tarkkaan, ilman minkäävärisä laseja, ja rehellisellä omallatunnolla, sekä ilman minkäänlaista äidinmaidosta saatua aatepohjaa, niin on tullut siihen tulokseen, että jos haluaa ihmisille kaikkinaista hyvinvointia asuinpaikkaan katsomatta, niin silloin ihminen äänestää järkipohjalta keskustaa.
Kaikki parannukset ihmisten hyvinvointiin ja vapaaseen, mutta kuitenkin turvattuun elämään, ovat jollain tapaa keskustalähtöisiä.
Tokikaan Keskusta ei ole niitä ihan yksin saanut aikaan, mutta on ollut se alullepanija ja myöskin saanut nuo parannukset hyvoin läpivietyä.
Demarit veivät ihmisten eläkkeistä jopa indeksikorotukset, kun olivat ensin alkupäästä rosvonneet muutaman vuoden pois.
Demaria äänestävän pitää olla kansalaisvastainen öykkäriporho, sillä ei köyhällä voi olla varaa äänestää demareita.
En ymmäärrä mistä nuo hyväuskoiset hölmöt vähävaraiset demuäänestäjät sitten tulevat, ja että onko he yksinkertaisesti vain niin ajattelemattomia tolliskoja ja aatteen sokaisemia, etteivät huomaa omaa kusetustaan.
No porhot on erikseen, sillä niillehän demut kauhovat rahoja köyhimpien taskuista.
En myöskään ymmärrä demareiden työväenpuoluemainetta, kun se on lähemmin tarkasteluna täyttä valehtelua.
Esim. Loimaan kassata ytk:sta, saa täysin samat edut kuin sak:n liitoista huomattavasti halvemmalla, ja ilman että pitää osalistua pakosta rahoittamaan demaripuoluetta sen kansanryöstämisessä.
Kokoomus taas on siirtynyt sellaisele linjalle, että sen politiikka ei nykypäivänä enää tuo lisätyöpaikkojakaan kuten asianlaita joskus taannoin oli, vaan se on siirtynyt ajamaan kaikelaisten ketkuilijoiden etuja jopa verotuksen kautta.
Kokoomus ei ole enää tavalliselle pienyrittäjelle mikään vaihtoehto, vaan kokkarit ovat täysin suurpääomanasialla, kuten demaritkin.
Persuissa on kyllä hyviä asioita, mutta kun Soini meni liipasemaan äänensä julkisesti Niinistölle, niin se kertoo vain sitä, että kovin on kiikkulautaa heidän puheensa ja toimintansa. Toinen asia mikä oli huvittavaa persuilta, kun unohtivat "paperit" nurinpäin, kun piti äänestää vastaan puoluetukijaisistako se oli ,vai kansaedustajien palkankorotuksista. No kuitenkin siinäkin ilmeni, jotta pellehommapopulismia ja suoranaista kansan huijaamista demarimaiseen tapaan harjoittavat kun on omasta lomsasta kysymys.
Vasemmistolittosta tuskin voi enää edes puhua kuin vain niiden kahden edustajan osalta, jotka toimivat omana ryhmänään, muut ovat jo täysiä demaribuudeleita.
Kristilliset voisi ihan hyvällä syllä jättää koko eduskunnan, sillä niin kaukana ne ovat nimestäänkin, ja todellisuusmailmasta. essaihja nyt on ehkä poikkeus, mutta ei tuo Räsänen ainakaan mitään kansamme turvallisuutta näy ajattelevan, enempää kuin kantavan huolta kansamme vähäosaisista muutenkaan.
Rkp on yksistään rahaeliitin hännystelijä, ja turha kielipuolue, joka jo joutaisi ansaitsemalleen paikalle oppositioon. Mikähän "mahvia" sen aina hallitukseen sitten nostaneekaan, sitä ei tavallinen ihminen ymmärrä mitenkään. Onko tuo kirjattu johonkin salaiseen sopimukseen ylös, että niiden on oltava aina hallituksessa, vaikka ei niiden äänimäärä kyllä koskaan ole sitä muuten edellyttänyt.
No kuitenkin nyt on ainoastaan yksi puolue johon voi valintansa kohdistaa, ja se on KESKUSTA.
Soini kyllä on rehellisesti ja hyvin tarkasti kertonut miten meille käy eu-asioissa, mutta se ei yksin riitä, kyllä Väyrynen on jo ennekuin edes persuja olikaan, kertonut miten maallemme käy eu:ssa ja eurossa.
Demari Liikanen Suomen-Pankista epäilee, että ollaan vasta puolitiessä eu:n ja euron pelastamisessa, joten konkka tulee maalleemma, ennenkuin liittovaltio on valmis. Se kai se on tarkoituskin, että köyhä ja nälkintynyt huolii silloin huonommankin evään, jos muuta vaihtoehtoa edes anneta, tai edes tarjota.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.