Huh hintoja

Damokles

98 Bensiini 1.80eur. L
diesel 1.60 eur L

Polttoaineen hinnassa on yli 70% veroja. Ilmeisesti on alkanut rahansiirto Bryseliin.

Uusi Suomi kirjoittaa:
"Jäsenmailta kerättävät jäsenmaksut ovat Euroopan unionin suurin tulonlähde. Suomi on unionin budjetissa nettomaksaja eli valtion talousarviosta maksetaan unionin kassaan enemmän kuin sieltä saadaan.

Suomen EU:lle maksama nettomaksu oli viime vuonna 231 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2010. Suomen osuus unionin budjetista kasvoi 285 miljoonalla eurolla, mutta valtion EU:lta saamat tulot nousivat vain 69 miljoonalla eurolla.

Suomen nettomaksu oli vuonna 2011 yhteensä 610 miljoonaa euroa. Vuonna 2010 Suomen nettojäsenmaksu oli 379 miljoonaa euroa ja vuotta aiemmin 578 miljoonaa euroa"

Sillä lailla, sano Tarvajärvi.

Ja ketäänhän ei kiinnosta mihin nämä rahat menevät? Eikö tällaisen varainsiirtoon pidä olla kansan lupa?

Poliisin toimintoja lakkautetaan, koulut homehtuvat ja lapset sairastavat. Nuoriso on henkisesti loppu, rajat avataan rikollisille jne.

Mielestäni, ne henkilöt jotka ovat Suomen tähän tilanteeseen ajaneet, pitäisi istuttaa leivätömän pöyrän ääreen. Ja aikas näpiään.

.

2

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksi veikkaus

      Voisikohan silläkin olla syytä, että ovat alkaneet painaa lisää euroja? Eikö se luonnollisesti vahvista dollarin arvoa suhteessa euroon?

    • 2nen perspektiivi

      Miksi listasit ysikasin ja dieselin hinnat, etkä ollenkaan ysivitosen?

      Kuvitteletko, että ainut hyöty EU:sta on rahalliset tuet esim. maataloudelle? EU tekee aika paljon muutakin kuin myötää tukia. Onko 610 miljoonaa suuri summa valtion budjetissa? Se tekee 113 euroa/henkilö. Alle kymppi kuukaudessa EU-jäsenyydestä ei kuulosta kovin pahalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      108
      2727
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1321
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      98
      1156
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      997
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      987
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      948
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      833
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      663
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      648
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      625
    Aihe