menkää helsinkiläiset tuonne Helsinki-palstalle

kirjoittelemaan omista pulmistanne ja sellaisista asioista!
23121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

MIks?
Eiväthän täältä lähde seniorinettiläiset vanhuksetkaan hoitokoti/vanhainkoti palstoille.
Vaikka pitäisi. Ajan- ja paikantaju on heltäkin jo kadonnut.

H.

Äänestä

Ai ai, kun ollaan äkäsiä. Mistäs kaukaa sitä itse olet ja kai sullekkin on oma palsta.

Äänestä

Taas alkaa maalaista ahistaa.

Äänestä

Kerropa itse, mistä sinä haluaisit keskustella täällä!

Äänestä

Juu ja menkää juntit sinne juntti-palstallenne kirjoittelemaan pulmistanne, sillä niitähän riittää. Ikäloppujen vanhusten toivoisin jo viimeinkin jättävän tämän palstan rauhaan. Tämä koskee niitä mummuja, jotka kirjoittelevat erityisesti 70 -osiossa ja väen väkisin änkeävät tännekin joka asiaan antamaan mielipiteitään. Jos ne olisivat hyviä ja jos te seuraisitte edes vähänkin tätä aikaa, voisi niitä lukea, mutta kun ne ovat vain tyhjää jorinaa junttien höpötyksen ohella ja pidentävät ketjuja. Koskee myös muutamaa ikäloppua ukkelia, jotka ilmeisesti luulevat olevansa maailman napoja edelleen ja kertovat sekä alapään että yläpään pulmista. Ei kiinnosta vehkeenne roikkuminen eikä naisten muka imartelevat katseet. Vanha mikä vanha.

Kaiken sortin vammaiset voisivat myös poistua erilaisille vammaisosastoille,. mahtaako täällä olla idiootti-osastoa. Sinne on suurin tunku. Sitten ne lesbot ja homot voisivat perustaa oman vanhusryhmän. Siellä riittänee paljon puhetta edelleen, mihin mitäkin asetetaan tai ollaan asettamatta. Kuten myös mitä päälle panna vai pannako mittään.

Persujen ikioma puuhamies tai -nainen voisi näin vaalien alla perustaa oman persuvanhusten kannattajaryhmän, sillä on odotettavissa taas sitä tyhjänpäiväistä paasausta rivikaupalla. Sama koskee muita puolueaktiiveja, jotka ilmeisesti elävässä elämässä ovat mykkiä. Muuten en tajua tätä sananjulistusta.

Periaatteessa kaikki muutkin voisivat poistua jonnekin elämään elävää elämää. Että näin, kun kerran karsimaan ruvetaan. Aloittajalle suosittelen 4H-ryhmän vanhusosastoon liittymistä ja keskusteleman siellä sellaisista asioista ja myös vähemmän sellaisista. Siellä ymmärretään sellaisia.

Äänestä
  • Pois posti tieltä

    Unohdit maalaisjuntit (maalaisiin kuuluvat kaikki alle 100 000 aukkaan kylät), kuka jaksaa heidän jorinoita lukea.

    Äänestä

"Pois postin tieltä!"

Minähän kirjoitin jo, miksi jaarittelet samasta asiasta.?

"Eiväthän täältä lähde seniorinettiläiset vanhuksetkaan hoitokoti/vanhainkoti palstoille.
Vaikka pitäisi. Ajan- ja paikantaju on heltäkin jo kadonnut "

H.

Äänestä
  • Kai kirjoitit liian epäselvästi. Kuten yleensä ellei suorastaan aina...

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Kai kirjoitit liian epäselvästi. Kuten yleensä ellei suorastaan aina...

    "yo-huuhkaja"

    Ei jaksa. Olkoon tämä ilta-Sudokusi.
    Yhdistele ajatukseni tuon jaarituksen sanankäänteisiin.
    Jokainen niistä on vain laaja-sanainen variaatio kirjoitukseni tiivistymästä.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "yo-huuhkaja"

    Ei jaksa. Olkoon tämä ilta-Sudokusi.
    Yhdistele ajatukseni tuon jaarituksen sanankäänteisiin.
    Jokainen niistä on vain laaja-sanainen variaatio kirjoitukseni tiivistymästä.

    H.

    Ei kiinnosta. Täällä on ollut jo pitkään liian negatiivinen, riitelevä henki. Kaikki toistensa kurkussa ja uhkailemassa kuka mitäkin.

    Harjoittelen lyhyttä muotoa ihan toisilla foorumeilla.

    "Katsoin Sammakko-lampeen, ne kudussaan uivat.
    Katsoin ylös, Kurjen silmät tuikkivat"

    Tässä sinulle rakkaustarina.
    Siitä on helppoa saada aikaan mustasukkaisuusdraama.
    Tai raastava kertomus avioerosta, lasten kasvamisesta ja kuinka väärä Hauki syö väärästä kuormasta.
    Voi johtaa luonnonsuojeluun, vesistöjen varjeluun, kaivostoimintaan, Narsismiin, Kuoleman kelloihinkin ja hautaan vajoamisiin. Ihan soiden ojittamiseen asti. :)

    Voit tästä luoda oman Sudokusi.

    H.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Ei kiinnosta. Täällä on ollut jo pitkään liian negatiivinen, riitelevä henki. Kaikki toistensa kurkussa ja uhkailemassa kuka mitäkin.

    Harjoittelen lyhyttä muotoa ihan toisilla foorumeilla.

    "yo-huuhkaja"

    Miten näin tärkeä aloitus sai sinut eksymään asianpolulta riitelyyn?

    H.

    Äänestä

  • Täytyyhän sinulle jättää valittamisen aihetta. Rui, rui vaan sinnekin. Sitäpaitsi kirjoitat tosi tylsästi vaikka ehkä oletkin otsikon mainitsemaa ikäluokkaa. Ruikutuksesta voisi kuitenkin otaksua, että kuulut sinäkin vanhusosastoon, elkeet ovat sellaiset. Glory daysia tunnut muistelevan usein, kuten muutkin vanhat ukkelit.

    No nyt eikun sormet syyhyten miinustamaan ja optimisti-orvokki voisi väsätä muutaman surullisen rivin siitä, miten rienahenget täälläkin räyhäävät. Ihan kamalaa.

    Äänestä

  • Pois postin tieltä! kirjoitti:

    Täytyyhän sinulle jättää valittamisen aihetta. Rui, rui vaan sinnekin. Sitäpaitsi kirjoitat tosi tylsästi vaikka ehkä oletkin otsikon mainitsemaa ikäluokkaa. Ruikutuksesta voisi kuitenkin otaksua, että kuulut sinäkin vanhusosastoon, elkeet ovat sellaiset. Glory daysia tunnut muistelevan usein, kuten muutkin vanhat ukkelit.

    No nyt eikun sormet syyhyten miinustamaan ja optimisti-orvokki voisi väsätä muutaman surullisen rivin siitä, miten rienahenget täälläkin räyhäävät. Ihan kamalaa.

    "Pois postin tieltä!"

    Mitäs tohon taas sanoisi...
    Noh, Orvokin asiaanliittymättömiä jaarituksia on raskasta lukea.
    Minun, asiaanliittyviä jaarituksiani saattaa myöskin olla raskasta lukea.
    Ja jos nyt taas mennään henkilökohtaisuuksiin, kuten sinuttelusi antaa aihetta uskoa,
    Niin mikään ei ole minusta kaukana.
    Lähellä on nuoruus ja vanhuus, yhtenä iloisena sekasotkuna ne aivoni täyttävät.
    Niin kuin yksi elämän tarkoituskin on.
    Vanhuuden jankutus on onneksi pysynyt vielä kaukana.
    Toisin kuin monilla muilla.
    Ja minähän en miinusta, enkä plussaa koskaan.

    H.

    Äänestä

  • Pois postin tieltä! kirjoitti:

    Täytyyhän sinulle jättää valittamisen aihetta. Rui, rui vaan sinnekin. Sitäpaitsi kirjoitat tosi tylsästi vaikka ehkä oletkin otsikon mainitsemaa ikäluokkaa. Ruikutuksesta voisi kuitenkin otaksua, että kuulut sinäkin vanhusosastoon, elkeet ovat sellaiset. Glory daysia tunnut muistelevan usein, kuten muutkin vanhat ukkelit.

    No nyt eikun sormet syyhyten miinustamaan ja optimisti-orvokki voisi väsätä muutaman surullisen rivin siitä, miten rienahenget täälläkin räyhäävät. Ihan kamalaa.

    Omituista että viittaa kahteen hyvään kirjoittajaan, kummatkaan ei oo pitkästyttäviä vaan erittäin hyviä kirjoittajia.
    Kun gj aikanaan kirjoitti sillä nikillä luin suurella mielenkiinnolla,samoin luen orvokin perusteltuja mielipiteitä.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Glory day on eri asia kuin glory joy.

    Äänestä

  • ei sama kirjoitti:

    Glory day on eri asia kuin glory joy.

    Aika hyvin kun puolet meni oiken

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Aika hyvin kun puolet meni oiken

    Itse asiassa nimim. taisi olla Gloria joy.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Omituista että viittaa kahteen hyvään kirjoittajaan, kummatkaan ei oo pitkästyttäviä vaan erittäin hyviä kirjoittajia.
    Kun gj aikanaan kirjoitti sillä nikillä luin suurella mielenkiinnolla,samoin luen orvokin perusteltuja mielipiteitä.

    "koti-kiusattu"

    Joo, GJ kirjoitteli aikanaan hienosti, jopa minä luin mielelläni.
    Musta kyllä tuntuu, että tuo arvoituksellinen olento kirjoittelee vilä tänä päivänäkin.
    Mutta eihän täällä saa luulotella, eihän? :)

    Enkä minä Orvokkia moittinut sen enenpää kuin muitakaan, se nyt vaan tuli mukaan, posti-tädin kommentista.

    Lueskelin vielä uudestaan tuota parran pärinää.
    Ja hokasin että Glory Day on oikeastansa kunnian päivä, suuruuden päivä.
    Mihinkähän sillä oikein viitattiin? :).)

    H.

    Äänestä

Me stadilaiset haluamme tietää,
kuinka meidän rahojamme käytetään.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Pääkaupunkiseutu elättää suuren osan Suomea/1135242814280

Äänestä

aika monen stadilaisen juuret on maalla ja vanhemmiten kaipaa juurilleen, eli ei ole tarvetta mennä minnekkään täältä..

Äänestä
  • Ei niin..koska, juuret ovat syvällä Kalliossa;)) multaa vain parvekekukissa ja sekin kaupasta ostettuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

fggffgfgfggfgfgfd kirjoitti:

kirjoittelemaan omista pulmistanne ja sellaisista asioista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu