En viihdy kotonani

Olen itse miettinyt samaa aihetta viime viikkoina. Erosin pitkäaikaisesta suhteesta ja muutin yksin kerrostaloasuntoon kissojeni kanssa. Ovathan nekin seurana, mutta ei niiden kanssa voi jutella ja vaihtaa kuulumisia tai muuta. En ole aiemmin asunut kerrostalossa enkä yksin, joten paikkanakin uusi koti on vielä outo ja vieläkin totuttelen. Televisio on päällä aina kun olen kotona, en vain osaa olla hiljaisessa asunnossa. Ystäviä on tällä hetkellä muutama ja heitä näen harvoin, yksi asuu kaukana ja näemme vain jokusen kerran vuoden aikana. Käyn vanhemmillani ja isovanhemmillani useita kertoja viikossa ellen päivittäin, kun on pakko päästä tuttuihin maisemiin ja tuntuu hyvältä käydä esim. syömässä muiden seurassa. Sinnekin tosin matkaa alle 10km.

Olen tällä hetkellä vielä työttömänä juuri päättyneen työsuhteen jälkeen ja etsimässä työtä, eli voi vain kuvitella päivieni tylsyyden. Harrastuksia toki on, mutta alkuillat ja iltapäivät ovat tylsiä. Seurustelen, mutta mies on työssään päivisin kiireinen ja näemme usein vasta illalla. Onhan se ihanaa saada edes nukkua toisen kanssa, olen niin huono olemaan yksin.

Kissatkin kuitenkin "vaativat" olemaan myös kotona, enkä haluakaan jättää niitä aina yksin. Olen suunnitellut blogin aloittamista, saisi jotain tekemistä.

Olisi niin hienoa, kun oppisin nauttimaan yksinäisyydestä ja omasta rauhasta. Pienet ahdistuksen tunteet kuitenkin pääsevät aina yllättämään, kun on liikaa aikaa miettiä. Toisinaan lähden kaupungille ns. ostoksille. Kiertelen ja sovittelen vaatteita, vaikken lopulta ostaisikaan mitään. Kuluuhan se aika siinäkin.

Mitäs sulla on niin pieni asunto ja liian vähän tekemistä siellä neljän seinän sisällä.

Jos olisi joku jonka kanssa lähteä vaikka iltaa istumaan tai vaikka tanssimaankin, niin huomenna lähden vaikka maailmanloppu tulisi, enää en jää tänne yksin kyyhöttämään, kun suhteestakaan ei mitään sitten tullutkaan....tiesin sen, kun en ole filmitähtiainesta.