Belgia loistava maa matkailuun!

Herätkää Belgiassa!

Kirjoitan tänne ,koska olen huomannut ettei Belgia juurikaan kiinnosta suomalaisia
matkailijoita .Osasyynä saattaa olla se ,että Belgiasta kertovia opuksia ja matkaoppaita löytyy sangen vähän Suomesta tai ei juuri lainkaan ainakaan suomen-kielisiä. Belgiassa on kuitenkin hienoja vanhoja kaupunkeja ja paljon nähtävää ja koettavaa. Liikkuminen on helppoa ja edullistakin ,kun esim.junakyyti alle 12 vuotiaille lapsille on ilmaista. Kulkuyhteydet ovat hyvät ja etäisyydet pienet. Onhan Belgia pinta-alaltaan vain noin kymmenys Suomesta.Belgialaiset ihmiset ovat kohteliaita ja eivät ole lainkaan pahoillaan nähdessään suomalaisia muuallakin kuin Brysselissä. Suunnitelmissa on perheellämme mennä ensi kesänä viikoksi Belgiaan.
Viettänemme ensimmäisen yön Charleroissa ja loput Antwerpenissä ja Gentissä.
Teemme myös junalla päivämatkan Bryggeen. Brygge on kokoonsa nähden todella suosittu turistikaupunki ,jonka huomaa hyvin myös sen majoituksen hinnasta. Uskoisin ,ettei Gent ole ollenkaan huonompi vaihtoehto.
Jos olette joku käyneet aiakisemmin Gentissä ,niin kirjoittakaa mikä oli siellä parasta. Olisi kiva lukea tältäkin palstalta jotain ,sillä Belgiaan kannattaa kyllä matkustaa. Ainakin ,jos muuten tykkää kaupunkilomista.

14

2075

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Belgiassa asuva

      Belgia on todellakin hieno maa, jossa paljon nähtävää. Brügge, Gent, Antwerpen suuremmista kaupungeista hienoimmat. Kaikki sijaitsevat hollanninkielisessä Flanderissa. Brysselissä ei kannata paljoa aikaa viettää, upea raatihuoneentori on tosin näkemisen arvoinen kohde. Oma suosikkini on kuitenkin Vallonia ja sen kaunis kumpuileva luonto Ardenneilla, idyllinen maaseutu, pikkukaupungit ja kylät. Googlaa vaikkapa Durbuy, joka mainostaa itseään maailman pienimpänä kaupunkina. Belgia on vain noin Viron kokoinen maa, joten välimatkat ovat lyhyitä. Päivässä ehtii useampaan paikkaan.

    • Nigy78

      Samaa mieltä siitä että Belgia on kaunis maa ja siellä on paljon nähtävää. Itse jättäisin Antwerpenin vierailun ihan yhteen taikka kahteen päivään. Brysseli on erittäin kaunis kaupunki jossa on myös paljon nähtävää ja eritoten lapsiperheille paljon tekemistä. Gent ja Brugge ovat molemmat myös käymisen arvoisia. Hauskaa matkaa!

    • H B !

      Kyllä Brysselissä ilman muuta pitää käydä,mutta olimme siellä kolme päivää
      kesäkuussa.Käväisimme myös Antwerpenissä,jossa yövyimme vain kaksi yötä.
      Emme ehtineet siinä ajassa paljonkaan. Sinne on päästävä uudestaan.Siellä on mahtava kuusi viikkoa kestävä tapahtuma Sinksen foor ja paljon muutakin koettavaa.
      Eläintarha on lasten kanssa lähes pakollinen kohde ja kaupungista löytyy myös mukavia puistoja leikkipaikkoineen. Vanhassa kaupungissa voi nousta hevosvankkurien kyytiin ja satamasta pääsee pienille turistiristeilyille.
      Mielestäni päivä tai kaksi ei Antwerpenin vierailuun riitä alkuunkaan.
      Toki ainahan belgiaan voi matkustaa uudestaankin.

    • kaupunkimatkaaja

      Belgiaan matkaavat ovat enmmänkin ns. kulttuuri-ihmisiä, ei rantarysäturisteja.Belgiaan tehdään paljon matkoja muttei ne ihmiset täällä mitään kirjoittele.
      Paljon tehdään myös opintomatkoja.

      • Toinen puoli

        Kannattaa muistaa kyllä myös Belgian toinen puoli, kahtia jakautunut maa joista varsinkin Vallonian puoli osin täysin slummia esim. Charleroi on pimeän laskeuduttua täysin narkomaanien ja seksityöläisten kansoittama loukko.


      • WärisäWyjä
        Toinen puoli kirjoitti:

        Kannattaa muistaa kyllä myös Belgian toinen puoli, kahtia jakautunut maa joista varsinkin Vallonian puoli osin täysin slummia esim. Charleroi on pimeän laskeuduttua täysin narkomaanien ja seksityöläisten kansoittama loukko.

        Kannatta muistaa, että kaunis Wallonia on hyvin paljon muutakin kuin vain yksi Charleroin kaupunki tai sen tietyt ongelmakorttelit ja kaupunki jossa toki on melko paljon ongelmia ja turvattomuutta.

        Ps. Leimaatko Jakomäen perusteella koko Helsingin?


      • Se parempi puoli
        WärisäWyjä kirjoitti:

        Kannatta muistaa, että kaunis Wallonia on hyvin paljon muutakin kuin vain yksi Charleroin kaupunki tai sen tietyt ongelmakorttelit ja kaupunki jossa toki on melko paljon ongelmia ja turvattomuutta.

        Ps. Leimaatko Jakomäen perusteella koko Helsingin?

        No en. Mutta en Helsinkiä muutenkaan suosittelisi kenellekään. Muistuttaa paljon Vallonian kaupunkeja juoppoineen ja hörhöineen. Nyrkkisääntönä muuten niin Belgia kuin Suomikin paranevat pohjoiseen päin mennessä. Ja jos Belgiassa menee tarpeeksi pohjoiseen jossain vaiheessa parannus on silmiinpistävä. Olet saapunut Hollantiin :)


    • Syysloma Brysseliin

      Hei! Katselin tuossa julkisen liikenteen lippujen hintoja enkä löytänyt mitään tietoa lasten lipusta yli 6-vuotiaalle (alle 6v matkustavat ilmaiseksi) jos ei ole kuvallista matkakorttia, jolla matka on ilmainen. Onko sinulla kokemusta matkustamisesta Brysselin metrossa, bussissa tai ratkalla lasten kanssa? Ainakin aiemmin on myös ollut ryhmälippu, jolla 5 henkeä matkustaa päivän 6eurolla, mutta tästäkään en löytänyt tuoretta tietoa.

      • Bonnes vacances!

        Kyllä vain kokemusta on. Matkustimme Brysselissä metrolla mukanamme 5-ja 7 vuotiaat tytöt. 7-vuotias tarvitsi metrolipun ,mutta 5-vuotias ei. Muistaakseni hinta oli sama. Korjatkaa joku ,jos olen väärässä. Metrolla liikkuminen on todella kätevää ja nopeaa. Siihen nähden myös edullista. Käytimme juuri siksi metroa,koska aikaa oli rajallisesti ja vanhan kaupungin sydämessä oli liikuttava kävellen. Metrolla pääsi kätevästi esim.Mini-europaan ja riemukaaren nurkille. Hotellimme oli Louisen alueella,metropysäkki n.sadan metrin päässä.
        Täytyyy myöntää ,että tuli mentyä portista isompikin lapsi sylissä muutaman kerran.Maksoimme vain aikuisista silloin.
        Jos teillä on pienikokoinen esim.6- 8-vuotias lapsi ,ei siitä nyt välttämättä tarvitse maksaa.
        Metroasemilla neuvotaan juuri ottamaan pieni lapsi syliin. Sillä tarkoitetaan alle 6-vuotiasta. No se on vähän oman tunnon kysymys. Ratikoihin pätee luultavasti samat ikärajat. Emme ehtineet niillä ajella tällä kertaa ,mutta ehkä ensi kerralla.
        Kaupungin vaihtaminen junalla onkin sitten ilmaista alle 12-vuotiaille.


      • Syysloma Brysseliin
        Bonnes vacances! kirjoitti:

        Kyllä vain kokemusta on. Matkustimme Brysselissä metrolla mukanamme 5-ja 7 vuotiaat tytöt. 7-vuotias tarvitsi metrolipun ,mutta 5-vuotias ei. Muistaakseni hinta oli sama. Korjatkaa joku ,jos olen väärässä. Metrolla liikkuminen on todella kätevää ja nopeaa. Siihen nähden myös edullista. Käytimme juuri siksi metroa,koska aikaa oli rajallisesti ja vanhan kaupungin sydämessä oli liikuttava kävellen. Metrolla pääsi kätevästi esim.Mini-europaan ja riemukaaren nurkille. Hotellimme oli Louisen alueella,metropysäkki n.sadan metrin päässä.
        Täytyyy myöntää ,että tuli mentyä portista isompikin lapsi sylissä muutaman kerran.Maksoimme vain aikuisista silloin.
        Jos teillä on pienikokoinen esim.6- 8-vuotias lapsi ,ei siitä nyt välttämättä tarvitse maksaa.
        Metroasemilla neuvotaan juuri ottamaan pieni lapsi syliin. Sillä tarkoitetaan alle 6-vuotiasta. No se on vähän oman tunnon kysymys. Ratikoihin pätee luultavasti samat ikärajat. Emme ehtineet niillä ajella tällä kertaa ,mutta ehkä ensi kerralla.
        Kaupungin vaihtaminen junalla onkin sitten ilmaista alle 12-vuotiaille.

        Kiitos tiedoista! Meillä isompi on jo yhdeksän, eli normilippu pitänee ostaa.


    • Vermaelen
      • EuroBryssälä !

        Ilmaisilla matkoilla Brysselissä pikkuvirkamiehet kehuvat kylää jossa ei ole edes tienviittoja muualle Eurooppaan.
        Belgium "kuseksitutkulmat" kiertäneenä voin sanoa että ei hääppönen, tehosikalat haisee kaikkialla maaseudulla, hookereita ja narkkareita riittää ! Heidän omaCola on kuin lakritsi virtsaa ja "ranskalaiset" rasvahyytelöä, eltaantunutta. Roskaa ja saastetta riittää.... ei voi verrata naapuriinsa Hollantiin.


    • 8)()((999

      Brysselin viehätystä laskee lähes päivittäinen sade. Sateenvarjoa pitää kuljettaa mukanaan koko ajan. Myös se on ongelma, että kun on itse suomalaisena tottunut siihen, että hellesäällä voi pulahtaa uimaan, niin Brysselissä sitä mahdollisuutta ei ole, koska uimapaikkoja ei ole. Belgiassa ei siis voi yhdistää kaupunkilomaa rantalomaa millään tavoin.

      Jonkin verran suomalaista voi myös häiritä ranskankieli ja flaami. Englannilla pärjää monessa paikassa, mutta ei suinkaan kaikkialla. Ruokalistat turistirysien ympäristössä enimmäkseen englanniksi, mutta ei kuitenkaan sivummalla. Edes auttava ranska olisi suotavaa.

      Minusta nuo ovat ne suurimmat syyt, minkä vuoksi ihmiset eivät kiinnostu Belgiasta, vaan matkustavat sitten mieluummin vähän etelämmäksi.

      • käyty on

        "Belgiassa ei siis voi yhdistää kaupunkilomaa rantalomaa millään tavoin."

        Mene Bruggeen - siellä on rantapaikka Zeebrugge vieressä. Kyllä Belgiassakin voi yhdistää kaupunkiloman ja rantaloman!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      72
      1158
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      101
      1130
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      997
    4. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      973
    5. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      23
      945
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      900
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      850
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      795
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      781
    10. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      778
    11. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      681
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      662
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      652
    15. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      637
    16. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      63
      631
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      630
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      612
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    20. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    Aihe