Onnellinen

Tänään maksoin viimeisen erän melkeen kymppitonnin pikavippiveloistani. Pari vuotta sitten mietin etten millään selviä, nyt lähti viimenen erä ja taakka pois harteilta. Luottotietoni saan takaisin 2014.
4187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onneksi olkoon. Minulla kaikki hirveys edesspäin.

Äänestä

Onnittelen!

Maksoitko uo vai perintät. Paljonko oli kk erä !

mulla 13,000 uo!

Äänestä

Ei ehtinyt ulosottoon asti. Sovin velkaneuvojan avulla velkojien kanssa vapaaehtoisesta velkajärjestelystä, ja olikin ihme että kaikki siihen suostuivat.. olihan niitä kuitenkin aikamoinen litannia. Minulla oli jokaiselle velalle oma laskunippu erikseen.. eli aikamoinen homma joka kk käydä se nippu läpi ja maksaa. Olisko ollu about 400e/kk yhteensä. Iso lovi pienituloiselle.. Mutta tässä ollaan hengissä ja täysjärkisenä!

Äänestä
  • Sehän on ikivanha totuus, että velka pienenee, jos kuluttaa vähemmän rahaa kuin tienaa. Kun pistät tästä eteenpäin puolet siitä vapautuvasta neljästäsadasta säästöön, sinulla on kahden vuoden päästä viidentonnin puskuri. Ei tarvitse enää ihan pikkuasioiden takia olla velkaa ruinaamassa.

    Sillä toisella 200 eurolla kuukaudessa voitkin hyvällä omallatunnolla elää hiukan leveämmin. Onnittelen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


virheestä oppinut kirjoitti:

Tänään maksoin viimeisen erän melkeen kymppitonnin pikavippiveloistani. Pari vuotta sitten mietin etten millään selviä, nyt lähti viimenen erä ja taakka pois harteilta. Luottotietoni saan takaisin 2014.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu