RKP yrittää esittää saamelaisten kaveria

Henriksson on nyt niin laupiasta samarialaista että. Todellisuudessa yksi 50-tonninen on hyttysen paska verrattuna siihen, paljonko RKP kieroilee omilleen. Mutta tällaisella "mediatempauksella" RKP yrittää näin ennen vaaleja ostaa itselleen mainetta kaikkien vähemmistöjen puolueena, vaikka todellisuudessa RKP:tä kiinnostaa vain ja ainoastaan ruotsinkielisten etuoikeudet.

http://yle.fi/uutiset/saamelaiskarajille_lisaa_rahaa/6276066
23142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Näkkälänjärveäkin on RKP vienyt oikein sarvikelkalla. Ei ole Klemetti-parka tajunnut kenen kyytiin hyppäsi. RKP ei taatusti ole aikaisemmin ajanut minkään mahdolliseksi kilpailijakseen kokemansa vähemmistön asiaa, mutta hätä on suuri kun pitää näytellä ystävää. Toki yksinvaltias vähemmistömme voi ajatella saamen olevan jo niin alas ajetun, ettei siitä enää kilpailijaksi ole.

Suomalaisten ohella saamelaiset voidaan laskea tämän alueen alkuperäiskansaksi ja saame luonnollisesti suomen toiseksi kansalliskieleksi.

Äänestä
  • "Näkkälänjärveäkin on RKP vienyt oikein sarvikelkalla. Ei ole Klemetti-parka tajunnut kenen kyytiin hyppäsi."

    Kui niin?? Juurihan tuo tämänpäiväinen uutinen todistaa täysin päinvastaista! Klemetti on saanut oikean ystävän koska pohjoisen valtapuolue Kepu ei voinut sitä olla, Kepun pitäessä valtaväestön eli lappilaisten puolia, ei lappalaisten.

    Klemetti teki viisaan valinnan! (netti fennon suureksi mieliharmiksi)

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Näkkälänjärveäkin on RKP vienyt oikein sarvikelkalla. Ei ole Klemetti-parka tajunnut kenen kyytiin hyppäsi."

    Kui niin?? Juurihan tuo tämänpäiväinen uutinen todistaa täysin päinvastaista! Klemetti on saanut oikean ystävän koska pohjoisen valtapuolue Kepu ei voinut sitä olla, Kepun pitäessä valtaväestön eli lappilaisten puolia, ei lappalaisten.

    Klemetti teki viisaan valinnan! (netti fennon suureksi mieliharmiksi)

    " Klemetti on saanut oikean ystävän ..."

    Kirsi Virtasen sanoja mukaillen saamelaiset ovat saaneet kyyn povelleen.

    Äänestä

RKP on kosiskellut saamelaijohtajia leiriinsä. Pari heistä suostui ja nyt oli palkanmaksun aika. Noinhan tämä svekokorruptio Suomessa on aina mennyt!

Äänestä
  • Kertoisitko tuosta korruptiosyytöksestäsi tässä yhteydessä hieman lisää? Missä nyt näet korruptiota? Kuka on lahjonut ketä, millä ja erityisesti kerro myös miksi?

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Kertoisitko tuosta korruptiosyytöksestäsi tässä yhteydessä hieman lisää? Missä nyt näet korruptiota? Kuka on lahjonut ketä, millä ja erityisesti kerro myös miksi?

    Kommentoipas nyt Ankkuli, ovatko saamelaiset saaneet kyyn povelleen?

    Äänestä

  • Ormander kirjoitti:

    Kommentoipas nyt Ankkuli, ovatko saamelaiset saaneet kyyn povelleen?

    Kerro sinä mitä pahaa se kyy niille saamelaisille voisi tehdä? Saamelaisia on Suomessa alle 2000, heillä ei ryhmänä ole minkäänlaista poliittista vaikutusvaltaa ainakaan ryhmän koon perusteella.
    He eivät ole edes potentiaalisia RKP:n äänestäjiä sellaisessa vaalipiirissä jossa heidän äänillään voisi olla RKP:lle mitään merkitystä.

    En nyt keksi itse mitään mitä RKP varsinaisesti voisi suhteesta hyötyä tai saamelaisilta viedä paitsi auttaa saamelaisia ja saada good will'iä.
    Kyllä se on niin että ne jotka suhteesta eniten hyötyvät ovat saamelaiset kun saavat "oman miehen" jopa hallitukseen. RKP:n edustaja toimii myös aktiivisesti EU:n vähemmistöjä koskevissa elimissä. Vähemmistöjen intressit ovat pitkälle samat ja kaksi vähemmistöä yhdessä on aina enemmän kuin kaksi pientä erillään.

    Mieti itse miksi saamelaiset haluavat olla RKP:n kaveri eikä Kepun joka on se perinteinen valtapuolue siellä heidän asuinseuduillaan?
    Mieti myös ihan oikeasti kumpi hyötyy kummasta enemmän.

    RKP:hän on jopa tarjonnut saamelaisille oman toimistotilan Helsingistä.

    Kyyn kuitenkin, vaikka kyyllä ei enää olekaan suurta tarvetta saamelaisia purra. No, ehkä RKP voi vieläkin nähdä itseoikeutetussa historiallisessa vähemmistössämme uhan omalle ylikorostetulle asemalleen ja haluaa vahtia heitä tarkemmin.

    Teeskentelyä ja teatteria RKP:n toiminta joka tapauksessa on kun nyt saamelaisista kiinnostuivat, hätä on suuri. Onko romanien edustajiin otettu jo yhteyttä?

    Saamelaisten ja romanien intresseissä ei ole yksi yliedustettu vähemmistö tai edes koko Suomen pakkosaamettaminen tai kaalettaminen.

    Äänestä

  • galsten kirjoitti:

    Minkähänlaista apua asemaansa ne romanit tarvitsisivat?

    Ruotsinkielisiä ja saamelaisia yhdistää m.m. kieli, koulutus ja alueelliset kysymykset.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Minkähänlaista apua asemaansa ne romanit tarvitsisivat?

    Ruotsinkielisiä ja saamelaisia yhdistää m.m. kieli, koulutus ja alueelliset kysymykset.

    Ja alkuperäiskansan asema, kunnes suomalaiset tulivat idästä ja ajoivat saamelaiset Lapin perukoille ja ruotsalaiset rannikolle. ;)

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Minkähänlaista apua asemaansa ne romanit tarvitsisivat?

    Ruotsinkielisiä ja saamelaisia yhdistää m.m. kieli, koulutus ja alueelliset kysymykset.

    "Minkähänlaista apua asemaansa ne romanit tarvitsisivat?"

    Väliäkö sillä (RKP:lle), mutta jos voisi käyttää suomalaisvastaisessa propagandassa.

    "Ruotsinkielisiä ja saamelaisia yhdistää m.m. kieli, koulutus ja alueelliset kysymykset."

    Ruotsinkielisiä ja saamelaisia erottaa alkuperäisyys alueella, eri kieliperhe, maahantunkeutuminen, miehitysvalta...

    Todettakoon, ettei se maahantunkeutuminen koske sinua, eikä alkuperäisyys ainakaan suomenkielisenä.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Kerro sinä mitä pahaa se kyy niille saamelaisille voisi tehdä? Saamelaisia on Suomessa alle 2000, heillä ei ryhmänä ole minkäänlaista poliittista vaikutusvaltaa ainakaan ryhmän koon perusteella.
    He eivät ole edes potentiaalisia RKP:n äänestäjiä sellaisessa vaalipiirissä jossa heidän äänillään voisi olla RKP:lle mitään merkitystä.

    En nyt keksi itse mitään mitä RKP varsinaisesti voisi suhteesta hyötyä tai saamelaisilta viedä paitsi auttaa saamelaisia ja saada good will'iä.
    Kyllä se on niin että ne jotka suhteesta eniten hyötyvät ovat saamelaiset kun saavat "oman miehen" jopa hallitukseen. RKP:n edustaja toimii myös aktiivisesti EU:n vähemmistöjä koskevissa elimissä. Vähemmistöjen intressit ovat pitkälle samat ja kaksi vähemmistöä yhdessä on aina enemmän kuin kaksi pientä erillään.

    Mieti itse miksi saamelaiset haluavat olla RKP:n kaveri eikä Kepun joka on se perinteinen valtapuolue siellä heidän asuinseuduillaan?
    Mieti myös ihan oikeasti kumpi hyötyy kummasta enemmän.

    RKP:hän on jopa tarjonnut saamelaisille oman toimistotilan Helsingistä.

    " Saamelaisia on Suomessa alle 2000, heillä ei ryhmänä ole minkäänlaista poliittista vaikutusvaltaa ainakaan ryhmän koon perusteella."
    Saamelaisten määrää ei tarkkaan ottaen edes tiedetä, sillä kriteerit ovat niin epäselviä, mutta huomattavasti enemmän kuin alle 2000, jotka ovat ainoastaan saamea äidinkielenään puhuvia, mutta saamelaisuus on alkuperäiskansaidentiteetti joka ei ole riippuvainen kielestä. Eli todennäköisesti saamelaisia on Suomessa ainakin kymmenentuhatta.

    Aikaisemmasta viestistäsi:
    "Klemetti on saanut oikean ystävän koska pohjoisen valtapuolue Kepu ei voinut sitä olla, Kepun pitäessä valtaväestön eli lappilaisten puolia, ei lappalaisten. "
    Nykyisin kun saamelaiset hylkäsivät tämän lappalaisnimityksen, sitä ovat alkaneet käyttämään nämä vanhat lapin suomalaissukujen edustajat, jotka muuten tulivat suunnilleen samoihin aikoihin suurimpaan osaan Suomen lappia, kuin nykyisistä saamelaisista suurimman kansan, eli pohjoissaamen edustajat eli joskus 1600- luvun ja 1700-luvun paikkeilla.

    Näiden nykyisten "lappalaisten" ja lappilaisten (myöhemmin tulleet Suomalaiset jotka eivät ole sekoittuneet saamelaisten kanssa) ja nykyisten junan tuomien merkittävin puolue on edelleen kepu.

    "Mieti itse miksi saamelaiset haluavat olla RKP:n kaveri eikä Kepun joka on se perinteinen valtapuolue siellä heidän asuinseuduillaan"
    Sehän on helppo sanoa, kyse on näistä alkuperäiskansojen oikeuksista, joissa pohjoissaamelaiset haluavat melkeinpä muiden saamelaisten, lappalaisten, lappilaisten ja suomenkielisten junantuomien kustannuksella sellaiset alkuperäiskansojen maankäyttöoikeudet poronhoitonsa suojaksi, joita muut alueen asukkaat eivät hyväksy.

    Kepu noudattaa demokraattisesti enemmistön mielipidettä ja on vastustanut näiden pääasiassa poronhoitoa harjoittavien pohjoissaamelaisten vaatimuksia siitä tiukasta rajauksesta ketkä tulee hyväksyä saamelaisiksi ja siten mahdollisesti tulevaisuudessa päättämään lapin maiden käytöstä.

    Tässäkin RKP siis noudattaa periaatettaan toimia kaikkialla ja aina suomenkielisten etuja ja intressejä vastaan, jopa muiden alkuperäiskansavähemmistöjen kustannuksella.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Minkähänlaista apua asemaansa ne romanit tarvitsisivat?

    Ruotsinkielisiä ja saamelaisia yhdistää m.m. kieli, koulutus ja alueelliset kysymykset.

    Ruotsalaisia ei yhdistä kieli saamelaisten kanssa!

    Päinvastoin. RKP:n taktiikka on hajoittaa ugrilaisten yhteisö.

    RKP:läiset odottavat myös että ajan mittaann muutkin kielivähemmistöt onnistutaan vahvistamaan samaan rintamaan ruotsalaisten kanssa. Päämäärä on heikentää suomenkielen asemaa Suomessa ja se tehdään myös nimenomaan keräämällä ruotsalaisten armeijaan erilaisia vähemmistölegosotilaita.

    Mainiota on käyttää myös budjettivaroja suomalaisia vastaa tehtävässä työssä. Fondirahojen lisäksi.

    Äänestä

Perusruotsalaiset lossaavat kaikkien vähemmistöjen kaveria saadakseen niiden äänet ja sitä kautta raha-hanat auki peruruotsalaisten suuntaan.

Perusruotsalaiset tuntevat erityistä sääliä Romanian romaaneja kohtaan, ja opettavat heille kerjäämisen jaloa taitoa. Romaanit kerjäävät kyllä näkyvästi, mutta tulos on surkea perusruotsalaisten kerjäämiin miljardeihin verrattuna.

Äänestä

"Mutta tällaisella "mediatempauksella" RKP yrittää näin ennen vaaleja ostaa itselleen mainetta kaikkien vähemmistöjen puolueena, vaikka todellisuudessa RKP:tä kiinnostaa vain ja ainoastaan ruotsinkielisten etuoikeudet."

Jahas, ja pidätkö tuota saamenkelisten kaveruutta hyvänäkin sjoituksena? Rekisteröityjä saamenkielisiä on Suomessa vain 1870 joten miten ajattelit RKP:n hyötyvän? Muistuttaisin myös että RKP on ollut aktiivinen myös Ruotsin puolella ajaessaan ruotsinsuomalaisten kielellisiä oikueksia joten netti fenno yrittää nyt vain lämpimikseen keksiä jotain pahaa RKP:stä.

RKP on vähemmistöjen oikeuksia ajava ja valvova puolue eikä se ulotu vain meihin suomenruotsalaisiin, RKP on aktiivinen vähemmistöasioissa myös tuolla EU:ssa.

Netti fennon sattaa toki olla vaikea ymmärtää sellaista yhteisöllistä toimintaa koska hän itse ei ole koskaan toiminut positiivisessä hengessä minkään asian puolesta, vaan aina vastaan

Äänestä
  • Kyllähän jos menet baskeilta tai pohjoisirlantilaisilta kysymään, että onko saamelaisilla ja svekkuleilla asiat huonosti niin vetävät lättyyn.

    Äänestä

Kyllä saamelaisillekin rkp:n lahjusraha kelpaa, onhan se kelvannut pitkään etelänherroillekin. Kaikki mistä saa apua lantalaisia vastaan, on Lapissa hyvä.
Etelän hiihtoturistit toki kelpaavat myös.

Äänestä
  • Mitä muka RKP haluaa tai odottaa saamelaisilta vastalahjaksi? Kerro ihmeessä kun kerta syytät lahjuksista. (potentiaalisia äänestäjiä koko maassa n. 1200)

    "Kaikki mistä saa apua lantalaisia vastaan, on Lapissa hyvä."

    Ymmärränkö oikein että olet lantalaisten puolella?
    Saamelaisillehan on jo myönnetty alkuperäiskansan asema kaikissa Pohjoismaissa. Vain Suomi ei ole vielä ratifioinut ILO:n sopimusta.

    Wiki:
    Alkuperäiskansa on (vähemmistönä oleva) kansallisuus joka on jonkin alueen alkuperäistä väestöä.

    Alkuperäiskansa on määritelty esimerkiksi kansainvälisen työjärjestön ILOn yleissopimuksessa numero 169. Sen mukaan näille kansoille on ominaista, että ne polveutuvat väestöstä, joka maan valloituksen tai asuttamisen tai nykyaikaisen kansallisvaltion muodostumisen aikaan asui maassa. Toiseksi alkuperäiskansat ovat eläneet pitkälti riippumattomina aluetta hallitsevasta valtiosta ja säilyttäneet kielelliset, kulttuuriset ja yhteisölliset ominaispiirteensä ainakin osittain ympäröivästä valtakulttuurista erillisinä. Tällaiset määritelmät ovat kuitenkin tulkinnallisia. Saamelaisille on myönnetty alkuperäiskansan asema kaikissa Pohjoismaissa. Suomi ei ole ratifioinut ILO:n sopimusta vielä.

    Yhdistyneiden kansakuntien julkaiseman selvityksen mukaan alkuperäiskansojen eliniänodote on lyhyempi kuin muulla väestöllä. Syynä ovat muun muassa köyhyys, aliravitsemus ja tartuntataudit"

    http://www.ykliitto.fi/files/Alkuperaiskansojen_oikeuksien_julistus.pdf

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Mitä muka RKP haluaa tai odottaa saamelaisilta vastalahjaksi? Kerro ihmeessä kun kerta syytät lahjuksista. (potentiaalisia äänestäjiä koko maassa n. 1200)

    "Kaikki mistä saa apua lantalaisia vastaan, on Lapissa hyvä."

    Ymmärränkö oikein että olet lantalaisten puolella?
    Saamelaisillehan on jo myönnetty alkuperäiskansan asema kaikissa Pohjoismaissa. Vain Suomi ei ole vielä ratifioinut ILO:n sopimusta.

    Wiki:
    Alkuperäiskansa on (vähemmistönä oleva) kansallisuus joka on jonkin alueen alkuperäistä väestöä.

    Alkuperäiskansa on määritelty esimerkiksi kansainvälisen työjärjestön ILOn yleissopimuksessa numero 169. Sen mukaan näille kansoille on ominaista, että ne polveutuvat väestöstä, joka maan valloituksen tai asuttamisen tai nykyaikaisen kansallisvaltion muodostumisen aikaan asui maassa. Toiseksi alkuperäiskansat ovat eläneet pitkälti riippumattomina aluetta hallitsevasta valtiosta ja säilyttäneet kielelliset, kulttuuriset ja yhteisölliset ominaispiirteensä ainakin osittain ympäröivästä valtakulttuurista erillisinä. Tällaiset määritelmät ovat kuitenkin tulkinnallisia. Saamelaisille on myönnetty alkuperäiskansan asema kaikissa Pohjoismaissa. Suomi ei ole ratifioinut ILO:n sopimusta vielä.

    Yhdistyneiden kansakuntien julkaiseman selvityksen mukaan alkuperäiskansojen eliniänodote on lyhyempi kuin muulla väestöllä. Syynä ovat muun muassa köyhyys, aliravitsemus ja tartuntataudit"

    http://www.ykliitto.fi/files/Alkuperaiskansojen_oikeuksien_julistus.pdf

    "Mitä muka RKP haluaa tai odottaa saamelaisilta vastalahjaksi? Kerro ihmeessä kun kerta syytät lahjuksista. (potentiaalisia äänestäjiä koko maassa n. 1200)"

    RKP käyttää saamelaisia propagandavälineenä.

    "Ymmärränkö oikein että olet lantalaisten puolella?
    Saamelaisillehan on jo myönnetty alkuperäiskansan asema kaikissa Pohjoismaissa. Vain Suomi ei ole vielä ratifioinut ILO:n sopimusta."

    RKP iskee säröön lantalaisten ja lappalaisten välissä. En ihmettelisi vaikka RKP olisi saamelaisten aseman tunnustamattomuuden takana.

    Näin ehdokas itse, olet siis sitä mieltä että häntä ***tetaan?

    "Klemetti Näkkäläjärvi kertoo lähtevänsä RKP:n ehdokkaaksi edistääkseen saamenkielen ja kulttuurin asemaa koko maassa, kestävää kehitystä ja Lapin elinvoimaisena säilymistä.

    - Valitsin RKP:n, koska se ymmärtää äidinkielen ja alkuperäiskansa- ja vähemmistökulttuurien säilymisen tarpeen koko Suomen tulevaisuudelle ja sen kulttuurisen rikkauden, jonka kansalliset ja uudet vähemmistöt Suomen kulttuurille tuovat, sanoo Näkkäläjärvi.

    RKP:n puoluesihteerin sijainen Max Jansson toteaa Näkkäläjärven ehdokkuuden olevan puolueelle sekä suuri kunnia että suuri haaste."

    Minä näen tuon suurena kunniana omalle puolueelleni ja toivon että yhteistyö tuottaa positiivisia tuloksia. Ensisijaisestihan saamenkieliset tarvitsevat tukea koska ovat niin äärettömän pieni ryhmä.

    Täyttä teatteria. Kysymys on vain siitä, että onko Klemetille maksettu ja hän katsoo vain lähinnä omaa henkilökohtaista etuaan, vai onko hän naivisti RKP:n vietävissä?

    RKP ei ikinä halua mitään vähemmistöä rinnalleen tasa-arvoisena, vaan ylivoimaisella enemmistölläkin on ollut vaikeuksia pysyä tasoissa, eikä ole siinä aina edes onnistunutkaan. Enemmistön ongelmana ovat olleet luopiot ja ruotsalainen raha.

    Äänestä

Onkohan se Näkkäläjärvi jo tuhlannut ne RKP:ltä saamansa lahjusrahat?

Äänestä

.

Setä Lenin jo sanoi että heille (bolsevikeille) ovat hyödyllisimpiä nämä ns. hyödylliset idiootit

Lenin ei ollut tyhmä, näemme näiden metodien toteutusta jatkuvasti tässä maassa

.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rahalla saa kirjoitti:

Henriksson on nyt niin laupiasta samarialaista että. Todellisuudessa yksi 50-tonninen on hyttysen paska verrattuna siihen, paljonko RKP kieroilee omilleen. Mutta tällaisella "mediatempauksella" RKP yrittää näin ennen vaaleja ostaa itselleen mainetta kaikkien vähemmistöjen puolueena, vaikka todellisuudessa RKP:tä kiinnostaa vain ja ainoastaan ruotsinkielisten etuoikeudet.

http://yle.fi/uutiset/saamelaiskarajille_lisaa_rahaa/6276066

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu