Vekan vastuuttomuus on maailmanennätysluokkaa

Luin sattumoisin Vekan lausahduksia kesäkuulta. Kun jouduttiin toteamaan Hämeenlinnan kurja taloudellinen tilanne ja Hämeenlinnan kaupunki joutui tekemään kuntalain vaatiman pakollisen talouden tasapainottamisohjelman lausui Vekka. En ole yllättynyt, kyllä tätä osattiin odottaa.
Ei voi olla! Miksei ole tehty asialle mitään jos kerran osattiin odottaa? Mikä mieletön porukka Hämeenlinnassa melskaa rahojen ja tekojen sekasotkussa?
2137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun pannaan kisälli mestarin töihin, niin siitä syntyy yleensä sutta ja sekundaa.
Vekka on nyt huolissaan Ronnin talojen kohtalosta, vaikka se ei kuulu kuin 1/50 osalta Hämeenlinnan asioihin Pääjärven kiinteistöjen suhteen Ronnissa..

Äänestä

Ne on unohtanut että ovat kuntalaisten PALVELUKSESSA , eivät liike-elämän. Näistä seikkailuista ne tappiot syntyy, antakaa yksi esimerkki-josta kaupunkilaiset ovat hyötyneet?! Ei aina voi opiksi ottaa ja puhua tulevaisuuden voitoista kun velka summa tajuton. Pelaatte muuten kuntalaisten rahoilla bisnestä ja huonoin tuloksin. Niin kun se vastuu puuttuu-voi leikkiä kavereiden kanssa bisneksen tekoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sekaisin Vekasta kirjoitti:

Luin sattumoisin Vekan lausahduksia kesäkuulta. Kun jouduttiin toteamaan Hämeenlinnan kurja taloudellinen tilanne ja Hämeenlinnan kaupunki joutui tekemään kuntalain vaatiman pakollisen talouden tasapainottamisohjelman lausui Vekka. En ole yllättynyt, kyllä tätä osattiin odottaa.
Ei voi olla! Miksei ole tehty asialle mitään jos kerran osattiin odottaa? Mikä mieletön porukka Hämeenlinnassa melskaa rahojen ja tekojen sekasotkussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu