Muistan 90-luvulla, kun Taunuksellani itsekin kävin kiertelemässä siinä parkkipaikan ringissä harvase lauantai-ilta.
Vieläkö moinen traditio on voimissaan?
Raksilan Markettien pilluralli?
21
2642
Vastaukset
- Piparin hajuja
Tankkaappa taunukses ja tuu kahtoon Kyllä meikä vetää ripa eellä toyota dx:sällä. Mulla on karvanopat ja viikset!
- Kuski vuodelta 83
Onpas (yksipuolinen) nimi ajelulla! Mutta sinähän puhutkin 90-luvusta..
Minä ja kaikki tuntemani käytimme suositusta ajelusta nimitystä "kiimarinki". Mutta nyt puhunkin 80-luvusta. Siellä minä olin kuskina, taisipa tarkalleen olla vuosi -83. Autoja oli jonossa paljon ja tunnelma letkassa oli rauhallinen. Ajamani pehmeäkaarisen mersun omistajalla oli esitellä hieno koje, isokokoinen radiopuhelin. Puhuin siihen muutaman sanan, tervehdin toisessa päässä ollutta, jännitti moinen. Ei eletty vielä kännykkäaikaa.
Sitä vaan en tiedä elääkö kiimarinki-perinne yhä. Ei ole tullut katsottua, jos ajelua olisi sittemmin hillitty kielloin katujen läpiajelulla öiseen aikaan.
Lienee aika mennyt nykyään siihen että tietotekniikka ja "sosiaalinen" media ovat tärkeämpiä kuin sosiaaliset taidot reaalielämässä, tai ainakin painottuneempia. Se on surullista, mutta aika aikaansa kutakin.- RRRRehti-Rekke
80-luvun kiimarinkihän taisi pyöriä anttilan eesä, isokatu-torikatu-uusikatu jne. ja autosaaren p-alueella varsinnii, misä nykyvään ompi parkkitalo. oi niitä aikoja!! (huokaus) ;'-)
- Kasiviiskymppinen
Kertoohan tuo, että kuinka kujalla olet siitä mitä sosiaalisuus on. Nykyajan nuoret ja ei enään niin nuoret on soaiaalisesti aktiivisempia kuin koskaan. Kiitos nimenomaan helpon kommunikaation ja yhteydenpidon.
Onneksi nykyään ei enään tarvi ängetä jo kun hikisen taunuksen takapenkille ajamaan ympyrää, huudattaa cocojaboota ja pelätä jos vaikka joku tyttö tulis juttelemaan. Sitten kymppikassin jälkeen uskaltaa aukasta suunsa jollekkin alaikäiselle pimulle tai vetää turpaan corollakuskia. Onneksi ne ajat alkaa olemaan suurimmalta osalta ohi.
- 60-lukulainen
joo ja 60 luvun rinki se vasta kiimarinki oli
ajettiin samoja katuja ja poliisi kyttäs
ja jos liian usein ajoi niin kortti otettiin pois.
minultakin meni kahdeksi viikoksi kortti kun ajoi
kaksi kertaa saman lenkin.
niin pitäs nytkin ottaa sama malli.- Kiiskentuoksua sormissa.
Saitteko sillinhajua sormiin? Uskalsitteko pistää pippelin sisään?
- Kylmät kädet
Ironista on, että tämä Raksilan rinki pyöri ongelmitta ihan siinä Poliisilaitoksen nenän alla, heti tien toisella puolella. Rinki oli tiivis, mutta aina välittömästi tehtiin tietä uudelle tulokkaalle.
Rinkiin tulijan ei koskaan tarvinnut "jonottaa" jonoon päästäkseen.
- Vectorama2017
Käytiin kaveriporukalla Vectorama-nimisessä lanitapahtumassa ja ku käytiin yöllä kaupassa nii kyllä siinä muutama tietty auto pyöri jatkuvasti pihassa
- Vectorama2017
Plus melkei yks tyyppi ajo päällekki
- Robust412
Siistiä että tuommoistakin järjestetään ja että löytyy samanhenkistä porukkaa.
- OiniitäAikojajatapoja
Oulussa kiimakiekka alias pilluralli alkoi kylläkin jo seiskaluvulla ja Rajakylässä.Loppui,hiipui ja siirtyi kortteli polliisin myötä Kirkkokavulle.Lihatiski oli silloisen kalevan rakennustyömaan aidalla.
- TietäjäItämaan
Perimätiedon mukaan Oulussa ajettiim pilistä jo kampakaudella nykyisen finnkinon kohdalla. Sitä kutsuttiin silloin kummun kyntämiseksi. Paikalta löytyneet keramiikka-astkoiden palaset kertovat, että oululaiset vaihtoivat keramiikkaa hedelmällisiin naisiin ja viljaan, jota ruotsin kautta suomeen tulleet måtresalaiset toivat tullessaan. Oululaiset eivat vielä tässä vaiheessa kyenneet itse viljelemään maata, vaan olivat riippuvaisia måtresalaisten tuomista hyödykkeistä.
- TietäjäItämaan
Oulussa oli kyllä kampakaudella hedelmällisiä naisia omasta takaa, mutta silloiset oululaiset luulivat, että silloisen finnkinon sijalla sijainneen olkiukon ympärillä rinkiä käveleminen ja isoon ääneen laulaminen tekisi vaikutuksen naisiin. Siksi oululaiset olivat todellisuudessa lähellä kuolla sukupuuttoon, koska ymmärrettävästi ko. kosintamenot eivät naaraisiin vaikutusta tehneet.
Sen vuoksi måtresalaisten mukanaan tuomat naiset olivat äärimmäisen suosittuja, koska heidän vuoksi ei tarvinnut "kyntää kumpua", eli ajaa pilistä nykytermein. Oululaisiilla on tässä pitkä historia takana ja kulttuuria edelleen vaalii muutama perinnetietoinen oululainen.
Tilanne on vain vaihtunut päälaelleen, sillä nykyään muilta paikkakunnilta tulevat miehet nauttivat suurta suosiota oululaisten naisten keskuudessa ja pitää huolta, että oulun kansan sukulinja jatkuu edelleen sillä aikaa, kun natiivit oululaiset pyörivät edelleen bemarilla rinkiä tehdäkseen vaikutuksen naaraisiin.
- Pallirallirulez
Nykyään ajetaan pallirallia Oritkarin P-alueella takakontti ylhäällä ja tunkki tanassa.
- EscorttillaVulva850
Miksi tulit trollaamaan? Onko kenties yksinäistä? Me täällä jotka yritämme keskustella asiallisesti mm. Nyrkkeilystä ja muista miesten hommista ei saada rauhassa keskustella kun pitää tuollaisilla viesteillä käydä pilaamssa asialliset ketjut. Oulussa on hyviä ja älykkäitä miehiä paljon, jotka mielellään täällä keskustelisi, mutta tuollaiset ala-arvoiset akkojen viestit karkoittavat ne pois.
Eikö olisi sinunkin etusi, että täällä käytäisiin asiallista keskustelua ilman trollaamista? Saisit hyviä vinkkejä mm. kalapaikoista tenolla ja oulujoen varresta mistä tulee varmasti kalaa ym. miesten juttuja. Lukisin mielummin asiallista keskustelua Oulun p-ringin historiikista ja sen värikkäistä vaiheista sen sijaan että tulet tänne kirjoittamaan likaisia fantasioitasi verisistä k****stä.
Älkää muut älykkäät miehet luulko, että me oululaiset miehet oltaisiin kaikki niinkuin edellinen kirjoittaja. Suurimmaksi osaksi ollaan oikein leppoista sakkia ja rupateĺlaan älykkäästi. Toiset käy ruukilla töissä, toiset haisevalla tehtaalla. Kaikki erilaisia, kaikki samanlaisia eikö? Onko sillä nyt niin väliä käykö töissä ruukilla vai haisulitehtaalla? Ei minusta. Kunhan on hyvä ja ahkera työmies. Ei me sen kummempaa haluta täällä oulussa ja tyydytään vähään. Nyt kaikki työmiehet vaan kirjoittamaan tänne, että pääse palsta oikeuksiinsa!
Tämän maan ovat meidän isämme ja miehet ennen heitä rakentaneet omaksi kuvakseen. Nyt on aika meidän sukupolven miesten tarttua härkää sarvista ja tehdä tästä palstasta meidän näköisemme! Niinkuin kansakuntana me suoraselkäiset miehet olemme raataneet tämän maan puolesta , veljet, ei ole aika levätä nyt, vaan puskea entistä lujempaa eteenpäin. Niinkuin isämme meitä, me tartumme nyt haasteeseen ja rakennamme suomi24 palstasta oululaisten rehtien työmiesten kohtaamis ja keskustelupalstan, joka on varattu miesten jutuille. Teemme siitä uuden ja uljaan keskustelukanavan kaikille oululaisille rehellisille työmiehille, sekä haisutehtaasta, että ruukilta.
Emme tee sitä siksi, että se olisi helppoa, vaan siksi, että se on vaikeaa!! - O-karin.B-rappulaiset
Mikä tämä lestapiru on, joka poistattelee toisten juttuja kun kyse on Oritkarin P-alueella tapahtuvasta tuhkaluukkujen rassauksesta sekä muusta tunkituksesta ?! Onko se joku L :sta kärsivä köyhä mulkeroinen joka on jäänyt ilman pyrstönsä hoonausta vaikka on mourunnut kuin kissa kiimassa ja siltikin ilman jäänyt ? Vaikka kys. mulkvisti poistattelee toisten viestejä, ei tosiasia muutu mihinkään. Oritkarin P-alue on ja pysyy B-rappulaisten rassausmesta N:o 1 :nä !
- Oulunolli
O-karin.B-rappulaiset kirjoitti:
Mikä tämä lestapiru on, joka poistattelee toisten juttuja kun kyse on Oritkarin P-alueella tapahtuvasta tuhkaluukkujen rassauksesta sekä muusta tunkituksesta ?! Onko se joku L :sta kärsivä köyhä mulkeroinen joka on jäänyt ilman pyrstönsä hoonausta vaikka on mourunnut kuin kissa kiimassa ja siltikin ilman jäänyt ? Vaikka kys. mulkvisti poistattelee toisten viestejä, ei tosiasia muutu mihinkään. Oritkarin P-alue on ja pysyy B-rappulaisten rassausmesta N:o 1 :nä !
Niitä poistetaan koska olet idiootti ja vähä-älyinen ihmisvihaaja ja todennäköisesti salaa miesten kanssa villistä erotiikasta haaveileva ikuinen poikamies.
Kovasti ainakin Ortikarin P-alue kiinostaa. Ei siinä mitään. Meidän terveiden ihmisten silmissä, jotka elää normaalia vihatonta iloista elämää, saat täysin vapaasti olla kiinostunut B-alueesta. Se ei katso ole meiltä muilta pois.
- ZakariasHakaristi
Kyllä siellä pillut pyörii
- yötyöjonne
Hitto sitä myötähäpeää kun muualta päin tulevat kaverit vierailee Oulussa, saa kiertää Raksilan marketit ja kaukaa iltaisin.. Tiesin toki tänne muuttaessa, että juntteja saattaa olla kerääntynyt hieman enemmän kuin muualle, mutta että huh huh. Ei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa kun samat jonnet, aikuiset jonnet, ajaa edes takasin samaa suoraa ja esittää käsittämättömän ihmeellisellä tavalla olevansa edes jotain. Mikä surullista niin tämä vaan toimii päin vastoin.. Oikeasti, jotkut harrastaa sitä jopa monta vuotta.
- töötvielä30veenä
Jep jep, muualla sentään ajetaan oikeasti pillurallia. Oulussa ajetaan yhtä ja samaa suoraa edes takaisin, välillä joku ehkä eksyy parkkiksen puolelle pyörittämään pari kertaa jonka jälkeen pidetään tauko ajamalla auto vinoon parkkiruutujen päälle, huom. vinoon! Hiukankaan ruutujen suuntaisesti parkkeerattu ei kelpaa missään nimessä, vaan auto on tarkoituksenmukaisesti pysäköitävä mahdollisimman erikoisesti. Parhaimmat korostavat aivojen toimintaansa ajamalla kapinahenkisesti autonsa jonkin näköiselle ajoväylälle.
- Oulunjälkeenjääneet
Kokoontuu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892648Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2031678- 1161610
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411471Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641232Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761015- 56979
- 67871
- 45867
- 61835