Hei.
Tämä ei ehkä kuulu tänne... mutta kirjoitan silti.
Minulla on kai oman pääni sisällä jotain ongelmia...
Eli.. olen 22v tyttö. Olen mitoiltani 170/100 eli ylipainoa on ja reippaasti... Olen tällä hetkellä laihiksella, tai pikemminkin hieman parantelen syömätottumuksiani uuteen uskoon, ja tavoitteenani on hoikistua 10-20kg. ELI: TAVOITTEENI EI OLE NORMAALIPAINO.(ja sitä ei, ei vain hyväksytä) Miksi?
Noh. Olen ollut aina iso. Olen laihtunut normaalipainoonkin joskus, nuorempana, kun kyllästyin läskiksi haukkumiseen yms. koulukiusaamiseen. Loppuihan se kiusaaminen, kun laihduin! mutta vain siksi aikaa, kunnes aloin taas lihota.. kun en jaksanut pitää yllä sitä kauheaa itseni hallintaa, kun muut herkutteli ja minä en... :/ (olen kai helposti lihoavaa sorttia)
No.. muutuin hyvin katkeraksi ihmisiä kohtaan.. minua kiusattiin ja haukuttiin kun olin iso, kun "normaali" minusta pidettiin ja olin suosittu. Ihan kuin sisimpänikin olisi johonkin muuttunut?? pojat, entiset kiusaajat, yrittivät iskeä...
Tästä on kai jäänyt mulle jotenkin traumat. En tiedä. Toinen syy on, että mieluumin laihdun sen verran että pystyn pitämään painoni, kuin että laihdun paljon ja lihon taas. Enhän välttämättä liho enää takaisin normaalipainosta, mutta.. itseni tuntien epäilen suuresti tätä asiaa.
Olenko paha, outo, kummallinen, jos en laihduta normaalipainoon vaan "tyydyn" vähempään? tuntuu, että jos ei ole hoikka, elämä on täysin paskaa ja huonoa ja arvotonta... niin olen saanut tuntea...
Ja kyllä, on tyhmää että laihdutustani estää osittain myös henkiset syyt. En voi sille mitään, en yksinkertaisesti voi... en pysty muuttumaan siksi että olisin arvostetumpi, en halua muuttua siksi että muut sitä toivoo/haluaa.. enkä täten pysty muuttamaan tätä tunnetta omaksi haluksenikaan. Olisin tosi iloinen jos saisin 15kg pois.
En tosiaan tiedä mitä tehdä? ei tuollainen henkinen asia voi olla näin vahva... minua vaivaa se että en laihduta kun kuitenkin fyysisesti siihen pystyn (ainakin jonkun aikaa). Kun haluaisin niin tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Mutta sehän on täysin väärä ajattelutapa! koska tottakai hoikka on kauniimpaa kuin ylipainoisuus, ja normaalimpaa ja terveempää.
Mutta... niinpä, mutta...
Oonko mä sit onnellinen tällaisena? en. Olisinko onnellinen 15kiloa laihempana? varmasti paljon onnellisempi. Olisinko onnellinen hoikkana? olisin, jos se ei vaatisi niin paljon ponnistuksia. Ja, jos en tuntisi että teen sen vain siksi kun muut haluaa. En oikein tiedä mitä itse haluan, koska se kaikki sekoittuu siihen, mitä muut haluaa.
Olen niin neuvoton... Varmaan tää kaikki on kiinni siitä, et minun pitäisi saada ITSETUNTO olla juuri sellainen kuin itse haluan.. siihen tää varmaan pohjautuu...
Mut en tiedä mitä ajattelette.. löytyykö yhtään ymmärtäjää? (kai mä just ymmärrystä haen, ja hyväksyntää. Kun joku, luultavasti, vastaa et laihduta vaan et pakkohan sun on jne.. niin tulen vain niin surulliseksi ja ei huvita laihtua yhtään.. valivali)en kaipaa mitään haukkumisia.. Olisi kiva saada asiallisia vastauksia... mut.. toiv joku jaksoi lukea edes läpi...
Iloista kesän jatkoa kaikille...
Tämä ei ehkä kuulu tänne... mutta kirjoitan silti.
Minulla on kai oman pääni sisällä jotain ongelmia...
Eli.. olen 22v tyttö. Olen mitoiltani 170/100 eli ylipainoa on ja reippaasti... Olen tällä hetkellä laihiksella, tai pikemminkin hieman parantelen syömätottumuksiani uuteen uskoon, ja tavoitteenani on hoikistua 10-20kg. ELI: TAVOITTEENI EI OLE NORMAALIPAINO.(ja sitä ei, ei vain hyväksytä) Miksi?
Noh. Olen ollut aina iso. Olen laihtunut normaalipainoonkin joskus, nuorempana, kun kyllästyin läskiksi haukkumiseen yms. koulukiusaamiseen. Loppuihan se kiusaaminen, kun laihduin! mutta vain siksi aikaa, kunnes aloin taas lihota.. kun en jaksanut pitää yllä sitä kauheaa itseni hallintaa, kun muut herkutteli ja minä en... :/ (olen kai helposti lihoavaa sorttia)
No.. muutuin hyvin katkeraksi ihmisiä kohtaan.. minua kiusattiin ja haukuttiin kun olin iso, kun "normaali" minusta pidettiin ja olin suosittu. Ihan kuin sisimpänikin olisi johonkin muuttunut?? pojat, entiset kiusaajat, yrittivät iskeä...
Tästä on kai jäänyt mulle jotenkin traumat. En tiedä. Toinen syy on, että mieluumin laihdun sen verran että pystyn pitämään painoni, kuin että laihdun paljon ja lihon taas. Enhän välttämättä liho enää takaisin normaalipainosta, mutta.. itseni tuntien epäilen suuresti tätä asiaa.
Olenko paha, outo, kummallinen, jos en laihduta normaalipainoon vaan "tyydyn" vähempään? tuntuu, että jos ei ole hoikka, elämä on täysin paskaa ja huonoa ja arvotonta... niin olen saanut tuntea...
Ja kyllä, on tyhmää että laihdutustani estää osittain myös henkiset syyt. En voi sille mitään, en yksinkertaisesti voi... en pysty muuttumaan siksi että olisin arvostetumpi, en halua muuttua siksi että muut sitä toivoo/haluaa.. enkä täten pysty muuttamaan tätä tunnetta omaksi haluksenikaan. Olisin tosi iloinen jos saisin 15kg pois.
En tosiaan tiedä mitä tehdä? ei tuollainen henkinen asia voi olla näin vahva... minua vaivaa se että en laihduta kun kuitenkin fyysisesti siihen pystyn (ainakin jonkun aikaa). Kun haluaisin niin tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Mutta sehän on täysin väärä ajattelutapa! koska tottakai hoikka on kauniimpaa kuin ylipainoisuus, ja normaalimpaa ja terveempää.
Mutta... niinpä, mutta...
Oonko mä sit onnellinen tällaisena? en. Olisinko onnellinen 15kiloa laihempana? varmasti paljon onnellisempi. Olisinko onnellinen hoikkana? olisin, jos se ei vaatisi niin paljon ponnistuksia. Ja, jos en tuntisi että teen sen vain siksi kun muut haluaa. En oikein tiedä mitä itse haluan, koska se kaikki sekoittuu siihen, mitä muut haluaa.
Olen niin neuvoton... Varmaan tää kaikki on kiinni siitä, et minun pitäisi saada ITSETUNTO olla juuri sellainen kuin itse haluan.. siihen tää varmaan pohjautuu...
Mut en tiedä mitä ajattelette.. löytyykö yhtään ymmärtäjää? (kai mä just ymmärrystä haen, ja hyväksyntää. Kun joku, luultavasti, vastaa et laihduta vaan et pakkohan sun on jne.. niin tulen vain niin surulliseksi ja ei huvita laihtua yhtään.. valivali)en kaipaa mitään haukkumisia.. Olisi kiva saada asiallisia vastauksia... mut.. toiv joku jaksoi lukea edes läpi...
Iloista kesän jatkoa kaikille...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Juuri minun makuuni. Minulla on perverssio, pidän isojen tyttöjen nussimisesta. Saisinko nussia sinuakin? Itse olen kyllä ihan normaalipainoinen ellen hoikkakin.
Joopa.
Jos hankkisit elämän.
Ei tarvitsisi käydä laukomassa "hassuja" juttuja keskustelupalstoilla. Etkö tosiaan muuta keksi..? blaah mikä luuseri.
kylläkin tosi juttu. Että miten on nussitaanko vai ei?
Tuli ihan oma nuoruus mieleen. Minäkin olen ollut iso, siis ylipainoinen koko ikäni. Nuoruudessani sain kuulla kaikenmoisia neuvoja. "Paras" oli kouluterveydenhoitajan neuvo: laihdu tai et saa ikinä miestä:)))) (olin silloin 14 vuotias, 60-luvulla).
Minulla oli paljon ystäviä (on vieläkin) ilkeisiin puheisiin painostani annoin sanan sanasta. Kun ilkeilijät huomasivat etten välittänyt heidän puheistaan, he lopettivat huomauttelun. Menin naimisiin, ja tunsin suurta tyydytystä kun sama terveydenhoitaja oli äitiysneuvolassa kuin koulussa. Sanoin että taisin sittenkin SAADA miehen:).
Hyvänen aika, olen elänyt elämäni tukevana aivan saman kaavan mukaan kuin "laihatkin". Mikä siinä on että kaikkien pitäisi olla hoikkia, samasta muotista valettuja. Työmaan lääkärintarkastuksessa minusta tuntui että tohtori oli pettynyt kun ei löytänyt minusta mitään vikaa (oli mennyt ylipainosaarnat hukkaan ennen kokeita).
Itsekkin olen hirmu lihava nainen. Ei minua laihtuminen sen onnellisemmaksi tee. Vain terveyteni takia laihdutan.
Syövän todennäköisyys lasketaan ihmisen painon perusteella..
Ihannepainoinen elää pitempään.
Moro!
Olet mielestäni täysin oikealla tiellä tuon laihdutuksen suhteen. Ei minusta tarvitse pyrkiäkään normaalipainoon heti kerralla. Laihduttaa sen verran kun hyvältä tuntuu! Ja jos joskus laihtuu normaalipainoiseksi ja pysyy siinä, niin aina parempi, mutta vähempikin riittää! Ja sitä paitsi meidän painoisilla (minä olen 21v. 170cm 103kg) jokainen kilo, joka lähtee, on kotiin päin.
Ja mtä kiusaajiin tulee, niin yritä jättää ne omaan arvoonsa. Itsellä heillä on niin huono itsetunto, että täytyy yrittää haukkua muita, jotta tuntisi olonsa paremmaksi. Tiedän, että se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta toivon, ettet välitä niistä pahoista kommenteista liiaksi. Samaa voisi ehkä sanoa tuosta Jussin ehdotuksesta...
Mutta oikein hyvää kesän jatkoa sinulle ja onnea laihdutuksen kanssa! =)
jos boikotoit kaikkea missä on sokeria tai valkoista vehnää, ja muutoin syöt maltillisesti. Mutta nälkää ei tarvitse, eikä edes kannata nähdä.
Mielestäni sinun ei pitäisi tehdä mitään, ei mitään ennenkuin olet esimerkiksi keskustellut jonkin ravintoneuvojan kanssa. On tosi tärkeetä ymmärtää, miks laihduttaa, ja ettei siitä tosiaan tule vain pakkoa muiden mielipiteen takia. Mä olen 14. tällä hetkellä noin 166/70. Viime vuonna olin 164,5/68, ja laihdutin 10 kiloa. No tiettypä lihoin takasin. Mä masennuin, mut nyt yritän ajatella positiivisemmin. Aika yksinkertaista tuo laihdutuskin loppujen lopuksi on, syö vähemmän,kuluttaa enemmän, painon pitäminen onkin sitten eri juttu.
On hienoo mu mielest ettet ns. pyri heti täydellisyyteen. Mitäpä jos et ajattelisi tätä ollenkaan laihdutuksena? Et tuijottelisi peiliin,vaakaan,mihinkään. Ottaisit oikean ja rennon elämänasenteen, ja söisit, kun on nälkä, terveellistä ja hyvää, et tekisi ruuasta enää elämäsi "asiaa." Siinä samalla tapahtuu myös pari muuta juttua. Tulet pirteämmäksi,iloisemmaksi,onnellisemmaksi, ja laihdut, vaikkei se ole tietenkään se, mitä haet.
:) Tää on mun neuvoni.
Muista, et on aina parempi olla ylipainoinen ja syödä terveellisesti kuin alipainoinen ja syödä epäterveellisesti.
Eli älä vaivaa päätäsi enää. Keskity muihin asioihin, miettimällä liikaa siitä alkaa tulla huono itsetunto (tell me about it!) ja alkaa tuntuu ettei hyväksytä sellaisena kuin on. Aloita aluksi itsesi hyväksynnällä. Oot hyvä juuri sellaisena kuin oot, muista että kuhan vaan oot onnellinen!!!