Elämäsi merkittävimmät oivallukset?

Hyviä oivalluksia.

Itsen vaikuttavin oivallus ja käännekohta oli huomata, kuinka median (esim. TV) tarkoitus on ohjata meidän valintoja, saada tietyt valinnat tuntumaan oikeilta valtaapitävän yhteiskunnan ja talouden näkökulmista.

Tämä tapahtui ikäänkuin vahingossa ollessani ulkomaan komennuksella. En katsonut televisiota lähes vuoteen. Sen jälkeen pystyin huomaamaan millaisia perusvietteihin vetoavia psykologisia kikkoja ja tiedon rajoittamista mediassa käytettiin.

Jatkoin lukemista aiheesta psykologiaa, propagandan historiaa, neurologiaa. Erotin tunteet(vietit) järjestä ja pystyn elämään kuten haluan ja mikä mielestäni on oikein. Myötätuntoisesti ja oikeudenmukaisesti. Tutustuin matkalla myös buddhalaisuuteen ja olin yllättänyt, kuinka lähellä alkuperäinen ajatus oli viettien vallasta erottautumista. Kaikki palvontamenot, mietiskely, suitsukkeet ja muu krääsä päällä ei ole tarpeellista päästäkseen irti "tanhasta". Toki meditointi on yksi tapa päästä irti viettien vallasta, mutta omalla kohdalla ymmärrys on nopein ja pysyvin tie rauhaan.

(Ihantavallinenihminen:lle)
Kertomasi kuulostaa mielenkiintoiselta, kiitos kun jaoit sen : )

Olen itsekin kiinnostunut itsetutkiskelusta eri tavoin, mm. astrologia, mindfulness, meditaatio jne... Niiden avulla oppii tuntemaan itseänsä paremmin, mutta toisaalta on hyväksyttävä myös se, ettei meistä ehkä koskaan tule valmiita tai totuutta voi koskaan täysin ymmärtää tai tehdä elämästä täydellistä (kuten aloitusviestissänikin jo mainitsin), ja se mielenrauha tuleekin ehkäpä juuri siitä oivalluksesta. Sillä silloin ei enää yritä väkisin tehdä asioista muuta kuin ne ovat, vaan hyväksyy asiat sellaisenaan. Samalla sitä avautuu uusille oivalluksille kun ei pidä niin tiukasti kiinni omista vanhoista näkemyksistä, vaan voi myöntää olevansa joskus myös väärässä tai että oma näkemys ei olekaan se ainoa ja oikea.

Mutta asia voi olla toki toisinkin päin, kuten sinun tilanteessasi. On hyvä ymmärtää myös, että kaikki ulkoapäin tuleva ei olekaan välttämättä totta, joten tärkeintä onkin luottaa omaan sisäiseen ääneensä, "tunteeseen"(intuitio?). Mutta siitäpä tulee helposti uusi "ongelma", joten kannattaa olla tarkkana ettei sotke sisäisiä ääniään toisiinsa, mielikuvitusta ja tunnetta. Ajattelu=mielikuvitus on joskus totta, mutta ei aina, kun taas tunne ei valehtele koskaan, sille on aina hyvä syy ja alkuperä mikä sen aiheuttaa.

Hankalin tilanne on jos jokin kuvitteellinen ajatus ja tunne sekoittuvat toisiinsa, jolloin helposti tulee väärinkäsityksiä ja saattaa jopa alkaa torjumaan tätä epämiellyttävää ajatusta/tunnetta eri tavoin. Mutta eihän se oikeasti häviä minnekään, vaihtaa vaan muotoaan kunnes sen uskaltaa kohdata sellaisena kuin se on, ja vasta sitten se menettää voimansa ja häviää/unohtuu. Tätä kutsutaan tunnelukoksi; Jokin tilanne aiheuttaa tunteen, johon reagoidaan tietyllä tavalla. Jos toiminta ei tunnu hyvältä ja estää normaalin elämisen, se on silloin ongelma ja tämä tunnelukko kannattaa avata itselle soveltuvalla tavalla. Oleellista on kuitenkin kohdata tunteen alkuperäinen aiheuttaja.

Mainitsemasi vietit tahtovat meidät haluamaan asioita. Ja sehän mainonnan tarkoitus onkin, herättää meissä tunteita, jotta haluaisimme mainostetun asian. Ja tässä tilanteessa onkin tärkeää osata erottaa tunteet ja järki, kysyä itseltä TARVITSENKO tuota todella? Silloin sitä laittaa omat arvonsa puntariin, mikä minulle on tärkeintä? Runsauden maailmassa onkin hyödyllistä tietää mitä oikeasti elämältä haluaa ja osata sanoa ei, myös itselleen ; )

"Toki meditointi on yksi tapa päästä irti viettien vallasta, mutta omalla kohdalla ymmärrys on nopein ja pysyvin tie rauhaan." Tämä viestisi viimeinen lause on erittäin osuva ja hyvä oivallus. Mietiskely tuo oivalluksia, joista ymmärrys muodostuu, joten on oikein valaisevaa keskittyä kuuntelemaan itseään ja ajatuksiaan mutta myös mielen hiljaisuutta ja sitä kautta nähdä ympäröivä maailma realistisesti ja tuntea itsensä aidosti. Ja tätä mietiskelyä voi harrastaa vuosia, mutta todelliseen ymmärrykseen riittää myös yksi valaiseva oivallus, joka selittää kaiken. Usein siihen vaaditaan paljon pohdintaa, mutta joskus se saattaa tulla ihan yllättäen. Oli matka siihen minkälainen tahansa, se on varmaa että kun jonkin asian todella oivaltaa, sitä ymmärrystä ei horjuta enää mikään sen jälkeen. Ja se on aitoa mielenrauhaa! : ) Oivalluksia ei kuitenkaan voi pakottaa, vaan ne tulevat itsestään luonnollisesti jos/kun tulevat, elämällä. Eikä elämää voi kun elää, ja katsoa mihin se meidät vie...

Riittää kun elää aidosti ja yrittää parhaansa, asioita ei tarvitse tehdä tietyllä tavalla, täydellisesti, koska se on mahdotonta. Et voi millään miellyttää kaikkia, ja mikä parasta, ei tarvitsekaan! : ) Sinulla on oikeus olla oma itsesi ja vaikka elämä ei menisikään kuten haluaisit, niin voit olla ainakin itseesi tyytyväinen sillä olet kuitenkin yrittänyt parhaasi eikä keneltäkään voi vaatia enempää. On lupa olla inhimillinen ja erehtyväinen, kunhan ei tee pahaa ja aiheuta harmia tahallaan itselle tai muille.

Yksi rohkea uskalsi osallistua keskusteluun ja jakaa oivalluksensa. Kuka on seuraava?

Mulle merkittävin oivallus oli kun lehdessä luki että McDonald´sin ketsuppikupit voi avata, jolloin niihin mahtuu _älyttömästi_ enemmän ketsuppia!

elämäni suurin oivallus oli se, kun hoksasin, ettei anoppini olekaan maailman viisain ihminen...

Olen elänyt jo liian kauan.
Ymmärrän, että tulevat sairaanhoitokuluni tulevat kuormittamaan veronmaksajia liikaa, koska maksajia ei enää ole, on vain vain "siivelläeläjiä". Hyväpalkkaisia töitä tekevät maksavat veronsa ihan muihin maihin.
Aloittaja on selvästi aika nuori idealisti, joka luultavasti elää omassa ihannemaailmassaan. Katse katutasolle (esim. muutama päivä/yö Helsinginkadulla) voisi hieman selkeyttää elämänasennetta.
Voisin kertoa, että olen nähnyt elämää muuallakin maailmassa, aloittaja ei.

Se että rakasta,
kaikilla tavoin,
kaikkea.

"- Jokaisella on oikeus elää omaa elämäänsä kuten haluaa, omana itsenään. Kukaan muu ei saisi määrätä miten kenenkin tulisi asiansa hoitaa, sillä ei toinen voi tietää mikä tekee sinut onnelliseksi. Vaikka pohjimmiltamme olemme kaikki samanlaisia, silti jokainen on ainutlaatuinen. Yksilöllisyys on rikkaus, joten hyväksykäämme toisemme ja olkaamme suvaitsevaisia. Erilaisia, mutta samanarvoisia! Muistetaan tämä."

Tuossa piilee vaara, vai olisiko peräti kysymys välinpitämättömyydestä. Mietipä vähän mitä sanasi merkitsisivät tyttärensä surmanneen isän tai muitten vastaavien kohdalla. Oma oivallukseni on se, että joskus asioihin on puututtava, vaikka sitten oman mukavuusalueen ulkopuolella.

Ensinnäkin, olen todella ilahtunut että muutkin uskalsivat lähteä mukaan keskusteluun ja jakaa omat näkemyksensä. Mutta tässäkin kävi niin kuten helposti käy, tulee väärinkäsityksiä, jolloin sanoja aletaan vääristämään.

Olisi ihanaa jos saisimme kaikki asua turvallisessa ja harmonisessa maailmassa, ilman ettei kenenkään tarvitsisi pelätä ja jokainen saisi olla & elää rauhassa omana itsenään. Mutta olen minäkin jo sen verran elämää nähnyt, että tiedän ettei tuo ehkä koskaan ole mahdollista, valitettavasti. Mutta toivoa aina saa! Ja juuri siksi tämän ketjunkin aloitin, jos sillä voisi tehdä tästä maailmasta edes pikkuisen paremman paikan elää kun ihmiset ajattelisivat asioita eri kannoilta, eivätkä vain pitäisi kynsin ja hampain kiinni omastaan vain periaatteen takia.

Elämään pettynyt ja katkeroitunut ei ymmärrettävästi jaksa enää uskoa parempaan huomiseen tai vaivautua ajattelemaan positiivisesti, vaan tuomitsee kaikki erilaiset näkemykset suorilta käsin. Minullakin on ollut omat ongelmani, joiden takia olen todella joutunut pohtimaan elämän mielekkyyttä ja tarkoituksellisuutta, jotta jaksaisin jatkaa eteenpäin. Mutta olen luultavasti sitten peruspositiivinen ihminen, jonka lasi on ennemmin puoliksi täynnä kuin tyhjä, jolloin sitä vaikka väkisin etsii yhdenkin hyvän syyn elää. Ja kun niitä rupeaa miettimään, niin yleensä niitä kiitollisuuden kohteita alkaa löytymään koko ajan lisää. Se vaan vaatii sen, että vaivautuu miettimään edes yhden... Mutta jos vain elää asenteella, että "elämä on p***" niin sen varmasti synkkänä näkeekin. Elämän mielekkyys on täysin ja ainoastaan omasta asenteesta kiinni! Asui sitten missä tahansa...

On surullisen totta, että pahoja asioita tapahtuu. Useimmiten nämä pahantekijät ovat elämänkolhimia, jotka ovat ajautuneet näkemään kaiken negatiivisesti tai muuten mieleltään sairaita. En missään nimessä tarkoita, että tällaisille tapauksille ja tapahtumille pitäisi sulkea silmänsä. Tottakai niihin pitää puuttua, mutta eikö olisi kaikille parempi jos ne voisi estää kokonaan ennakoimalla, jos ei kaikkia niin ainakin edes osan niistä? Kyse on lähimmäisestä välittämisestä, auttamisesta kun huomaa että jollakin on paha olla. Auttaa syvälle ahdinkoonsa joutuneen ihmisen takaisin elämään kiinni.

Joten päinvastoin, tarkoittamani vapaus elää omaa elämäänsä, ei tarkoita silmien sulkemista pahoilta asioilta, välinpitämättömyyttä. Lähinnä tarkoitin normaalia elämää, kuten ammatinvalintaa, elämäntapaa ym. Sitä, että kukaan muu ei tiedä mikä kenetkin tekee onnelliseksi, joten esim. vanhemmilla ei mielestäni pitäisi olla oikeutta määrätä lastaan opiskelemaan jotain tiettyä alaa tai harrastamaan jotain, jos lapsi/nuori ei itse halua.

Tästäkin keskustelusta huomaa, miten eri tavoin asiat voi nähdä. Jokaisen kannattaisi pysähtyä ja hieman tutkailla omaa näkökantaansa. Onko se mielestäsi hyvä sellaisenaan vai olisiko siinä jotain muokattavaa? Itseäni ärsyttää ahdasmielinen ja yleistävä ajattelutapa, että ei suostuta edes harkitsemaan muuta. Eihän elämää voi oivaltaa, jos sille ei anna edes mahdollisuutta. Henkilökohtaisesti parhaimmat oivallukseni olen saanut, kun olen uskaltautunut näkemään maailman eri tavalla kuin ennen, kokeilemaan uutta ja kyseenalaistamaan oman näkemykseni. Tämän takia otan mielenkiinnolla eri näkemykset vastaan, elämä ei todellakaan ole musta-valkoista!

Niin ja sen haluan vielä lisätä,
etten pidä kun ihmisten mielipiteet lytätään suorilta. On epäreilua kun ei viitsitä edes ajattelemaan asiaa toisen kannalta. Onhan siinä tietysti se vaara, että oma näkökulma saattaa hieman muuttua, kauheaa! Olen huomannut, että sosiaalisissa suhteissa menestyy paremmin kun oppii joustamaan puolin ja toisin. Mutta eihän sitä kovin kauan jaksa vääntää henkilön kanssa, joka vain pitää kiinni omasta mielipiteestään. Sellaisen kanssa homma ei etene mihinkään, enkä jaksa loputtomiin hakata päätäni seinään, turhaan. Ei ole reilua, jos aina vain toinen joutuu myöntymään. Ja näissä tilanteissa myönnän itselleni, että tämä kyseinen henkilö on sellainen kun on eikä sanomisillani ole mitään merkitystä, joten anna hänen elää elämäänsä omalla tavallaan ja elän itse kuten haluan. Tällä tarkoitan jokaisen oikeutta elää omalla tavallaan (HUOM! normaali elämä, ei siis vakavat tapaukset, joihin pitääkin puuttua). Mutta en myöskään itse suostu katkeroitumaan, vaikka monet sitä kovasti yrittävätkin saada aikaiseksi. Ei ihme, että maailma on sellainen kuin on, kun ne harvatkin positiiviset ihmiset jotka vielä jaksavat uskoa hyvään, yritetään väkisin saada "maanpinnalle pilvilinnoistaan". Ehkäpä asia onkin toisinpäin, ja ne "syvimpään kuoppaan hautautuneet" pitäisi auttaa takaisin maanpinnalle ja huomaamaan elämän pienet ilot : )

Erinomaiseksi oivalluksekseni nostaisin elämäntavan jossa elää sitä elämäntapaa jossa sillähetkellä elää.Esim.nyt kun elän avioliitossa niin toteutan avioliittoon kuuluvia elämän tapoja olemalla tavallaan yksi eikä kaksi tai useampia kaikissa elämään liittyvissä asioissa.Tarkoitan myös ratkaisuja jotka tukee yhteiselämää .Eli sitä mitä lupaa siitä on pidettävä kiinni riippumatta siitä mikä on elämän tilanne kulloinkin.
Myöskin ymmärrys siitä että minun ei tarvitse kilpailla kenenkään kanssa mistään sillä jos kilpailen joudun osoittamaan toiselle hänen hävitessää olet huonompi.Yritän välttää kilppailua.Tähän liittyy myös fanitus jostakin pärjääjästä erityisesti urheilussa.
Miksi minun pitäisi mukautua hyvänolon tunteeseen kun joku pärjää eihän se minulle mitenkään kuulu.Onko fanitus sinänsä henkisesti köyhän ihmisen elämän nautinto onhan ihmisen elämässä paljon,paljon arvokkaampaa kuin muiden olemalla parempia.Harmittaa hieman se kun ollaan vetämässä urheilun lieka naruun tavallisia kuntoilijoita kilpa urheilun maksumiehiksi.Kun urheilujärjestöt meni pörssiin niin osakkeiden omistajille pitäisi antaa tukensa tavallisen tallaajan,ei onnistu en voi sitä tukea.
Rakkaudesta oivallin sellaisen että itseään pitää ensin rakastaa jotta voisi rakastaa muita.
Lähimmäisen rakkaudesta ymmärsin että mitä et halua itsellesi tehtävän sitä älä tee muille.Joka päivä on erilaisia oivalluksia mutta tämä tällä kertaa.

...päläpäläpälä ..."On epäreilua kun ei viitsitä edes ajattelemaan asiaa toisen kannalta" .... ...päläpäläpälä ..

Paitsi tietenkin silloin kun SINÄ arvostelet muiden tapaa elää elämäänsä, etkä vaivaudu näkemään asioita heidän kannaltaan?

Laiskaa ajattelua, sanon minä. Lienet kuitenkin vielä melko nuori ..

Tykkäätkö yhteisöpalvelu on sinun omaa elämää. Varsinkin jos Facebook voi seurata verkon käyttäjän liikkeitä jopa sen jälkeen, kun tämä on kirjautunut ulos palvelusta.

http://www.iltasanomat.fi/digi/art-1288499761750.html

Vuosi sitten tapahtu mielen vallankumous. Tajusin katsottuani Ajan Henki ja Zetigeist moving forward elokuvat, että kaikki ei ole yhteiskunnassa niin kuin minulle on uskoteltu. Vuoden aikana on tullut opittua, mutta ei välttämättä vielä kunnolla sisäistettyä, paljon asioita.
- Meidän kulttuuri määrää minkälaisia meistä tulee, mitä arvoja meillä on ja miten yleensä toimitaan.
- Me ollaan loppujen lopuksi kaikki samaa. Rakennettu samoista atomeista niin sinä, minä kuin tuo puu tuossa pihalla.
- On vain tämä hetki. Olet elossa juuri nyt, et viiden minuutin päässä tai menneisyydessä. Ei pidä odottaa, että "sitten olen onnelinen kun saan sen" tai "alan elämään kunhan olen tehnyt tämän". Tässä hetkessä ei ole pelkoa, jännitteitä tai ongelmia ne on aina tulevaisuudessa tai menneisyydessä.

Parhain oivallus on ollut "maailma se on silkkiä vaan, sylillisen tahtoisin kerrallaan"
eli nautitaan elämän pienistä ihanista hetkistä eikä olla tiukkapipoja.. http://www.youtube.com/watch?v=Q7byveGOgUQ

Kiitos uusille osallistujille : ) Mitä enemmän meitä on, sen rikkaampi ajatustenvaihto!


(Syvällistä....) Lyhyeen viestiisi mahtui monta hienoa, syvällisempää oivallusta, jotka saivat ajattelemaan.
"Vuoden aikana on tullut opittua, mutta ei välttämättä vielä kunnolla sisäistettyä, paljon asioita. " Tämä on näitä elämän perusasioita; aika. Ihminen oivaltaa ja oppii koko ajan uusia asioita, mutta useimmiten niiden sulattelu ja ymmärtäminen vaatii aikaa. Ja tästähän oivalluksissakin on juurikin kyse : ) Monesti ymmärtääkseen asian todella saattaa vaatia vielä muutaman oivalluksen lisää, kunnes hahmottaa kokonaisuuden. Kun taas joskus yksi oivallus voi kumota kaikki vanhat uskomukset ja korvautua täysin uudella näkemyksellä. On mieletön tunne, kun joku ajatus vain tuntuu niin oikealta eikä sitä epäile millään lailla, vaikka kuinka yrittäisi kyseenalaistaa sen. Tällaiset oivallukset kirkastavat mielen ja sen jälkeen maailma näyttää selkeämmältä, sitä jotenkin ymmärtää paremmin miten asia on.

"Meidän kulttuuri määrää minkälaisia meistä tulee, mitä arvoja meillä on ja miten yleensä toimitaan. "
Kukaan ei voi valita mihin kulttuuriin syntyy. Sen takia on tärkeää oppia kuuntelemaan itseään, mitä itse elämältä haluaa, koska vain silloin voi olla aidosti onnellinen. Saamme ulkopuolelta paljon odotuksia ja vaatimuksia, mutta on meistä itsestämme kiinni miten niihin vastaamme.

Itse olen oivaltanut sen, että jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.

Sitä ei voi sysätä toisen harteille eikä odottaa, että jokin asia tuo sen tullessaan. Tottakai ihmisellä on unelmia, joiden toteuduttua hän on onnellisempi, mutta onhan sitä elettävä myös matka siihen määränpäähän. Ehkäpä elämän haaste onkin löytää onni juuri tästä hetkestä?
Eli toisinsanottuna, "On vain tämä hetki. Olet elossa juuri nyt, et viiden minuutin päässä tai menneisyydessä. Ei pidä odottaa, että "sitten olen onnelinen kun saan sen" tai "alan elämään kunhan olen tehnyt tämän". Tässä hetkessä ei ole pelkoa, jännitteitä tai ongelmia ne on aina tulevaisuudessa tai menneisyydessä. "

Löytääkseen onnenlähteet juuri tästä hetkestä, on oltava läsnä. Ja ollakseen läsnä, on osattava irrottaa ajatuksista sekä kontrollista, uskallettava antaa elämän viedä. Helpommin sanottu kun tehty, tiedän : ) Mutta harjoitus tekee mestarin, tässäkin asiassa. Ja ainakin omasta kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa haastaa itsensä, sillä "palkinto" on sen arvoinen. Kun kykenee aistimaan maailman avoimesti, siitä saa niin paljon enemmän irti. Aika tavallaan häviää, tai sitä ei ainakaan mieti, on vain elämä. Ei hyvää eikä pahaa, vain tämä hetki. Hetken aikaa voi nauttia tästä tilasta, mutta inhimillisinä, tuntevina ja ajattelevina olentoina, sitä luonnollisesti palaa tavalla tai toisella takaisin tähän todellisuuteen, näkemään taas maailman omien "lasien" läpi. Ehkä mestarit osaavat jäädä siihen tilaan, mutta on rauhoittavaa edes käydä siellä hetken aikaa.

"Me ollaan loppujen lopuksi kaikki samaa. Rakennettu samoista atomeista niin sinä, minä kuin tuo puu tuossa pihalla."
Olen myös itse oivaltanut, että maailma ja elämä - yhteiskunta ovat tavallaan eri asioita. Maailma oli olemassa ja täällä oli elämää jo paljon ennen ihmisiä, ja tämä yhteiskunta jossa elämme on vain ihmisen omaa keksintöä. Helposti sitä vain elää omassa elämässään, arjessa, näkemättä elämää ympärillä. On niin paljon enemmänkin kuin vain tämä mitä näemme.
Esimerkiksi raha ei ole kuin paperia ja metallia, numeroita. Minulle se ei merkitse mitään. Se on vain ihmisen keksintö, joka mahdollistaa asioita tässä yhteiskunnassa. Sitä tarvitsee täällä elääkseen, mutta vaikka saisit haalittua sitä loputtomasti elämäsi aikana, et saa penniäkään mukaan täältä lähtiessäsi. Jos ihmisiä ei olisi olemassa, jäljelle jäisi vain se mitä oli jo ennen meitä. Tämän ymmärtäminen saa järjestämään oman arvoasteikkonsa uudelleen.

Vaikka on kiehtovaa keskustella syvällisistä asioista, niin haluan kiittää myös arkisten oivallustensa jakajia. Kun tajuaa miten jokin asia toimii tai on helpompi toteuttaa, saattaa se tehdä elämisestä huomattavasti sujuvampaa ja mielekkäämpää. Monet esimerkiksi jännittävät joidenkin henkilöiden tapaamista, kuten anopin (täysin normaalia), mutta kun ymmärtää että ihmisiähän ne hekin ovat ja ovat luultavasti aikanaan itsekin olleet samassa tilanteessa kuin sinä, niin sitä on silloin armollisempi myös itselleen : )
Ja sen lisäksi, että nämä oivallukset helpottavat elämää, ne tuovat iloa! Veikkaan, että esim. tuo "ketsuppioivallus" sai jokaisen lukijan hymyilemään, minut ainakin.

Joten kertokaa vain lisää! Mielenkiinnolla odotamme...

Ja rva_auervaaran sanoin; "Maailma se on silkkiä vaan, sylillisen tahtoisin kerrallaan"
eli nautitaan elämän pienistä ihanista hetkistä eikä olla tiukkapipoja.. "
Tähän on hyvä lopettaa tällä kertaa : ) Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Herranjestas, että tulee hienoa tekstiä ja ajatuksia, kiitos siitä..;))
Naatitaan naatitaan...ja välillä pohditaan.
Hyvää alkavaa viikkoa Oivallukselle ;)

Arkinen, mutta itselle ja omaisilleni hyvä oivallus oli lopettaa viinaksien litkiminen stop tykkänään. Ilman tota päätöstä kasvaisin jo horsmaa.
Tuntuu hyvältä saada elämänkaiteesta kiinni uudestaan. Entisiä ystäviä on kaikonnut, mutta aikansa kutakin. Jaksaa taas lähteä odottamaan talven tuloa.

Jepjep :D

Mukava keskustelunaihe, kiitos siitä! On hieno huomata, että muutkin pohtivat näitä elämänasioita.

Omasta mielestäni elämässä on tärkeää pyrkiä olemaan hyvä ihminen ja kehittymään/kasvamaan ihmisenä. Ei saa tahallaan aiheuttaa pahaa muille, ja jos tekee virheitä, ne kannattaa pyrkiä hyvittämään. Anteeksiantaminen on myös tärkeää.

Olisi hienoa elää elämää, jossa kaikki kohtelisivat toisiaan hyvin!

Mukavaa syksyn jatkoa!

Itelle ehkä suurin oivallus on ollut että ei kukaan ole täydellinen. En minä eikä kukaan muukaan. Omat virheensä vaan pitää hyväksyä, ja sitä kautta on helpompi oppia hyväksymään myös toisten virheitä. Toinen oivallus on ollut se, että parempi toimia silloin kun vielä voi, kun sitten jäädä katumaan asioita lopun elämäänsä. Se on vaan niin että mennyttä et voi muuttaa ja tulevaa ei voi ennustaa.

Hyvin sanottu Jakke, näinhän se on!

Vaikka virheet saattavat tuntua musertavilta tapahtuma hetkellä ja pettymys/ häpeä sietämättömältä, niin elämä jatkuu siitä huolimatta. Ajan myötä asiat näkee eri näkökulmista ja ymmärtää paremmin, kunnes lopulta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tosiasiat ja jatkaa eteenpäin. Sanonta "aika parantaa" pitää paikkansa. Tehtyä ja tapahtunutta ei voi enää muuttaa, joten sitä on vain elettävä omien valintojensa kanssa. Fiksu on se, joka oppii virheistään ja osaa seuraavalla kerralla välttää samat kuopat. Tyhmä toistaa ne uudelleen ja uudelleen.

Itsekin olen oppinut omien virheideni ansioista olemaan armollisempi itselleni, ja sitä kautta myös muillekin. Jos kerran en itsekään ole täydellinen niin miksi muidenkaan pitäisi sitä olla? Tai asiaa voi ajatella myös toisin päin, jos muilla on oikeus olla inhimillisiä ja erehtyviä, niin miksei sitten minullakin? Monestihan sitä ihminen itse on pahin vihollisensa. Sitä niin helposti vaatii itseltään mahdottomia, mutta antaa turhankin helposti anteeksi muiden virheet. Täytyy vain löytää tasapaino, ja niinhän se on että parhaiten oppii kantapään kautta. Jotain hyötyä siis mokistakin, elämä on ; )

Muutos aiheuttaa muutosta. Itseään pystyy muuttamaan, muita ei niinkään. Mutta kun itse muutut, muuttuu yleensä myös ympäristösi ja läheisesi. Ei siis edes kannatta yrittää muuttaa muita. Kannattaa muuttaa itsensä, koska sillä voi saada toivottua muutosta aikaan ympäristössään.

Kiitos sinulle Oivalluksestasi. Olen lukemassa erästä teosta aiheen ympäriltä. Kaiken tämän jälkeen, mitä minulle on tapahtunut.. voin vain ihmetellä tätä elämän ihmeellisyyttä. Tiedäthän että ei tälle ainakaan mitään Järjellistä selitystä ole olemassa. Kieltämättä hieman pelästyin ensin.. mutta sitten ymmärsin sen että

On vain tunne, se on ja pysyy. Annan sen elää. Elän sen mukaan.

Tuntuu niin hyvältä että voisin vuodattaa kyyneleitä ilosta. Kiitos sinulle. Ja tiedän, että tiemme kohtaavat vielä. Odotan sitä kovasti. Toivottavasti sinäkin..

Oman elämäni Oivalluksia.
Sain elää lapsuuteni ja nuoruuteni melko vapaasti ja luovasti. Koen että tästä kehittyi vilkas ja lennokas mielikuvitukseni. Saatoin istua autossa, katsoen ikkunasta aurinkoa.. pohtien kuinka se on luotu meille jokaiselle ihan omaksi kappaleeksi. Sillä se seurasi perässäni ihan kaikkialle;) Samoin ajattelin tähdistä.. kuusta. Käytin aisteja hyvin monipuolisesti.. tutustuin luontoon rakennellen kivikokoelmia ja majoja. Kiipeilin puissa ja aina oli meneillään joku ns. mielikuvitusleikki. Muistan pohtineeni paljon sitä, että "tässä minä olen, erillinen kappale suuressa universiumissa.. niin pieni mutta osa tätä suurta kokonaisuutta" oivalsin siis että minullakin on oma tarkoitukseni.
Lapsuus oli siis varsin vapaata ja lämmintä aikaa. Kuljin kohti tuota mainitsemaasi oivallusta. Kunnioita myötäeläviä, luontoa. Olet osa kokonaisuutta, kaikella on tarkoituksensa.

Missä vaiheessa sitten koen hieman "eksyneeni"? Oli kun ulkopuolelta rupesi tulemaan kuormittavia asioita. En ryhdy niitä tähän erittelemään, mutta jokatapauksessa.. aloin kasvamaan siinä uskossa kuin olisin olemassa muita ihmisiä varten. Äitini kaipasi mielipiteitäni, ohjeitani, ollessani vasta teini-iän kynnyksellä. Roolikseni oli siis muotoutumassa auttaja, kuuntelija, opastaja.. "ole hiljaa ja tyytyväinen" kiltti. Lisäksi vaadittiin loputonta ymmärtämistä toisten "virheistä" esim. isäpuoleni alkoholismi. Agressiivisuus. Muuttuvat mielialat, vaihteleva ilmapiiri.
Yritin kokoajan vain sopeutua sopeutumisen perään. Totuin siihen että jokainen päivä oli erilainen, mutta sama pelko ja häpeä kulkivat rinnallani.
Opin siis VÄÄRIN kun tukahdutin kaiken sisimpääni. Olisin itse kaivannut apua ja tukeakin. Mutta roolini ei sitä sallinut.

Näillä eväillä on menty nyt tähän päivään saakka. Välillä olen hieman päässyt irrottautumaan oravanpyörästä, mutta jokin aina tuntui kiskovan takaisin.

Ymmärrän että näillä kaikilla tapahtumilla on ollut oma tarkoituksensa. Niin hyvässä kuin pahassakin. Näiden tapahtumien kautta olen sellainen kuin olen tänä päivänä. Ja kun olen vielä lisäksi ruvennut harjoittamaan tuota ajatusten hallintaa.. onnellisuuteen keskittymistä. Ymmärsin myös sen tosiasian..
että se olen ollut minä itse, itseni "pahin vihollinen".. en ole antanut itselleni lupaa olla aidosti onnellinen ! Olin niin tottunut myötäelämään toisten murheenkryynejä.. aina antamassa mielipiteitäni ja empatiaa.. etten enää tajunnut tekeväni sillä vain hallaa itselleni ! Oikea Marttyyri, jos en ääneen niin ainakin mielessäni.

Voimme todella luoda oman kohtalomme. Ja väittäisin jopa.. että tällä "heräämiselläkin" ja siis sen ajankohdallakin on oma merkityksensä. Olisiko minulla näitä ihania asioita nyt, tässä.. jos olisin jo AIkaisemmin ajatellut tietoisesti eritavalla? No ei !;-)

Eli todellakin. Ainakin itselläni on alkamassa ihan uusi vuosi, uusi elämä, parempi sellainen ! Vain hyvin ajatuksin ! Aina olen ajatellut rakentavasti ja positiivisesti.. mutta nytpä en enää ajattele niitä NEgatiivisia ollenkaan.. ohjaan elämääni ajatusteni suuntaiseksi. Tästä on hyvä jatkaa.

Olen niin kiitollinen eräälle ihanalle ihmiselle, hän oli ja on pelastava enkelini.. taivaanlähetti ;-) Kiitoskiitoskiitos. Ja isoin kiitos tuolle suurelle voimalle johon aion jatkossa luottaa "sokeana".. eli en kirjaimellisesti vaan kuvainnollisesti. Ja lupaan tälle voimalle että tulen vastedes tekemään vain niitä asioita joita olet minulle erikoiskyvyikseni lahjottanut. Lupaan vastedes arvostaa niitä ! Kiitos.

Tässä vielä pari, elämästä opittua, sanontaa/pohdintoa.

Elämä on ;-)
mielestäni yksinkertaisuudessaan nerokas. Kaikki tapahtumat olisi hyvä kuitata tällä sanonnalla. Ei kaikkea tarvitse järjellistää ja etsiä syytä.

Tee se, mikä tuntuu hyvältä ;-)
Tämäkin "se" voi olla melkein ihan mitä vain. Mutta oivalsin teini-iän jälkeen.. etten halua olla kenenkään todellisen Onnen tiellä. Niinpä esim. "riita/välienselvittely" tilanteissa saatoin todeta toiselle että "sun pitää tehdä juuri niin, mikä tuntuu hyvältä" tällöin jokainen on aidosti onnellinen. Ei tarvitse salailla ja esittää.
Mutta SE mitä en ottanut huomioon.. oli tietenkin että meitä kun on niin laidastalaitaan.. niin ihan kaikki eivät aina aja niitä yhteisiä etuja. Eli tästä aiheutuu valehtelua ja joutavaa turhautumista, onnettomuutta.

Lisäksi teini-ikäisenä tapanani oli usein käyttää n. tunti illasta kuunnellen mieleistäni musiikkia.. samalla kävin läpi päivän tapahtumat. Jos jokin asia tai päivän tapahtuma oli jäänyt kaivertamaan mieltäni.. kuvittelin sen että kuinka toimisin seuraavalla kerralla ja sovin itseni kanssa anteeksipyynnöistä tms. mikäli näin sen tarpeelliseksi.
Tämä oli siis opittua, alitajuista meditoimista. Keino selviytyä niistä huonoistakin päivistä kuormittamatta itseäni. Sillä joka kerta kävin unille hyvinmielin. Siis ainakin niin kauan kun tuo elämänvaiheeni kesti.

Olen 12v. tyttö ja nuo kaikki jutut mitä olette tänne hölisseet olen tajunnut jo pienenä. Se ei varmaankaan ole ihme, mutta kun luulin, ettei kukaan ymmärtäisi. Kaverit on sellaisia, että ne vain elämää etteenpäin ja ei koskaan pysähdy ajatellakseen.

Minusta ei muuten saa pysähtyä kuin vain ajatellakseen. Jos painat koko ajan menemään, mites sitten kun joku menee huti? Sanotko vain, että 'oho'? Ei, kyllä se silloin harmittaa ja pahasti.

Eli kehottaisin ihmisiä ja pysähtymään aina välillä ajatellakseen tulevaa ja joskus menneitä. Minäkin elin joskus täysillä, muistaakseni 1-3 en välittänyt muista kuin itsestäni ja silloisesta ihastuksestani. Sitten kun silloin ihastukseni meni toiselle luokalle, tajusin mitä olin tehnyt. Olin jättänyt pappani kuolemaan, olin jättänyt ystäväni kateuteen (koska monet tykkäsivät tuolloin siitä pojasta) ja olin itserakas. Samoihin aikoihin lempileluni katosi ja huomasin, että vaikka elämä onkin vain kerran ei sitä tuhlata.

Nyt olen löytänyt todellisen ystävän(pojan) jota samalla rakastan. Vaikka olen näin nuori. Varmaan kohta mesoatte, että 'noin nuori ja väittää olevansa rakastunut' tai jotain sinne päin. Niin minulle on sanottu. Se on kiusaamista, mutta en välitä. Tärkeintä, on että se tuntuu oikealta. Eikä me ees silleen 'seukata'. Me vaan viestitellään joskus ja pelataan jalista ja tälleen. Se ei ole sellaista kuin joillakin meidän luokkalaisilla on. "Iik joo se sano et se tykkää musta ja jooo nyt me seukataa jeee" Älykääpiöitä.

Voisiko näin sanoa, että elämä kuuluu nille, jotka sitä arvostavat. Elämän halusille.
Voisin viettää tunteja ikkunani ääressä jos oli vain aikaa. Se on mietiskelyä.
Aina kun olen hereillä, yritän arvostaa jokaista hetkeä, mikä on tänne luotu.
Jokaisesta virheestä ja toisten vihreistä pitäisi oppia.

Tärkeitä lauseita:

"Ehkä olen maailman heikoin ja vahvin ihminen yhtäaikaa"

"Heikot ovat julmia ja vain vahvoilta voi odottaa lempeyttä"

"Kun heräät aamulla, kiitä tyynyäsi unistasi ja toivota huomenta maailmalle"

"Jokainen on erinlainen kuin lumihiutale"

Kiitos teille kaikille ihmisille, jotka ootte tähän ketjuun kirjoittaneet. Sanonpahan vaan, että teillä taitaa olla syvällisyyttä ilmassa.

http://my-world-is-like-a-rainbow.blogspot.fi/2012/11/sano-etta-olet-elava-sano-miksi-itket.html
^ mielestäni aivan mahtava postaus :)

Muutamia oivalluksia vuosien varrelta:

- älä koskaan kadu menneessä tapahtuneita asioita. Ilman niitä et olisi tässä. Jos olisit jättänyt jotain tekemättä tai tehnyt jotain toisin, elämäsi ei olisi tällainen juuri nyt. Ja jos elämäntilanne on hyvän sijasta huono, päästään seuraavaan oivallukseen

- peilistä yleensä löydät syyllisen, joten ole hyvä, ja ota opiksesi. Voi tuntua siltä, että koko maailma on sinua vastaan. Mitäs jos kuitenkin lähtisit tutkimaan itseäsi, miten kohtelet muita, miten käyttäydyt, ja miksi sinun pitäisi olla maailman napa. Minä olin, enpä ole enää. Kyllä ihmiset tekee virheitä, se on ihan normaalia. Se on eri asia, otatko niistä opiksesi.

- älä koskaan kadehdi ketään, jollet ole valmis kulkemaan kadehtimasi henkilön saappaissa hänen tietään. Ja koska yleensä vastaus on "no en mä jaksais käydä tota ja tota koulua, noita sydänsuruja, noita menetyksiä yms läpi, mut kyl mä ton nykyisen elämäntilanteen silti haluaisin." Niih, turpa kiinni, ja seuraavaan oivallukseen

- Löydä oma polkusi, tee elämästäsi sellainen kuin haluat, ja ole valmis tekemään asian eteen töitä.

- Älä kahlitse ketään, äläkä anna kenenkään kahlita sinua. Ihmiset viihtyvät yleensä parisuhteessa, niin minäkin. Silti on opittava olemaan yksin, opittava tuntemaan itsensä ja opittava rakastamaan itseään, ennenkuin on valmis yhteenkään suhteeseen. Siitä ei yleensä seuraa muuta kuin turhaa mustasukkaisuutta, kahlitsemista ja pahaa oloa sekä itselle että sille toiselle osapuolelle. Muistan joskus myöhäisteini-ikäisenä miettineeni "miksen vain voi luottaa, miksi minusta tuntuu tältä, kun tuo toinen ei ikinä loukkaisi minua...?" Rakkauden ja läheisriippuvuuden välillä on selvä ero.

- Uskalla kyseenalaistaa perinteet ja yhteiskunnan asettamat olettamat siitä, miten sinun kuuluisi elämäsi elää, tiettyä kaavaa noudattaen. Suomen lakia tulee noudattaa, muuten saa elää juuri niinkuin itse haluaa.

- Unohda se, mitä muut ajattelevat. Yleensä se olet vain sinä itse, joka tekojasi tuomitsee.

Kiitoksia myös kaikille uusille osallistujille tasapuolisesti! Kiva saada monipuolisemmin näkemyksiä keskusteluun. Teillä on paljon hienoja oivalluksia elämästä, jotka ajanmyötä ovat kiteytyneet viisaudeksi.

Positiivisesti yllätti erityisesti tämä mahdollisesti meistä nuorin pohtija, jolla iästään huolimatta on jo muodostunut hyvä kuva elämästä. Olen itsekin kokenut aina olleeni ns."vanha sielu", joten koin myös nuoruudessani olevani erilainen kuin muut suinpäinsuhteisiin rynnivät kaverini. Minullakin on ollut omat ongelmani ja vaikeat aikani, joten kantapään kautta on tullut opittua monta asiaa. Toki se on tehokkain keino oppia elämään tätä elämää, mutta joskus olisi ollut kiva saada myös vinkkejä vanhemmilta henkilöiltä kuin selvittää kaikki itse.

Olen jotenkin sisimmässäni aina tiennyt mitä haluan, jonka takia jätin sivuun monta jo valmiiksi tuhoontuomituksi tietämääni asiaa. Sen sijaan, että sähläisin ympäriinsä kuten monet muut... Toki monia hölmöyksiä on tullut tehtyä itsekin, samanlainen erehtyväinen ihminenhän sitä minäkin olen, mutta olen toiminut lähes aina tietoisena teoistani ja miettinyt seurauksia. Siltikin, on sitä katumuksen ja häpeän katkeraa lientä tullut maistettua niin ettei sitä makua unohda koskaan...

Mutta kun näitä asioita on tullut elämänsä aikana jo jonkin verran mietittyä omassa päässään, on kiva jakaa oivalluksia muidenkin kanssa ja kuulla puolestaan teidän näkemyksiä. Ja huomata, ettei se oma johtopäätös olekaan se ainut oikea, eikä varsinkaan mustavalkoinen vaan totuus koostuu monista eri kerroksista.

Mietittyään PALJON huomaa, että ehkä kaikkea ei tarvitsekaan tietää ja yrittää väkisin selvittää. Elämää voi myös ihan vain elää ja antaa oivalluksien, ymmärryksen tulla luonnollisesti itsestään. Kyllä elämä kantaa vaikkei yrittäisikään pysyä pinnalla. Kun irrottaa kontrollista, avautuu aivan uusi maailma. Silloin ei enää koe asioita järjen, vaan aistien kautta.

Moni elää elämänsä nähden vain ympärillä olevan todellisuuden, peruselämän. Mutta kun uskaltautuu ajattelemaan hieman laajemmassa kaavassa, alkaa nähdä perusasiat aivan uudella tavalla. Stressaavat asiat menettävät merkityksensä ja sitä alkaa arvostamaan oikeasti tärkeitä asioita kunnolla. Kun ymmärtää ettei mikään ole ikuista, ei hetket ei elämä ei ihmiset et sinä (ainakaan nykyisessä fyysisessä olomuodossa), oppii näkemään nykyhetken selvemmin. Sitä elää enemmän läsnä, tässä ja nyt. Tätä hetkeä kun et saa enää koskaan takaisin, joten elä se parhaasi mukaan nyt! Koska sinulla on vain tämä yksi mahdollisuus.

Mutta ei kannata myöskään ottaa paineita tehdä kaikesta täydellistä, silloin missaat elämäsi varmasti. Ennemminkin anna asioiden mennä omalla painollaan ja nauti elämästä sellaisena kuin se on. Siten voit ottaa parhaiten kaiken mahdollisen irti tästä hetkestä. Luota intuitioosi, se tietää mitä tehdä!

Oivalsin, että toimeentulotukea kannattaa hakea. Ehkä näin absolutistina pohjakunnan sakkana saan paremman elämän.

n iinikö

Viisaudestani huolimatta olen silti melko tyhmä. Tyhmyydestäni huolimatta olen silti melko viisas. Olen melko kamala ihminen ja välillä hyvinkin ihana. Tunteet on ne mitkä elämässä sinua eteenpäin vie ja minkä pohjalta päätöksiä lopulta tehdään tiedostamatta tai tiedostaen. Tämä koskee myös muita ihmisiä kuin itseäni. Kun ajattelen toisen toimintaa tämän pohjalta pystyn ymmärtämään häntä paremmin ja sitä minkälainen ihminen hän on.

Hyvyydelle on annettava tilaa elämässään. Kaikki ikävä johtuu saatanasta. Oletko mahdollisesti palvellut huomaamattasi saatanaa? On hyvä tiedostaa mitä itse palvoo, mitä ympärillä tapahtuu ja mistä se johtuu.

Minun oivallukseni on vähän samaa mitä täällä on jo puhuttukin.

Elämä vie sinut sinne, missä sinun kuuluukin olla.

Oivalsin tämän sen jälkeen kun olin syyttä saanut potkut töistä yhden asiakkaan takia. En vaan voinut ymmärtää miten siinä kävi niin. Minulle ei annettu edes mahdollisuutta korjata virhettä, joka ei edes ollut omani!

Ehkä vähän parantelin itsetuntoani ajatuksella, että potkuillakin oli jokin tarkoitus, työttömänä olemisessa oli jokin tarkoitus. Lähdin opiskelemaan jotain, jota olin suunnitellut jo yläasteen jälkeen. Nyt teen taas ihan muita töitä, kuin mitä opiskelin, mutta ei se haittaa, uskon että elämä vie mua. Juuri sinne minne pitääkin.

Jos jotain kurjaa tapahtuu, niin silläkin on merkitys, sitä ei aina tajua juuri sillä hetkellä! Sen voi tajuta vasta pitkän ajan päästä. Ellei minulla olisi ollut niin huonoja parisuhteita, niin en varmasti osaisi arvostaa sitä mitä minulla on nyt. Ihan vaan esimerkkinä muista asioista kuin työjutuista..

Tietysti pitää olla unelmia, haaveita, päämääriä. Ei ihminen ole roska joessa vaan tietty halu päättää suunnasta pitää tietty olla. Miten päämäärään pääsee se on eri asia, siinä saattaa kestää ja matka saattaa mennä mutkien kautta.

Toivon kaikille mukavaa ja leppoisaa elämää :)

"Jos jotain kurjaa tapahtuu, niin silläkin on merkitys, sitä ei aina tajua juuri sillä hetkellä! Sen voi tajuta vasta ajan päästä." Ellei minulla olisi ollut parisuhdetta, en varmasti olisi tajunnut miten hävettävä, tarpeeton ja vastenmielinen olen kumppanina. Onhan tämäkin hienoa huomata vaikka raskaimman kautta. Hyvää uutta elämää kaikille entisen surkimuksen uuteen parempaan vaihtaneille. Upeaa että olette löytäneet oikean onnen. Minäkin opin vetäytymään syrjään ihmisten tieltä.

1. Kaikkia ei voi miellyttää. Ei siis kannata edes yrittää. Pitää tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu.

2. Kaikki sananlaskut eivät pidä paikkaansa. "Mikä ei tapa, se vahvistaa". Ei ole totta. Mikä vahingoittaa sinua, se voi myös haurastuttaa sinua niin että on helpompi murtua.

3. Sadan vuoden päästä kukaan ei muista enää olemassaoloasi. Jos ajatus haittaa sinua, tee jotain muistettavaa. Ja ajattelepa että kukaan ei muista virheitäsi ja epäonnistumisiasi. Lohdullista.

Tämän keskustelun lukeminen tekee hyvää. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka ajattelevat ns. kovien arvojen mukaan... täytyy olla tehokas, opiskella ja mennä töihin mahdollisimman nopeasti, elämällä ei ole sen suurempaa tarkoitusta, olemme vain solu- ja molekyylikimppuja tässä loputtomassa universumissa. Tunnen ihmisiä, joiden negatiivisuus ja elämän syvyyden näkemättömyys myrkyttävät ilmapiiriä ympärillään, ja ainakin oman heikkouteni vuoksi olen ottanut osumaa heistä. Ei tarvitsisi! Pitäisi elää juuri oman mielen mukaan ja haalia ympärilleen viisaita, positiivisia ihmisiä. Elämä päättyy kuitenkin joskus, ei se ole niin vakavaa... silti ihminen murehtii enemmän kuin liikaa. Ei tarvitsisi, sen kun oppisi. :)

Merkittävin oivallus on se, joka on uudelleenmuistamista eli katson, että kaikkeus on ainoastaan mentaalinen vailla fyysistä avaruutta ja vailla fyysisiä kappaleita tai etäisyyksiä. Ja lopulta pääydyin siihen, että vain rakkauden tunteet ovat todellisia. Todettakoon, että mentalismia voi opiskella yliopistossa ja se on teoreettisen filosofian ontologista idealismia, joka on materialistisen dialektiikan suhteen kilpaileva teoria. Katsokaa kuuta ;)

-jos ei olisi negatiivisuutta ei olisi myöskään positiivisutta

Ihan mielenkiintoinen aihe.

Minun oivallukseni on se, että yritän parhaani, mutta jos kaikesta huolimatta mokaan (tai jos sinä mokaat), koko juttu on kuitenkin vain pientä pölyä maailmankaikkeuden historiassa :)

Jos kuulosti pessimismiltä, niin vain kuulosti siltä :)

oivalsin että jokainen muokkaa omilla valinnoillaan ja teoillaan elämänsä sellaiseksi että voi olla tyytyväinen itseensä.

Onhan tässä jo tullut matkan varrella erilaisia oivalluksia elämässä. Viimeisin on kuitenkin oivallus omien ajatusten valtavasta merkityksestä ja vaikutuksesta yleensä kaikkeen tapahtuvaan. Olen oivaltanut että ajatus on aina kaiken alku ja lähde. Kaikki mitä maailmassa näemme on ollut aluksi jonkun ajatus. Siis negatiiviset ajatukset synnyttävät negatiivisiä asioita ja siksi pyrinkin ajattelemaan aina positiivisesti. Se vaatii kovaa harjoittelua mutta voin sanoa että siinä kehittyy koko ajan ja sitä paitsi se on myös hauskaa ja toimii! Myös se mitä ajattelet, toteutuu, koska kohdistat siihen oman energiasi :)