Tunturi-Lapissa pitkään asunut Satakuntaan muuttanut suuntasi 25.8.2012 vaimoineen Valasrannalle katsomaan Suvi Teräsniskan valovoimaisuutta tanssilaulajana.
Rahastuksen maku yleisömäärään tuli, koska Suvi Teräsniskan sairastumista ei ilmoitettu etukäteen, vaikka oli tietoisuus. Vielä tuntia ennen tilaisuuden alkua tarkastimme netistä Valasrannan kotisivuilta, että Valasrannalla varmasti esiintyy Suvi Teräsniska. Paikalle päästyä petyimme. Tosin tanssiorkestereita oli kaksittain. Ja olihan siellä toisena tanssiorkesteri Midinetti. Ensiksi esiintynyt orkesteri soitti todella hyvää tanssimusiikkia.l
Jälleen seurailin vaimoni kanssa tanssitaiteilua. Orkesteri täräytteli muutaman mieleenpainuvan Argentina-tangon ja myös laulajia esiintyi. Uudenlaista tangoa, melkein juosten on edettävä, varoen liiallisia pyörähdys kallisteluita. Mutta mihin orkesterilta unohtui vanhanaikainen valssi? Jälleen juoksuvalssi, varottava, että pysyi mukana. Paikalla erottui muista tanssijoista kaksi tuskin 18 v tanssijaparia: ihailtavaa oli heidän taitonsa, oli sitten samba tai rokki, askeleet todella oikein. Kuitenkin erittäin piristävät tanssit ja tanssityyli askeliltaan lähes identtistä, tuli musiikkia mitä tahansa. Yleisö oli kuitenkin aina hymyilevää ja ilmeisen onnellisia. Voimistelijat esiintyvät edukseen Satakunnan tanssipaikoilla.
Yläneen Valasrannan tanssipaikka pettymys 25.8.2012.
3
574
Vastaukset
- Lounais-Suomi
Näköjään Yläneen VPK salasi tiedot, vaikka toisin olisi pitänyt toimia. Etenkin kun tulitte niin kaukaa, olisi kuulunut tiedottaa kaikkia Suvi Teräsniskan faneja ajatellen tästä yllättävästä tilanteesta.
Satakunnan ja Varsinais-Suomen tanssilavoilla tanssitaiteilu on lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mainitsemasi vanhanaikainen valssi ym. perinteiset tanssit ovat häviämässä, sillä esim. Finlanders on siirtynyt perinteisistä tanssikappaleista sovituksineen moderniin nuorison musiikkiin. - masurkka
Kaukana on Finkkujen musiikki modernista. Heidän musiikkiantinsa on varmaan sata vuotta sitten keksittyä, vain pikkasen nykyaikaistettu. Itse EN menisi Teräsniskan tansseihin, hän ei ainakaan soittele humppaa, valssia , tangoa, hidasta valssia, eikä sitä " moderniakaan tanssimusiikkia" jne. Laulaa kyllä osaa, sytämmestä ottavasti.
- Miksi poistit ?
Miksi 24;sen ylläpitäjä menee poistamaan asiallisen keskustelun vastauksen osalta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768