hyvä käydä kaupassa muina aikoina kuin työtätekevät tulee töistä kauppaan.
Että ei ole jaloissa ja edessä.
Että ei ole jaloissa ja edessä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
No älä sitten mene. Aamusinhan sinne kauppoihin tuoreet tuotteet tulee joten annetaan töissäkäyville ne rippeet mitä jää.
"rastas vfr"
Mitenkäs sitä edelliseen jankutukseen tulikaan sanottua....
Muistelen siellä todetun, että kun aikaa on, on kiva seurata ihmisten hyörinää, naamanilmeitä ja ruumiinkieltä.
Jotenkin sitä nyt nauttii vastenmielisyydestä, kun itse ei sitä enää tunne.
H.
Siis työssäkäyminen kiristää ihmisten hermoja.
Kauppiaalle jokainen euro on samanpainoinen.
Minä inhoan ruuhkia. Käyn silloin kun kaupassa on tilaa eikä kassoilla tarvitse notkoilla. Jos kuitenkin joudun vahingossa ruuhkaan ja kassajonoon en jää jalkoihin. Ulkoisen olemukseni puolesta saata tallata heikommat työstä palaavat jalkoihini ; )
Itsekkäästi, muista piittaamatta.
Käyn kaupassa arkipäivisin, palatessani salilta noin klo 11:a tienoissa. -15min.
Joskus, tuon aikahaarukan takarajalla tai sen jälkeen, sattuu kassalle lounaseväitä ostelevia työläisiä.
Tälläisen aktiivin tullessa samaan kassajonoon minun kanssani olen aina tarjonnut paikan vaihtoa
0,5h louastuntia on niin lyhyt, että siitä varmasti viettäisi kassalla mahdollisimman vähän aikaa.
Mustalaisten ja venäläisten sooloiluyritykset torjun.
Lauantaisin käymme yhdessä kaupassa silloin kun huvittaa.
Useimmiten "aamuvoimistelun" jälkeen, klo10 -11 tienoissa.
Tätä kilkuttaessani alkoi tuntumaan, että olen tapojeni orja vailla vaihtelua ja mielikuvitusta.
monin eritavoin, seikös suomessa rasismi ole rikos, miksi vanhukset joutuu rasismin kohteeksi liian usein.
Aina eläkeläisiä vanhoja sorretaan, ei saa mennä kauppaakaa silloin ku vanhalle sopii,
kaiken huipuksi on ikääntyvät epäiltynä näpistelyistä, yhteenaikaan suurin kirjaimin uutisoitiin ikääntyvien näpistelevän,
mitähän silläki uutisilla pimitettiin ???? ettei vaan kauppiaan omaa epärehellisyyttä ?
"meitä SORRETAAN --"
Vanhus ei ole rotu.
H.
rasismi on rikos kaikilla sektoreilla, ei pelkästään kohdistu rotuun
"tiedoksi vaan"
Nimensä mukaan, rasismi kohdistuu vain rotuun.
Ei sitä voi yleistää siihenkään, että joku onkii Kastemadoilla ja toinen Savimadoilla.
H.
Kauppojen työntekijät on niitä suurimpia rosvoja.
Tuskin rehellistä kaupan kassaa on olemassakaan ainakaan Suomessa.
Itse ne kertovat miten helposti löytyy sitä "pienen palkan lisää".
Hävettäviä ovat.
ihan yhtälailla niitä on näpistelijöitä joka ikäryhmässä taitaa kumminkin olla että lapset ja ikääntyneet jää helpoiten kiinni ja onhan se semmonen juttu että kyllä se varmaan jonkin sortin vika täytyy olla mikä laittaa ihmisen toisen omaisuutta varastamaan.
Tutkimuksen mukaan työntekijät varastavat eniten, mutta jäävät harvemmin kiinni.
se on muuten nykyään vaikee näpistellä kaupasta työntekijänä koska joka kaupassa on saldonseuranta niin että heti huomaa jos rupee tavaraa häviään ja jokaisella kassatyöskentelijällä on oma numeronsa mistä pystyy seuraamaan että kassa ei heitä sinä aikana kun kyseinen ihminen on ollut kassalla ja monissa isoissa kaupoissa on vielä omat pohjakassat jokaisella kassatyöskentelijällä että hyvin pientä on palkan lisä jos näpistelemällä sitä yrittävät.
tossa just kirjoitin että aika vaikee työntekijöiden varastaa jäämättä kiinni mutta joka paikassahan niitä varkaita on siitä ei pääse yli eikä ympäri aikanaan mun nuoruuden työpaikassa firman pääkassa kavalsi kaksi ja puoli miljoonaa markkaa viidentoista vuoden aikana mutta itsekkin tiesi että joskus jää kiinni oli vaan ajan kysymys sanottasko näin että joistain tilaisuus tekee varkaan.
Vanhuus ei ole myöskään sairaus, sairauksia voi olla joka ikäluokassa.
"näin on näreet"
Kiva kommentti :)
Kuvitellaas nuoren ihmisen näpöttely kännyynsä:
"Vit.hu, mun mutsi on siis ihan sairas, se on kun joku dementtine, jankuttaa aina että mun pitäs sitä ja pitäs tätä...Faijakaa ei tajuu et se pitäs viedä hoitoo...
Vithu, hakis joku ne molemmat pois ja panis ne pakkopaitaan ja antas mun olla ja elää himas ihan itse"
H.
No minä ainakin välttelisin kaikkia paikkoja (liikennevälineitä, kauppoja yms.) ruuhka-aikaan, jos vain voisin. En ymmärrä, miksi sellainen, joka voisi käydä kaupassa muulloinkin, tunkee sinne silloin, kun siellä ovat kaikki muutkin.
Yksinäisyyttä ja seuran kaipuuta? Vaikka sitten jonossa tungeksimassa?
"kaupunkilainen"
"Jotenkin sitä nyt nauttii vastenmielisyydestä, kun itse ei sitä enää tunne"
Noin minä kirjoitin aikaisemmin.
Uskon tuon lauseen auttavan ahdistuksessasi. :)
H.
minä menen kauppaan silloin kun on tarvis ja silloin kun sattuu olemaan aikaa, kelloon sen kummemmin katsomatta.
niin minäki,
johan menee melkoseksi kun käydään aina eläkeläisiä moittimaan,
rahalla neki maksaa, pankkikortit on rahaa myös , jo on kumma jos raha ei kelpaa.
tästä nostetaan viel suuri möly, ja oikeuteen kaikki kauppiaat jotka sortaa eläkeläisiä, sekä perättömyyksien puhumisesta,
eläkeläiset on rehellistä väkeä suomen vaurauden rakaentaneet, nyt nuoremmat saa nauttia vauraan suomen hedelmistä,
heh joka nyt on kokoomus ja SDP rapauttamassa ylisuurilla veloilla,
kaiken huipuksi ne velat maksatetaan eläkeläisillä ja pienituloisilla,
ja vielä hullumpaa ne rahat menee etläeuroopan hunsvotteille !
eläkeläinen !
Meitä on yli mijoona, jos pannaan joukolla kauppiaat poikottiin, huomaavat minkä rahamäärän menettivät,
kauppiaitten on syytä oppia käytäytymään ja tietämään mistä se raha oikeesti kauppaan tulee,
se tulee asiakkailta, jos asiakkaat loppuu loppuu kauppaki.
Kauppiaat poikottiin ; ))) jääkö kaupan työntekijät poikotin ulkopuolelle vai mistä aijot ruokasi ostaa?
Me eläkeväki olemme niin tarpeellisia n y t kun kunnallisvaalit ovat tulossa. Kauppojen auloissa jaetaan punasia ruusuja asiakkaille puolueen toimesta, toisilla orvokkeja, toisilla päivänkakkaroita ties mitä muuta roinaa. Näin meitä pidetään ikäänkuin vaalikarjana jota johdatetaan kirjoittamaan oikea numero lippuun.
Ei muuten mua johdateta on se niin vissi juttu.
Työssä ollessani ajattelin juuri noin, koska on totta, että vanhana liikkumisemme ei ole rivakkaa eikä nopeaa ja tuhraamme pankkikorttien ja rahanmaksun kanssa tuhottoman hitaasti. Rollaattorit ja muut apuvälineet sekä monilla vanhoilla mahtava elopaino eli liikalihavuus tukkivat kauppojen käytävät. Koska useimmilla vanhoilla ei ole kiire mihinkään ja kauppareissutkin ovat jonkinlaista viihdettä, sitä jäädään fundeeraamaan kaikenlasita yleensä keskelle kulkuväylää.
Minulla oli aika kortilla työssä ollesani ja olin illalla väsynyt enkä olisi enää jaksanut odotella näiden vanhojen tuumailuiden ja viihdesessioiden päättymistä. Myös vanhat juopottelevat nykyisin kohtuullista enemmän ennen kauppareissulle lähtemistä. Siinä sitten kassajonossa arvuutellaan, pystyykö mummu maksamaan ja kaatuuko oven sisä- vai ulkopuolelle.
Yritän kauppareissuni tehdä aamupäivällä. En siksi,että siten luultavasti häiritsen arvoisia työssäolijoita, perheitä ja muita kulkijoita vähiten vaan siksi,että jaksan aamulla enemmän kuin iltamyöhällä. Ymmärrän silti, että nuoremmat haluaisivat tehdä kauppareissunsa nopeasti ja hermostuvat kuppaaviin vanhoihin, joilla olisi aikaa ostella muulloinkin kuin ruuhka-aikaan. Se on järkevää eikä siinä vanhojen tarvitse itsesääliä harrastaa.
Kylläpäs provosi iski meikä vanhukseen ; ))))
Kännissä oleva, rollaattorilla liikkuva, maksupäätteellä tuherteleva kuuskymppinen ; D
Joopati joo
Keksin sattumalta sopivan ajankohdan ruokaostoksille, jolloin kukaan ei ole jaloissa eikä edessä, eikä tarvitse jonotella tai odotella palveluita. - Lauantaisin kello 16 jälkeen, ainakin kesäaikaan, kaupunkien marketeissa sekä vielä siihen aikaan auki olevissa palvelupisteissä, myymälöissä, yms. on kiva asioida tai käydä ostoksilla. Marketit ja paikotustilat ovat lähes autioina, eikä henkilökunnalla ole kiirettä, kun sulkemisaikaan on vielä pitkälti toista tuntia. Ei hassumpaa.
päiväsaikaan kaikkina muina päivinä kun perjantaina on sittareitten ja prismojen kassajonot pienimmillään ei tartte jonotella ja jos on aikaa mennä kauppaan niin on aikaa ehkä vähän jonottaakkin mää en ainakaan mee kauppaan jos mulla on kiire sit on ihmisiä joilla on aina kiire oli ne sit työssäkäyviä tai eläkeläisiä tai työssäkäyviä lomalaisia se on se luonne.