leikkiikäisen epilepsia

inkku82

löytyykö täältä vanhempia, joiden lapsella on epilepsiaa? jos niin miten ilmenee ja miten tutkittu ja mitä hoidoksi?
olisin kiitollinen vastauksista

13

2539

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päivänsäde

      Oma poikani sairastui alle kouluikäisenä. Tuli nk.isoja kohtauksia eli kramppaa ja silmät pyörii päässä, selkokielellä, ja poissaolokohtauksia, tuijottaa ja ei saa kontaktia. Tutkimuksina oli aivofilmiä ja magneettikuvat nyt alkuun, tietysti lääkäri tutki ja etsittiin nenänpäätä yms. Verikokeita oli paljon alkuunsa. Hoitona oli lääkitystä ja seurantaa. Aika rankkaa oli alkuun, mutta lääkitys purettiin pojan täyttäessä 15. Ei kannata jäädä odottelemaan jos lapsella on oireita, kohtaukset väsyttävät lasta suunnattomasti ja voi jäädä jo siksi kehityksessä jälkeen.

      • stiller

        näkyvätkö vanhat kohtaukset aivofilmissä jotenkin vai pitääkö "toivoa" että sattuu saamaan kohtauksen filimin aikana? meillä tyttö 5 vuotias ja saanut sellaisia kohtauksia(?) missä vain silmät muljahtaa nurinpäin päässä, yleensä hetkeä ennen kun nukahtaa.. eivät pitäneet tk ssa niin tärkeänä että olisimme edes aikaa saaneet kun sinne soitelin...

      • päivänsäde
        stiller kirjoitti:

        Vanhat kohtaukset ei näy, mutta lasta valvotetaan ennen aivofilmiä, joten on aika herkkä saamaan kohtauksen jos aivosähkötoiminta ei ole kunnossa. Muutokset aivosähkötoiminnassa näkyvät kyllä. Tutkimukset on aika rankkoja, joten ihan pienen epäilyn takia niitä ei aloiteta, koska lapsilla saattaa näitä oireita toki tulla muutenkin, kun aivot ei vielä ole kehittyneet. Seuraa lasta ja jos on poissaoleva, niin yritä saada lääkäriin.

    • neurolla 23 v

      EEG ei ole laisinkaan rankka tutkimus. Kuin ei myöskään magneettikuvaus.

      • päiväns'äde

        Tutkimus sinällään ei ole rankka, mutta aivosähkökäyrää edeltävä yö on. Valvottaminen aloitetaan iän mukaan, viimeksi aloitettiin kello neljä ja valveilla on pysyttävä tutkimukseen asti. Magneettikuviin joudutaan usein nukuttamaan, kun lapsi ei pysy paikallaan niin pitkää aikaa tai uskalla olla putkessa. Nukuttaminenkaan ei ihan vaaratonta ole. Elikkä aika mietittäviä tutkimuksia kuitenkin, mutta joskus hyvin aiheellisia.

      • Minttuliini74

        niin siis ei ole rankkoja tutkimuksia aikuiselle!!!

        Meillä tehtiin EEG kun poika oli 4v, silmät pyöri päässä ja oli sen jälkeen ihan "poissaoleva"

        - Valvottaminen oli pientä sen itse tutkimuksen rinnalla. Pojalla todettiin muutoksia aivosähkökäyrässä mutta ei varsinaista epilepsiaa, oireet osoittautuivat myöhemmin Asperger oireyhtymäksi.

    • lami ja mygo

      Yleensä epi huomataan oudosta käytöksestä, poissa oloista, tajunnan menetyksestä, silmien liikkeestä, tipahtelusta.

      Aivosähkökäyrää käytetään tutkimuksessa, jonka siihen erikoitunut neurologi tulkitsee/lukee käyrät.

      Epilepsiaa on niin monimuotoista, toise selviävät pienellä lääkehoidolla , toiset ( jos pesäke on tiedossa ) voidaan jopa leikata, toisille laitetaan sähkosimulaattori.
      Lääkekokeilu voi olla aika uuvuttavaa aikaa, löytää se oikea lääke ja yhdistelmä.
      Lääehoito on toisille elinikäinen asia.

      Omalle lapselleni on tehty eeg pienellä annoksella rauhoittavaa.

      • piuwa76

        meillä saatiin eilen 5 vuotiaalle pojallemme epi dg ja nyt sulattelemme tilannetta. kiitollisia siitä että pääsi lopulta hoitoon ja nyt sitten jatkossa meillä on ammattilaisia taustajoukossa :)
        meillä poissaolo kohtauksia joissa silmät kääntyvät nurin päässä sekä "pätkimistä" jota ei edes välttämättä huomaa, sai EEG tutkimuksen aikanakin pari sellaista, lisäksi lukuisia joitakin aalto-piikkejä jotka kielivät epilepsiasta.
        Aloitetaan lääkitys ja toivotaa nettä sillä pärjätään.
        Tuo MRI on edessä jossakin vaiheessa, joku täällä jo mainitsikin että siihen nukutetaan.. hyvä juttu, sillä meillä ei ainakaan olla niin rauhallista sorttia että malttaisi paikoillaan olla..
        Miten teillä muilla, onko lapsen käytös jotenkin poikkeavan vilkasta, sillä tavalla että menee helposti ihan riehumiseksi eikä puhe mene perille kun on tarpeeksi kierroksia..? meillä tätä on ja nyt mietimmekin ovatko nämä "hepulit" jollakin tapaa tyypillisiä epileptikko lapsilla..? kaikkea riemastumista ei tietenkään voi, eikä saakaan laittaa sairauden piikkiin, iloinen pojan vesseli osaa laittaa muutenkin välillä hösseliksi

      • päivänsäde
        piuwa76 kirjoitti:

        Meidän poika oli todella vilkas,sattui ja tapahtui. Osan luulimme kuuluvan epilepsiaan, mutta myöhemmin sai lisädiagnoosin dyspraksia. Näille lapsilla sattuu paljon vahinkoja, kun unohtavat varoa tai pitää kiinni. Asioiden oppiminen tapahtuu erilailla ja käsi-silmä yhteistyö ei oikein suju. Lääkityksen tullessa kuvio helpottui, kun trileptallilla oli myös rauhottava vaikutus , niin lapsi vaikutti sen jälkeen suht´normaalilta. Nyt aikuisen poika on jo ihan normikaveri, on ammatti ja armeijakin käytynä eli kyllä kannatti kaikki toimintaterapiat ja testaukset.

    • piuwa76

      hei päivänsäde!
      meilä myös tuo trileptail on määrätty lääkitykseksi, osaatko kertoa siitä jotakin, esim. miten paljon väsyttää normaaliin verrattuna tms.? tiedän että on yksllöllistä toki miten reakoidaan, mutta kiva olisi silti kuulla kokemuksia :)

      • päivänsäde

        Poikamme oli tosi vilkas, jote lääkkee rauhottava vaikutus teki pojasta lähes tulkoon normaalin. Yöunet kyllä piteni 9 tuntiin ja jos sairastui piti usein päivälläkin torkut ottaa. Muuten ei elämää ja menoa haitannut, kaiken teki kuin isoveljensä. Lääkityksen heikkenemisen huomasi aina tuijotuksesta, niin osasi soittaa lääkärille lääkkeen nostosta. Muuten sieti lääkettä hyvin ja lopulta lääkkeen alasajokin meni puolessa vuodessa.Lääkepitoisuuksia ja maksa-arvoja mitattiin verikokein aina noston yhteydessä ja kontrolli käyntejä ennen. Kasvupyrähdysten aikana jonkin kerran lääkeannoksen viilauksessa meni aikaa, mutta muuten koko lääkitys aika helppo ja yksinkertainen hoito. Ainoa asia, mikä jäi mieleen tosi ikävänä, oli ettei ulkopuoliset ymmärtäneet, ettei poikaa saanut jättää pitkäksi aikaa valvomatta. Kotiin ei todelllakaan saanut apua mistään, vaikka kuinka tinka paikka tuli. Koulu ymmärsi ja yhteistyö sujui kohtuullisen hyvin.

      • piuwa76
        päivänsäde kirjoitti:

        minkä ikäisenä teilä aloitettiin kyseinen lääkitys? itseäni hieman mietityttää kun siinä lukee että vähintään 6 vuotiaille, ja miedän poju täyttänyt vasta hiljan 5 vee..
        eivät apteekistakaan suostuneet ensin myymään koko lääkettä ennekuin soittivat keskus-sairaalaan lasten osastolle kun eivät neuroa tavoittaneet...

        Poika täytti syksyllä kuusi ja lääkitys aloitettiin keväällä. Trileptal on vanha ja aika turvallinen valinta, sivuvaikutuksetkin muihin nähden aika vähäisiiä. Lapsille käytetään mielellään näitä vanhoja ja hyväksi havaittuja. Tärkeintä on oikea annostus ja varmasti pian lääkkeen aloituksen jälkeen tarkistetaan asia verikokeilla. Niin tämä lääke oli jo silloin vanha tuttavuus, kun meidän poika aloitti sen 15 vuotta sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1762
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      923
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      110
      783
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      209
      674
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      638
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      52
      601
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      20
      590
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      572
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      556
    Aihe