"Kreikalle lisää aikaa, Espanjalle lisää apurahaa, EKP uusiin tukiostoihin, EVM:lle rajaton rahoitus, EU:sta pankkiunioni... Ideoita sinkoilee, mutta näilläkään keinoin kriisi tuskin päättyy. Näin ei liika velka vähene. Se kasvaa, muuttaa muotoaan – ja päätyy Suomen kaltaisten vapaaehtoisten maksajien piikkiin"
tollodemut?
aikaansaannoksenne!
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Liian paljon liian
kehnoa velkaa
Euroalueen velkakriisin monimutkaiset syyt ja seuraukset kiteytyvät pohjimmiltaan kahteen hyvin yksinkertaiseen seikkaan.
– Ylivelkaisilla euromailla ja alueen vielä rutkasti ylivelkaisemmilla pankeilla on velkaa enemmän kuin niillä on kykyä tai halua milloinkaan maksaa.
– Ylivelkaisten valtioiden ja ylivelkaisten pankkien rahoittajilla on taseissaan kyseenalaisia ja jopa arvottomia saatavia enemmän kuin niillä on huterissa pääomissaan varaa luottotappioiden sulattamiseen.
Koska yhden velka on aina jonkun toisen saatava, ovat eurokriisin kaksi keskeistä kipupistettä – liian suuri velkamäärä ja liian suuri kelvottomien saatavien määrä – saman kolikon kaksi eri puolta.
Ja koska ylivoimaisesti suurin osa euroalueen erityyppisistä veloista ja velkarahoituksesta on tavalla tai toisella peräisin alueen pankeilta, on euroalueen velkakriisi yhtä kuin pankkikriisi.
Tähänastiset kriisitoimet ovat olleet tehottomia, sillä ne eivät ole puuttuneet kriisin varsinaisiin syihin.
Liian suuri velkamäärä ei ole keventynyt eikä arvottomia saatavia ole kirjattu tappioina pois päiviltä, vaan kriisitoimet ovat toistaiseksi siirrelleet niitä taseesta toiseen.
Kehnon velan siirtoliike on toistaiseksi käynyt lähinnä yksityisistä taseista julkisiin ja kriisiin osallisten taseista sivullisten piikkiin.
Samaa rataa jatkavat uudetkin keinot, jos viimeaikaiset ehdotukset toteutuvat. Samalla Suomikin takertuu yhä tiukemmin vieraiden velkojen verkkoon.
"
Eikös se mennyt näin Suomen pankkikriisissäkin? Yksityisistä taseista julkisiin ja leikattiin eläkkeitä, poistettiin yksinhuoltajavähennys verotuksessa ja monta muuta ihmeellistä, kummallista asiaa..... Konkursseja, konkursseja aivan terveissä kannattavissa yrityksissä ja tavallisella veronmaksajalla ei ollut osaa ei arpaa niissä möhläyksissä, pankinjohtajat, suuret talousgurut hehkuttivat silloinkin vakaan raha - ja talouspolitiikan tekemistä, mutta toista puuhattiin!!
Kun Suomessa lainamarkkinat vapautettiin niin hypättiin laukalle ja vannottiin vahvan markan nimeen, emme devalvoi ja #/%# seuraavana aamuna valuuttavelkaa hakeneet olivat kusessa!!!!
Iiro Viinannen oli silloin hallituksessa, Harri Holkeri, Esko Aho jne... Kun sitten demarit olivat hallituksessa niin vihasin demuja pitkään ja hartaasti ennen kuin näin Iiro Viinasen haastattelun tv:ssä. Siinä Iiro Viinanen sanoi, että hän sanoi Paavo Lipposelle, että älä lupaa mitään kun et voi pitää sitä kun tilanne on tämä.
Vasta silloin ymmärsin miksi eläkkeitä piti laikata, yksinhuoltajavähennys verotuksessa poistaa, toimeentulotuen saantia kiristettiin ja niin edelleen! Nämä kriisit johtuvat rahapiirien tolkuttomasta, järkeä vailla olevasta lainaamisesta, keinottelusta ja spekuloinnista!
Kun euroon mentiin haluttiin vakautta rahamarkkinoille, alhaisia korkoja, alhaista inflaatiota. Ne on saatu, mutta on saatu myös muiden euromaiden opettlelu lasku rahankäytön suhteen! Nyt rahapiirit eivät keinottele valuutoilla vaan veloilla ja sillä putsataan Kreikan valtion omaisuus jota sillä vielä on Suomessa valtion yhtiöt on yksityistetty postia ja fortumia myöten!
Tupeksinnat on aina maksettu työllä!
Millä nää tuppeksinnat maksetaan?
Palkitaan nyt tollodemut vaalissa monolla pesuikksiin!
Maksaa tollodemujen lainoja ja vakuuksia!