Alkaa kyllästyttää tuo pedofiliasta jauhaminen

Aivan, kuin kristillisyydemme piirissä ei muita ongelmia olisi?
Ja aivan, kuin pedofilia olisi vain meidän uskovaisten ongelma!
SRK:ssa on toimittu monissa asioissa väärin, mutta on hyvin tärkeätä muistaa, että harvat näistä kristillisyytemme keskuudessa paljastuneista pedofiliajutuista on ees olleet SRK:n tiedossa. Useimmiten näissä tapauksissa rikoksen tekijä on ripittäytynyt itse uhrilleen ja näin asia on pysynyt perheen uhrin ja rikoksen tekijän sisäisinä salaisuuksina.
Kristillisyydessämme on muitakin ongelmia. Joukossamme on monenmoisia talousalan rikollisia, erilaisia patologisia huijareita, hakkereitakin jne. Aika ajoin näitä juttuja pulpahtelee esiin. Kaikista kauheinta on viime aikoina voimistunut hengellisen väkivallan käyttö. Kun evankelisluterilainen kirkko on ottanut askeleen enemmän seurakuntalaisia päin, Jumalan valtakunnan huoneen hallitus taas etääntynyt yhä kauemaksi riviuskovaisista. Evankelisluterilainen kirkko kuuntelee herkällä korvalla jäsentensä ja jopa ulkopuolisten neuvoja ja ohjeita ja lupaa ottaa toteuttamiskelpoisia ideoita käyttöön. Mutta miten toimii valtakuntamme huoneenhallitus tänäpäivänä? Ehdotat jotain uudistusta, sinut lynkataan uusmielisenä. Jos osoitat huolesi huoneenhallituksen vapaamielisyydestä, katotaan, että olet sittenkin noussut valtakuntaa vastaan.
Täytyisi esittää toiveet kuulemma kristuksen mielellä. Mutta mitä se kristuksen mieli sitten on? Kuka päättää, tai tulkitsee sen, milloin vallitsee Kristuksen mieli ja milloin jokin ihmismieli?
8227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mistä moinen itserakkaus ja toisten uskovien halveeraaminen:

"Ja aivan, kuin pedofilia olisi vain meidän uskovaisten ongelma!"

Äänestä

Sairaus on hyväksyä lapsen raiskaus, niin kuin teet.

Siis kyllästyttää mikä?

Toivottavasti poliisit ottavat ip osoitteesi ylös ja saavat
kiinni vl.raiskaajan

sikoläättä.................öitä....................helvet.........

Äänestä

Pedofiliajuttujen käsittelykin on vasta alussa. Paljon on epäselvää. Paljon salattua. Olisi aika ottaa jo muukin rikollisuus käsittelyyn. Vaikenemisen kulttuuri täytyy murtaa.

Äänestä
  • Hassu juttu että palstaa sottaava häirikkö on itse uskovainen Helluntalainen ja hänen uskonveljillään on myöskin monta pedofilia-tuomiota, mutta niiden lisäksi rikoksista ja raiskauksistakin pitkät historiat.

    Mutta tuo helluntalaishäirikkö pitää itseänsä ja uskonveljiänsä muita parempina, vaikkä hänellä itsellänsäkin on pitkä rikosrekisteri.

    Äänestä

  • sefefsfs kirjoitti:

    Hassu juttu että palstaa sottaava häirikkö on itse uskovainen Helluntalainen ja hänen uskonveljillään on myöskin monta pedofilia-tuomiota, mutta niiden lisäksi rikoksista ja raiskauksistakin pitkät historiat.

    Mutta tuo helluntalaishäirikkö pitää itseänsä ja uskonveljiänsä muita parempina, vaikkä hänellä itsellänsäkin on pitkä rikosrekisteri.

    Hienoa valehtelua konttorin veljeltä.

    Äänestä

  • Hyvä! kirjoitti:

    Hienoa valehtelua konttorin veljeltä.

    Tuo on juuri sitä SRK:n vasallien valehtelua, millä he sauroissa pönkittävät alamaistensa uskoa omaan erinomaisuuteensa.

    Äänestä

Pedofiliaa on toki vl-liikkeen ulkopuolellakin. Sitä tuskin kukaan kiistää.

Ongelmana vl-pedofiliassa on kuitenkin esim. Maijan tarinan mukaan se, kuinka vl-liike tekee uhrista syyllisen: 13-vuotiaasta levitettiin vl-liikkeessä juoruja, että hän on miestenviekoittelija, Maijan vanhemmat eivät tehneet rikosilmoitusta koska kukaan puhuja ei käskenyt, vl-poliisi ei vienyt asiaa eteenpäin, Maijan raiskanneet pedofiilit kerskailivat julkisesti teoillaan niin, että muutkin vl-miehet yrittivät hyväksikäyttää Maijaa jne. jne. Näistä syistä pedofilia on myös vl-liikkeen ongelma, niidenkin, jotka eivät pedofiliaan suoranaisesti itse syyllisty.

"Joukossamme on monenmoisia talousalan rikollisia, erilaisia patologisia huijareita, hakkereitakin jne. "

Eikö ole merkillistä, että pedofiliaan tai noihin yllämainittuihin syyllistyneitä ei ole sidottu tai erotettu vl-liikkeestä? Sen sijaan korvakorusynti on Jumalan valtakuntaa vastaan nousemista.

Jos et ole huomannut, niin syntilistaa noudattamalla osoitetaan kuuliaisuutta näille Jumalan huoneenhallituksille. Syntilistan noudattamatta jättämisestä, tai sen laatijan kritisoimisesta seuraa sanktioita. Muilla rikoksilla tai synneillä ei niinkään ole väliä.

Hengellisen väkivallan avulla ihmisiä pidetään yksimielisinä. Näillä Jumalan huoneenhallituksen jäsenillä on valta päättää kuka lähestyy kristuksen mielellä, kuka ei.

Vai oletko joskus kuullut hoitokokouksesta, jossa oltaisiin tultu siihen lopputulemaan, että johtokunta on väärässä, ja kritisoija oikeassa?

Vl-liike vääristää ihmisten moraalia.

Äänestä
  • Korvakorujen ottaminen on julistettu kadottavaksi ja "uskon kieltäväksi" synniksi, mutta lasten raiskaaminen puolestaan on niin pieni synti, että jokainen vl-uskovainen on siihen sydämessään valmis (SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen, Lahti 2009).

    Tällainen opetus ja moraalin heitättäminen päälaelleen on erittäin huolestuttavaa. Kun lapsen raiskaaminen on määritelty pikkusynniksi ja sen salaaminen jokaisen vl-uskovaisen velvollisuudeksi, on lasten raiskaaminen riistäytynyt vl-uskonyhteisössä täysin hallinnasta. Jo tähän mennessä on paljastunut noin 300 vl-lastenraiskaajaa ja heidän uhrejaan lähes 1000!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Retusalem kirjoitti:

Aivan, kuin kristillisyydemme piirissä ei muita ongelmia olisi?
Ja aivan, kuin pedofilia olisi vain meidän uskovaisten ongelma!
SRK:ssa on toimittu monissa asioissa väärin, mutta on hyvin tärkeätä muistaa, että harvat näistä kristillisyytemme keskuudessa paljastuneista pedofiliajutuista on ees olleet SRK:n tiedossa. Useimmiten näissä tapauksissa rikoksen tekijä on ripittäytynyt itse uhrilleen ja näin asia on pysynyt perheen uhrin ja rikoksen tekijän sisäisinä salaisuuksina.
Kristillisyydessämme on muitakin ongelmia. Joukossamme on monenmoisia talousalan rikollisia, erilaisia patologisia huijareita, hakkereitakin jne. Aika ajoin näitä juttuja pulpahtelee esiin. Kaikista kauheinta on viime aikoina voimistunut hengellisen väkivallan käyttö. Kun evankelisluterilainen kirkko on ottanut askeleen enemmän seurakuntalaisia päin, Jumalan valtakunnan huoneen hallitus taas etääntynyt yhä kauemaksi riviuskovaisista. Evankelisluterilainen kirkko kuuntelee herkällä korvalla jäsentensä ja jopa ulkopuolisten neuvoja ja ohjeita ja lupaa ottaa toteuttamiskelpoisia ideoita käyttöön. Mutta miten toimii valtakuntamme huoneenhallitus tänäpäivänä? Ehdotat jotain uudistusta, sinut lynkataan uusmielisenä. Jos osoitat huolesi huoneenhallituksen vapaamielisyydestä, katotaan, että olet sittenkin noussut valtakuntaa vastaan.
Täytyisi esittää toiveet kuulemma kristuksen mielellä. Mutta mitä se kristuksen mieli sitten on? Kuka päättää, tai tulkitsee sen, milloin vallitsee Kristuksen mieli ja milloin jokin ihmismieli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu