Seuran johdolle

entinen fani

Pakko nyt vaan sanoa, että nyt mitta on täysi. On todella sääli ettei rahojaan saa takaisin näin onnettomien esitysten jälkeen. Monet kommentoivat jo ennen kauden alkua että tällä joukkueella ei tule mistään mitään, ja tämä näyttää käyvän toteen. He olivat oikeassa optimistien puheista huolimatta. Kaikki fanitkin, ja te itsekkin tiedätte varmasti ettei tällä asetelmalla ja kokoonpanolla tule mikään onnistumaan, mutta mitään ei asialle tehty eikä näemmä ole halua tehdä. Ette voi olla tosissanne väittäessänne että näin taistellaan mestaruudesta. Tiedätte itsekin että välivuosi on edessä mutta mitään ei tehdä. Ja sen tiedostaa kyllä suurin osa fanikunnastakin. Tahallaan halutaan tyriä, ehkä "säästellä" jotain, en tiedä mikä on syy mutta tavoite on selvä: pilata ensi kausi totaalisesti, jostain käsittämättömästä syystä. En ymmärrä mitä tällä oikeasti "säästetään" tai saavutetaan. On siis täysin eri asia YRITTÄÄ ja hävitä reilu taistelu, kuin hävittää itsensä aivan tahallaan. Huonojakin kausia on nähty, mutta ennen on sentään yritetty. Sanon vaan että nyt riitti surkeat esitykset, ja ennen kaikkea tämmöinen asennoituminen niiden taustalla, eli hei hei ja hyvästi. Pistin johdolle palautetta mutta pistän tännekkin.

15

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fskcpaokc.

      Kausarin vois myydä jollekkin mutta tuskin ketään tässä tilanteessa kiinnostaa. Tällälailla näin röyhkeästi petetään fanit niin ei seuran johto rahojakaan ansaitse. Seura nimeltä HIFK on aina sydämessäni, mutta latiakaan se ei minulta enää saa ennen kuin nykyinen johtoporras saa kenkää. Muutoksia on tehtävä ja tämmöset tahalliset välivuodet pitäisi jättää väliin.

    • toinen entinen fani

      haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu. haistakaa vittu.

      nauttikaa nyt kun petätte fanit, paskotte koko ensi kauden tahallanne mutta saattepa pian huomata miten fanit reagoi. sitten toivottavasti kaduttaa

    • -lätkämimmi-

      Itse olen hyvin pettynyt HIFK:in toimintaan suoraan sanottuna!
      Paljon ei olla vielä esityksiä nähty joukkueelta,mutta näköjään taitoa ei löydy joten on pakko löytää nyrkit kehiin. Pelit kuuluisi pelaten taidolla voittaa,eikä toisia hakkaamalla. Se on a) Hirveän näköistä,kun toiset hakkaa surutta toisia. b) Jääkiekkoon kuuluu tietty määrä fyysistä kontaktia eli taklaukset,mutta tämä mitä olen nähnyt ei kuulu jääkiekkoon, ei siis millään lailla!
      Olen oikeastaan hyvin pettynyt koko joukkueeseen. Ennen en pitänyt jokereista,mutta yhden pointsin voin antaa siitä,että sivuilla on sentään rohkeasti pahoiteltu Ville Peltoseen kohdistunutta hyökkäystä! Voi kuinka HIFK:illäkin olisi rohkeutta myöntää virheensä, koska sen he ovat tehneet ja he ovat myös vaarassa menettää faninsa. Sillä tämä tyttö on HYVIN pettynyt !

    • reds.

      Varsinaisia nynnyjä olette. Jos jossakin merkityksettömässä haistavitun nordictrophy-harjoituspelissä tulee tilastotappio Helsingin kakkosjengille, niin ollaan itkien hylkäämässä Stadin ykkösiä. Millaisia faneja te oikein olette? Tervemenoa vaan ilmalaan, siellä sitä saa pillittää kun ei sitä mestaruutta taaskaan tullut.. eipä ole tullutkaan varmaan 15 vuoteen.

      • entinen fani

        Kuten selitin, en ole hylkäämässä seuraa, vaan sen jengin joka sitä nykyään pyörittää. Palaan sitten kuvioihin kun johto saa kenkää ja palkataan valmentaja ja joukkue, jolla on a) halua voittaa b) yritystä voittaa. Hyväksyn huonotkin kaudet, mutten tämmöistä tahallista paskomista että ei edes yritetä, heitetään kaikki huiput Riksmania myöten menemään ja palkataan täysi tunari valmentamaan. Ei se meinaa että narrifaniksi ryhtyisin, enemminkin pidän vähän aikaa taukoa kunnes se vahan ajan IFK:n periksiantamaton ja yritteliäs asenne on taas paikallaan.

        "Jos jossakin merkityksettömässä haistavitun nordictrophy-harjoituspelissä tulee tilastotappio Helsingin kakkosjengille". Ei se ihan noin ole. Matsit oli merkityksettömiä, joo, mutta eikö itteesi yhtään hälytä tämän jengin pelillinen taso? Aivan varmana kustaan koko kausi huolella tämmösillä esityksillä. Jos johdolla olisi asenne paikallaan, ne hakisi kovaa vauhtia vahvistuksia kun huomaavat ettei mikään suju. Mutta kun ei. Johto haluaa kusta ensi kauden aivan tahallaan, ja te pahimmatkin optimistit kyllä uskotte minua muutaman viikon päästä.


    • joopsjoo

      Ensinnäkään ketää ei ole heitetty menemään. Riksman lähti itse toedettuaan olevansa liian tasoton IFK:n miehistöön. Matikainen rikkoi sopimuksen ja häipyi venäjälle josta pian palaa maitojunalla. Niillä on mentävä, jootka käytettävissä ovat. Ja sinähän varsinainen ennustajaeukko olet, kun tiedät että "kausi kustaan" ennen kuin se on edes alkanut.

      Voi että mikä meteli olisikaan, jos kusipäinen jarkko ruutu vielä pelaisi IFK:ssa. Onneksi ei kelvannut. Se jätkä olisi pilannut maineen, ei kukaan muu.

      • en gång tai...

        "...jos kusipäinen jarkko ruutu vielä pelaisi IFK:ssa. Onneksi ei kelvannut."

        Hehehee... HIFK fanit kusi hunajaa kun huhuiltiin Rudin paluusta nordikselle:))))

        Oma poika palaa jengiin :))))))))))))))))))

        HIFK tarjosi "kovinta milloinkaan" sopparia mutta Ruutu valitsi jääkiekkojoukkueen.

        Vieno Peltonen sai vähän osumaa ja nyt parkuu joka lehden sivuilla.

        Hyi helvetti, siinä Vieno kusee hifkin periaatteiden päälle.

        Nopeasti on Vieno toipunut kammottavasta pahoinpitelystä, vai onko kuvia photoshopattu ??


      • ennustaja lol

        Kyllä minä aika hyvin osaan ennustaa, sanoisin. Eikö ensinnäkin se, että yhtä lukuunottamatta kaikki harkkamatsit on hävitty, se, että meillä ei ole käytännössä yhtään kovatasoista ja kokenutta maalivahtia, se, että valmentaja on täysi tunari ja aloittelija, sekä se että jengi keskittyy lähinnä tappeluun hukaten vaikka kolmen maalin johdon tuosta vaan... eikö se ole aika selvä merkki mistä voi ennustaa miten kausi tulee menemään? Ei siihen kristallipalloa tarvita.


      • sisälmykset
        ennustaja lol kirjoitti:

        Kyllä minä aika hyvin osaan ennustaa, sanoisin. Eikö ensinnäkin se, että yhtä lukuunottamatta kaikki harkkamatsit on hävitty, se, että meillä ei ole käytännössä yhtään kovatasoista ja kokenutta maalivahtia, se, että valmentaja on täysi tunari ja aloittelija, sekä se että jengi keskittyy lähinnä tappeluun hukaten vaikka kolmen maalin johdon tuosta vaan... eikö se ole aika selvä merkki mistä voi ennustaa miten kausi tulee menemään? Ei siihen kristallipalloa tarvita.

        Eipä tarvitse odottaa kuin ensi viikon torstaihin niin huomaat kelvottomat ennustajankykysi.


      • justjojoo
        sisälmykset kirjoitti:

        Eipä tarvitse odottaa kuin ensi viikon torstaihin niin huomaat kelvottomat ennustajankykysi.

        Ei viikossa uutta veskaria, valmentajaa ja vahvistuksia hankita saatikka mitään joukkueen pelaamistason ihmeparannusta tehdä.


    • ifgi

      det är so kiva att få käften i varje matchen.

    • eiherranjesta.s

      Noniin, ja taas köniin. Jospa lopetetaan tämmönen paska ja Sormunen ulos!

    • reds.

      Hei ennustaja! Mites siinä nyt näin kävi? Silloin kun oikeat pelit alkavat, ne seurat menestyvät joilla on siihen potentiaalia. Eilinen peli oli IFK:n totaalista näytöstä eikä sikailuitakaan nähty kuin piippalakkien puolelta yhden törkeän selkääntaklauksen muodossa.

      Naurettavaa puhua jostain välivuodesta, mutta kaltaisiasi sohvaperuna-analyytikoitahan riittää..

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      85
      7156
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6235
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      90
      5345
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5130
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4615
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      301
      3430
    Aihe