Yleinen ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö ja muut diagnoosit eli rypäs niitä voivat olla ihan oikea elinikäinen ongelma hoidoista huolimatta. Jotka eivät parane. Siksi on mielestäni hullua, että palstalle kirjoittaa joku että mä oon nyt ollu sellaisen muutaman kuukautta ahdistunu tai joku poika ahdistaa mua. Ahdistus-sanaa käytetään ihan muussa merkityksessä. Jokaista varmaan pelottaa joskus ja huolestuttaa ja harmittaa. Mutta pistää miettimään, eikö ahdistuneisuus muka olekaan yhtään mitään. Siis elinikäisenä rajoittavana tekijänä.
Toki ahdistuneenkin kannattaa yrittää kiinnittää huomiota elämän terveisiin piirteisiin silloin kun siihen kykenee.
Toki ahdistuneenkin kannattaa yrittää kiinnittää huomiota elämän terveisiin piirteisiin silloin kun siihen kykenee.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Yhdyn kuvaukseesi todellisestä kurjasta ahdistuneisuussairaudesta. Just noin on minullakin "rypäs", kuten sanot. Olen lähtöisen perheessä, joka oli ahdistunut. Käsittääkseni ennenkaikkea äitimme taas oli joutunut kuljettamaan ahdistuneisuuttaan ja tiettyä heikkoutta vanhempana omien taustojensa takia, sieltä asti. Näinpä nämäkin menee, polvesta polveen.
Ahdistus sisäänkietoutuneena oireena ainakin minulla on kuin tarttunut kusoksiini kasvaessani. Muistan ensimmäiset viikot, kun koulun jälkeen aloin asua muualla. Tuntui merkilliseltä, se olikin se muista (perheenjäsenistä) ihmisistä heijastuva ahdistuneisuus, mikä puuttui. Tuntui hyvältä.
Kuitenkin minulle jäänyt ihan krooninen ahdistuneisuus, paniikinomainen stressiolo yms. neuroosia, ne varmaan muodostui aikaa myöten kuin "avuksi" selviytymiseen. On ollut aika hankalaa koko ikä ja ammattiapuja ja lääkitystä on tarvittu. - En ole koskaan lukenut noin hienoa ilmaisua asiasta kuin aloittajalla.
Ahdistuneisuus ja mainitsemasi muutkin oireet rajoittavat todella elämää.
Tällä palstalla, kuten esim. masennus-osastollakin saman ilmaisun alle usein laitetaan kaikenlaista. Mutta eihän se mitään, onhan kaikilla oikeus ja ilokin saada kertoa siitä, mikä just hälle vaikeaa. Otsikoinnit ahdistus, masennus, pelot ja jännitys, ujous ovat lopulta aika laajoja käsitteitä. Ihmisellä voi olla invaliditeettiä näistä koko ikänsä tai olla samaa juttua ns. tilapäisesti ulkoa tulleesta selkeästä asiasta.
Tokihan hyvin vahva ahdistustila saattaa viedä oman lisäksi myös monen muun ainokaisen eli henkikullan. Purkuunhan se pitäis saada. Siinä ei omat voimat aina välttämättä riitä.
Meidän kulttuurimme ei juuri kestä toisen ihmisen asiasta puhumista. Sitä varten isommisssa terveyskeskuksissa on asintuntevaa tukiapua. Niille kannattaa puhua totaa omista peloistaan ja tuntemuksistaan.
Minulla on todettu yleinen ahdistuneisuushäiriö, eli joskus ahdistaa ja huolettaa vaikka ei ole mitään syytä se joku vain huolettaa otappa siitä selvää mikä ahdistaa.
Se on tuskallinen vaiva. Kävelet edestakaisin ja on rauhaton olo.
Veit sanat suustani !!
Minulla ahdistusta, tuskaisuutta ja paniikkia nuoruudesta asti.
Syön ssri lääkettä sekä "kylkiäisinä" vähän muutakin.
Kun sais vain edes rauhallisen ja levollisen olon. Ei tarvis itkeä ja kärsiä tästä jatkuvasta pahasta olosta, joka päivä. Muilla asioilla ei väliä. Hirveä sairaus.
"Oikeaa" apua en ole mistään oikein saanut. Työkyky mennyt.
Siihen tottuu, ei kuole, jatkunut kymmeniä vuosia.
Juu sama. Mulla on ollut ahdustus paniikkihäiriö pakkoajatukset lapsesta asti. Välillä oireet pahenee, välillä olo on hieman parempi. Stressiolo vaan säilyy, luultavasti loppuelämän. On tässä kestämistä. Lääkkeitä ilman en pärjää, mutta ei nekään koko oireistoa pois vie.
millainen lääkitys teillä on ja miten pärjäätte arjessa? pystyttekö olemaan töissä?
Olen tietenkin töissä, koska työ on hyväksi mielenterveydelle.
Multa löytyy yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, vakava sosiaalisten tilanteiden pelko, keskivaikea masennus, add ja pakko-oireinen häiriö. Nämä ongelmat on jatkuneet jo vuosia. On tässä kestämistä.
Lisäksi mulla on välillä myös jotain paniikkihäiriön tapaista. Toivottavasti saan pian apua tähän ongelmaan. Hypnoosia aion kokeilla.
Minä kans olen ollut lapsesta asti jollain tavalla ahdistunut ja teini-iästä asti oireet pahentuneet! Tosi kurjalta tuntuu elämä. Voin parhaiten ollessani yksin tai tutussa porukassa.
Jos ahdistuskäyrää voisi mitata, se kohoaa sitä mukaan kun esim. juna täytyy ihmisillä!
Hypnoosi pahentaa tilannetta. Mene seurakuntaan.
Seurakunta pahentaa tilannetta. Menen hypnoosiin.
Kerron tiivistetysti miten pääsin omasta ahdituksesta ja unettomuudesta.
Päässä toistuvat ajatukset. Kirjoitin ne paperille ylös ja hoidin ne tavalla tai toisella pois. Riitelin asiat halki tai katkaisin välit.
En ota vastaan epäkunnioitusta. Se kuluttaa liikaa henkisesti ja fyysisesti. Ensimmäistä kertaa aloin laittamaan oman henkisen hyvinvointini muiden hyvinvoinnin edelle, jos tilanteessa ei ole muuta vaihtoehtoa.
Suuntaan ajatukseni hallitusti hyviin tulevaisuuksiin.
Valitsen seuran hyvin tarkkaan. Joidenkin ihmisten seurassa en voi hyvin, ja jos en voi välttää kontaktia niin teen kaikkeni osoittaakseni oman asemani.
En käytä enää alkoholia.
En lähde mukaan kiireeseen. Sielun pitää pysyä matkassa kaiken aikaa.
En hyväksi itsestäni käytettäväksi mitään leimasanoja.
Olen miettinyt ihan samaa: joku saattaa kirjoittaa, että on sairastunut ahdistukseen, kun on sattunut jotain tms. Kyllä kai sekin on paha juttu, mutta jos ahdistus lähtee jo lapsuudesta, siitä on hyvin vaikea parantua. Kokemusta on, jo kymmeniä vuosia. Lääkkeet auttavat, mutta vain vähän. Terveyskeskuksen lääkärit ovat usein täysin tietämättömiä tallaisesta. Tarjoavat masennuslääkkeitä, jotka ovat itselläni pahentaneet tilannetta. Vaikea vaiva, todella paha, mutta elää täytyy.
Minulla myös alettu hoitaa ja tutkimaan ahdisunesuutta jo 7-vuotiaana. Terapiajaksoja tähän mennessä yhteensä 3. 1 ala-aste ikäisenä, yksi lukioikäisenä tai kolmas aikuisiässä (25-27v). Lääkekokeiluja löytyy, kaikki muut aiheuttavat sivuoireita paitsi rauhoittavat. 1,5v sairaslomalla, en ees kauapassa uskaltanut käydä,tai tavata ystäviä. Viimeisin terapia on tuntunut toimivan parhaiten. Pääsin takaisin työ/opiskeluelämään sen aikana. Nyt kun se loppuu,saa nähdä miten minulle käy. Lapsesta saakka dianooseja.. lievä masennus, hypokondria(luulotautisuus), somaattinen oireyhtymä, paniikkihäiriö, yleistynyt ahdistuneisuus häiriö, unettomuus, kohtauksittainen ahdistuneisuus, sekamuotoinen ahdistuneisuus ja jännityshäiriöä yms yms.... Haluaiko joku et voitais perustaa joku oma sivu tms, keskustelukanava tai muu... ois kiva saada vertaistukea. ???????
"Siihen tottuu, ei kuole"
Ei kaikki totu eikä opi elämään asian kanssa. Kun elämässä ei muuta olekaan kuin ahdistua. Jotkut voivat myös kuolla, itsemurhaan, kun ei enää kestä ja lamaannuttava ahdistus kestää koko elämän ja on työkyvytön ja mitään kunnon apua ei saa jne.
Meinasin viime yönä päättää päiväni kun ahdistus kouraisee vatsaa, ei saa unta ja tietää ettei tästä p.askasta vapaudu ikinä.
Onko muuten ahdistuneille mitään "vertaistukipalstaa" muuta kuin tämä?
en tiedä, mutta perustetaan sellainen? kai jossain pystyy rakentamaan ilmaisen keskustelufoorumin tms??
Oletko atk-nero? Voisin lähteäkin mukaan, mutta en tietokoneista juuri mitään ymmärrä, puhumattakaan että osaisin rakentaa nettisivua?
----Terveyskeskuksen lääkärit ovat usein täysin tietämättömiä tallaisesta. ----
En ole tuhlannut aikaa terveyskeskuslääkäreillä. Työssäkäyvilla on onneksi toimiva työterveyshuolto. Vaikka ei se mitään ihmeitä tee. Mutta eipä ainakaan tule kohdelluksi epäasianmukaisesti ja sekin on jotain se.
Itse on itsensä kanssa työt tehtävä.
Olisi edes jokin vertaistyhmä. Kun kaikki terapeutit on sanoneet, etteivät osaa auttaa.
Kyllä muakin ärsyttää tällaisilla palstoilla poikaystävä jätti, ahdistaa/masentaa! -viestit, mutta toisaalta ei ketään voi kieltää purkamasta tuntojaan. Omassa tuttavapiirissäni olen huomannut, että kyllä aina uusi mies/naisystävä löytyy eron jälkeen, vaikka silloin toivottomalta tuntuisikin...
Mutta joo, ahdistus lamauttavana sairautena on ihan eri juttu! Se voi viedä järjen ja hengen.
Kun ahdistus on jatkunut koko iän eli yli 60 vuotta, ei ole enää olennaista, mistä se johtuu. Ei se enää mistään johdu, kun sen on kroonistunut. Sitäpaitsi "mistä se johtuu" -jauhantaa oli riittämiin terapioissa.
Itse en voi ymmärtää, olipa kyseessä ahdistus tai mikä muu hyvänsä, miksi nykyhetkeä ja aktiivisia toimia elämän parantamiseksi paetaan menneisyyden vellontaan. Se on tietysti turvallista, ei tarvitse kohdata nykyhetken haasteita. Monet se on kuitenkin ajanut sairauslomille tai jopa työkyvyttömyyseläkkeelle ja muihin elämää hankaloittaviin tilanteisiin.
Mielestäni asioita pitää mennä päin, ne pitää kohdata. Ja kun rajoitteet tulevat vastaan, niiden kanssa pitää oppia elämään.
Kaikenmaailman ahdistus- ja masennussukupuiden piirtely on ajanhukkaa. Ehkä se toimii terapiana tekijälle, mutta se ei auta kun pitäisi mennä työpaikkahaastatteluun tai ottaa työssä vastaan uusia haastavia tehtäviä tai miettiä miten saa rahat riittämään seuraavaan palkkapäivään. Tai miten auttaa omaa aikuista lasta, jolla myös on ongelmia tai olla tukena työkaverille, jonka vanha isä on kuollut.
Joskus oli ainakin tukiasema.org joka vaihtui nimelle tukari2, googlettamalla selviää onko pystyssä vielä.. Tosin siellä kirjoitellaan muistakin mielenterveysongelmista.
Mulla ahdistus ja paniikki muuttaa muotoaan jatkuvasti, että siitä on ihan mahdoton päästä eroon. Nykyään pystyn matkustaa bussilla ja käydä kaupassa ihan normaalisti vaikkei se aiemmin onnistunut yhtään, mutta nyt ahdistaa ja kohtauksia tuottaa illat, saatan herätä kohtaukeen, olla niin ahdistunut että on vaukea hengittää.. Pahin kohtaus vei jalat alta, silloin en kyennyt olla yksin kotona. Nykyään yksinolo on parasta, ja koulussa ahdistaa niin jumalattomasti ne tauot kun kaikki istuu ja tuntuu että on jatkuvassa tarkkailussa.
Totta, totta. Mullaki tää ahdistus ollu riesana jo ihan pikkutytöstä lähtien.
Mulla on todettu joku kohtauksittainen paniikkihäiriö, ahdistuneisuushäiriö tai jotain vastaavia juttuja. Ja ne tosiaan rajottaa elämää niin hemmetisti. Ei sitä voi ymmärtää sellanen joka ei oo kokenu sitä ite, ei kukaan mun tuttu ymmärrä et miksen mä voi mennä täpötäyteen baariin, keikalle tai ostoskeskukseen. Tai miksen viihdy pitkiä aikoja kaupassa.
Välillä mulla menee tän kaiken suhteen paremmin, välillä huonommin. Muutin omaan kämppään lastenkodista joulukuun alussa ja hetkeen ei ahdistanu yhtään. Siitä se on sitte taas pikkuhiljaa palannu mun seuraks, alkaa taas tuleen niitä pyörtymisen pelkoja ja poispääsemisen pakkoja kaupoissa. Ja mua nuorempana vainonnu ilta-ahdistuskohtauksi on taas tullu takas kiusaamaan mua.
Mut reilu vuos sitte tilanne oli paljon huonompi. Asuin siel lastenkodissa, kävin amista hetken mutta lopetin sen ku rupes ahdistaan niin hitosti siellä. En pystyny meneen sinne koulun ruokalaan ollenkaan ku meinasin aina pyörtyä enkä saanu henkee. Ja sit ku se sama olo rupes tulemaan oppitunneillaki nii päätin sit lopettaa sen kidutuksen. Tää olo kuitenki vaan paheni siitä, en pystyny enää käymään kaupoissa ollenkaan, en pystyny ees meneen sen 12 henkisen lastenkodin ruokalaan syömään ku siellä jo ahdisti. Pysyttelin vaan huoneessani monta kuukautta kunnes mut sit työnnettiin väkisin psykiatrin luo.
Mut ei tää ahdistus ikinä lopu kokonaan. Se on osa mua ja tiedän ettei se noin vaan katoa mihinkään. Must tuntuu et mun pitäis vaan oppia elämään sen kanssa, mut se on hemmetin vaikeeta. Joskus pärjään hyvin, välillä pärjääminen tuntuu mahdottomalta.
Joo, oon nyt alkuvuoden kärsinyt näistä ahdistuksen fyysisistä oireista ja ne ei tod. ole mitään pikkujuttuja. Haittaavat elämää kyl niin paljon, et huhhuh. Joka päivä on hetki, jolloin näitä miettii ja masentuu niistä. Myös nukkumaan mentäessä ei kauaa kestä, kun het on puhelin kädessä ja rämplään sitä 1-3h.
Olen jonkunlaisen aiheenki kirjotellu näist fyysisit oireist. Ne ovat oikeesti aivan h*lv*tin kivuliaita. On päänsärkyä, niskakipua, rintakipua, selkäkipua, vatsakipua, leikakipua, raajakipua, eli kädet ja jalat puutuu joskus ja niitä pakottaa, enemmän käsiä kuin jalkoja. Näitä esiintyy joka päivä, ja arvatahhan saa, että sitä kuolemaa pelkää. Tietenkin niskakipuja pidän syynä rintakivuissa, mutta het kun löydän jonkun muun syyn, tai mihin se voi johtaa, iskee se saamarin paniikkikohtaus. Ne on oikeest hetkii, jollon masentaa ja pelko kuolemasta ottaa vallan.
Mutta eihän näitä fyysisiä oireita ole ilman henkisiä oireita. Minulla on itsetunto aika nollan tuntumassa, eikä luotto omiin kykyihini ole vahva, vaan aina haukun itseäni paskaksi ja surkeaksi luuseriksi, ja kuulee niitä joiltakin luokkakavereiltakin. Tietenkin sekin, että olen ylipainoinen ja vielä nuori, ovat syynä huonoon omatuntoon, joka on ollut melkeinpä koko elämäni, mutta nyttemmin esiintynyt runsaasti.
Ajatus siitä, että näistä joutuu kärsimään loppu elämän, jos tätä ei saa parannettua, on masentava. Ei tätä kestä vuottakaan. En ole missään nimessä itsetuhoisa vaan päin vaston, en haluu kuolla mistään hinnasta, vaikka elämä potkii päähän kuin messi jalkapalloa.
On kyl elämä aika pohjalla, ja kun vielä pitäs jatko-opiskeluja miettiä, on se aika tukalaa ja ahistavaa olla yksin kotona.'
-Lonely_young ilman ng:tä :D
teille, jotka kirjoititte aiempia repliikkejä: kyllä itseään voi ja kannattaa arvostaa, vaikka on ahdistushäiriö ja vaikka se kestäisi läpi elämän! Elämä on muutakin kuin ahdistusta.
Tiedän kyllä, mitä on, kun ahdistus valtaa mielen eikä pysty muuta ajattelemaan. Ei ole kauaa kuin mietin, missäpäin maailmaa pääsisi hengestään siististi niin että joku ampuisi minut. En keksinyt yhtään paikkaa: ennen hengenlähtöä voisi joutua raiskatuksi ja kidutetuksi ym. Mutta tänää kyseiset ajatukset tuntuvat oudoilta. Kirjoitin esimerkin siitä, mitä sairaita/ käsittämättömiä ajatuksia voi tulla mieleen, kun ahdistus on pahimmillaan.
Silloin kun se oli, niin siihen ei ollut yhtään mitään syytä. Tätä voi olla monen vaikea käsittää. Kun ahdistus on kroonistunut, se puhkeaa pahimmilleen ilman syytä ja sitten aikanaan hellittää ns. normaaliksi ahdistuneisuudeksi.
Ahdistuneisuus on todella pirullinen sairaus !!
Häpeän tunne
Mielisairaaksi leimaantuminen
Psyykkiset kärsimykset
Työkyvyn menettäminen, tulojen pieneneminen, (minulla)
Kavereiden menettäminen (ainakin mulla)
Alkoholista luopuminen täydellisesti,saunaillat,terassilla käynnit pois
Yksinäisyys
Hylätyksi tulemisen tunne
Harrastusten kiinnostusten häviäminen
Pelot,keskittyneisyyden ongelmat
jne....
Joo ei todellakaan ole kivaa vaan ihan kaikkea muuta. Miten tästä voi ikinä selvitä?
Vittumaista on myös se kun on vaikea uniongelma eikä siihen liity mitään psyykkistä. Ja kun kerran olin masentunut tehtiin väärä diagnoosi ja laitettiin ahdistuneisuushäiriö mulle koneelle. Sen jälkeen vain aina vedotaan siihen unionfgelmassa. Vaikka tuhat kertaa olen sanonut että ei ahdista. Myös sosiaalinen fobia on koneella. Vaikka olen ammatikseni ollut laulaja ja karaokevetäjä eikä ole tippaakaan pelottanut. Ja sit kun tulee jotain fyysisiä sairauksia ne laitetaan sen ahdistuneisuushäiriön piikkiin minkä lääkärit ovat kehittäneet eikä hoideta edes golfkyynärpäätä kaiken maailman verúkkeilla. Lääkäritkään/psykiatrit eivät tunnu tietävän edes mikä tuo sairaus on kun toiset sanovat että se on päällä koko ajan ja toiset että vain joskus. Ja olen lukenut että sé tulisi ilman syytä. Mulle ei ole koskaan tullut ja suurimman osan ihan ok.
No ei sillä ahdistuksella mitään syytä olekaan ainakan enää siinä vaiheessa, kun se on kroonistunut ja sitä on kestänyt yli 60 vuotta. Se tulee ja menee.
Minulla ei ole koskaan mitään somaattisen puolen juttuja pistetty ahdistushäiriön syyksi. Aika vaikea se olisi esimerkiksi jos on silmätulehdus. Ei ole myöskään jätetty hoitamatta. Onneksi työterveyslääkärit on täyspäisiä tässä suhteessa. Yksi läpikävi sen silmätulehduksen yhteydessä lääkitykseni, kun se näkyi koneelta. Sanoin että, joo, ne mulla on, mutta miten se mielestäsi liittyy silmätulehdukseen? Lääkäri myönsi, ettei mitenkään, hän vain halusi läpikäydä samalla kokonaistilanteeni. Läpikävi tupakat ja viinakset (en käytä) ja liikunnan (sanoin että vihaan kaikea liikuntaa) ja ravinnon (olen normaalipainoinen) ja ties mitä. Joku voi olla tunnollisempi, tämä oli joku minulle entuudestaan outo tyyppi, kaiketi kaikilla on tapansa.