Oman ajoneuvon käyttö ulkomaan työmatkalla, toimiiko?

Tarkoitus olisi lähteä työmatkalle. Minulla on toiminimi, ja yritykseni valmistaa teknisiä laitteita. Kilpailutilanteen vuoksi tarvitsen edullisempia toimittajia osilleni joten tarkoitus on lähteä niitä metsästämään eräästä itä-euroopan maasta jossa paljon tuotantokapasiteettia suomea edullisemmin, sekä samalla katsastamaan mahdollisia tuotantotiloja ja tutustumaan paikalliseen työväestön tarjontaan työntekijöiden osalta.

Koska tuolla maassa bisnekset hoidetaan hieman eri malliin kuin suomessa, eli ei näitä vaan puhelimella tai sähköpostilla hoideta vaan vierailu ja neuvottelu välttämätöntä, joten itse sinne on lähdettävä.

Toki voisin lentää lentokoneella mutta sitten suurten etäisyyksien maassa ongelmana olisi siirtyminen paikasta toiseen ja siihen kuluvat varat, joten harkitsen nyt vakavasti että lähtisin omalla ajoneuvolla sinne, tulisi kokonaisuutena edullisemmaksi ja mahdollistaisi käytännössä koko homman, ei tässä taksilla ole kumminkaan varaa siellä kokoaikaa suhailla.

Eli miten käytännössä menevät nämä viralliset kuviot, matkaa yhteensuuntaan tuohon maahan tulee n. 2000 km, plus siellä ajot ja takaisin. Saako näistä jotain km-korvausta, entä nuo ulkomaan päivärahat? Ajoneuvona käytössä on moposkootteri.
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


yrittäjäalussaviel kirjoitti:

Tarkoitus olisi lähteä työmatkalle. Minulla on toiminimi, ja yritykseni valmistaa teknisiä laitteita. Kilpailutilanteen vuoksi tarvitsen edullisempia toimittajia osilleni joten tarkoitus on lähteä niitä metsästämään eräästä itä-euroopan maasta jossa paljon tuotantokapasiteettia suomea edullisemmin, sekä samalla katsastamaan mahdollisia tuotantotiloja ja tutustumaan paikalliseen työväestön tarjontaan työntekijöiden osalta.

Koska tuolla maassa bisnekset hoidetaan hieman eri malliin kuin suomessa, eli ei näitä vaan puhelimella tai sähköpostilla hoideta vaan vierailu ja neuvottelu välttämätöntä, joten itse sinne on lähdettävä.

Toki voisin lentää lentokoneella mutta sitten suurten etäisyyksien maassa ongelmana olisi siirtyminen paikasta toiseen ja siihen kuluvat varat, joten harkitsen nyt vakavasti että lähtisin omalla ajoneuvolla sinne, tulisi kokonaisuutena edullisemmaksi ja mahdollistaisi käytännössä koko homman, ei tässä taksilla ole kumminkaan varaa siellä kokoaikaa suhailla.

Eli miten käytännössä menevät nämä viralliset kuviot, matkaa yhteensuuntaan tuohon maahan tulee n. 2000 km, plus siellä ajot ja takaisin. Saako näistä jotain km-korvausta, entä nuo ulkomaan päivärahat? Ajoneuvona käytössä on moposkootteri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu