”Rakas hurri!” on tänä vuonna ilmestynyt kirjanen, jossa tunnetut kansalaiset kirjoittavat kaksikielisyydestä. Kannattaa lukea ja ottaa kantaa lukemaansa.
Helpointen tullaan kaksikieliseksi, jos syntyy kaksikieliseen perheeseen. Avioliitto toisen kieliryhmän jäsenen kanssa parantaa kielitaitoa kummasti ja jotkut ovat jopa opiskelleet toisella kotimaisella, ruotsinkielinen suomeksi, suomenkielinen ruotsiksi. Se joka on ollut sotalapsena Ruotsissa tai muuten viettänyt siellä pitkiä aikoja, on myös omaksunut ruotsin kielen.
Muutama suomenkielisestä ympäristöstä oleva kirjoittaja kuitenkin muistuttaa, että huolimatta yo-kirjoituksissa saadusta laudaturista, he eivät osanneet ruotsia päästessään koulusta. Tähän tarjotaan tilalle letkeää käyttökieltä, joka hyväksyy kielioppivirheet ja väärät prepositiot, ja joka sopii kaupan myyjille, mutta tuskin tuomioistuinten tuomareille tai virastojen antamiin asiakirjoihin. -Ja näin päästäänkin siihen, mitä tällä kaksikielisyyspuheella loppujen lopuksi halutaan.
Perustuslaki edellyttää että tuomioistuimissa ja viranomaisten luona kansalaiset voivat asioida suomeksi tai ruotsiksi. Letkeä käyttökieli virheineen ja epätarkkuuksineen ei riitä. Ankdam on Oulu/Kokkola-tapauksessa todennut, että ns. virkamiesruotsi lisäopintoineen ei riitä ohjeiden ja neuvojen antamiseen. Kun perustuslaki vilahtelee puheissa usein, niin se edellyttää todellista ruotsin hallintaa; fraasit ja tökköruotsi eivät riitä.
”Rakas hurri” tuo kaksikielisyyden ongelmat esiin suurempina ja toisenlaisina kuin tekijät ovat kenties ajatelleet. Huomio on viime aikoina kiinnittynyt vain siihen, että peruskoululaiset saavat muutaman ruotsintunnin viikossa. Sen sijaan on unohdettu, että kaksikielisyyden ylläpitäminen edellyttää runsasta opiskelua, joka ei lopu ylioppilastutkintoon eikä yliopiston virkamiesruotsiin. Tuntuu että nykyinen intoilu ”pakkoruotsin” puolesta on itse asiassa uhkana kaksikielisyydelle, koska tavoitteita ei aseteta oikein vaan tyydytään huonoon ruotsiin (rotvälska).
Voimme tietysti ajatella, että kaksikielisyys jää ruotsinkielisten vastuulle, mutta ruotsinkielisiä lakimiehiä ja muita viranomaisia ei riitä kaikkiin tehtäviin eikä heillä välttämättä ole edes halua valtion palvelukseen.
Helpointen tullaan kaksikieliseksi, jos syntyy kaksikieliseen perheeseen. Avioliitto toisen kieliryhmän jäsenen kanssa parantaa kielitaitoa kummasti ja jotkut ovat jopa opiskelleet toisella kotimaisella, ruotsinkielinen suomeksi, suomenkielinen ruotsiksi. Se joka on ollut sotalapsena Ruotsissa tai muuten viettänyt siellä pitkiä aikoja, on myös omaksunut ruotsin kielen.
Muutama suomenkielisestä ympäristöstä oleva kirjoittaja kuitenkin muistuttaa, että huolimatta yo-kirjoituksissa saadusta laudaturista, he eivät osanneet ruotsia päästessään koulusta. Tähän tarjotaan tilalle letkeää käyttökieltä, joka hyväksyy kielioppivirheet ja väärät prepositiot, ja joka sopii kaupan myyjille, mutta tuskin tuomioistuinten tuomareille tai virastojen antamiin asiakirjoihin. -Ja näin päästäänkin siihen, mitä tällä kaksikielisyyspuheella loppujen lopuksi halutaan.
Perustuslaki edellyttää että tuomioistuimissa ja viranomaisten luona kansalaiset voivat asioida suomeksi tai ruotsiksi. Letkeä käyttökieli virheineen ja epätarkkuuksineen ei riitä. Ankdam on Oulu/Kokkola-tapauksessa todennut, että ns. virkamiesruotsi lisäopintoineen ei riitä ohjeiden ja neuvojen antamiseen. Kun perustuslaki vilahtelee puheissa usein, niin se edellyttää todellista ruotsin hallintaa; fraasit ja tökköruotsi eivät riitä.
”Rakas hurri” tuo kaksikielisyyden ongelmat esiin suurempina ja toisenlaisina kuin tekijät ovat kenties ajatelleet. Huomio on viime aikoina kiinnittynyt vain siihen, että peruskoululaiset saavat muutaman ruotsintunnin viikossa. Sen sijaan on unohdettu, että kaksikielisyyden ylläpitäminen edellyttää runsasta opiskelua, joka ei lopu ylioppilastutkintoon eikä yliopiston virkamiesruotsiin. Tuntuu että nykyinen intoilu ”pakkoruotsin” puolesta on itse asiassa uhkana kaksikielisyydelle, koska tavoitteita ei aseteta oikein vaan tyydytään huonoon ruotsiin (rotvälska).
Voimme tietysti ajatella, että kaksikielisyys jää ruotsinkielisten vastuulle, mutta ruotsinkielisiä lakimiehiä ja muita viranomaisia ei riitä kaikkiin tehtäviin eikä heillä välttämättä ole edes halua valtion palvelukseen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
*haukotus*
mutta eikö tätä varten juuri ole tämä pakkosuomi ehkä pakkosuomen aikaistaminen alkamaan jo 1.luokalla poistaisi noi kommunikaatio ongelmat
Missä se on. Hähä!
Svekotahot suoltava taas propagandaansa suomalaisten käännyttämiseksi hyväksymään oma kielisortonsa. Muta ei tuo onnistu, kuten ei H.urriksi.fi-sivustokaan.
Päinvastoin! Itse surututkijan mukaan jopa surunuoret tuntevat itsensä suomalaisiksi ja suomenkielisiksi, suomalaisnuorista puhumattakaan.
Vidun hyvin menee suomenkielellä, kohta nappaamme 290.000 kaksikielistä.