Hurraa ja rispektiä..

38194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Tässä voi vain käydä niin, että sakottaja menee siitä missä aita on matalin, eli toteaa maksun aiheettomaksi kun saatava on vanhentunut. Toisaalla sanottiin, että sakko olisi saatu kolme vuotta sitten, mutta huhtikuusta 2008 on jo vähän enemmän aikaa. Jos tässä on alkumetreillä uhattu että asia menee oikeuteen, niin perintäkirjeitä ei ole kaiketikaan tullut tuon jälkeen. Jos perintäkirjeissä on ollut yli kolmen vuoden tauko, niin saatvahan on vanhentunut.

Oikeudenkäyntihän on kuitenkin se mitä Q-park vähiten haluaa tässä tilanteessa.

Äänestä

HUOMAA että tuossa ei käsitellä sitä kenellä on näyttövelsollisuus kuljettajasta, joten voittamiseen on parrkifimalla pieni mahdollisuus.

Toivotaan siis että vastaaja ei myöskään käytä tuota "en ajanut - porsaanreikää" koska asia on täysin selvä, sen on kolme oikeusastetta sanonut, että näyttövelvollisuus on parkkifirmalla.

Tosin voi olls että parkkifirma on tehnyt niin raukkamaisesti, että haastanut oikeuteen ns. "riidattoman tapauksen" joka voitetaan aina, jossa siis koko juttu on yhtä rutiinia kuin puhelinlaskun perintä... sen jälkeen on helppo huudella "me voitettiin"

Äänestä
  • Uutinen oli muotoiltu kyllä siihen tyyliin, että tässä aktiivisena osapuolena olisi ollut sakotettu. Tällöinhän vastaaja tuskin hyödyntää "en ajanut - porsaanreikä" puolustusta. Käyttääkö kantaja sitä, on tietysti avoin kysymys.

    Ainakin uutisen mukaan helsinkiläismies vaatii oikeutta toteamaan valvontamaksun aiheettomaksi. Jos Q-park olisi ollut se aktiivinen osapuoli, vaadittaisiin tässä varmaan toteamaan valvontamaksu aiheelliseksi.

    Uutisoinnin perusteella näyttäisi siltä, että kun sakon jakajalta menee jatkuvasti pupu pöksyyn, niin kohteeksi joutunut piti huolen siitä että asia etenee oikeuteen.

    Äänestä

  • Kumpi kantaja kirjoitti:

    Uutinen oli muotoiltu kyllä siihen tyyliin, että tässä aktiivisena osapuolena olisi ollut sakotettu. Tällöinhän vastaaja tuskin hyödyntää "en ajanut - porsaanreikä" puolustusta. Käyttääkö kantaja sitä, on tietysti avoin kysymys.

    Ainakin uutisen mukaan helsinkiläismies vaatii oikeutta toteamaan valvontamaksun aiheettomaksi. Jos Q-park olisi ollut se aktiivinen osapuoli, vaadittaisiin tässä varmaan toteamaan valvontamaksu aiheelliseksi.

    Uutisoinnin perusteella näyttäisi siltä, että kun sakon jakajalta menee jatkuvasti pupu pöksyyn, niin kohteeksi joutunut piti huolen siitä että asia etenee oikeuteen.

    Nimenomaan näin se on ymmärrettävä. Eihän nämä parkkifirmat sentään niin tyhmiä ole, että tässä vaiheessa mitään oikeuteen veisivät. Senkun laputtavat niin kauan kun laki sallii ja tyhmät maksavat.

    Äänestä

  • Jos "en ajanut" pitää paikkansa, ei kyseessä ole mikään porsaanreikä, vaan yksinkertainen totuus. Ennemminkin tässä näennäissopimus on ollut se porsaanreikä, jolla yksityinen on ohittanut sen ettei saa määrätä pysäköintivirhemaksuja.

    Jos sakkofirma laittaa pysäköintivirhemaksun näköispainoksen tuulilasiin ja auton pois ajanut reklamoi asiasta saaden luonnollisesti vastauksen maksu aiheellinen. Tämän jälkeen sakkofirma lähettää karhun auton omistajalle (ei siis kuljettajalle) vaatien maksua perusteena kiekon käyttövirhe ja TLL pykälällä höystettynä. Tästä seuraavassa reklamaatiossa jossa aiheellisesti kerrotaan ettei omistaja ole ajanut, eikä siis tehnyt mitään sopimustakaan tulee toki jälleen "reklamaatio hylätty" höystettynä väitteellä. että omistajan pitää maksaa tai antaa lasku auton kuljettajalle ja huolehtia että tämä maksaa. Tuossa tilanteessa on aika paha sakkofirman mennä väittämään, etteivät he itse käsittelisi tätä pysäköintivirhemaksuna.

    Tässä tilanteessa vaatimus siitä että oikeus toteaa auton omistajalle osoitetun maksun aiheettomasti sillä peruteella ettei sakkofirmalla ole lupaa määrätä pysäköintivirhemaksua on erittäin perusteltua. Kantajalla ei ole edes tappion riskiä. Jos oikeus toteaa että kyseessä oli pysäköintivirhemaksu, jonka kirjoittamiseen sakkofirmalla ei ole oikeutta, sakkofirma kärsii rökäletappion. Jos sakkofirma saa käännettyä asian sopimukseksi, he ovat vaatineet maksua väärältä henkilöltä jolloin maksu on luonnollisesti aiheeton ja sakkofirmalle tulee vähän kevyempi tappio. Tätä tappiota voi höystää henkilörekisteri ja perintälaki rikkomukset, eihä tuossa ole edes yritetty välttää virheitä. Kun auton pois ajaneen saaman reklamaatiovastauksen antamasta eräpäivästä on yli kolme vuotta, voi kyseinen henkilö jopa huoletta tunnustaa ajaneensa oikeudessa. Saatavahan on jo vanhentunut.

    Näitä tapauksia joissa sakkofirma voi vain hävitä riittää.

    Äänestä

  • En ajanut kirjoitti:

    Jos "en ajanut" pitää paikkansa, ei kyseessä ole mikään porsaanreikä, vaan yksinkertainen totuus. Ennemminkin tässä näennäissopimus on ollut se porsaanreikä, jolla yksityinen on ohittanut sen ettei saa määrätä pysäköintivirhemaksuja.

    Jos sakkofirma laittaa pysäköintivirhemaksun näköispainoksen tuulilasiin ja auton pois ajanut reklamoi asiasta saaden luonnollisesti vastauksen maksu aiheellinen. Tämän jälkeen sakkofirma lähettää karhun auton omistajalle (ei siis kuljettajalle) vaatien maksua perusteena kiekon käyttövirhe ja TLL pykälällä höystettynä. Tästä seuraavassa reklamaatiossa jossa aiheellisesti kerrotaan ettei omistaja ole ajanut, eikä siis tehnyt mitään sopimustakaan tulee toki jälleen "reklamaatio hylätty" höystettynä väitteellä. että omistajan pitää maksaa tai antaa lasku auton kuljettajalle ja huolehtia että tämä maksaa. Tuossa tilanteessa on aika paha sakkofirman mennä väittämään, etteivät he itse käsittelisi tätä pysäköintivirhemaksuna.

    Tässä tilanteessa vaatimus siitä että oikeus toteaa auton omistajalle osoitetun maksun aiheettomasti sillä peruteella ettei sakkofirmalla ole lupaa määrätä pysäköintivirhemaksua on erittäin perusteltua. Kantajalla ei ole edes tappion riskiä. Jos oikeus toteaa että kyseessä oli pysäköintivirhemaksu, jonka kirjoittamiseen sakkofirmalla ei ole oikeutta, sakkofirma kärsii rökäletappion. Jos sakkofirma saa käännettyä asian sopimukseksi, he ovat vaatineet maksua väärältä henkilöltä jolloin maksu on luonnollisesti aiheeton ja sakkofirmalle tulee vähän kevyempi tappio. Tätä tappiota voi höystää henkilörekisteri ja perintälaki rikkomukset, eihä tuossa ole edes yritetty välttää virheitä. Kun auton pois ajaneen saaman reklamaatiovastauksen antamasta eräpäivästä on yli kolme vuotta, voi kyseinen henkilö jopa huoletta tunnustaa ajaneensa oikeudessa. Saatavahan on jo vanhentunut.

    Näitä tapauksia joissa sakkofirma voi vain hävitä riittää.

    Oikeudenkäyntikuluthan tuossa kasvavat ihan pilviin jos muutkin laputtamani innostuvat hakemaan varmaa voittoa. Pakko kai pistää lappu luukulle ja siirtyä leipäjonoon.

    Äänestä

Maksua periessään nuo firmat yrittävät kyllä kovasti luoda vaikutelman että kyseessä olisi oikea pysäköintivirhemaksu. Karhut lähetetään auton omistajalle ja hänen edellytetään maksavan tai ilmiantavan. - Näinhän ei sopimuksen perustuvassa maksussa voi olla.

Tuonne voi varmaan helposti marssittaa kasan todistajia, jotka kertovat kuinka Q-park itsekin periessään käsittelee tätä pysäköintivirhemaksuna. Sopimuspelleily tulee kuvaan mukaan vain sen pienen hetken ajaksi kun pitää kiertää se yksi TTL kohta joka rajaa pysäköintivirhemaksujen kirjoitusoikeuden.

Äänestä

Hieno homma!

Saadaan vihdoinkin parkkifirmojen petos päätökseen.

Äänestä

Haastaa siis itse asiassa korkeimman oikeuden jo tekemää päätöstä vastaan. Se takaa että häviö tulee kaikissa oikeusasteissa, korkein kun on ennakkotapaustuomioistuin ja kaikki alemmat oikeusasteet noudattavat ennakkopäätöksiä. Ja ennakkopäätös on jo kertaalleen tehty.

Äänestä
  • KKO:n aikaisempi ennakkopäätös oli torso syntyessään. Nyttemmin tilanne ja tietoisuus on lisääntynyt sen verran, ettei yksityisellä parkkifirmalla ole mitään jakoa voittaa oikeuskäsittelyssä juttujaan saati edes saada ne sinne.

    Äänestä

  • "Täysin vastakkaiseen näkemykseen päätyi yksityisen pysäköinninvalvonnan asemaa pohtinut oikeusministeriön työryhmä. Se ehdotti tämän vuoden toukokuussa, että pysäköintivirhemaksuja saisivat kirjoittaa vain kunnalliset pysäköintivalvojat. Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta lausui viime vuonna, että pysäköinninvalvonta kuuluu julkiselle vallalle eikä yksityisille parkkifirmoille."

    Edellinen kirjoittaja kuvittelee, että KKO voisi toimia Eduskunnan yläpuolella. Niin ei tietenkään ole.

    Parkkipaavo, ryhdy katselemaan muita työpaikkoja.

    Äänestä

  • Asiahan on järjestettävissä KKO:n päätöstä loukkaamatta. Pistetään vain vähän tarkempi rajanveto siihen että sopimuksen kanssa toimitaan sopimuksen pohjalta. Näyttö siitä, että sopimus on nähty, ehditty lukea ja teko sopimuksessa kielletty. Perintä vain tunnistetulta sopimuskumppanilta, Kiekonkäyttövaatimukset mitättömiä, vain täysin yksityisillä alueilla ja niin edelleen. Mahdolliset tulkintakysymykset sopimuksen tekijän tappioksi.

    Siinä vaiheessa kun yritykset automaattisesti lähettävät karhut auton omistajalle ja edelleen vaativat häntä vastuuseen maksun suorittamisesta, kyseessä on selvästi pysäköintivirhemaksu, jonka määräämiseen sakkofirmalla ei ole oikeutta.

    Äänestä

  • että sillee kirjoitti:

    KKO:n aikaisempi ennakkopäätös oli torso syntyessään. Nyttemmin tilanne ja tietoisuus on lisääntynyt sen verran, ettei yksityisellä parkkifirmalla ole mitään jakoa voittaa oikeuskäsittelyssä juttujaan saati edes saada ne sinne.

    Selkeintä olisi tosiaan ollut jos KKO olisi vahvistanut alempien oikeusasteiden erittäin järkevät ja hyvin perustellut tuomiot. Jollakin oli kuitenkin outo motiivi keplotella toiminta sallituksi. Tästä seurasi vain paljon rajanvetoongelmia.

    Toivottavasti virhe saadaan nyt korjattua ja raja vedettyä järkevään kohtaan.

    Äänestä

  • Virhe korjattava kirjoitti:

    Tässähän saattaa kyllä käydä niinkin, että uusi laki tulee voimaan ennenkun kaikki oikeusasteet on käyty läpi. Silloinhan tuo oikeusjuttu menettää merkityksensä. Tuskin saavat enää valituslupaa KKO:een.

    Äänestä

  • Tätä on odotettu! kirjoitti:

    Uuden lain mukainen toiminta tuskin tyydyttää näitä sakkofirmoja, mikä tarkoittaisi etteivät ne rupea jakamaan oikeita pysäköintivirhemaksuja. Ennemminkin pyrkivät jatkohyödyntämään tätä näennäisopimuksiin pohjautuvaa toimintaansa. Siptä paitsi vastaavaa pelleilyä voidaan yrittää jollain muulla alueella kuten vaikkapa "näpistelynvalvontamasuina". Parempi tosiaan olisi jos oikeus sulkisi tämän oven.

    Äänestä

  • Tätä on odotettu! kirjoitti:

    Tässähän saattaa kyllä käydä niinkin, että uusi laki tulee voimaan ennenkun kaikki oikeusasteet on käyty läpi. Silloinhan tuo oikeusjuttu menettää merkityksensä. Tuskin saavat enää valituslupaa KKO:een.

    tuskin väärinpysäköijille sentään taannehtivaa lainsäädäntöä tehdä niinkuin sotasyyllisille.

    Äänestä

  • Heh heh, kirjoitti:

    tuskin väärinpysäköijille sentään taannehtivaa lainsäädäntöä tehdä niinkuin sotasyyllisille.

    Ei tietenkään tehdä mutta tuon kyseisen keissin julkisuusarvo on sen jälkeen nolla kun uusi laki on tullut voimaan. Tuskin niitä parkkifirmojakaan on sen jälkeen enää kovin montaa elossa.

    Äänestä

Hulvatonta lakien rikkomisia yksityisiltä parkkifirmoilta ja sekö pitäisi hyväksyä.

4 § (29.8.2008/568) Hyvä perintätapa
Perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Kuluttajan kannalta sopimattomasta tai hyvän tavan vastaisesta menettelystä säädetään lisäksi kuluttajansuojalain (38/1978) 2 luvussa.

Perinnässä ei saa:
1) antaa vääriä tai harhaanjohtavia tietoja maksun laiminlyönnin seuraamuksista;
2) aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa; eikä
3) vaarantaa velallisen yksityisyyden suojaa.

Äänestä
  • Hyvä perintätapa sanoo myös: "Perintätoiminnassa on siis aina varmistuttava siitä, ettei perintä tule muun henkilön tietoon riippumatta siitä, millä keinoin saatavaa peritään tai kuka sitä perii." sekä "Asiallista ei ole, että velallisen maksuhäiriöstä ilmoitetaan tai edes uhataan ilmoittaa ulkopuoliselle,".

    Nythän sakkofirma ei todellakaan varmistu siitä, etteikö perintä tulisi ulkopuolisen tietoon. Jos kyseessä on todellakin sopimukseen perustuva saatava, niin miten sitä koskeva maksumuistutus ja/tai perintäkirje voidaan lähettää ennen kuin sopimuskumppani on selvitetty.

    Voiko kyseessä tosiaan olla sopimukseen perustuvasta saatavasta siinä vaiheessa kun lasku osoitetaan autolle ja perintä kohdistetaan auton omistajaan varmistamatta ensin onko hän edes sopimuskumppani.

    Äänestä

  • Muka sopimus kirjoitti:

    Hyvä perintätapa sanoo myös: "Perintätoiminnassa on siis aina varmistuttava siitä, ettei perintä tule muun henkilön tietoon riippumatta siitä, millä keinoin saatavaa peritään tai kuka sitä perii." sekä "Asiallista ei ole, että velallisen maksuhäiriöstä ilmoitetaan tai edes uhataan ilmoittaa ulkopuoliselle,".

    Nythän sakkofirma ei todellakaan varmistu siitä, etteikö perintä tulisi ulkopuolisen tietoon. Jos kyseessä on todellakin sopimukseen perustuva saatava, niin miten sitä koskeva maksumuistutus ja/tai perintäkirje voidaan lähettää ennen kuin sopimuskumppani on selvitetty.

    Voiko kyseessä tosiaan olla sopimukseen perustuvasta saatavasta siinä vaiheessa kun lasku osoitetaan autolle ja perintä kohdistetaan auton omistajaan varmistamatta ensin onko hän edes sopimuskumppani.

    pysäköimällä hyväksynyt sopimusehdot tai sitten hänellä on käytössään maailman ensimmäinen itseään ilman kuljettajaa ajava ja pysäköivä auto.

    Äänestä

  • Sopimuskumppani on kirjoitti:

    pysäköimällä hyväksynyt sopimusehdot tai sitten hänellä on käytössään maailman ensimmäinen itseään ilman kuljettajaa ajava ja pysäköivä auto.

    Huumevelkojen ja vastaavien kanssa on ehkä tapana, että ne voidaan tarpeen niin vaatiessa "periä" velallisen vanhemmilta tai muilta sululaisilta. Tämä on kuitenkin rikollista toimintaa.

    Ehkä parkkisakkofirmojen pomot ovat niin tottuneita muun bisneksen toimintamalleihin, etteivät edes halua ymmärtää miksi saatava pitäisi periä vain sopimuskumppanilta.Nythän perintää kohdistetaan henkilöön jonka oletetaan tuntevan sopimuskumppanin.

    Äänestä

Sopimuskumppani on saattanut hyväsksyä ehdot, mutta kun tuo sopimuskumppani ei läheskään aina ole auton rekisteriotteeseen merkitty henkilö. Laskun lähettäminen vain ajoneuvokeskuksen tietojen mukaan tarkoittaa että sakkofirma lähettää usein laskun väärälle henkilölle ja näin tehdessään saattaa perinnän muun henkilön tietoon. Sakkofirman velvollisuus on varmistaa kuka sopimuskumppani on ennen laskun lähettämistä.

Äänestä
  • Voi saatana

    Kuinka monta kertaa täytyy sanoa että 85% maksaa sen TUULILASISSA olevan lapun joka on osoitettu OIKEALLE henkilölle

    15% jotka ei sitä maksa käy niin että uhkaillaan omistaa (voi olla kuski, tai sitten ei) luottotiedoilla ja ties millä, jolloin vielä 5% maksaa sen

    Edelleen jos haluaa pelata varman päälle, niin:

    A: Älä reagoi ikinä tuulilasiin saatuun maksuun

    B: hanki autoon turvaluovutuskielto, jolloin perintä on mahdotonta

    Äänestä

  • 87k kirjoitti:

    Voi saatana

    Alapään termejä osaat,mutta kerroppa mistä ne % luvut tulevat,taidat olla parkkifirman kätyreitä,ainoastaan parkkifirmat tietävät kuinka suuri osuus sakoista maksetaan eikä ne ole julkisia,87k Laurin juoksupoika olet näkeehän se sun jutuista,MISTÄ NE % LUVUT TULEVAT,KERRO 87K,ET TAIDA TIETÄÄ ITSEKKÄÄN,HATUSTA VAI LAURILTA(TOYBOY)

    Äänestä

  • 8877KK kirjoitti:

    JOS olisin parkkifirmassa töissä, en todellakaan sanoisi "Omistajan ei pidä maksaa maksua, jos sitä ruvetaan perimään hänetlä MIKÄLI hän ei ole ajoneuvoa ajanut, hänellä ei ole myöskään velvollisuutta kertoa kuka on autoa ajanut, tämän on vahvistanut kolme oikeusasetetta"

    Parkkifirman työntekijät ei kerro tuota asiaa ikinä, ei milloinkaan.

    Oikeushan totesi myös, että kuskin selvittäminen ei ole mahdottomuus parkkifimalle, vaikka se niin koitti väittääkin

    1. Valvontamaksun löytäjä ei ole useinkaan autolla ajaja / sopimuskumppani pöljä.
    2. Oikeudessa valvontamaksujuttuja on ollut nykyisen tulevan lisäksi vain yksi kolmessa eri oikeusasteessa KKO:n päätökseen asti pöljä.
    3. Virallisia tilastoja valvontamaksujen maksamisesta/ei maksamisesta ei ole käytettävissä pöljä.
    4. Kerro tietolähteesi, ei riitä pelkkä "minulla varma tietolähde, äiti sano ja isä tietää kaiken" pöljä.
    5. Ei ole asianmukaista ryhtyä neuvomaan asiassa, josta on vain mututuntuma ja sekin väärin pöljä.
    6. Varmimmin oppia voi vain julkisia tietovälineitä hyödyntämällä ei kuulopuheilla pöljä.

    Äänestä

  • 87k pöljä kirjoitti:

    1 Siis tarkoitan sitä ketä löytää lapun TUULILASISTA ymmärrkö, se on varmana osoitetu kuljettajalle

    Tai mienaatko että satunnainen ohikuljija nappaa sen totee "ei vittu ei tä ollutkaan mulle osotettu"

    2 Oikeudessa on ollut kolme tapausta, kaksi saviaron tapauksen lisäksi, parkkifirma voittanut kaikki näistä, tosin nuo kaksi muuta oli riidattomia tapauksia, menee yhtä ruutinillä kuin jonkun puhelinlaksun perintä, mut kuitenkin

    3 On on, tossa ne on exel tiedostona, 85% maksaa tuulilasissa olevan lapun 15% uhkaillaan ties millä, ja sen jälkeen vielä 5% maksaa, eli kokonaisuudessaa noin 90% maksaa maksun, miksi siis ahnehtia

    "1 Siis tarkoitan sitä ketä löytää lapun TUULILASISTA ymmärrkö, se on varmana osoitetu kuljettajalle"

    On varmasti osoitettu, mutta jos kuljettaja sattuu olemaan äiti, kummi, kaima tai vaikka naapurin lissu kun saavumme omistamallani autolla parkkihomojen valvomalle tontille ostosreissua tekemään.

    Kun palaamme autolle, on tarkoitus ajoneuvon OMISTAJAN ominaisuudessa lähteä ajamaan ja näin vaihtaa kuljettajaa. Löydän lapun, mutta se ei ole minun sopima. Varmana kuljettajalle osoitetun lapun löydänkin minä.

    Miten toimitaan?
    Kaveri ajoi auton, laskulla ja karhulla lähestytte minua. Näinhän se ei mene.

    Ja huomatkaa, että minulla ei ole MITÄÄN, siis MITÄÄN velvollisuutta osallistua teidän bisneksen tekoon ja kertoa teille tuntemattomista sopimuskumppaneista mitään. Ei ainakaan ilmaiseksi.

    Äänestä

  • 62k kirjoitti:

    Ei niin, tämänhän on oikeus todennut, että se on parkkifirman, ja vain ja ainoastaan parkkfiriman tehtävä selvittää kuljettaja.

    Mutaa jos reagoi tuulilasissa olevaan maksuun, tunnustaa samalla ajaneensa autoa

    olet joka tapauksessa kusessa kaikkine reklamaatioineen, perintäkirjeineen ja oikeudenkäynteineen kunnes asia lopulta on johonkin suuntaan raastuvan jälkeen päätöksessään, joten rattoisaa kirjeenvaihtoa vain :) Kyllä siinä viidenkympin edestä mukavaa jumppaa tulee.

    Yksi reklamaatio perusvastineella: En ole sopimuksen osapuoli. Riittää. Ylimääräiset perintäkirjeet vain roskiin. Itselleenhän sakkofirma kuluja luo ylimääräisillä kirjeillä. Raastupaan he eivät uskalla, mutta jos uskaltautuisivat, niin se se vasta heille kalliiksi tulisi.

    Äänestä

  • Ei ongelmia kirjoitti:

    "niin se se vasta heille kalliiksi tulisi."

    Totta, joutui he maksamaan SINULLE seuraavia kuluja

    Matkakulut oikeudenkäyntiin 5€
    Päiväraha 16€
    Ansionmenetys oikeudekäynnin ajalta noin 50€

    Ja tietenkin jäisi se "sakkoraha" saamatta

    Äänestä

  • Ajoneuvon omistajana kirjoitti:

    olet joka tapauksessa kusessa kaikkine reklamaatioineen, perintäkirjeineen ja oikeudenkäynteineen kunnes asia lopulta on johonkin suuntaan raastuvan jälkeen päätöksessään, joten rattoisaa kirjeenvaihtoa vain :) Kyllä siinä viidenkympin edestä mukavaa jumppaa tulee.

    Oikea meininki. 98% "en ajanut"-luikureista ajoi kuitenkin. Ei muuta kuin palleista puristamista että maksut heruu ja perintäkulut päälle.

    Äänestä

  • cvbnm kirjoitti:

    Oikea meininki. 98% "en ajanut"-luikureista ajoi kuitenkin. Ei muuta kuin palleista puristamista että maksut heruu ja perintäkulut päälle.

    Äläs nyt höpise, onhan sitä olemassa työautoja, vuokra-autoja yms joten todellinen prosentti on varmaan noin 50%

    Mutta tosiaan JOS oikeudessa voidaan osoittaa että omistaj ajoi, niin kusessa ollaan

    Äänestä

  • 87k kirjoitti:

    "niin se se vasta heille kalliiksi tulisi."

    Totta, joutui he maksamaan SINULLE seuraavia kuluja

    Matkakulut oikeudenkäyntiin 5€
    Päiväraha 16€
    Ansionmenetys oikeudekäynnin ajalta noin 50€

    Ja tietenkin jäisi se "sakkoraha" saamatta

    Oletko sinä 87k omien tulojen mukaan laskenut noi kulut? Meikälle yksityiset parkkifirmat (tietenkin häviävät) joutuvat maksamaan paaljon paaljon enemmän, sillä meikä tienaa niin heleeevetin paljon enempi kuin sää. Ottaisin nääks ittelleni käyttöön sellaisen sihteerykän jota asianajaksi kutsutaan ja senkin minuuttirupattelukustannukset tullee maksamaan niin heleevetin paljon, et siinähän menisivät yhydellä kertaa niin jumalattoman paljon maneyta tolta yksityiseltä parkkipuljulta joita lukuja sää et edes ymmärräkään tai puhumattakaan tierät. Enkä minä sinne oikeuteen tule, vaan minut tuodaan saattuessa, jossa on niin peijakkaasti porukkaa, jotta ei sinä päivänä muita juttuja mahruta toimittamaan. Sellainen nääks mää olen, rikas ja vielä rikkaampi.

    Äänestä

Et osaa vastata yksinkertaiseen kysymukseen,mistä ne sun % luvut ovat peräisin,omasta vilkkaasta mielikuvituksetsta vai Laurin molon varresta,87K sut on paljastettu(valitettavasti),tietoa kehiin%%%%%%%%%%%%%%%%%?????????????

Äänestä
  • Paaseli Professionalista "tulostetuilla" exel tieodstoista

    Äänestä

87k mistä ne sun % tulevat,itse tekemästäsi exel taulukosta?pöljä,

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tätä on odotettu! kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/merkittava_parkkisakko-oikeudenkaynti_alkoi_helsingin_karajaoikeudessa/6271010

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu