Pontypool (2008)

Pienen Pontypool-kaupungin radioaseman aamuohjelman juontaja Grant Mazzy (Stephen McHattie) on kyllästynyt. Aiempi työpaikka isolla asemalla meni viemäristä alas Mazzyn suurisuisen asenteen vuoksi ja täällä uudella paikalla miehen salaliittopuheet ja vastaavat eivät laisinkaan sovi tuottaja Sydney Briarin (Lisa Houle) käsitykseen radiotoiminnasta. On pimeää, on kylmää ja jostain syystä aamuohjelman jälkeen työnsä aloittavat työntekijät eivät saavu asemalle. Siispä Mazzy, Sydney ja teknikko Laurel-Ann (Georgina Reilly) saavat venyttää aamuaan ja pian alkaa puhelinsoittojen ja muiden tietolähteiden kautta selviämään, että kaupunki on asetettu karanteeniin, alueen ihmiset ovat alkaneet käyttäytymään sekavasti ja väkivaltaisesti, ja epidemia on vain leviämään päin.

Olin kuullut paljon kehuja tästä elokuvasta, mutta kun ne kehut olivat sarjasta "paras zombie-elokuva koskaan", niin nykyisen elävien kuolleiden vuolaan virran vuoksi pyrin pitämään odotukseni minimissään. Harva niistä parhaimmista zombie-elokuvista on edes siedettävä. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että joka ainoa kehu joka koskee Pontypoolia pitää paikkaansa, paitsi se, että se olisi zombie-elokuva. Toki sitä voidaan ajatella zombie-elokuvana samaan tapaan kuin elokuvia 28 Päivää Myöhemmin ja jatko-osansa, mutta niiden virusleviämistarinat sentään esittivät tapahtumansa siten, että niiden voi ajatella olevan vaikkapa Romeron jälkeläisiä. Pontypool on lähempänä radiokuunnelmaa. Jopa niin paljon, että "katsoin" elokuvan toistamiseen pelkällä äänellä ja se sen "näki" aivan yhtä hyvin kuin silmät aukikin.

Elokuva kertoo siis viruksesta joka muuttaa ihmiset tavallaan eräänlaisiksi zombeiksi, mutta se tapa millä viruksen leviäminen esitetään on aivan nerokas. En kerro sitä tässä, koska se jos mikä on spoileri ja vaikka en yleensä pahemmin erikseen välttele niitä, niin nyt se on elokuvan aiheen kannalta hyvinkin oleellisen herkullinen jippo.
Asiayhteydestä irrallaan se kuulostaa hölmöltä, mutta ei itse elokuvassa.

Elokuva sijoittuu lähes pelkästään tuonne aiemmin mainitulle radioasemalle ja keskittyy vain muutamaan näyttelijään, kaiken muun tapahtuessa pelkästään äänillä puhelimissa, radiossa, luonnossa. Mistään ns. taide-elokuvasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan pikemminkin jonkinlaisesta Oliver Stonen Talk Radion ja Romeron The Craziesin yhdistämisestä. Siispä puhetta piisaa ja paljon, ja aiheensa vuoksi keskustelu liittyy pitkälti hätään, paniikkiin, pelkoon.

Koska elokuva rajoittuuu pieneen tilaan, vaatii se näyttelijöiltä paljon ja hiukan huvittavan oloista tohtori Mendezia esittävää Hrant Alianakia lukuunottamatta kaikki vetävät roolinsa aivan loistavasti, eikä elokuva käy missään vaiheessa tylsäksi. Loistavasti kirjoitettu dialogi, soveliaasti käytetyt äänet, tehokas musiikki ja uskominen tarinan voimaan antavatkin näyttelijöille työkalut tehdä Pontypoolista yhden parhaimmista zombiettomista zombie-elokuvista koskaan.