Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Lähihoitajana kotihoidossa

Maryann12

Heips, mitä olette mieltä lähihoitajan työstä kotihoidossa? Itse pidän siitä, ettei olla laitosympäristössä, mutta muuten olen vähän pettynyt työnkuvaan. Lähihoitaja tuntuu olevan ainakin täälläpäin enempikin kodinhoitaja ja sairaanhoidolliset toimenpiteet jää aika vähälle. Paljonhan kentällä työskenteleekin entisiä kodinhoitajia jotka päivittäneet tutkintonsa ja sitten on myös ihan samoissa tehtävissä kodinhoitajia. Eipä siinä muuten mitään, mutta miksi käydä 2 vuotta koulua, jotta "pääsee" tiskaamaan ja viemään ihmisten roskia? Työ muistuttaa mielestäni usein ihan liikaa piikomista, ja varsinkin joillakin miespuolisilla tuntuu olevan sitä asennetta, että tulee akat passaamaan heitä. Aina en myöskään näe käynneille tarpeeksi painavaa syytä, kun mennään esim.keittämään kahvia henkilölle, joka pystyisi itse sen tekemään. Puhutaan kuntouttavasta työotteesta, mutta ihan liikaa ainakin jotkut hoitajat passaavat ja piikovat. Niin ja sitten nämä alkoholitaustaiset henkilöt, joiden juomisen jäljet pitäisi siivota, tumpit lattialta ym..Tuntuu kuin palveltaisiin heidän juomistaan; juokaa ja sotkekaa vaan, kyllä me tytöt kiltisti sitten siivotaan teidän jälkenne. Mielestäni tästä työstä putoaa pohja pois, jos ei näe syytä auttamiselle, sitähän tämä työ on. Tuntuu vain, että kotihoidossa autetaan liikaakin, ja sellaisia henkilöitä on asiakkaina, jotka itsekin monet työt pystyisi tekemään. Ja lisäksi siis kaikki mitättömät peitonoikomiskäynnit ym. Olen kyllä pettynyt, ei voi muuta sanoa. Miten teillä muilla, onko työnkuva kaikkialla samanlainen?

63

11501

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kotihoitaja/lähihoit

      Olen kunnan kotihoidossa. Työni kuullostaa aika samalla kuin sinunkin, tosin juomisen jälkiä ja tumppia ym..en ole joutunut siivoamaan. joskus toki käyntejä missä keitetään puuro ja viedään roskat, ja asiakas periaatteessa voisi tehdä ne itsekin mutta kaikki ei vain siihen kykene..työporukka on muutamaa lukuun ottamatta mukavia ja aina uskaltaa kysyä(olen uusin paikassa). Mutta ne muutama pilaa ilmapiirin ollessaan paikalla..toki mielessä käy usein joku toinen paikka, mutta palkka on parempi hieman kuin yksityisellä oli tarjolla..

      • nbcxsds

        Joo kuulostaa tutulta. Tosin voit kysellä pomoltasi, miksi teillä ei ole sairaanhoidollisia tehtäviä. Ja osa asiakkaista ei tosiaan kykene huolehtimaan itsestään ja ympäristöstään. Peiton oikomiskäynneistä on se hyöty asiakkaalle, että nähdään, että asiakas on kunnossa ja näin aina voi iskeä tulehdus, mihin tarvitsee hoitoa.


    • Harkitsen asiaa

      Juttujanne lukeneena voisin kuvitella, että pärjäisin kotihoidossa, vaikka olen lh opinnoissa suuntautunut sihteeriksi/terveyskeskusavustajaksi. Mitä mieltä olette? Pärjääkö/saako töitä, vaikka ei ole suuntautunut vanhuksiin tai sairaanhoitoon ja huolenpitoon. Työkokemusta on yhdeltä kesältä palvelutalosta hoitotyöstä.

      Kertokaa tarkemmin miten vuoro kotihoidossa kuluu? Menette aamulla toimistolle, siitä asiakkaiden luokse. Voiko liikkua julkisilla kaupungissa? Paljonko aikaa vuorosta kuluu paperitöihin? Miten myöhään iltavuoro yleensä on? Ehtiikö pitää ruokataukoa yms?

      • aito hoitaja

        Hyvin pärjäät, jos osaat kävellä ja lukea osoitteen. Muuta osaamista ei vaadita.

        Vuoro kuluu yleensä toimistolla loikoillen tai kotona. Muutama käynti joskus pitää tehdä. Yleensä vaan asiakkaiden kanssa sovitaan, ettei käydä vaikka käynnit kirjataankin. Kiirettä ei ole ollut koskaan.


      • juurinäin21
        aito hoitaja kirjoitti:

        Hyvin pärjäät, jos osaat kävellä ja lukea osoitteen. Muuta osaamista ei vaadita.

        Vuoro kuluu yleensä toimistolla loikoillen tai kotona. Muutama käynti joskus pitää tehdä. Yleensä vaan asiakkaiden kanssa sovitaan, ettei käydä vaikka käynnit kirjataankin. Kiirettä ei ole ollut koskaan.

        :DDD


    • kotihoitaja/lähihoit

      Itse olen suuntautunut lapsiin ja nuoriin ja päiväkotijakso jälkeen olin varma että se ei ole mun paikka, mutta suuntautumista ei saanut enään vaihtaa. Paperit oli tosi hyvät, ja sain paikan vanhuspuolelta, ilman työkokemusta, paitsi harjoittelut tietty. Oon tykännyt olla, vaikka onhan työssä ristiriitoja, jotkut käynnit ns. turhia, mutta toisaalta joskus tarpeellisia havainnoidakseen ihmisen kuntoa ym..
      aamulla toimistolla, jaetaan listat jokaiselle, jaetaan työt jos joku poissa, napataan avaimet, lääkkeet, muut tarpeet ja lähdetään asiakkaille. Aamukäynnit tehty n. 10.30 ja sit kirjaamaan ja syömään, ja syömisen jälkeen iltapv paikat käymään läpi, sitten kirjaaminen ja lopuksi parin sanan vaihto iltavuoron kanssa. Kivaa työtä jossa pärjää pitkälle maalaisjärjelläkin, toki hoitotoimenpiteet yms. lääkkeen jaot tulee hallita. meillä iltavuoro 22 asti. iltavuoro luonnollisesti kiireisempi kun vähemmän hoitajia, itse teen mieluummin aamuvuoroja vaikka en olekaan aamuvirkku:)

      • captha

        Itse myös valmistunut lapsiin ja nuoriin, keikkatyössä hoivaapulaiset kahvittelee talvipakkasella sisällä ja keikkalaiset on lasten kanssa pihassa, paras oli 2016 alkuvuodesta espoon puolella kun olin jossain päiväkodissa ensimmäistä päivää, hädintuskin tunsin lapset, kello kun tuli 15.30, vakihenkilökunta lähti kotiin ja mä olin yksin pihassa 13 tuntemattoman lapsen kanssa, ikää 1,5-5, onneks satoi lunta, joten aika kului lumiukkojen tekoon ja piha oli aidattu, oli kyllä noloa kysyy vanhemmilta lapsilta että kenen äippä/iskä tuolta nyt tulee hakee. Mutta Hox 1-hoitaja ja 13 lasta.
        Että näin seuren keikkalaisena, jossain vaiheessa en vaan mennyt niiden kohteisiin enää ja ihmetys oli syvä. ;o


    • lähäri...

      Tutultahan tuo kuulostaa. Itse olen kuntoutuksen lähäri ja olen kotihoidossa työskennellässäni huomannut että ei kuntouttava työote toimi. Esim. tapaus omahoitaja on kodinhoitaja, ilman lähihoitajan pätevyyttä ja hänen asiakkaalla lämmitetään ruoka ja tiskataan tiskit, kun ei itse sitä tee, ei halua kun avut lähtee. Ja ei osaa muka tehdä näistä mitään, kyllä mikrossa vaan lämpiää teevedet yms mutta ei ruoka kun on kiva kun kotihoito tulee lämmittämään.

    • vahusmuistelee

      Olen ollut terveydenhoitajana kotisairaanhoidossa -80 luvun lopulla ja kummasti silloin lääkkeiden jaon ja haavahoitojen lomassa tehtiin kotihommiakin. Aamupuurot keitettiin ja roskat vietiin, tarpeen tullen vaikka imuroitiin tai vaihdettiin petivaatteet. Työ oli monipuolista ja antoisaa, oltiin yhteyksissä kodinhoitajien kanssa ja hommat hoituivat yhteistyössä mukavasti. Sitten iski lama ja kotihoito onkin siitä mennyt alaspäin kuin lehmän häntä.

      • mcx<z<assf

        Kyllä täälläpäin edelleen hoidellaan asiakasta kokonaivaltaisesti. Miksi siellä ei hoideta perustöitä. Vai pitäisiköhän päivittää asiakkaiden hoitosopimus ???


    • Harkitsen asiaa

      Onko työ fyysisesti kovin raskasta? Pitääkö paljon auttaa asiakkaita ylös vuoteesta tai nostella yksin? Minulla on hieman rajoitusta työkyvyssä, mutta kyllä kotiaskareet, lääkkeiden jako yms. toimet onnistuu. Olisin oikeasti kiinnostunut työstä, mutta olen lukenut sellaisia kauhutarinoita etenkin kiireestä, että en ole vielä uskaltanut hakea mitään paikkaa.

    • kotihoitaja/lähihoit

      Olen länsisuomessa kotihoidossa. Tilanne vaihtuu äkkiä ja asiakkaita tulee lisää ja poistuu, mutta tällä hetkellä ei ole kuin yksi asiakas jota hieman avustetaan sängystä nousussa, muuten vanhukset liikkuu kävellen/rollaattorilla ym. toki ollaan turvana vieressä mutta varsinaisia nostoja ei ole. Välillä on kiire päiviä ja välillä ihan oikeesti lepsuja päiviä..vaihtelevaa.eniten kodinhoitoa, lääkkeen antoa, peruspesuja ym...tykkään itse kovasti:)

    • ..............

      Minä olen sairaanhoitajaopiskelijana ollut nyt noin vuoden verran (kesätöissä muuten) kotihoidossa työssä. Aluksi pidin työstä, kun se oli ns. vapaampaa kuin esim. laitoksessa ja kesällähän siinä saa kivasti olla ulkona. Minulla ei ollut vielä tarpeeksi opintopisteitä sairaalaan työhön ja siis en ole vieläkään ollut siellä kuin harjoittelussa, mutta sinne haluaisin kyllä seuraavaksi..

      Tässä viimeisessä kesätyössä olin aivan loppu. Resursseja oli ns. riittävästi, mutta kotihoidossa tiimi jakaa itse työnsä kullekin hoitajalle viikoksi eteenpäin ja jaon tekivät usein samat ihmiset. Töitä oli siis ihan hirveästi etenkin minulle, kun sijainen olin. Viime kuukausina mietin jo, olenko ollenkaan oikealla alalla, kun monet asiakkaat ärsyttivät minua hirveästi. Ja siis tähän oli ihan syynä se, että työ kotihoidossa ei ole mielestäni mitenkään ihan hirveän haastavaa, ja apua annettiin ainakin meillä ihan naurettavin perustein. Esim. 1tunnin suihkutus asiakkaalle, joka suihkussa tahtoi minun hierovan kipeitä hartioitaan ja halusi rasvausavun suihkun jälkeen. Asiakkaat vaativat mitä ihmeellisimpiä asioita, ja työ oli tosi pitkälti kodinhoidollista meillä. Eikä siinä mitään, mutta jotenkin vain työ alkoi turhauttamaan ja koin, että haluaisin tehdä työtä sellaisten parissa, jotka oikeasti tarvitsevat apuani. Niitäkin siis tuolla jonkin verran oli, mutta pääasiassa asiakkaat käyttäytyivät kuin olisimme yksityinen siivous/palvelulaitos emmekä kaupungin kotihoito.:)

      • trghjkuiyrgfgf

        Mitä ihmeen vikaa on siinä, että asiakas haluaa, että kipeitä hartioita hierotaan? Olisit voinut sanoa, että hierot suihkun jälkeen. Ja ihon rasvaus nyt kyllä kuuluu perushoitoon. Kotihoito ei taida olla sinun juttusi! Asiakas siinä on tärkein, hänen kanssaan pitää ehtiä myös jutella eikä vain suorittaa hoitotoimenpiteitä ja nyrpistellä nenäänsä kotihommille!


      • KJGHBFHJJDFH
        trghjkuiyrgfgf kirjoitti:

        Mitä ihmeen vikaa on siinä, että asiakas haluaa, että kipeitä hartioita hierotaan? Olisit voinut sanoa, että hierot suihkun jälkeen. Ja ihon rasvaus nyt kyllä kuuluu perushoitoon. Kotihoito ei taida olla sinun juttusi! Asiakas siinä on tärkein, hänen kanssaan pitää ehtiä myös jutella eikä vain suorittaa hoitotoimenpiteitä ja nyrpistellä nenäänsä kotihommille!

        hAISTA V YLEMPI KIRJOTUS


    • Näin täällä.

      Kotihoidossa nyt 12vuotta täynnä. Päiväni koostuu lääkkeidenjaosta, tilaamisesta, insuliinipistämisistä, Hgt-mittauksista, RR-mittaamisista, haavahoidoista, ja tämän lisäksi perushoidosta. Meillä on paljon myös paripaikkoja, jossa hoidettava täysin sänkyynhoidettava. Meillä nostolaitteet ja muut apuvälineet käytössä.

      Työhön kuuluu myös kuntouttavat fysioterapeutin suunnittelemat kuntoutusohjelmat.

      T:Yksi lähihoitaja

    • Lähihoitaja myös

      Työ muuten mukavaa, mutta byrokratia uuvutti ainakin minut. On laskettu, että välitön potilaan / asiakkaan kanssa vietetty aika on vain noin 40% kokonaistyöajasta. Loppu on erilaista byrokraattista touhua. Raportointia, tilausten tekemistä, kokouksissa istumista. Nyt on sitten vallalla suuntaus että toimistotyöt tehdään asiakkaan luona. Byrokraattien unelma on että työntekijäänä menee suoraan kotoaan ensimmäisen asiakkaan luokse ja viimeisen asiakkaan jälkeeen lähetee suoraan kotiin. Työkavereita näkee jos näkee ruokatunnilla. Olen muissa hommissa nykykyään.

    • Raskaaksi muuttuu

      Ilmeisemmin tulevaisuuden visio on se, että kohta kun kaikki laitoshoidon asiakkaat rahdataan säästösyistä koteihinsa.

      Alkaa ambulanssi rallitus sairaalan ja kodin välillä ja hoidettavat työnnetään väkisin koteihin poliklinikoilta. Eli Suomeksi heitä ei enää mielestäni hoideta hyvin ja vastuu taitaa jäädä omaisille, siinä sitä todellista säästöä syntyy ta pahimmillaan ihminne kuolee.

      Kotihoidon työnmäärä tulee entistä raskaammaksi ja henkilöstö tietysti minimissään. Nythän pääkaupunkiseudulla kotihoito ei edes tällä hetkellä toimi ja kotikäynnit hyvin pinnallisia sekä käyntimäärät per.hoitaja liian suuria.

      Nyt jo kotihoidossa on liian vähän henkilöstöä ja alueet laajoja eli joutuu juoksemaan kieli vyön alla.

      Palkkaus on aika pieni työnmäärästä ja työ muuttuu entistä raskaammaksi, joten varmaan sen rahan saa helpollamallakin muualta.

      Laitoshoitpaikkojen vähennyksen myötä kodit muuttuvat ns. vuodeosastoiksi, jossa vanhus makaa yksin yksiössä ja hoitajan armoilla.Asiakkaan luona käydään vain tietyin väliajoin, muuten hän maka aykisn sängyssään. Jos ei ole omaisia. Hoitajille työ on sitä perushoitoa, nostoja, pesemistä ja syöttämistä ja juosta paikasta toiseen.

      Ehkä se joillekkin sopii, mutta luulen, että työ on aika raadollista, pienipalkkaista, paikasta toiseen juoksemista kieli vyön alla. Tulevaisuuden kotihoito voi olla aika armotonta ja erittäin raskasta hoitajille.

      Kyllä tämä hoitomuoot on ehdottomasti kalliimpi kuin laitoshoitopaikka. Turvallisempi potilaalle kun on 24/7 hoitajat paikalla. Inhimillisempi ja laadukkaampi perushoidon osalta.

      Nyt tulee muistaa, että potilaita ja sairauksia on hyvinkin monenlaisia ja esimerkiksi kotihoidoissa ei lähihoitajat pysty vastaamaan esimerkiksi laajoihin erikoishoitoihin ja heillä ei ole siihen koulutusta tai erityisosaamista.

      Kotihoito vaatii myös hyvin paljon sairaanhoitajia lisää sekä muuta avustavaa henkilöstöä.

    • Huh huh

      Kotihoito nykyisellään ainakaan Helsingissä ei ole inhimillistä, ei asiakkaalle, eikä työntekijälle! Kellokorttikännyllä kellotetaan käytetty aika milloin mihinkin toimenpiteeseen ja vedetään työntekijä piippuun jatkuvalla ravaamisella. Suoritus vaatii urheilijan kuntoa ja pitää olla huipputerve, että kykenee.

      Eläkeikää pidennetään ja duunia pitää jaksaa painaa, koska perusliksa pieni ja lisäansiot koostuvat lisistä, joita ei enää saa, jos ei vuorotyötä pysty kunnon takia tekemään. Duunissa paljon terveydeltään huonokuntoisia työntekijöitä, eikä sijaisia palkata. Ne harvat nuoremmat vuorotyöntekijät väsyvät ja vaihtavat nopeasti duunia.

      Ei mitään järkeä pitkittää elämää lääkkeillä, kun se johtaa yksin kotonaan kitumiseen. Siellä vanhukset pimeässä kodissaan makaavat ja odottavat. Joku tulee ja vauhdilla hoitaa suoritteet, jotka ehtii minimissä tehdä. Taas jää vanhus yksin pimeään! Mitä järkeä ja ketä palvelee?

      Käynnit huonosti suunniteltuja ja omaisen vaatimus painaa enemmän, kun vanhuksen tarve. Vaativan omaisen takia käydään, kun ei haluta hankaluuksia, vaikka käyntejä voidaan muuten vähentää. Hoitavan tahon miellyttämisen tarve ohjaa liikaa hoidon tarkoitusta. Kuka tekee hoidosta objektiivista, ilman henkilöitymistä?

      • lähisairaanhoitaja

        Kellokorttikänny on meillä Turussakin käytössä.

        Asiakkaan ovenkarmissa on kooditarra, joka kännyllä luetaan aina asiakkaalle tullessa ja lähdettäessä. Työnantaja seuraa tarkkaan kuinka paljon aikaa olet päivän aikana käyttänyt työhön ja kuinka paljon välimatkoihin ja muuhun.

        Toimistollakin tapahtuvaan työhön on oma kellokorttitarra, joka kännyllä luetaan. Ruokatilaukset, hoitotarviketilaukset, kirjaamiset, palaverit jne. Ainoa asia, mitä ei kännykällä leimata ovat välimatkat. Ja, jos niihin on kulunut liikaa aikaa, pomon velvollisuus on kysyä mihin aikaa kului.

        Minusta tuo kellokorttikännykkä on hieno. Se rankaisee laiskoja työntekijöitä, joita julkisella sektorilla oli PALJON. Nyt vähemmän. Kiitos kellokortin, jota ei voi kusettaa. Itse olen ahkera.

        Ennen oli mahdollista, että hoitaja teki 30 minuutin pituiseksi suunnitellun asiakaskäynnin 10:ssä minuutissa ja vietti sitten puolilta päivin kolmen tunnin kahvitauon toimistolla tai kaupungilla shoppaillen.


    • Huh huh

      Ihanaa teillä Turussa! Mikä on lähisairaanhoitaja? Mitä tekee lähisairaanhoitaja, jos käynti on 30min.? Minkä pituisia ovat ilta- ja viikonloppukäynnit? Toki ahkerana teet käynnit suunnitelman mukaan, etkä välitä tai valita, jos ylitöitä tulee. Koska niitähän tulee, jos ns. pahosuaikaa noudattaa.

      Tapahtuuko kirjaaminen asiakkaalla systemaattisen kirjaamisohjelman mukaan ja kuinka kauan kestää? Paljonko matka-aikaa kuluu ravaamiseen asiakaskäyntien välissä nimenomaan iltaisin ja viikonloppuisin?

      Hyvä kuitenkin, jos koet itsesi ahkeraksi ja kellokortin tarpeelliseksi! Olo on silloin turvallinen, kun tietää etteivät "laiskat" pysty lusmuilemaan ja kaikkea pystyy mielestäsi kontrolloimaan ja saadaan esimiehenkin sorvin ääreen tekemään todella "tärkeää" työtä!

      Menestystä ja jaksamista jatkossakin sinulle lähisairaanhoitaja!

    • Miellyttäjiä

      Lähihoitaja on siis toisen asteen peruskoulutus, lähisairaanhoitajaa ei ole olemassakaan. Näin ne vähemmän koulutetut ylentävät itsensä.

      Hyvin yleistä lähihoitajilla. Koulutushan on suoritettu, joko muutaman päivän näytöin ja koko koulutuksen sisältö on hyvin ontuva.

      Ja mitä tulee tähän lähisairaanhoitajan kirjoitukseen, näitä nuolijoita riittää. Luulevat osaavansa, ovat kaikkien yläpuolella. Tietävät ja osaavat hoitaa homman pienellä palkalla ja esimiestä miellyttäen.

      • !?!?!?!?&&&

        kerroppas "miellyttäjä" mitä on ennen sitä muutaman päivän näyttöä?


    • sinikka Reipas

      Teen jatkuvasti keikkaa helsingin kotihoidossa. Ehkä suurin ongelma on se että työhön palkataan ihmisiä jotka ei fyysisesti sovellu ammattiin.
      Kaikki ylipainoiset tai muuten kilahtaneet vievät koko tiimin voimat kun ovat jatkuvasti poissa.

      • hohohoitaja

        Yäks! Vai tää on homman henki nykyään KoHossa Helsingissä :((.
        Ei niiden "lihavien ja kilahtaneiden" vuoksi, vaan ällöjen työpaikkakiusaajien.
        Itsellä ylipainoa n. 10 kg, silti hommani hoidin aikanaan asiallisesti.
        Eiköhän nuo kuvailemasi ongelmat ole työnantajan hoidettava, ei sinun. Tee vain oma osasi työstä, that´s it!


    • tärähtäneet

      Mitä tarkoittaa kilahtaneet tässä tapauksessa? :)

    • Huh huh

      Minkälainen henkilö mielestäsi sopii kotihoitoon? "Nuo kahvihuoneen kalpeat sairaanhoitajat"?

    • Lähihoitaja vm. -13

      Kysymys oli asiallinen, mutta jossain vaiheessa alkoi tulla ylitärkeiden ihmisten kannanottoja jotka madalsivat = pilasivat hyvän keskustelun KoHo:sta. Joka työpaikassa on kilahtaneita ja niitä jotka luulevat tietävänsä kaikesta kaiken paremmin kuin muut, mutta tosiasiassa ovat niitä, jotka eivät tiedä mistään mitään!!! Oman navan ympärillä pyörijät. Menkää hevon **** jos ette osaa keskustella ja antaa vastauksia iisisti!!!!

      • ghfsghghg

        Meillä on hyvä henki tiimissä. Työ on luonteeltaan kuitenkin hieman erilaista kuin osastoilla, kun painetaan menemään tuulessa ja tuiskussa, helteillä ja paukkupakkasille paivavat reput mukana. Tuki- ja liikuntaelimistö on kovilla joka suhteessa ja kukapa ei flunssaan sairastuisi. Välillä on paljon poissaoloja, oli hoitaja sitten ylipainoinen, alipainoinen, nuori tai jo vanhempi - kaikki yksilöitä omine kremppoineen, niin kuin asiakkaatkin. Paine on fyysisesti ja psyykkisesti kova, mutta yhteishengellä selvitään.
        Jokaisella on lupa sairastaa. Ehkäpä nämä sisätiloissa notkujat eivät käsitä työn vaativuutta - ja antavuutta samaan aikaan. Työ on itsenäistä mutta apu löytyy tiimikavereista.
        Aikaisemmassa elämässäni toimistohommissa eri yrityksissä kokemukseni muistuttavat että joka työpaikassa on besserwissereitä, sairastelijoita ja "lusmuja". Näihin en ole Kohossa törmännyt sen enempää kuin muuallakaan.
        Ehkäpä työnantajan kannattaa jatkossa sorvata hakuilmoitukset nuorille, huippukunnossa oleville pikamatkan juoksijoille joiden palkkahaaveet ei päätä huimaa.


    • kehnokokemuskotihoidosta

      Opiskeluaikana lyhyt pakollinen kotihoitoharjoittelu - ei kummoinen kokemus. Mitään hoidollisia toimenpiteitä ei kotihoidossa oppinut. Kotihoitotyö on lähinnä kodinhoitoa ja ikäihmisten perushoitoa. Osaan keittää kahvit, valmistaa mikropuuron, tiskata astiat, viedä roskat, pestä pyykkiä. Mitään ylimääräistä ei kunnallisessa kotihoidossa tehdä, ollaan joustamattomia ja vahditaan ammattikunnan rajoja.

      Esimerkki: Jos vanhuksen palovaroittimesta on paristo loppunut, kotihoitaja ei paristoa vaihda, koska se "ei kuulu kotihoidon työnkuvaan". Täysin naurettavaa pelleilyä! Hoitajilla näytti olevan erittäin paljon sairauslomia ja työntekijät vaihtuvat tiuhaan. Kirjaamiseen kulutettiin toimistolla kohtuuttoman paljon palkallista työaikaa. Etenkin kotihoidon sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien työajasta tuntikausia kului tietokoneella istumiseen.

      • KAMALAAKO

        Miten sinä sitten kotihoidon hoitaisit nykyisellä tietokonemitoitetulla systeemillä, joka ei jousta yhtään ja jossa nimenomaan välitöntä asiakkaan luona vietettyä aikaa mitataan? Esim. asiakas kotiutunut ja aikaa on kymmenen minuuttia, johon kuuluu hygienian hoito, ruokailun seuranta, lääkejako ja lääkkeiden otto. Ehtiikö?

        Matka-aikoja ym. ei asiakkaan luona vietettyä aikaa ei mihinkään lasketa, vaikka pelkästään matkoihin voi päivän aikana mennä puolitoistatuntia.

        Miten vähentäisit sairaspoissaoloja tai työntekijöiden vaihtuvuutta kotihoidossa, kun on paljon määräaikaisia ja keikkalaisia?

        Terveydenhoitajat ja sairaanhoitajat ovat aina olleet enemmänkin "toimistoihmisiä" kotihoidossa. Nykyisin, kun joskus joutuvat tekemään iltoja ja viikonloppuja, niin vaihtuvuus heidänkin kohdallaan on lisääntynyt.


      • lyjhgjydghjdyjd

        Ei kuulukaan pariston vaihto varmaan siksi, että jos putoat tikkailta, ei työnantaja ja vakuutus korvaa. Yleensähän nämä palovaroittimet ovat katossa. Toki vaihdamme, jos mahdollista ja turvallista, joudumme tekemään aika lailla erilaisia asioita.
        Miksi omainen ei vaihda ?
        Tietenkin pitää vetää joku raja siihen mikä kuuluu työnkuvaan ja mikä ei. Kotiapulaisia/piikoja/lakeijoita emme kuitenkaan ole. Hoidamme siis ihmistä, mutta kyllä siinä puuronkeiton ohellakin pitää vointia tarkkailla suhteessa asiakkaan perussairauksiin. Vaativiakin toimenpiteitä pääsee tekemään ajan kanssa, jos siihen on hinku, sen verran hoidollisia asiakkaat nykyään ovat - lyhyessä harjoittelussa se tuskin on mahdollista.
        Ei tainnut kotihoidon maailma aueta sinulle. Nykyään kirjataan suoraan kännyykään asiakkaan kotona, joten lienet ollut harjoittelussa vuosia sitten. Muuttunut on työtahti ja hommat kotihoidossa. Kirjallisia töitä on paljon - ja pahenee vaan.


      • KotihoitsuKaupungilla

        No jaa, kyllä minä vaihdan ne paristot niin palovaroittimeen, kun seinäkelloonkin, jos on tarvis. Ehkäpä se varoitin on joku päivä sen vanhuksen pelastaja... Minä ajattelen, että se on kuitenkin suurempi hyöty vaihtaa se patteri itse, kun odotella mahdollisesti monta viikkoa sitä omaista. Samoin olen monen asiakkaan hellanpäälliset ym vaaran paikat siivonnut ylim. roinasta, kun ajattelen, että se asiaakkan turvallisuus on mulle kuitenkin tärkeämpää, kun se, mitä jotkut suositukset meidän hommiin kuuluvista tai kuulumattomista töistä sanoo... Sitä on sekä etisenä veparina, että sakuna nähnyt kaikenlaista ja oppinut katsomaan asioita vähän ennakoivallakin silmällä.

        Meilläkin tuo mobiili käytössä sekä optimointi ja koko ajan hullummmaksi touhu on menossa. Jatkuvasti porukkaa sairaslomilla ja uusia sijaisia on vaikea saada, kun kiire on hirmuinen ja porukka väsyy ja työnjohto perseestä... Sillä tavalla perseestä, että kumartelee koko ajan kaupunkiin päin ja viis veisaa työntekijöiden ohjaamisesta tai jaksamisesta. Käsketään vaan lähteä muualle töihin, jos ei kestä "pientä stressiä"... He siis syyllistävät työntekijät, vaikka ongelma ja osaamisen puute on ihan siellä esimiehissä ja päättävissä elimissä. Niin kauan, kun siellä päässä ei tapahdu muutosta, ei kotihoitokaan muutu yhtään inhimillisemmäksi tai muutenkaan paremmaksi. Huonommaksi menee vaan koko ajan, valitettavasti. Jos siis suinkin kykenette, niin hoitakaa vanhuksenne itse. Saavat todennäköisesti parempaa hoitoa, kun kotihoidosta. Ei sillä, ettemmekö haluaisi tehdä työmme hyvin ja hoitaa ne vanhuksemme / -nne hyvin, mutta kun meille ei anneta mahdollisuuta siihen! Niin ja omasta vahuudestanne jos välitätte, niin alkakaa säästää sitten reippaasti jo nyt, että voitte palkata yksityistä apua, kun sitä tarvitsette...


    • asiakasonkuningas

      Kunnallinen kotihoito tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa. Lähtölaukaus on ollut vanhan ajan monitaitoisten kodinhoitajien alasajo kunnista, työn sisältöön tehdyt muutokset ja kodinhoitajien korvaaminen lähihoitajilla. Aikaisemmat kodinhoitajat ovat tehneet kaikkia kotitöitä asiakkaan kotona: Ruoanlaitto, leipominen, siivous, pyykinpesu, lastenhoito. Kodinhoitaja on tarjonnut myös viriketoimintaa mm. ulkoilua, kaupassakäyntiä ja asioinneissa avustamista.

      Palvelut ostetaan tulevaisuudessa kotihoidon yksityisiltä ammatinharjoittajilta. Asiakas valitsee yrittäjän ja henkilön, joka tulee kotiin töihin. Samoin asiakas päättää, mitä palveluja hän tarvitsee. Jos asiakas ei ole tyytyväinen työntekijän työpanokseen tai palvelun laatuun, hän voi irtisanoa sopimuksen. Yksityiselle ammatinharjoittajalle maksava asiakas on kuningas. Nykyisessä takapajuisessa systeemissä kunta määrää ja päättää, mitä asiakkaan kotona tehdään, miten ja koska.

    • hoitajatytti

      Olin hetken kohossa Helsingin alueella ja voin sanoa, että pikainen visiitti riitti. Se mitä koin, oli kuin pahasta painajaisesta. Ei oikein houkuttanut pakkasessa pyöriä reppu selässä monta tuntia kävellen ilman kunnollista ruokataukoa. Toki ruokatauko oli, mutta toimistolle ei ehtinyt mitenkään, ainut vaihtoehto oli rappukäytävässä ruokailu ennen asiakaskäyntiä. Wc:hen ei myöskään päässyt, ellei sitten kahvilassa kävässyt ja samalla ostanut jotain (lähistön kahvilassa oli 3 e kuppi joten ei ihan viitsinyt). Käytännössä ruokailut eivät toimineet. Kotihoidossa pitäisi oikeasti saada vaikka jotain lounasseteiletä jo työn puolesta joka kaittaisi edes hieman edullisempia ruokailuja! Onhan sairaaloissa ja palvelutaloissakin henkilökuntaruokailut.

      Käyntejä oli aivan liikaa ja niin sydäntä särkevää jättää vanhukset yksin ja tehdä pikakäyntejä. Siellä moni yksinäinen suuttuikin, kun joutui sitten lähtöä tekemään hyvinkin äkkiä ja hoitajahan se on kenen päälle kaikki paha olo syljetään.

      Fyysisesti ja henkisesti rankkaa. Aamuvuoroissa suihkutuksia saattoi olla 3 kpl putkeen. Lisäksi aikataulussa pysyminen loi kovat paineet kun paikkoja niin paljon. Asiakkailta myös jatkuva palaute, että olet myöhässä tai mitä kesti oli rankkaa, kun itse kuitenkin antoi kaikkensa ja teki parhaansa.

      Herkälle ihmiselle joka oikeesti välittää ihmisistä, ei tämä työ sovi. Ihmisläheinen työ mutta niin kaukana inhimillisestä kohtaamisesta. Kirjauskin vielä tehtiin mobiilisti, eli asiakkaan käyntiajasta osa istuttiin puhelin kourassa ja näppäiltiin. Oli todella kiusallinen olo kun en enää voinut olla läsnä edes sen pienen käyntiaikana jonka siellä olin. Niin epäkohteliasta!

      Kotihoito olisi muuten itselleni sopinut työn itsenäisyyden ja kodinomaisuuden takia. Oli hauska mennä toisten koteihin tapaamaan erilaisia ihmisiä ja auttaa heitä. Liikkuva työ myös toi kivasti vaihtelua päiviin. Ehkä vielä joskus kun olosuhteet paranevat!

      • KAMALAAKO

        Toi on niin totta, että hoitaja ei pärjää kotihoidossa! Eettisesti ja inhimillisesti alasajettu orjatyö!

        Työntekijä, joka kulkee kuulokkeet korvilla, tekee ohjelmoidut työt ja ihmettelee, että täytyykö niiden (asiakkaiden) kanssa puhuakin jotain, ehkä vielä jotenkin "pärjää".


    • munmielipide

      Mobiilikirjaaminen säästää aikaa. Kotihoitajan ei tarvitse kirjoittaa tietoa potilaan voinnista paperilapuille ja siirtää tietoa lapuilta tietokoneelle toimistolla. Tarvittavat tiedot voi syöttää suoraan asiakkaan kotona hoito-ohjelmiin mobiililaitteella.

      Kotihoidon työtehtävissä tulee olla joustoa, tilanteen tajua ja maalaisjärjen käyttöä. Palovaroittimen pariston vaihto voi jopa pelastaa ihmisen hengen. Kannattaa muistaa, että kotona asuva ikäihminen on maksava asiakas ja hän maksaa jokaisesta kotihoitajan käynnistä. Isolla osalla ikäihmisistä omaiset auttavat ja tekevät paljon. Omaiset eivät välttämättä asu lähellä ja pysty jokapäiväisiin käynteihin.

      • Kotihoituri

        Niinhän sen mobiilin PITI säästää aikaa, mutta kauemmin ainakin minulla menee näppäillä sillä puhelimella se sama teksti, kuin mitä kirjottaisin koneella. Niin ja kuulemma sen piti lisätä sitä asiakasaikaakin... Noh, miten sen nyt ottaa. Ollan me joo siellä asikkaalla tavallaan kauemmin, mutta jos pitää keskittyä kirjaamiseen, niin ei siinä sillon paljon ylimääräisiä höpötellä tai olla läsnä. Ja meillä ei ainakaan edelleenkään pysty kirjaamaan mobiililla esim. INR-vieri vastauksia labralehdelle tai edes verensokereita seurantakortille, joten joudun joka tapauksessa lähes päivittäin menemään sinne koneelle toimistolla kirjaamaan sellaset asiat. Samalla siis näpyttelisin ne muutkin kirjaukset ja huomattavasti nopeammin. Tai sitten kun täällä maaaseudulla on vielä katvealueita ja työnantajalla soneran liittymät, niin se puhelinkaan ei edes toimi välillä kunnolla...
        Toisaalta kätevä juttu ja idea hieno, mut sitten taas toisaalta siitä annetaan kyllä julkisuuteen huomattavasti ruusuisempi kuva, kuin mitä se sitten loppupeleissä on. Voisin siis koska vaan luopua siitä kapulasta..


      • KAMALAAKO

        Kirjaaminen on vain lisätty asiakasmaksuaikaan! Kotihoito on tietokonemitoitettua aikaa, jossa ei paljon joustoa sallita. On pysyttävä aikataulussa! Ei kukaan vaihda palovaroittimen paristoa, jos ei ole tarpeeksi turvallisia tikkaita tai asiakkaalla paristoa. Yksittäinen työntekijä tekee vain työnsä, eikä tyhjää pohdi asiakkaan maksamasta ajasta, kun se ei johda mihinkään, eikä yksittäinen työntekijä voi asiakasaikaan vaikuttaa. Omaiset tekevät sen, minkä tekevät. Kukin omien mahdollisuuksiensa mukaan. Kuitenkin ovat omaisia ja heidän kuuluukin tehdä!


      • Kotihoitsu

        No meillä ainakin on vastuuhoitajajärjestelmä käytössä ja vastuuhoitaja "päättää" ja muuttaa pahosulle asiakkaalla menevän ajan. Toki sen pitää olla mahdollisimman realistinen siihen, mitä siellä todellisuudessa menee, jotta asiakas ei maksa liikaa tai vastaavasti joku hoitaja kupeksi liian kauan turhia höpöttämässä.

        Ja vaikka meillä illat ja viikonloput on aika haipakkaa menoa, niin silti minä mielummin sen patterin vaihdan ja venytän aikaa sen minuutin - kaksi, joka ei loppupeileissä merkkaa juuri mitään, kun että se mummeli saattaa palaa seuraavassa hetkessä, vaikka varotin olis saattanut sen mummelin pelastaa. Kun niitä pattereita tuskin tarvii muissa huusholleissa vaihtaa samassa vuorossa sen enempää. Mä en antais itselleni ikinä anteeksi sitä, että oman piittaamattomuuden tai "ei kuulu mulle" asenteen takia myötävaikutan jonkun kuolemaan. Eli jos sillä mummolla se patteri sattuu olemaan, niin sinne katonrajaan kiipeen, oli kunnon tikkaat tai ei, tai kuinka kiire hyvänsä. Jos työpaikan vakuutus ei korvaa, jos jotain sattuu, niin ei voi sit mitään. Täytyy koittaa omasta tapaturmavakuutuksesta sitten.


      • KAMALAAKO
        Kotihoitsu kirjoitti:

        No meillä ainakin on vastuuhoitajajärjestelmä käytössä ja vastuuhoitaja "päättää" ja muuttaa pahosulle asiakkaalla menevän ajan. Toki sen pitää olla mahdollisimman realistinen siihen, mitä siellä todellisuudessa menee, jotta asiakas ei maksa liikaa tai vastaavasti joku hoitaja kupeksi liian kauan turhia höpöttämässä.

        Ja vaikka meillä illat ja viikonloput on aika haipakkaa menoa, niin silti minä mielummin sen patterin vaihdan ja venytän aikaa sen minuutin - kaksi, joka ei loppupeileissä merkkaa juuri mitään, kun että se mummeli saattaa palaa seuraavassa hetkessä, vaikka varotin olis saattanut sen mummelin pelastaa. Kun niitä pattereita tuskin tarvii muissa huusholleissa vaihtaa samassa vuorossa sen enempää. Mä en antais itselleni ikinä anteeksi sitä, että oman piittaamattomuuden tai "ei kuulu mulle" asenteen takia myötävaikutan jonkun kuolemaan. Eli jos sillä mummolla se patteri sattuu olemaan, niin sinne katonrajaan kiipeen, oli kunnon tikkaat tai ei, tai kuinka kiire hyvänsä. Jos työpaikan vakuutus ei korvaa, jos jotain sattuu, niin ei voi sit mitään. Täytyy koittaa omasta tapaturmavakuutuksesta sitten.

        Tee sitten niin!


    • Enolepitänyt

      Taas saatiin kauhistelua aikaan, kun kotihoidon päällikkö sanoi vanhusten kotihoidon olevan laadukasta LAISSA määritellyn mukaista. Kotihoidon henkilöstö tekee LAISSA määrätyt mittarit ja toimii niiden tulosten mukaan. Hoitaen oman osuutensa!

      Eikö jo joku omainen anna palautetta, kuinka vanhusta ei ulkoiluteta, ei viedä kauppaan ym. Kotihoito ei tee ko. toimia itse, vaan hoito- ja palvelusuunnitelmassa sovitaan, miten hoidetaan kotihoidolle kuulumattomat tehtävät. Olevassa olevat omaiset velvoitetaan osallistumaan vanhustenhoitoon tai hankkimaan hoidon vapaaehtoisia tai yksityisiä toimijoita käyttäen.

      Jokainen voi itse jo hyvissäajoin hoitaa oman tilanteensa niin, ettei joudu pulaan, kun ei enää itse pysty toimiaan hoitamaan. Turha elättää kuvitelmaa, että yhteiskunta ottaa yksittäisen ihmisen elämästä täyden vastuun, kun ei ihminen itse enää pysty. Jokainen on ensisijassa vastuussa omasta elämästään.

      Kotihoidon työntekijät tekevät oman osuutensa LAKISÄÄTEISESTÄ kotihoidosta! Hyvinvointipalvelut tulee järjestää ja sopia hoito- ja palvelusuunnitelmassa!

      • Kotihoitsu

        Omaiset antaa palautetta kyllä - mutta ihan vääristä tai olemattomista asioista HOITAJALLE, vaikka se valitusosoite on ihan siellä päättävissä elimissä. Hoitaja ei ole se joka päättää budjeteista tai resursseista tai mistään muustakaan hallinnollisesta asiasta. Hän yrittää vaan tehdä ne työnsä sillä resurssilla ja siinä ajassa ja niillä ohjeilla, jotka hänelle määrätään. Mutta omaiset katsovat kuitenkin oikeudekseen käydä aina sen hoitajan kimppuun millon mistäkin. Huuta ja haukkua ja jopa uhkailla, kun eimasiat mene heidän tahtonsa mukaan. Useinkaan ne omaiset eivät ole viitsineet ottaa selvää, mitä tuon kyseisen yksikön hoitajien hommiin kuuluu tai lukea sitä pahosua, josta selviää, mitä se hoitaja oikein tekee ja mikä kuuluu omaisten järjestettäväksi. Ei ole kerta eikä kaksi, kun meitä pidetään ihan orjina tai piikoina ja käskytetään tekemään mitä ihmellisimpiä asioita tai sitten toinen ääripää on, että ei tiedetä alkuukaan, mitä kotihoitajan ammatin kuvaan yleensäkään kuuluu. Olenpa minäkin saanut kerran jos toisenkin kieltäytyä passaamasta koko suvulle kahvit ja särpimet pöytään tai tiskaamsta niiden kekkereiden astiat. Puhumattakaan eräistäkin omaisista, jotka samalla paikkakunnalla kesäasunnoltaan toi mummelin luo pyyykit pestäväksi ja oletti, että kyllähän kodinhoitajat nyt nekin siinä samalla pesee, kun laittaa muorin pyykit koneeseen. No ei pesty ja sitten oltiin niin happamia ja tylyjä hoitajaa kohtaan. Ihan vaan näin pari esimerkkiä mainitakseni.


    • juusob1

      itse koin aikanaan alan mielenkiintoiseksi ja lähdin tyhmä lähihoitajan koulutukseen, olen katunut päätöstäni jokikinen päivä, itsellä toinen tutkinto kaupallisella alalla josta korkeakoulututkinto, myyntihommia tehnyt yli 20 uotta, voin sanoa että lähihoitaijen kohtelu on täysin aliarvoista, omaiset laiminlyö vanhuksija ja syyllistää oman omatunnontuskan takija ko hoitaija, puhutellaan kun jotain piikoja, vaikka hoitaijlla takanaan nykyaikanaan reilun 3 vuoden koulutus ja lääketentit josta keskiverto tradenomi ei selviäisi välttämättä, haavahoidot ym., monesti kuulluu¨t omaisen haukkuvan sitä edellistä hoitajaa koska se oli vaan lähihoitaja ja omainen vaan kaupan kassa ;))))

    • Anonyymi

      Mitä sitten voisitte tehdä? Kun ette nyt tee mitään?

      • Anonyymi

        "pikkuisen" on kotihoidon työt muuttuneet 10 vuodessa. Ei siellä todellakaan istuskella...


      • Anonyymi

        Miten niin ei tehdä mitään? Avaisitko vähän enemmän? Kyllä mulla ainakin on puuhaa ihan koko päiväksi, eikä työpäivä meinaa aina riittääkään.


    • Anonyymi

      "pikkuisen" on kotihoidon työt muuttuneet 10 vuodessa. Ei siellä istuskella...

    • Anonyymi

      "pikkuisen" on kotihoidon työt muuttuneet 10 vuodessa. Ei siellä todellakaan istuskella...

    • Anonyymi

      "pikkuisen" on kotihoidon työt muuttuneet 10 vuodessa. Ei siellä todellakaan istuskella...

    • Anonyymi

      "pikkuisen" on kotihoidon työt muuttuneet 10 vuodessa. Ei siellä todellakaan istuskella...

    • Anonyymi

      Tiesin, että lähihoitajat ovat tyhmiä, mutta silti aina jaksaa yllättää. Luulisi, että olisitte tyytyväisiä, että saatte palkkanne mikroruokia lämmittämällä, ja toisekseen suurimman osan lähihoitajista älykkyys ei muuhun riitäkään. Jos kerran olette niin hienoja niin olisko kannattanut opiskella professoriksi tai edes sairaanhoitajaksi, ai niin, ei äly riittänyt. Mitä sitten, jos käytte jonkun vanhuksen luona, joka pärjäisi ilmankin, te ette siitä päätä vaan pikkuisen ylemmät tahot eli lähipubin vessansiivooja. Hänkin on teitä ylempänä yhteiskunnan arvoasteikossa. En todellakaan pidä lähihoitajia minään, huom.korostan, en MINÄÄN.

      • Anonyymi

        Täytyisköhän meidän tulla valvomaan se sinunkin lääkkeen otto säännöllisesti, kun on jutuista päätellen jäänyt osa lääkkeistä ottamatta...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyisköhän meidän tulla valvomaan se sinunkin lääkkeen otto säännöllisesti, kun on jutuista päätellen jäänyt osa lääkkeistä ottamatta...

        Älä holhoa, lähäri. Ei ole sattumaa, että "lähäri" ja "kehari" kuulostavat samalta. Ei todellakaan.


    • Anonyymi

      Tulin uutena kotihoitoa tuntemattomana tätä lukemaan. Kuvailisin viimesiä kommentteja että tilanne hiukan eskaloitunut mutta eiköhän joku tuonkin hoida hänen vanhoilla päivillään. Voi sitten pyytää meitä tyhmiä lähäreitä siivoamaan vessojaan 😂😂😂

      • Anonyymi

        Täällä nyt on noita vakkarihaukkujia, jotka koittaa ylentää itsensä lähäreitä haukkumalla. Paljon on ongelmia pääkopassa, mutta kun se sairaudentunto puutuu, eivätkä osaa hakeutua hoitoon... Sillekin on omat "diagnoosinsa". Noh... Kyllä se lähäri sitten tulee heitäkin jossain kohtaa auttamaan, kun eivät itse enää kykene edes niitä dignoosinsa mukaisia lääkkeitään ottamaan. ;)


    • Anonyymi

      Sairastan kotihoidon varassa kotona..vaikka haluan palvelutaloon. Joka asia.pitää erikseen pyytää..vastaususein..pitäisi olla jo toisessa paikassa.

      • Anonyymi

        Ei kait kukaan ole kieltänyt menemästä sinne palvelutaloon? Jos perstasku kestää ja tuohta löytyy mielin määrin, niin itse maksavana voi aina mennä sellasenn palvelutaloon, kun haluaa. Ja siellä pahosussa on määritelty palvelun tarve ja mitä se hoitaja tekee. Kaikkea ei kuulukaan passata puolesta, jotta myös asiakkaan oma toimintakyky säilyisi ja pärjäisi siellä kotona kauemmin. Tämän maan päättävät elimet kun on vakaasti sitä mieltä, että siellä kotona on hyvä olla ja siellä pitää pärjätä mahdollsimman pitkään. Pitkäaikaispaikkojen kriteerit tiukkenee koko ajan, eli kyllä meidän pitää itse kunkin vaan omaksua asenne, että palvelua saa tulevaisuudessa entistä vähemmän ja itse pitäs tehdä jotain sen eteen, että se toimintakyky säilyisi mahdollisimman pitkään. Eli jo meidän nuorempienkin pitäs vaan miettiä niitä syömisiä ja liikkumista ja terveitä elämäntapoja, että pärjätään vanhana, kun palvelut on karsittu minimiin. Ja rahaakin pitäs säästää, että olis sit varaa ostaa sitä apua, kun sitä tarvii...


    • Anonyymi

      Viime vuosina työ kotihoidossa on muuttunut paljon uusien isojen organisaatioiden myötä. Byrokraattisuus on lisääntynyt, on keskitettyä työnjakoa, koordinaatiokeskusta, asiakasohjausta, keskitettyä yhteyspuhelinta, viranomaisnumeroa jne. Kaikki keskitetty alueen isoihin kaupunkeihin. Mihinkään ei voi vaikuttaa työntekijäpuolelta, kaikki käskytys tulee ylhäältä päin. Vuodeosastopaikkoja vähennetään, mikä tarkoittaa yhä huonompikuntoisia asiakkaita, ja vähemmän aikaa asiakkailla.
      Kotihoidossa nykyään paljon paripaikkoja, nosturilla liikutettavia asiakkaita ahtaissa tiloissa ja todella paljon turvahälytyksiä.

    • Anonyymi

      Kysymys kotihoidosta, sairaanhoitajan työnkuva,lähihoitajan työnkuva,kumpi siivoaa asiakkaan luona?kuuluuko ne kummallekkaan vai käykö kotihoito firma ne erikseen hoitamassa?esim jos asiakas on paskonut wc pöntön ryöhnään ympäriinsä niin kuka siivoa jäljet? Itsellä se käsitys että sairaanhoitajan hoitaa vain terveydelliset asiat,lääkkeet,laboratoriokokeet ja asiakkaan voinnin määrittäminen. Kysyn kun eräs omainen väitti että sairaanhoitajalle kuuluu siivoaminen ja kaupassa käynti ym ym...

      • Anonyymi

        Sairaanhoitajat tekevät lähinnä sairaanhoidollisia töitä ja vastaa yksikön lääkehoidosta & lähärien kouluttamisesta sekä ottaa vastaan näytöt. Lähihoitajat tekevät siis myös paljon sairaanhoidollisia töitä lääkehoidosta alkaen (voit lukea edellisistä kommenetista / muista ketjuista, mitä kaikkea sairaanhoidollista lähärit kohossa tekee), mutta LISÄKSI myös sen kaiken perushoidollisen työn (hygienia, ravitsemus, kuntoutus ym). Kumpikaan ei ainakaan meillä siivoa tai käy kaupassa. Eritetahrat kuuluu toki siivota pois, eli myös se wc pytty, mutta mitään viikkosiivouksia ei ole tehty kunnallisella puolella enää varmaan pariiin kymmeneen vuoteen. Yksityiset tai omaiset siivoavat. Kauppatilauksia meillä tehdään kyllä asiakkaille verkkokaupan kautta, mutta emme käy fyysisesti kaupassa muuta, kun hätätilanteissa (pieni kaupunki, jossa tämä on mahdollista). Ruokaakaan ei enää ole valmistettu herra ties koska muinoin. Aamu- / iltapuuro tehdään ja kahvit keitetään, mutta varsinaista ruokaa ei laiteta. Lämmitetään valmista tai asiakkaat lämmittää itse esim ateriapalvelun ruuan. Mutta nämä on paikkakohtaisia, mitä missäkin kukakin tekee.


    • Anonyymi

      Tähän kyllä sanoisin että tiedätkö kauanko kodinhoitajat ovat käyneet koulua kyseiseen tehtävään,2 vuotta ja kouluun piti olla vielä käyty talouskoulu tai emäntä koulu.Tämä kirjoituksesi oli kyllä väheksyvät kodinhoitaja koulutusta kohtaan,on jopa puhuttu että entinen koulutus pitäisi saada takaisin koska perheet ja vanhukset kokeneet että koulutus ollut kokonaisvaltaisempi kun lähihoitajilla. Kirjoitan tätä nyt 40 vuoden kokemuksella "piikana "olemisesta enkä päivääkään ole katunut.

      • Anonyymi

        Ensinnäkin, aloitus on vajaa 12 vuotta vanha ja työnkuva kotihoidossa (ainakin julkisella puolella) on muuttunut siitä todella paljon... Toiseksi, "vanhan ajan" kodinhoitaja ja lähihoitaja on kaksi eri ammattia ja keskittyy eri asioihin. Ei lähihoitajan ammatti olekaan tarkotettu kodin hoitamiseen vaan sen ihmisen, joka siellä asuu. Eli siinä mielessä se kodinhoitajan tutkinto vois tulla takas, mutta taas toisaalta, siivous ja muuta kodinhuolto hommaa saa ostopalveluna, että mitä he sitten tekis ja mihin työllistyisi. 🤷‍♀️


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2288
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1984
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1812
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1628
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1542
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      25
      1422
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1382
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      40
      1375
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1341
    Aihe