Voihan hemmetin hemmetti että voikin ihminen mennä aivan totaalisesti puihin. Olen 99,99% varma, että se oli HÄN, J, jonka näin tänään kuuden kieppeillä. En ole varma huomasiko tai tunnistiko hän minua. Tai halusiko edes huomata.
Juuri tätä olen pelännytkin, että kun toista ei ole ikuisuuksiin nähnyt vilaukseltakaan, ja sitten tulee tuollainen tilanne - kuin salama kirkkaalta taivaalta - silloin kun sitä vähiten osaisi odottaa. Siinäpä sitten paniikissa koittaa keksiä että "mitä minä sanon jos se tuosta kulman takaa tupsahtaa uudestaan näkyviin ihan lähietäisyydelle". Se on erikoinen tunne kun jotain asiaa pelkää ja toivoo saman aikaisesti.
En ollut uskoa silmiäni. Kyllä minä muistin että hän on kaunis. Mutta että NIIN kaunis. Aivan tyrmäävän upea näky. Kotiin tullessani ja peiliin vilkaistessani tuli taas pienoinen alemmuudentunne ja teki mieli vajota jonnekin lattianrajaan. Itse olin nimittäin sen verran räjähtäneen näköisenä liikenteessä. Partakin ajamatta, niin kuin se monesti tuppaa olemaan. Ja onneksi se ikivanha auringonpolttama kulahtanut takin tapainen oli eilen pesty, ettei se enää haissut pari kertaa sateessa kastuttuaan lähinnä uitetulle koiralle, niin kuin se vielä vähän aikaa sitten teki. Pukeutumisasioissa olisi kyllä hyvät neuvot ja makutuomarin apu tarpeen. Itsekseni en rättipuljuissa viihdy, kun en tiedä mitä olen sieltä hakemassa.
Jos se oikeasti oli tänään hän - ja jos tämä koko juttu on alunperinkään ollut totta - etten ole vain omassa mielessäni kuvitellut että hän muka voisi olla kiinnostunut minusta, niin toivottavasti hän ei ainakaan tämänpäiväisen perusteella lyö hanskoja tiskiin ja luule etten olisi hänestä kiinnostunut. Mietityttää vain semmoinen, että kun hän varmasti jatkuvasti joutuu tai pääsee jos jonkimoisen iskuyrityksen kohteeksi milloin missäkin, niin miksi ihmeessä hän muka voisi kaivata tämmöistä saamatonta vätystä, joka menee aivan lukkoon jo pelkästään nähdessään hänet. Parempaakin hänelle varmasti on tarjolla. Pitäisi itsenikin varmaan laskea rimaa alemmaksi ja alkaa etsimään jotain ihan tavallista "harmaavarpusta", eikä kurkotella kuuta taivaalta. Itsekään en kuitenkaan mikään valioyksilö ole.
En kyllä tiedä miten asiat tästä mihinkään etenisivätkään jos silloin harvoin kun toista näkee, menee aina täysin shokkiin ja lamaantuu aivan täydellisesti.
Juuri tätä olen pelännytkin, että kun toista ei ole ikuisuuksiin nähnyt vilaukseltakaan, ja sitten tulee tuollainen tilanne - kuin salama kirkkaalta taivaalta - silloin kun sitä vähiten osaisi odottaa. Siinäpä sitten paniikissa koittaa keksiä että "mitä minä sanon jos se tuosta kulman takaa tupsahtaa uudestaan näkyviin ihan lähietäisyydelle". Se on erikoinen tunne kun jotain asiaa pelkää ja toivoo saman aikaisesti.
En ollut uskoa silmiäni. Kyllä minä muistin että hän on kaunis. Mutta että NIIN kaunis. Aivan tyrmäävän upea näky. Kotiin tullessani ja peiliin vilkaistessani tuli taas pienoinen alemmuudentunne ja teki mieli vajota jonnekin lattianrajaan. Itse olin nimittäin sen verran räjähtäneen näköisenä liikenteessä. Partakin ajamatta, niin kuin se monesti tuppaa olemaan. Ja onneksi se ikivanha auringonpolttama kulahtanut takin tapainen oli eilen pesty, ettei se enää haissut pari kertaa sateessa kastuttuaan lähinnä uitetulle koiralle, niin kuin se vielä vähän aikaa sitten teki. Pukeutumisasioissa olisi kyllä hyvät neuvot ja makutuomarin apu tarpeen. Itsekseni en rättipuljuissa viihdy, kun en tiedä mitä olen sieltä hakemassa.
Jos se oikeasti oli tänään hän - ja jos tämä koko juttu on alunperinkään ollut totta - etten ole vain omassa mielessäni kuvitellut että hän muka voisi olla kiinnostunut minusta, niin toivottavasti hän ei ainakaan tämänpäiväisen perusteella lyö hanskoja tiskiin ja luule etten olisi hänestä kiinnostunut. Mietityttää vain semmoinen, että kun hän varmasti jatkuvasti joutuu tai pääsee jos jonkimoisen iskuyrityksen kohteeksi milloin missäkin, niin miksi ihmeessä hän muka voisi kaivata tämmöistä saamatonta vätystä, joka menee aivan lukkoon jo pelkästään nähdessään hänet. Parempaakin hänelle varmasti on tarjolla. Pitäisi itsenikin varmaan laskea rimaa alemmaksi ja alkaa etsimään jotain ihan tavallista "harmaavarpusta", eikä kurkotella kuuta taivaalta. Itsekään en kuitenkaan mikään valioyksilö ole.
En kyllä tiedä miten asiat tästä mihinkään etenisivätkään jos silloin harvoin kun toista näkee, menee aina täysin shokkiin ja lamaantuu aivan täydellisesti.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.