Rekkarallille tukea!!

Äärioikeistoa edustava ministeri Häkämies ajaa rekkaliikenteelle polttoaineveron palautusta!!

Suomen tiet ovat rapakunnossa, koska tavaraliikenne on siirtynt kokonaan kumipyörille. Me tavalliset tallaajat saamme maksaa tielikenteen menot ja haitat , kun rekat hakkaavat ylikuormineen ja ylinopeuksineen tiet ajokelvottomiksi ja Häkämiehen kaltaiset ministerit ajavat niille vain lisää verohelpotuksia, jotta rekkeliikenne edelleenkin lisääntyisi!

Konginkankaalla paperilastissa ollut rekka, joka ajoi Kemistä Kotkan satamaan paperia laivaan ja murhasi matkalla yli kaksikymmentä nuorta. Kemin ja Kotkan välillä kulkee rautatie ja Kemistä jatkuva meriliikenne Keski-Eurooppaan, jos paperi olisi kulkenut näillä vaihtoehtoisilla kuljetusvälineillä nämä nuoret olisivat edelleenkin keskuudessamme.

Outokummun Tornion jaloterästehtaan ja Kemin Elijärven kromikaivoksen välillä on rautatie. Malmin kuljetus siirtyi muutamia vuosia sitten rautateiltä kumipyörille, kun moottoritie valmistui Kemin ja Tornion välille.
Monet laskelmat ovat yksiselitteisesti osoittaneet, että rekkaliikenteen aiheuttamat kustannukset tieliikenteelle ovat huomattavasti suuremmat, kuin niiden maksamat verot. Puhumattakaan niiden ympäristölle ja sen kautta ihmisille aiheuttamista haitoista ja kustannuksista, kuten Konginkankaan esimerkki kaikessa karmeudessaan osoittaa.

Edellisillä esimerkeillä halusin osoittaa, että rekkaliikenteen polttoainekustannukset ovat edelleenkin liian alhaiset, jotta liikenne siirtyisi kumipyöriltä esimerkiksi rautateille ja vesiliikenteelle.

Hoh hoijaa, missä ympäristöministeri Niinistö luuraa? Kaivosyhtiöiden kehitysmatkoillako?

Häkämiehelle voisi todeta vanahan sanonnan mukaisesti "äly hoi älä jätä" ministeriä.
5138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Rekat tukkivat kapeat päätiet esim. Tampere-Vaasa väli on tosi hankala ohitukset onnistuvat vain levityksillä.Keltaista sulkuviivaa on isoosa tiestä,siellä sitten körötät perässä.Pienikin ylämäki osuus niin nopeus putoaa 60km/h luokkaan.
Moottoriteillä taas ohittavat toisiaan ja se ohitus kestää minuuttien ajan tukkien takana tulevien ohitus mahdollisuudet.
Teillä ajetaan kelistä riippumatta 88km/h,ja rekat vetävät sateella ohitse muun liikenteen turvallistako tuskin !
Ylipaino,väsymys,jarrujen kunnottomuus ja kännykkä korvalla nämä ovat ne pahimmat mokat mitä teillämme näkee.

Äänestä

On oikein jos rekoille ja linja-autoyrittäjille kompensoidaan polttoaineveron aiheuttamia kustannuksia.Samalla pitää kyllä muistuttaa eri hallitusten toimettomuutta ryhtyä keräämään venäläisiltä kauttakulkuveroa Suomen teiden kuluttamisesta.Tämä järjetön tilanne on ollut jo 20 vuotta esillä,mutta yksikään hallitus ei ole uskaltanut puuttua ongelmaan.Lykätään ja taas lykätään ja samalla syödään kotiumaiselta yritystoiminnalta kannattavuus ja ajot.Miksi meidän on suosittava venäläisiä suomalaisten kustannuksella.

Äänestä

Miten on mahdollista, että rekat ajavat moottoriteillä jatkuvasti yli 90 km/h vauhtia.
Olen jo pitkän aikaa uskonut, että katsastusmiehet ovat konjakkipullon voimalla säätäneet rajoittimien nopeudet suuremmiksi mitä laki sallii. Tämä olisi tutkittava esimerkiksi Tekniikan Maailman toimittajien voimin. Me taviksetkin tarvitsemme ajorauhaa, jota maantien kumipyöräterroristit meitä häiritsevät.

Äänestä
  • Kuljetusliike Vähälä joutui siirtämään lähes kaikki rekat takaisin tielle, kun VR:n junat ovat niin pahasti myöhässä. Illalla Helsingistä lähtevä yöjuna tulee usein Ouluun niin myöhässä aamulla, etteivät junan kyydissä olleen rekan tavarat ehdi päivän jakeluun. Jakeluauton kuljettajien tullessa aamulla töihin Oulussa, on tavarat päästävä purkamaan heti. Muuten loppuu työpäivä kesken. Varsinkin huonossa kelissä rekat on pantava ajamaan tietä pitkin Ouluun. Sama vika myös toiseen suuntaan.

    Äänestä

Pikkasen taas jollaki jauhot löysässä , millä ne tavarat viedään liikkeisiin ym tehtaisiin ?? Junallako :) Urpo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmisten puolesta kirjoitti:

Äärioikeistoa edustava ministeri Häkämies ajaa rekkaliikenteelle polttoaineveron palautusta!!

Suomen tiet ovat rapakunnossa, koska tavaraliikenne on siirtynt kokonaan kumipyörille. Me tavalliset tallaajat saamme maksaa tielikenteen menot ja haitat , kun rekat hakkaavat ylikuormineen ja ylinopeuksineen tiet ajokelvottomiksi ja Häkämiehen kaltaiset ministerit ajavat niille vain lisää verohelpotuksia, jotta rekkeliikenne edelleenkin lisääntyisi!

Konginkankaalla paperilastissa ollut rekka, joka ajoi Kemistä Kotkan satamaan paperia laivaan ja murhasi matkalla yli kaksikymmentä nuorta. Kemin ja Kotkan välillä kulkee rautatie ja Kemistä jatkuva meriliikenne Keski-Eurooppaan, jos paperi olisi kulkenut näillä vaihtoehtoisilla kuljetusvälineillä nämä nuoret olisivat edelleenkin keskuudessamme.

Outokummun Tornion jaloterästehtaan ja Kemin Elijärven kromikaivoksen välillä on rautatie. Malmin kuljetus siirtyi muutamia vuosia sitten rautateiltä kumipyörille, kun moottoritie valmistui Kemin ja Tornion välille.
Monet laskelmat ovat yksiselitteisesti osoittaneet, että rekkaliikenteen aiheuttamat kustannukset tieliikenteelle ovat huomattavasti suuremmat, kuin niiden maksamat verot. Puhumattakaan niiden ympäristölle ja sen kautta ihmisille aiheuttamista haitoista ja kustannuksista, kuten Konginkankaan esimerkki kaikessa karmeudessaan osoittaa.

Edellisillä esimerkeillä halusin osoittaa, että rekkaliikenteen polttoainekustannukset ovat edelleenkin liian alhaiset, jotta liikenne siirtyisi kumipyöriltä esimerkiksi rautateille ja vesiliikenteelle.

Hoh hoijaa, missä ympäristöministeri Niinistö luuraa? Kaivosyhtiöiden kehitysmatkoillako?

Häkämiehelle voisi todeta vanahan sanonnan mukaisesti "äly hoi älä jätä" ministeriä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu