Miten luottaa uudelleen?

Minuakin petettiin ja oli todella vaikea luottaa enää mieheen ja mitä hän tekee milloinkin. Luottamusta on vaikea saada takaisin. Se vaati aikansa,että pystyin mieheen enää luottamaan. Mies alkoi sanoi aina mihin on menossa ja kertoi aina kaikki viestinsä kuka lähetti ja mitä kirjoittaa. Soitteli usein puhelimella missä on. Vaikka aluksi en uskonut sanaakaan mitä mies tekee tai lupailee. Pikkuhiljaa aloin vähän luottamaan,mutta anteeksi en koskaan sitä tekoa tule kokonaan antamaan. Tässä on kuiteskin,vielä jatkettu koska se oli yksi hairahdus, eikä ollut mikään vuosien kestänyt salasuhde...

Kyllä se vaikeaa on. Ensimmäiseksi täytyy löytää ja palauttaa se oma itsetunto ja luottamus itseensä. Sitten, jos kerran on antanut anteeksi ja haluaa jatkaa, on vain yritettävä työntää nuo epäilyt syrjään. Missään nimessä ei kannata alkaa etsimään kaiken maailman "merkkejä" joista sitten päätellä asioita pienessä päässään. Itse joskus aikoinaan, kun mies ei soittanut, tekstannut tai tullut minuutilleen kotiin töistä, aloin luomaan kauhukuvia päässäni. Sitten vaan tajusin, että aina ei pysty vastaamaan viesteihin heti ( pystynkö itse? No en, vaikka ei toista miestä olekaan. ) Matkalla töistä voi ihan oikeasti olla ruuhkaa, miehen kaveri voi ihan oikeasti lähettää viestejä miehelle kun hän on kotona jne. Ei pidä odottaa, että toisen elämä jotenkin kuivuisi kokoon ja hän vaan nöyristelisi ja pyytelisi anteeksi kaiken aikaa. sehän olisi kauheeta! On vaan katsottava eteenpäin ja yritettevä unohtaa. Muuten on turha jatkaa. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin se tapahtuu vaikka et sitä etukäteen miettisi ja omaa elämääsi sillä pilaisi.

Vanha luottamus ei voi enää koskaan palautua ennalleen pettämisen jälkeen. Meidän tilanteessamme olemme päättäneet jatkaa yhdessä, mutta se tapahtuu ehdotuksestani uudessa avioliitossa. Menossa on nyt virallinen avioeroprosessi. Vanha liitto, jonka lupauksia ja sitoumuksia ei pettämisen seuraksena noudatettu, kuoletetaan siis epäonnistuneena pois. Uusi liitto aloitetaan puhtaalta pöydältä ja uusilla julkisilla sitoumuksilla. Tämä menettely on pettäjälle hieman karvas pala nieltäväksi, mutta uskon, että vanhojen painolastien poistaminen koituu lopulta meidän molempien parhaaksi. Ja uuden liiton solmiminen pakottaa miettimään todella vakavasti, mitä sitoutuminen parisuhteessa oikeasti tarkoittaa.

Minä annoin anteeksi yli vuoden kestäneen kaksoiselämän, koska olimme olleet 10vuotta yhdessä ja meillä oli kaksi pientä lasta. Kävimme asiaa läpi ja puhuimme viikkokausia. Mieheni vannotti, että haluaa olla minun kanssa, ei tämän toisen naisen. Luulin aidosti, että onnistuttaisiin, mutta ei se unohtunut. Luottamuspula vaivasi koko ajan ja vaikka kuinka mies näytti viestit ym. niin eihän elämä voi perustua toisen vahtimiseen. Lopulta tein päätöksen ja totesin, että minä ja lapset ansaitsemme enemmän. Ero oli kivulias, mutta oikea ratkaisu. En usko, että olisimme enää saaneet rakennettua mitään hyvää, liikaa oli tapahtunut. Meillä oli toki ollut vaikeuksia, mutta rupesin miettimään, että jos mieheni on ratkaissut vaikeudet näin, voi hän tehdä sen uudelleenkin.
Erosta meni muutamia kuukausia, kun ihan yllättäen tapasin nykyisen mieheni. Suhde alkoi ystävyydellä ja syveni rakkaudeksi. Koen olevani ensimmäistä kertaa oikeassa suhteessa, näin jälkikäteen ajatellen. Kuulin myös, että ex-mies oli palannut tämän toisen naisen luoksi. Ehkä hyvä myös hänelle, koska hän myös kertoi minulle, että oli rakastanut tätä naista aivan eri tavoin kuin minua koskaan.Kaipa hän vain velvollisuudentunnosta olisi halunnut asiat kanssani korjata.
Joten lopulta molemmat saivat onnensa ja lapsilla on nyt onnelliset vanhemmat eri osoitteessa. Aina siis ero ei ole huono ratkaisu.
Voimia sinulle.

Et kerro minkälaisesta pettämisestä on kyse. Itse ajattelen, että vaikka en missään nimessä uskottomuutta hyväksy, niin luulisin pystyväni antamaan anteeksi satunnaisen seksin. Mitä en antaisi anteeksi, on pitkäaikaista syvällistä suhdetta. Se on minusta pahempaa kuin fyysinen uskottomuus. Jos miehelläni paljastuisi "kunnon suhde" olisi ukko jo ulkona. Yhden seksisekoilun annoin anteeksi.

Suruinen: miksi haluaisit edes jatkaa suhteessa, jossa sinua on petetty? Ei kai kukaan ihminen on niin mahtava, että tuollaista kannattaa sietää. Ja toisaalta, jos olisi mahtava, ei hän sitä sinulle olisi tehnyt!
Sinulle on joku jossain joka arvostaa sinua.
Uskon, että ero pettäjästä tekee jokaiselle petetylle vain ja ainoastaan hyvää!

Miksi haluaisin jatkaa? Ehkäpä siksi, että..

Koska rakastan tuota miestä, olen rakastanut pitkään. Koska meillä on pitkä historia yhdessä enkä minäkään olen hänelle täysin arvoton.

Koska ymmärrän, että ihminen voi olla erehtyväinen. Ja ymmärrän, että joskus erilaisten asioiden vaikuttaessa kokonaisuuteen voi toimia tavalla, joka ei ole millään muotoa järkevä. Joskus sitä vaan ei jaksa edes ajatella.

Koska ajattelen, että yhden mokan jälkeen olisi reilua saada vielä toinen tilaisuus. Koska ajattelen, että tämä saattaisi olla vain yksi kriisi suhteessa, joka voisi kuitenkin vielä oikealla hoidolla vahvistua. Olisi iso riski heittää kaikki tämä yhteinen hyvä pois yhden mokan vuoksi.

Koska ajattelen, että hän saattoi oppia tästä sen tärkeimmän ja huomata mikä on hänelle tärkeintä. Ehkä.

Vai onko kyse vain siitä, etten uskalla tehdä päätöstä ja lähteä? Että pelkään liikaa olla yksin? Että pelkään, etten saa elämältä enää mitään? En tiedä, voi olla.

Luottamusta syö se, että lopultakaan en tiedä kuviota kokonaan. Mies ei loppujen lopuksikaan kertonut asiasta kaikkea, joten en voi tietää koko totuutta. Se asiasta tekeekin hankalan. Että puhuuko hän lopultakaan totta vai vieläkö salaa jotakin....

Yhden mokan takia? Ilmeisesti on siis kyseessä vain hetken huuma tms. Vai mistä kriisistä puhut?
Sinun pitää itse pohtia, onko tämä moka ollut pieni vai suuri.
Pitkä historia, asia johon monesti ihmiset tarttuu. Onko se historia kuitenkaan ollut oikeasti hyvä? Olitko sinä tyytyväinen? Haluaisitko jotain enemmän? Onko aika kuultanut muistot?

Onko mies oikeasti oppinut, vai tekeekö seuraavan kriisin kohdatessa samoin?

Uskon tuohon, että moni meistä pelkää yksinäisyyttä. Mutta olen sitä mieltä, että parempi yksin ja onnellinen kuin yhdessä ja onneton. Kyllä sinäkin kohtaisit joskus jonkun sinulle sopivan, kunha annat elämälle mahdollisuuden.

Helpompi olisi kommentoida, jos hieman avaisit juttua. Mitä totuutta ja mistä tiedät ettei kaikkea kertonut?

Irinawee: Loistavaa! Sinusta pitäisi ottaa ihmisten mallia!
Hyvä opetus: kaikesta saattaa silti seurata jotain hyvää. Ero ei aina ole se huonoin vaihtoehto. Onnea tiellesi!

Suruinen: Et ole täysin arvoton? Täysin? Etkö haluaisi olla jollekkin se kaikkein arvokkain? Muista ettei kaikki miehet petä ja sitä kautta "huomaa" kuinka tärkeä kotona odottava on. Niitä kunnon miehiäkin on!
Et tosiaan avaa paljoa sun tilannetta, mutta puhut kuviosta josta et kaikkea tiedä. Eikö se että mies ei kertonutkaan sinulle kaikkea, kerro sinulle jo kaiken!
Nyt rohkeutta ja voimia ja itseksesi uuteen aamuun! Joku odottaa sinua!

Miksi miehesi ei halua erota? Miten miehesi on kommentoinut syrjähyppyä?
Aihe koskettaa, paljon on pettäjiä maailmalla, ikävä kyllä. Minäkin moiseen joskus törmännyt, mutta onneksi ymmärsin irti päästää. Etköhän sinäkin jätä ukkosi sille, kelle hän on sinun sijasta kelvannut. Muista kuitenkin, hän valitsi jonkun muun, et sinä.

Ikävä kyllä sanoa mutta jos on jo ennen pettämistä elämä ollut ei mitään ruusuilla tanssimista niin miten luulet että se rikottuna siitä enää paranisi.

Helpointa olisi itsellesi kun vain antaisit äijän mennä. Taatusti tulee uusia ja taas uusia pettymyksiä säätöjen vähän sinne
päin kokeiltujen muiden naisten naurattajan muodossa. jostain syystä perusjuntti eninari kelpaa kun on vaan mies joka hoitaa työnsä ja näennäisesti on perheellinen . Saattaa siis sitoutua uuden kumppanin kanssa.

Luuserin työttömän miehen vaimona olisi huomattavasti helpompi elää. ja kasvattaa sitä luottamusta. Heitä kun ei joka käänteessä kiinnostuneesti seurata.

Voimia . Saat elämän ilon takaisin kun elät omaa elämääsi ei miehesi ja hänen tekojensa seurauksena tulevaa epävarmaa elämää.
Itse erosin vastaavassa pettämistilanteessa 12v sitten enkä ole katunut. 2v myöhemmin olin kihloissa miehen kanssa jonka tiesin että rakastaa vain minua koko loppuelämänsä niin kuin on tehnytkin.
Ihminen jolla on tasapaino itsellään ei petä missään tilanteessa.
Parempia puolisoita vielä on olemassa. Älä tyydy itsetunnottomaan jatkuvasti muilta kiinnostusta kerjäävään mieheesi.
Olet taatusti ansainnut parempaa.

Älä anna miehesi taas tehdä sinulle jotain kun asiat menee hänestä huonosti.
Miksi me naiset annetaan aina niitä uusia mahdollisuuksia?
Jätä sinä hänet lopullisesti, sittenpähän tietää viimeistään mitä menetti, sinä löydät kyllä jotain parempaa vielä, hänestä en menisi vannomaan.

Sinun pitää miettiä, mitä oikeasti teidän suhteessa arvostat. Miksi haluaisit siinä pysyä, mitkä ne syyt ovat. Onko suhteenne todella niin ainutlaatuinen, että mitään säätöä ei tulisi. Entä miksi miehesi ei nyt halua erota, vaikka on muualla säätänyt, mitä hän on oivaltanut?

Jos ei ole toisen arvostusta ja kunnioitusta, niin ei ole mitään. Millä hoidolla ajttelit asiaa korjata? Kysy itseltäsi rehellisesti, onko asia edes korjattavissa? Onko sinulla aikaa korjailuihin? Mitä jos korjaukset eivät onnistu, olet taas menettänyt aikaa.

Joku kommentoikin, että avaisit tarinaa vähän, niin ehkä tulisi mieleen jotain ajatuksia. Kirjoituksesi on niin ylimalkaista, ettei oikein muuta voi kommentoida kuin että älä tuhlaa enää aikaasi. Meillä on vain yksi elämä.

Minä pohdin aivan samanlaisia asioita juuri. Mieheni myönsi minulle, että hänellä on ollut suhde toista vuotta. Hän haluaa jatkaa kanssani ja vakuuttaa ettei enää halua toisen naisen kanssa olla. Nyt mietin voiko häneen enää luottaa, voimmeko vielä rakentaa jotain mitä meillä joskus oli vai olisiko minun vain parempi jatkaa yksin. Järjellä ajateltuna minun pitäisi vain jatkaa elämääni yksin, mutta jostain syystä pohdin kuitenkin toistakin vaihtoehtoa. Miksi? En tiedä. Ehkä juuri tuon yksin jäämisen pelossa.
Tämä on ollut hyvin hyödyllinen keskusteluketju ja olen saanut paljon näkökantoja asiaan. On helpottavaa lukea muiden ajatuksia asiasta ja että muitakin kohtalotovereita löytyy.
Alan kallistua siihen, ettei luottamusta taida näin pitkän salailun jälkeen olla mahdollisuutta uudelleen rakentaa, mutta silti tarvitsen vielä hieman aikaa. Miksi olen niin kiinni miehessäni, miksi en vain uskalla jättää häntä kuin nallia kalliolle, koska sen hän kyllä ansaitsisi.

Jatkoin liittoa. Minulle vannotettiin, ettei haluta enää olla kuin vain ja ainoastaan minun kanssa. Kävi kuitenkin ajansaatossa julki, että suhde oli ollut erittäin syvällinen rakkaussuhde, ei vain seksisuhde. Aloin ymmärtää, ettei mieheni ollut minua samoin rakastanut, ei silloin eikä ehkä koskaan. Se loukkasi niin paljon, etten voinut muuta kuin viedä avioeropaperit. Mieheni oli tyrmistynyt ja itki ettei halua minusta luopua. En nähnyt vaihtoehtoa. Liikaa olisi mennyt taas aikaa luottamuksen saamiseen, josko koskaan olisi edes onnistunut. Tuntuihan se pahalle, mutta toisaalta se että mieheni oli todella rakastanut toista vei pohjan meidän historialta ja tulevaisuudelta.
Otin eron ja muutin pois lapsemme kanssa. Ensimmäiset kuukaudet oli helvettiä, mutta se kipu helpotti ajan kuluessa, jos olisin jäänyt en olisi niinkään varma olisiko se helpottanut koskaan. En usko että olisin pystynyt elämään ajatuksen kanssa, että mieheni oli todella rakastanut jotain toista.
Olemme ihan hyvissä väleissä nyt ja olemme jopa pystyneet puhumaan asiasta, että näin oli parempi. Kaipa se yhdessäolonyritys oli jotain pakoyritystä ongelmista tai yhteiskunnan säätelmää nyt ollaan yhdessä kun kerran olemme naimisiin menty-juttua.

Jos elämä on solmussa ja sekaisin ja luottamuspulaakin löytyy vielä, niin mitä mietit? Ei rakkaus voi olla niin sokeaa.
Hyväksy tosiasiat ja katso tulevaisuuteen. Jotain parempaa on tiedossa.
Ikävä kyllä harvoin uusinnat onnistuvat. Ei ne syyt mitkä ovat pettämiseen johtaneet ole lopulta mihinkään kadonneet.

En usko myöskään, että luottamus voi palata rakkaudesta puhumattakaan. Jos puolisolla on rakkausuhde liiton ulkopuolella, tarkoittaa se todella sitä, että tunteet omaa puolisoa kohtaan ovat kuolleet eivätkä ne palaudu enää koskaan ennalleen.

Varmaan liitto voidaan korjata hetkellisesti ns. "kulissikuntoon", mutta tunteet ja luottamus eivät enää palaa. Arki ja tympääntyminen juuri niihin samoihin asioihin jotka johtivat pettämiseen, palaavat muutaman vuoden kuluttua.

Jokaisen täytyy tietenkin itse päättää, onko valmis uhraamaan elmänsä parhaat vuodet siihen, että opettelee luottamaan "petturiin". Tietenkin asian voi myös hyväksyä ja ajatella, että se pistää miettimään mitä liitossa oli vialla ja lähteä sitä kautta ikäänkuin tutustumaan toisiinsa uudelleen.

On aivan luonnollista, että puolisossa ollaan kiinni, jos takana on rakkauteen ja luottamukseen perustunut parisuhde. Me ihmisethän kasvamme yhteen ja totta kai tekee kipeää luopua kaikesta, mutta toivottavasti tulevaisuus tuo sinulle mukanaan miehen, joka rakastaa vain sinua. Tsemppiä! :)

Suruinen: Mitä sinä mietit tästä kaikesta? Oletko saanut selvitettyä ajatuksiasi?
Toivon sinulle voimia ja ikävä kyllä myös minä yhdyn useampaan kirjoittajaan, että sinun olisi ehdottomasti parempi jatkaa yksin.

Olen pohtinut tätä paljon. Oikeastaan minun olisi päätettävä uskonko miehen selitystä asiasta. Paljon hän siitä puhui ja vastasi, kun kysyin, mutta ne aukot, jotka kertomuksessa on eli se mitä en tiedä, on siksi koska hän ei kuulemma muista. Joitakin asioita asian ympäriltä hän ei vaan muista. En tiedä, voi olla niin, mutta oleellista on uskoisinko siihen, ettei hän muista. Vai onko asia niin, ettei hän halua kertoa.

Jos kyse olisi selvästä seksisuhteesta, pitkään jatkuneesta, olisi päätös ollut helppo. Vaihtoehtoja ei olisi ollut edes, se olisi ollut selvä ero. Mutta mies ei koskaan myöntänyt seksiä, ei edes tapaamista naisen kanssa. Kuitenkin se, että yhteydenpiti oli niin tiivistä (jopa kymmeniä kertoja vuorokaudessa, kuukausien ajan), kertoo, että kyse oli muustakin kuin tavanomaisesta tuttavien välisestä yhteydenpidosta. Tämä toinen nainen on (oli) siis yhteinen tuttavamme.

Kyse oli kuulemma vain ystävän ja tuen hakemisesta, koska oli masentunut ja parisuhde meni huonosti. Mietti eronkin mahdollisuutta ja keskusteli siitä tämän toisen naisen kanssa. Myös hänellä oli tuolloin vaikeaa, erosikin tuona aikana. Niin juuri, arvaa ajattelinko itse samaa? Että olisiko kannattanut keskustella asiasta vaimon kanssa eikä tämän toisen naisen. Hän kuulemma koki niin vaikeaksi, ettei pystynyt. Mahdollista sekin, suomalaiselle miehelle.. helpompi pohtia näitä kasvottomasti ja purkaa kodista johtuvaa pahaa oloa muualle kuin kotiin. Olisi ollut konfliktin mahdollisuus ja tätä hän on aina yrittänyt välttää.

Olin kuitenkin erittäin petetty ja nöyryytetty siitä, että hän kuukausia puhui parisuhteemme ongelmista kaverillemme eikä minulle, Ja itse olin kuitenkin aika ajoin yriitänyt ottaa asiaa esille, koska koin, että jotain sille pitää tehdä. Kaiken lisäksi tämä kaveri oli kaveri, joka vuosien varrella oli alkanut (minulle tuntemattomasta syystä) olla meitä (=minua) kohtaan epäystävällinen. Hän sai siis varmasti tyydytystä tästä koko asiasta, vaikka olisikin ollut vain kerrotun kaltainen. Hän ei koskaan suostunut asiaa kommentoimaan. Minuun päin välit olivat 110% poikki, miehen kanssa hän olisi yhteydenpitoa halunnut jatkaa.

No, nyt olen avannut asiaa. Vaikka koko homma olisikin tuossa, niin luottamus oli silti mennyt. Se, ja koko parisuhde, pitäisi rakentaa uudelleen. Mutta vielä sekin, että oliko asia tuossa vai oliko heillä kuitenkin tunnesuhde? Tai vaikka miehellä vain yksipuolisestikin? Sitä ei voi tietää. Pitää vaan päättää uskoako vai ei. Mutta jos oletus olisi, että asia on, kuten kerrottu, voisin kaikki vaikuttaneet tekijät huomioden olla valmis jatkamaan. Ja minusta se olisi osin jopa reilua, sillä edellytyksellä, että tuo on tosi.

Ja se, miksi en haluaisi tätä niin monen parjaamaa "kliseistä pitkää historiaa" heittää roskiin, on juuri se, että se on ollut todella hyvää ja ihanaa aikaa ja elämää. Lukuunottamatta viimeisiä huonoja vuosia. Niin hyvää en voi ajatella enää koskaan saavani, kenenkään kanssa.

Siksi

En ymmärrä ihmisiä, jotka jäävät kiinni menneisiin. Puhutaan, että joskus oli hyviä hetkiä, mutta viimeiset vuodet ovat olleet huonoja. Miksi ihmiset takertuvat toisiinsa, jos vuodet ovat osoittaneet asioiden oikean laidan.
Sen verran selkärankaa pitäisi olla, että uskoo jossain olevan joku, jonka kanssa voi elämä olla läpi elämän hyvää, ilman petoksia.

On eri asia erehtyä kokeilemaan vierasta, kuin olla kuukausi/vuosikausia tunnesuhteessa toiseen ihmiseen.
En yhden erehdyksen takia liittoa rikkoisi, mutta jos on ollut selviä tunteita pelissä pidemmässä suhteessa, en miettisi hetkeäkään.
Minusta sellainen liitto, mihin on kolmas mahtunut, ei ole enää säilömisen arvoinen.

Voin sanoa, sinulle ap, että ei kannata ajatella tuon viimeisen lauseesi mukaan "yhteiseen hyvää ei ole enää paluuta" - älä ajattele paluuta.
Teidän molempien on muututtava ja ymmärrettävä, että ei kannata ajatella, että lämmittää uudelleen vanhan suhteen. Se ei kannata.
Siitä ei tule mitään, voin sen kokemuksella sanoa. Vaikka kuinka ajattelee, että meillä oli hyviä hetkiä jne. eivät ne kuitenkaan kanna siinä kriisissä, johon olette joutuneet.
Itse olen joutunut käsittelemään miehen vuosien salasuhteen, joka paljastui muutamia vuosia sitten. Rankasti mietimme aluksi molemmat, mitä haluamme elämältä ja päädyimme sitten yrittämään uudelleen. Yritimme enemmän ja vähemmän, se meni siinä alkukriiseilyssä niin, että ei se mihinkään oikeasti sitten johtanut muutakuin siihen, että päädyimme eroon vuoden kuluttua. Kun olimme valmiita eroamaan, pystyimme tarkastelemaan elämäämme ja yhteistä eloamme eri tavalla ja jotenkin irtautumaan kaikesta vanhasta. Vaikea selittää, mutta henkisesti sitä vain irtosi siitä vanhasta. Ei ole enää mitään "paluuta" - muistelemme toki entisiä aikoja, suhteemme alkuaikoja ja kaikkea muutakin mukavaa ja vähemmän mukavaa noilta ajoilta, mutta ei ole mitään tahtoa saada sitä entistä takaisin.
Olemme nyt kaksi erillistä ihmistä, jotka vasta eron oikeasti ollessa tosiasia pystyvivät käymään läpi kaikkia asioita rehellisesti toiselle ja itselle ja siitä, kas kumma, lähtikin uusi vaihde käyntiin. Emme elä menneisyydessä, emme tulevaisuudessa. Olemme yhdessä nyt, teemme toki tulevaisuuden suunnitelmia, mutta koska mikään ei elämässä ole varmaa, elämme hyvää nykyhetkeä. Olemme huomanneet, että yhdessä on oikeasti hyvä olla, toisen lähelle on hyvä mennä ja kun vuosia on takana tuosta paljastumisesta, alkaa arpi minullakin vähitellen umpeutumaan ja asia on jäänyt jokapäiväisestä elämästä jo sivuun. Toki se tulee välillä vielä mieleen, enkä usko, että koskaan unohtuu. Mutta ei se unohdu niilläkään, jotka lähtevät ja eroavat. Tuollainen asia seuraa aina mukana.
En tiedä, lohduttaako yhtään, mutta jos tilanteesi on tuollainen, että suhde ei ole ollut mikään seksi tai rakkaussuhde, voi yhdessä jatkaminen olla helpompaa, koska siinä ei ole ehtinyt tapahtua vielä niin paljon. Toinen asia sitten tosiaan on se, että onko asia oikeasti, kuten miehesi sinulle kertoo. Meillä ainakin paljastui paljon asioita vielä senkin jälkeen, kun mies oli vannonut kertoneensa kaiken ja olleensa kaikessa rehellinen. Enkä tiedä vieläkään kaikkea, enkä kyllä haluakaan. Se saa nyt olla.
Mutta ainoa, joka tietää, mitä sinun pitäisi tehdä, on sinä itse. Älä kuuntele ketään muuta, älä kuuntele ystäviesi kommentteja mihinkään suuntaan. Kuuntele vain itseäsi. Sinulla ei ole kiire mihinkään, ei sitä ratkaisua tarvitse tehdä tänään tai huomenna, ei edes ensi kuussa. Kukaan ei pakota. Teet ratkaisuja sitä mukaan, kun siltä tuntuu. Se voi olla ratkaisu päätöksestä alkaa yrittää luottaa uudelleen, päätös uudelleen sitoutumisesta, erosta, ihan mitä vain. Ne tulevat ajallaan, älä kiirehdi. Itse kuvittelin aikanaan, että kaiken pitää tapahtua nopealla aikataululla, että puolen vuoden jälkeen tietäisi jo, mitä tehdä. No eipä käynyt noin, kyllä siihen meni tosiaan se muutama vuosi, ennenkuin alkoi olla sinut itsensä kanssa ja tiesi, mitä itse haluaa. Se on tärkeintä. Molempien teidän pitäisi nyt tarkastella omia tuntemuksia rehellisesti ja avoimesti, keskustella niistä, niin vaikeaa kuin se miehille onkin. Ja sen pohjalta miettiä sitten vähitellen, mitä haluatte tehdä.
Mitään suurta ei rakenneta päivässä eikä kuukaudessa, siihen menee vuosia. Joskus onnistuu, joskus ei. Se riski on aina olemassa. Kuten myös uusissa suhteissa. Mistään ei ole takuuta eikä vakuuksia.

Ei ole kiire mihinkään, mutta meillä on vain yksi elämä ja sitä on turha tuhlat ihmiseen, joka on voinut tehdä niin julmasti kuin elää toisen ihmisen kanssa salaa.
Parempaa on tiedossa jossain ja sen voi aloittaa puhtaalta pöydältä, ilman menneisyyden taakkoja.

mulla on päinvastoin,vaimo kävi vieraissa,työkaverin kanssa,miten luottaa kun on kerran pettänyt?meillä 3 lasta koulu ja alle koulu ikäiset.

Maailmassa on ihmisiä, jotka eivät petä millään tavalla, vaan pystyvät käsittelemään parisuhteensa kriisit toisilleen arvokkaalla tavalla.
Mielestäni minkäänlaista pettämistä ei tule hyväksyä. Lähipiirissäni on ikävä kyllä tapauksia, joissa on annettu anteeksi, mutta pääsääntöisesti ne ovat vuosien saatossa toistuneet. Surullista.
Liian usein on saanut kuulla lauseen, kumpa olisin jo silloin lähtenyt.
Voimia ratkaisuun, mutta en usko, että pettäjän kanssa voi rakentaa uudelleen eheää liittoa.

"Miten luottaa uudelleen?"
No yksinkertaisesti: ei mitenkään, koska ei ole mitään edellytyksiä. Koko suhteenne ja elämänne on solmussa ja sekaisin. Ei ole toisen arvostusta eikä kunnioitusta. Ennenkuin voisit luottaa, sinun pitäisi saada mieheltäsi arvostusta ja kunnioitusta. Niitä taas ei voi väkisin saada. Myös sinun pitäisi arvostaa ja kunnioittaa miestäsi, jotta olisi jotain minkä vuoksi luottamus edes pitäisi palautua.

Ei kannata luottaa, jos kerran on käry käynyt. Se on jäävuoren huippu. Ykkönen pääsee tuolloin tietoon vain paljastuneen asian, ja kaikki muu jää pimentoon. Suhteen jatkaminen on mielekästä vain silloin, jos hyväksyy, että miehellä on muita naisia ja mies valehtelee koko ajan. Kun hyväksyy miehen kaikkineen, niin silloin ei tule petetyksi. Silloin tietää, kenen kanssa on tekemisissä.