"Parin viime viikon talousuutiset ovat kertoneet esimerkiksi seuraavaa:
Kreikka haluaa kaksi vuotta lisää aikaa tukiehtojensa täyttämiseen, mutta toivoo silti muiden euromaiden jatkavan rahoitustukeaan.
Espanja havittelee jopa 300 miljardin euron apurahaa vasta heinäkuussa saamansa sadan miljardin euron tukilupauksen jatkeeksi.
Euromaiden keskuspankki EKP valmistelee uusia tukitoimia, kuten kriisimaiden velkakirjamarkkinoilla toteutettavia entistäkin mittavampia tukiostoja.
Euromaiden vasta perusteilla oleva pysyvä vakausmekanismi EVM pitäisi muuttaa pankiksi, jotta se voisi saada EKP:ltä jopa rajattomasti rahoitusta.
Euromaiden talous- ja rahaliitto EMU pitäisi muuttaa "pankkiunioniksi", joka vastaisi ainakin suurimpien pankkien valvonnasta ja mahdollisista tukitarpeista.
Nämä edellämainitut ovat talousuutisissa mainittuja ehdotuksia tai vaatimuksia sekä vahvistamattomia ennakkotietoja hankkeista, jotka eivät virallisesti ole vireillä
"

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Liian paljon liian
kehnoa velkaa
Euroalueen velkakriisin monimutkaiset syyt ja seuraukset kiteytyvät pohjimmiltaan kahteen hyvin yksinkertaiseen seikkaan.
– Ylivelkaisilla euromailla ja alueen vielä rutkasti ylivelkaisemmilla pankeilla on velkaa enemmän kuin niillä on kykyä tai halua milloinkaan maksaa.
– Ylivelkaisten valtioiden ja ylivelkaisten pankkien rahoittajilla on taseissaan kyseenalaisia ja jopa arvottomia saatavia enemmän kuin niillä on huterissa pääomissaan varaa luottotappioiden sulattamiseen.
Koska yhden velka on aina jonkun toisen saatava, ovat eurokriisin kaksi keskeistä kipupistettä – liian suuri velkamäärä ja liian suuri kelvottomien saatavien määrä – saman kolikon kaksi eri puolta.
Ja koska ylivoimaisesti suurin osa euroalueen erityyppisistä veloista ja velkarahoituksesta on tavalla tai toisella peräisin alueen pankeilta, on euroalueen velkakriisi yhtä kuin pankkikriisi.
Tähänastiset kriisitoimet ovat olleet tehottomia, sillä ne eivät ole puuttuneet kriisin varsinaisiin syihin.
Liian suuri velkamäärä ei ole keventynyt eikä arvottomia saatavia ole kirjattu tappioina pois päiviltä, vaan kriisitoimet ovat toistaiseksi siirrelleet niitä taseesta toiseen.
Kehnon velan siirtoliike on toistaiseksi käynyt lähinnä yksityisistä taseista julkisiin ja kriisiin osallisten taseista sivullisten piikkiin.
Samaa rataa jatkavat uudetkin keinot, jos viimeaikaiset ehdotukset toteutuvat. Samalla Suomikin takertuu yhä tiukemmin vieraiden velkojen verkkoon.
"