, että silloin jos potilas tuntee olevansa tarpeeksi hyvässä kunnossa, silloin olisi aiheellista kokeilla annostuksen pienentämistä. Kysymys olisi tosiaankin kokeilusta, ei välttämättä lopullisesta annostuksen muuttamisesta. Ihmettelen siis, miksi psykiatrit vastustavat lääkeannostusten pienentämistä? Kenen parasta siinä oikein ajatellaan?
Kyllä mielenterveysongelmainen itse tietää, että onko hän paremmassa kunnossa vai ei. Siinä mielessä hän on enemmän asiantuntija kuin lääkäri. Jos lääkitystä ei edes pienennetä suhteellisen hyvässä vaiheessa, niin potilaan sairaus saattaa jopa pahentua entisestään. Miten muka yhteistyöstä kieltäytyminen ja potilaan tunteiden ja kokemusten kieltäminen/vähättely voi edesauttaa paranemista/kuntoutumista? Vaivalla rakennettu minuus on vaarassa romahtaa.
Kaiken huippu on se, että psykiatri voi ajatella potilaan tilan huononemisen sairaudesta johtuvaksi tekijäksi, eikä tajua, että hänelläkin saattaa olla osuutta asiaan (ja aivan varmasti onkin jos hän käyttäytyy epäkunnioittavasti). Psykiatrin pitäisi olla sellainen, johon potilaat voivat luottaa. Tärkein asia luottamuksessa on ajatusten, tunteiden ja kokemusten todesta ottaminen. Jos psykiatri tyrmää heti alkuunsa potilaan toiveet lääkityksen pienentämisestä ja lopettamisesta, lääkäri-potilas-suhde ei ole kyllä kovinkaan hyvä.
Jos lääkitystä ei pienennetä tai lopeteta otolliseen aikaan, niin milloin sitten? Eikö tässä ole riski, että sitä ei lopeteta koskaan? Eikö ole riski, että toista otollista tai hyvää hetkeä ei tule mm. edellä mainittujen asioiden takia?
Lopetin siis lääkkeiden käytön. Kahden viikon jälkeen siitä, kun pahimmat vieroitusoireeni olivat poissa, aloin tuntea oloni huomattavasti paremmaksi ja TERVEEMMÄKSI. Ja asiat menevät koko ajan parempaan suuntaan. Voin paremmin kuin koskaan ennen. Minusta on tullut entistä itsenäisempi ja vahvempi ihminen. Olen jopa kaunistunut läheisteni mielestä. Minusta on tullut entistä enemmän sellainen ihminen, jollainen oikeasti olen.
Lääkkeet voivat muuttaa ihmisen persoonallisuutta jopa niin, ettei hänellä ole mitään erityistä persoonallisuutta. Lääkärit -erityisesti psykiatrit- eivät siis ole aina oikeassa.
Kannattaa olla kriittinen lääkkeiden suhteen. Kannattaa ottaa kunnolla selvää niiden eduista ja haitoista. Muistakaa, että kyseessä on TEIDÄN ELÄMÄNNE. Kenelläkään - ei edes lääkäreillä - OLE OIKEUTTA PUUTTUAA LIIKAA POTILAIDENSA ASIOIHIN. Kaikista hoitomuodoista -erityisesti lääkityksistä- tulisi neuvotella yhdessä potilaan kanssa.
Kerroitpa hyvia ajatuksia. Olen samaa mielta kanssasi.
Ei tuohon oikein ole enaa mitaan lisaamista.
Sen verran vain, etta tottakai tuo laake-SIRKUS ajaa niiden asiaa, jotka niita valmistavat, jakelevat ja kayttavat "tyossaan" avuksi = ts. kallonkutistajat.
Etta semmoista.