LÖYSIN TÄMÄN LINKIN MAAILMANMENOA PALSTALTA

Selaile sieltä linkistä löytyvää oikealla oleva palkkia eri kirjoitusten kohdalta, tuttuja ovat tarinat varsinkin suomi24:n Euroopan unioni palstalla. Kyseinen kirjoittaja Erkki Aho pyöri myös näillä suomi24:n sivuilla aikoinaan jo vuosia sitten keräilemässä aineistoaan, sen jälkeen luki aihetta käsittelevät kirjat ja olet linkkisi kanssa juuri niiden tutkimusten tuloksissa.

Myös Uudessa Suomessa paljon lisää aiheesta vanhemmissa kirjoituksissa.

Jos Jorma Jaakkolan sivuilla on paljon hyvää tietoa kansalta pimitetyistä asioista, niin samaa voi sanoa myös noista Erkki Ahon blogisivuista...

Yksi esimerkki:
http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2011/11/pankkikriisiselvitys-karmea-totuus.html

Aho puolustaa hyväveliverkostoja:

http://www.hs.fi/kotimaa/Esko Aho puolustaa hyvä veli -verkostoja/a1305593678005

Keskustelu eri osapuolten kesken on tietysti hyvä asia. Aho antaa kuitenkin varsin kaunistellun kuvan asiasta. Tosiasiassa varsinaiset veljien ja siskojen verkostot koostuvat harvalukuisesta porukasta korkeimman tason yritysjohtajia ja poliitikkoja. Nämä sitten pyrkivät haalimaan ympärilleen laajemman joukon suunnitelmien toteuttajia, alemmassa johtoasemassa olevia henkilöitä, joilla on taipumus korruptoitumiseen ja tarve kuulua samoihin ryhmiin huippujohtajien kanssa.

Sitten on kolmas ryhmä, rehelliset ihmiset, joita edelliset pyrkivät saamaan mukaan erilaisiin päätöksiä tekeviin ryhmiin vaikeiden päätösten yhteydessä, jolloin he tulevat sidotuiksi asiaan tilanteessa, jossa tarjolla on vain huonoja vaihtoehtoja.

Pankkikriisin setvimisessä tapahtui paljon oikeusmurhia, se pitää paikkansa. Pitää kuitenkin muistaa, että kaikki näyttää kovin selvältä näin 20 vuotta myöhemmin. Silloin paniikinomaisissa olosuhteissa keskeisillä päätöksentekijöillä oli käytettävissään Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön tilannetiedot, joiden perusteella he tiesivät, että Suomi oli pahimmillaan tuntien päässä maksukyvyttömyydestä. Jotain oli pakko päättää, kaikki vaihtoehdot olivat huonoja. Harva ymmärsi päätöksiä tehdessään, kuinka laajoja vaikutuksia tehdyillä päätöksillä tulee käytännössä olemaan. Tuohon aikaan kaikki kaatui päälle yhtäaikaa, ja olisi ollut vaikea selittää kansalaisille, että jossakin kokouksessa ei saatu mitään päätetyksi ja sen seurauksena maa meni päivän varoitusajalla konkurssiin. Silloin kansa olisi sanonut: "Olette kyvyttömiä päättäjiä kun ette uskalla tehdä kovia päätöksiä."

Pankkikriiisin aikaan maassa oli ylikuumenemisen seurauksena liian suuri kapasiteetti yritystoimintaa monella toimialalla. Siis periaatteessa Irlanti-ilmiö. Yrityksiä oli perustettu epärealististen kasvuodotusten varaan. Laman tultua ongelmaa pahensi yritysten valuuttalainaongelma, jossa poliitikoilla oli suuri vastuu. Mutta yrittäjillä itsellään myös, vaikka sitä ei saisi sanoa. Yrittäjät olivat kuitenkin vähemmän syyllisiä, koska heille suorastaan valehdeltiin. Heidän olisi kuitenkin pitänyt nähdä tilanteen läpi, että eihän tämä mitenkään voi toimia näin niinkuin poliitikot väittävät. Nykyisinkin äänestäjien pitäisi nähdä että eihän tämä EU-politiikka ja kokoomuspolitiikka voi toimia pitkän päälle. Olisi pitänyt nähdä jo ties kuinka kauan. Mutta harva on nähnyt.

Periaatteessa yrittäjien pitää pystyä luottamaan poliitikkojen sanaan. Käytännössä pitäisi arvioida itse, perustuuko vaikka valuuttalainojen turvallisuus mihinkään tosiasioihin. Periaatteessa äänestäjän pitää pystyä luottamaan, että poliitikot ajavat isänmaan etua. Käytännössä pitäisi jatkuvasti valvoa päättäjien tekemisiä ja olla valmis muuttamaan äänestyspäätöksiään.

Kun kysyntä romahti kaikilla aloilla, valtion piti jotenkin varmistaa pankkijärjestelmän pystyssä pysyminen ja toisaalta se, että jäljelle jäävillä yrityksillä riittää markkinoita. Jotenkin asia piti hoitaa nopeasti. Toimintamalli olisi tietysti voinut olla toisenkinlainen. Paljon konkursseja olisi tullut joka tapauksessa. Pankkeja olisi varmaankin voitu kansallistaa urakalla, mutta konkurssiaaltoa ei olisi voitu millään estää. Sen olisi ehkä voinut minimoida puoleen tapahtuneesta avokätisillä yritystyen velkasaneerauksilla, jolloin markkinoilta olisi poistunut vähemmän toimijoita ja useampi yrittäjä säilyttänyt henkensä.

Tähän maan talouden pelastusoperaatioon (?!?) sitten kutsuttiin erilaisia yritystalouden asiantuntijoita hoitamaan asiaa käytännössä. Moni varmasti näki asian niin, että huono homma mutta jotain on pakko tehdä ja pian ja voimalla, jotta pankit ja valtio ei kaadu. Luultavasti kaikki eivät nähneet tilannetta laajemmassa perspektiivissä sillä tavalla kuin vaikkapa IPUssa moni näkee sen, mitkä olivat todelliset laman aiheuttaneet syyt. Tai jos näkivät, katsoivat että pankit pitää silti yrittää pelastaa valtion takia, ei niiden itsensä takia. Jotkut katsoivat, että mukanaolo näissä järjestelyissä on isänmaallista toimintaa, kuten jostain näkökulmasta olikin. Suomessa on ollut tapana luottaa johtavien poliitikkojen arvioihin ns. paremmissakin piireissä. Koko suurta kuvaa talouden avaamisesta eurokuntoon ei ymmärretty.

Laman syyt olivat holtittomassa rahoitusmarkkinoiden avaamisessa 80-luvulla. Tämän on katsottu olleen ennakoivaa talouden EU-sopeutusta. Kun pullon henki on kerran päästetty vapaaksi, sitä ei sinne helpolla takaisin saa.

Kun otetaan huomioon tuon ajan päätöksenteon paniikinomaisuus ja huonot vaihtoehdot, ei liene viisasta tuomita jokaista päätöksentekijää joka tuohon soppaan joutui mukaan. Huomio pitäisi keskittää koko ongelman luojiin 80-luvulta alkaen.

Eikö nyt viimeistään pitäisi oikeusteitse selvittää Koivistonkin väitetyt väärinkäytökset? Mieshän vielä elää, vaikka on jo vanhus.

Ovatko puolueet ottaneet maanpetosasiaan kantaa?
Kuka tietää?