EROON AKNESTA SALISYYLIHAPOLLA!

jere.kokko

Moi!!

Tässäpä vinkkiä teille, hyvät kanssaveljet ja siskot!
Itse kärsin vielä 28-vuotiaanakin aknesta ja rasvaisesta ihosta. Aknella on ollut myös todella suuri vaikutus itsetuntooni ja sosiaaliseen elämään. Aina on tuntunut siltä, ettet voi mihinkään mennä ilman sääliviä katseita, että voivoi kun on pojalla vähän finnejä naamassa. Enkä pahemmin ole naistenkaan kanssa ollut tästä samasta syystä, tosin varmaan se johtuu enemänkin itsestäni, kun on ollut suorastaan pakkomielle tästä V#TUN huonosta ihosta.

Voin todella sanoa että kaikkea mahdollista apteekin tököttiä ja lääkärin määräämää kuuria on tullut syötyä. Hyöty on ollut hetkellinen, mutta näppylät aina palanneet kahta kauheampina lääkekuurin (roaccutin) loputtua. Siskoni, jolla on myös hieman rasvainen iho, tilasi netistä itselleen ja minulle 20% salisyylihappoliuosta (siis ei mitään salisyyliä sisältävää kasvovettä, vaan ihan raakaa salisyylihappoa) ja käytin sitä kasvoveden tapaan iholle n. kolmen viikon ajan.
Vaikutus oli seuraavanlainen: iho alkoi hieman kuoriutumaan, ja jo kahdessa viikossa näppylät olivat häivyttyneet todella paljon! innostuin asiasta niin paljon, että tilasin netistä samaisesta kaupasta (Chemica peel shop) hieman vahvempaa salisyylihappoa, eli 30%.
Olen sillä nyt kuorinut ihoa useamman kerran, ja vaikutus on ollut kyllä uskomattoman tehokas! En ole ollut näin iloinen ja onnellinen sitten teini-iän! Kaikki näppylät (lukuun ottamatta paria isompaa syvää paisetta) ovat käytännössä kadonneet, samoin suurentuneet ihohuokoset ovat kutistuneet liki jäljettömiin!! Samoin arvet ovat vaalentuneet todella paljon! Jos tällä aineella pysyy iho näin hyvänä (teen kuorinnan nyt noin kerran viikossa) niin käytän tätä vaikka koko loppu iän, pääasia että ne V#TUN finnit pysyvät poissa!! :) :) Ainoa miinuspuoli on se, että salisyylihappo kuivattaa ihoa aika rankasti, mutta kosteusvoiteet on keksitty. Mutta olen nyt kyllä kuorinutkin ihoa aika rankasti, ehkä vähän liiankin kanssa, haha! :) Mutta pääasia että ne näppylät on veks :) Meinaan hamstrata sitä salisyylihappoa varastoon useamman putelin siinä pelossa, että jos sitä ei vaikka saakkaan ikuisesti netin kautta tilattua...apteekista sitä ei käsittääkseni saa. (se chemical peel shop on suomenkielinen kauppa, toimitus oli melko nopea ja suomenkieliset käyttöohjeet mukana. Ja useammasta eri hintaisesta putelista voi valita. Eli ei tarttee usasta yms aineita tilailla)
Suosittelen kaikille epätoivoisille aknesta ja huonosta itsetunnosta kärsiville!!

30

10961

    Vastaukset 30

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näppynassu

      Jes!! Täytyypi ehrottomasti kokeilla tätä! Kiitti vinkistä jos tosiaan toimii...

    • 16+5

      Pystyykö käymään koulussa joka päivä, jos tuota ainetta käyttää ?

      • Mievuaa

        Itse käytän 10% salisyylihappoa kasvoilleni, se on sen verran "kevyttä" iholle, ettei iho näytä huonolle. Kuivahko, ja vähän hilseilevä iho kyllä on. Menee kyllä viikossa normaaliin kuntoon.


    • kun mikään ai auta

      Tämä on viimeinen toivoni.

      Mikään ei ole auttanut. Olen kohta jo 30v mies ja teen asiakaspalvelutyötä, joten joudun olemaan naamatusten ihmisten kanssa. Kaula etenkin on mennyt taas ihan kauheaan kuntoon. Olen tässä odotellut että vaivat menisivät pikku hiljaa iän myötä ohi, mutta ei. Harkinnassa on jopa irtisanoutua ja jäädä vain kotiin mököttämään.

      Roaccutanit ja ties kuinka monet antibioottikuurit auttoivat vähäsen, mutta iho meni heti huonommaksi kun nuo kuurit loppuivat. Kaikenlaisia apteekkien ja luontaistuotekauppojen voiteita on tullut kokeiltua, ja vaikka jotkut ovatkin vähän tehonneet, eivät ole finnit kokonaan hävinneet. Olen jopa kokeillut tuota kusta naamalle -tekniikkaa, mistä täälläkin on puhuttu.

      Nyt on rahareikiäkin sen verran, että saa pikku hiljaa riittämään erilaisten vaihtoehtojen kokeileminen. Kukkaro kumisee kohta aivan tyhjyyttään ja alan velkaantumaan.

      Pesen kasvoni aamuin illoin lactolinella, syön terveellisesti, vaihdan tyynyliinat usein. Erilaisia parranajotekniikoita olen kokeillut. Tietysti gluteeniton ruokavalio olisi yksi kokeilemisen arvoinen juttu, mutta siihen en ole valmis.

      Josko tämä auttaisi. Kiitoksia vinkistä.

      • Jarppi98

        Kokeilkaas ihmiset ottaa sinkki kuuri. Eli 1 vaha sinkki 30mg aamulla sekä illalla n 1 kk ajan. Näpyt häviää 90%. Siihen mukaan viellä lisätty vedenjuonti ja liikunta


      • Anonyymi

        Helou. Jotenkin tuo herätti muassa tunteita että oot jopa kusta kokeillut.

        Halusin tuoda omia kokemuksia esille ja suosittelen jättämään puhdistus aineet aamulla pois ja pesemään kasvot pelkällä viilellä vedellä aamuisin ettei ihon oma luontainen rasvakerros poistu.

        Kasvoveden käyttäminen illalla puhdistus tuotteen kanssa on must have sillä saa pintakuivan ihon pois silloin kasvot ei puske itse talia korvaamaan pintakuivaa ihoa.

        Mikäli et ole kokeillut jojobaöljyä suositten kasvoveden jälkeen pelkkää jojobaa sillä on ihon omaa talia muistuttava ominaisuus ja finnien tulo vähenee raaka aine luottele on timanttinen

        Illalla lisää salisyylihappoa täsmä tuotteena näppyjen päälle jatka joka ilta kunnes olet nujeranut ja kuivattanut finnit

        Tiedän kuinka hurjalta kuulostaa laittaa öljyä rasvoittuvalle iholle mutta rasvoittuvakin iho kaipaa kosteutta.

        Liian suuri tuotteiden vaihtaminen rasittaa ihoa.

        Lisäksi kollageenilisä auttaa ihoa paranemaan ja sinkkiravintolisä monivitamiinin kanssa.

        Puhdistamon Viherjauhe sisältää maitohappobakteeria auttaa puhdistamaan kehoa sisältäpäin silloin se hehkuu myös ulospäin

        Vettä paljon ja ulkoilua vanha kunnon klisee loppuun.

        Voimia sinulle toivottavasti saat ihosi kuntoon.

        Koita olla stressaamatta liikaa muista syvähengitys. ei kannata lopettaa aspa työtä olet juuri täydellinen kun olet.


    • Rolsteri

      Oletko ikinä ajatellut, että sinulla ns. pesuakne? Kokeile parin kolmen viikon ajan pelkkää vesipesua lactolinen sijaan. Saatat yllättyä.

      Sullahan ei ole todellakaan mitään menetettävää, jos ihosi on nyt kamalassa kunnossa. Pelkästää voitettavaa. Muista se

    • finneistä.kärsivä

      Itsekkin olen kuullut tuosta, ja nyt aion tilata tässä lähiakoina tuota! Minua jäi kuitenkin mieltä painamaan se, että onko sulle tullut arpia finnien takia, ja jos on niin mitä olet niihin käyttänyt? Tuolla verkkokaupassa ainaki myydään tuota TCA-kuorintaa, jota monet on suositelleet. Onko sulla tuosta mitään kokemusta?

      • hapottajatar

        Tilasin jenkeistä TCA-happoa, 12-prosenttista. Omaan naamaani ei ihan riittänyt tuo 12, joten taidanpa nyt kokeilla sitten 15%. En edes tiennyt että Suomessa myydään näitä! Ihan mahtavaa, tuolta siis seuraavaksi!
        Suosittelen, että kokeilet myös ensin tuota 12-prossasta, ihoja on niin paljon erilaisia ja joillain toimii myös tuo 12%. Käypä vilkaisemassa kuvia täällä: http://www.makeupartistschoice.com/pages/testimonials.html
        En usko, että arvista edes pääsee muulla tavalla eroon nopeasti ilman kuorintaa.
        Ainoa miinus on tosiaan se, että iho kirjaimellisesti kuoriutuu, ja nahkarämmäleitä roikkuu naamalla. Eikä niitä saa repiä tai arvet saattavat tulla pahemmiksi. Omalla kohdalla kestin nahkarämmäleet jopa aspa-töissä hyvin, kukaan ei pahemmin tuntunut tuijottavan (tai en ainakaan huomannut). Ja kuoriutumisen jälkeen meni viikko niin iho hehkui kyllä paljon paremman näköisenä.


    • Vatri.

      Happokuorinnat vanhentavat ihoa ennenaikaisesti ja vaikutus on kuulemma todella selkeä. Mm osa ihotautilääkäreistä on lopettanut happokuorintojen teon tuon vuoksi..

      • xstdg

        Mikä tutkimus, olisiko viitettä?


    • Keke.

      Hei..mikä on osoite tuonne chemica peel shop:iin? En löydä googlella ku skin peel shopin..

    • apuapyyyhetään
      • hopesouu

        Tilasin tuolta sivulta tuon tca-kuorinnan 15%. Paras oli teksti: "Suositellaan vain kokeneille käyttäjille. ", Mikä tarkoittaa että tuolla voisi ehkä OIKEASTI saada jotain aikaankin :D


    • sssssifyu

      Katsoin tota Lääkärit ohjelmaa yks päivä, ja siinä oli sellanen vinkki aknen hoitoon et tekee aspiriinista(joka sisältä kans tota salisyylihappoa) ja jostain, en muista mikä, joku öljy ehkä,niin tekee semmosen tahnan ja laittaa naamalle. Et toi aspiriini ois se parantava osa sen hapon takia. Kannattaa kokeilla,halpa kotikonsti. Voi sitä vaikka veteenki sekottaa pari aspiriinia ja naamaan vaikka yöksi. :)

    • LAAKARIKSIOPISKELEVA

      JÄTTÄKÄÄ NÄMÄ KUORINNAT AMMATTILAISTEN TEHTÄVÄKSI! OMA SISKO PILASI IHONSA 20% SALISYYLIHAPOLLA EIKÄ SE OLE VIELÄKÄÄN PARANTANUT HUOLIMATTA SIITÄ VAIKKA HÄNELLE MÄÄRÄTTIIN PALJON ERILAISIA PARANTAVIA VOITEITAKIN! JOKU TUOSSA YLEMPÄNÄ PUHUI TCA KUORINNASTA... SE ON VIELÄ VANHEMPI HABBO KUIN SALISYYLIHAPPO! MUISTAKAA, ETTÄ VOITTE PILATA IHONNE NOILLA HAPOILLA LOPULLISESTI! JA VOIN SANOA ETTEI NÄMÄ KOKEMUKSENI RAJOITU PELKÄSTÄÄN SISKOONI.

      • hgsh

        Tiedetään kyllä riskit! Kun on vuosia kärsinyt arvista niin sitä ottaa radikaaleimmatkin konstit käyttöön..........


    • roan syönyt

      miten tuo voi muka auttaa kun akne tulee sisältä päin?? Mitä järkeä raiskata se iho kaiken maailman aineilla kun ei ne tehoa kuin siihen ylimpään ihokerrokseen? Itsellä ei ainakaan muu ole toiminut kuin vhh-ruokavalio ja sitähän joutuu jatkaa niin kauan kunnes on taipumusta akneen..

      • hgsg

        Itse käytän arpien parantamiseen, en akneen. Akne on parantunut hyvin kun olen käyttänyt oikeanlaisia voiteita, enkä rasvannut tai pessyt liikaa ihoa.


    • V****ttaa

      Kaverini oli tilannut jenkeistä 20% salisyylihappoa. Kokeilin sitä kasvojen iholle pumpulitopsilla ja happo kirveli naamaa.

      Tilasin tuolta Chemica peel shopista astetta tujumpaa, 30%:sta. Kuin vettä. Ainetta voi vaikka kaataa iholle ja jättää siihen niin ei vaikutusta.

      Kaverini sanoi samaa kun luin täält netistäkin että älkää ostako mitään muuta kuin missä on sinettikorkki. Ja nyt ymmärsin miksi.

      On helppo tilata ainetta ja parantaa katetta kaatamalla puolet toiseen purkkiin, toiselle myytäväksi tai itse käytettäväksi ja loput vettä.

      Olen täysin varma että tätä on lantrattu.

      Purkki on todella pieni, tulitikkuaskista vähän isompi. Jos maksat siitä 39 euroa ja puolet lantrataan veteen, on hapon millihinta AIKA KOVA!

      ÄLKÄÄ TILATKO VÄLITTÄJILTÄ VAAN SUORAA TUOTETTA MYYVÄSTÄ LIIKKEESTÄ. TAI MIKÄLI VÄLITTÄJÄN KAUTTA, VAATIKAA TUOTETTA JOSSA ON TEHTAALLA ASENNETTU SINETTIKORKKI!

      • hankielämä

        Meneppä muualle vittuilemaan provo!


    • UunoK.

      Mitä niillä ylimenevillä aineilla tekisi..meinaan kuka niitä ostaisi'?

      • HarriPetteri.

        Kosmetologiliikkeet korottavat mielellään katteitaan, tilaamalla kuorintahapot jostain muualta kun tehtaalta, jos halvemmalla saavat. Jos esim happoja välittävä tilaa esim desin happoa. Jakaa sen kahtia ja lantraa molemmista desin. Sen jälkeen myy toisen tilaajalle 40 eurolla ja toisen kosmetologiliikkeelle vaikka 30 eurolla tms hieman tehdasta halvemmalla.

        Tulos, desin haposta 70 euroa. Aika kovakatteista hommaa joo!


    • fairie
    • Pärstä

      Itse olen vasta 18 vuotias, nuori nainen. Olen kärsinyt finneistä ja nyt arvista jo jonkun 5 vuotta. Minulla on ollut lievä akne ja kun finnit alkoivat häipymään..jäi helv**** arvet. Söin jonkin aikaa 14 vuotiaana jotain ihotautilääkärin määräämiä tabletteja, ei kyllä minulle ainakaa hirveesti auttaneet. Vasta tän vuoden puolella tajusin että ehkä e-pillereistä voisi todella olla jotain apua. Minullahan siis on vielä vähän finnejä. Kasvoihin tulee sillointällöin vieläkin, selässä, ja rintakehässä on myös ollut ennen. Syön e-pillereitä, ja olen huomannut ihossa muutoksia..se näyttää ja tuntua puhtaammalta, ei siis ollut niin rasvainen kuin normaalisti olisi, ja finniä ei pukkaa enää niin paljoon.

      Yksi huoli vähemmän, jäljelle jäävät vain ARVET. Niihin tosiaankaan ei teho mikää pilleri,tabletti tai voide! Olin jo jonkun aikaa yrittänyt elää normaalisti arpisen naamani( kehoni ) kanssa, kunnes oikeasti alkoi ärsyttämään ihan kunnolla. Halusin tehdä tälle asialle jotain, oikeasti. Katselin netistä vaikka minkälaisia juttuja, hoitoja, jopa laaserhoitoja yms. Kalliita. Alunperin kiinnostuin salisyylihaposta lukiessani huvikseen Johanna Tukiaisen blogia :DD. " Salisyylihappohoidon ansiosta kaikki arvet katosivat kasvoistani, seuraavaksi kaikki muut kauneushoitoni jatkuvat! "
      Päätin sitten etsiä lisätietoa salisyylihaposta netistä. Läysin tämän kyseisen nettikaupan kuin sinäkin (chemical peel shop). Tilasin näin aluksi 10% salisyylihappoa,ja mikrokuorinta purkin. sain tuotteeni noin 3 viikon päästä. Tuotteet olivat loppuneet varastosta, ja siksi toimituksessakin kesti. Sain kaupanpäälle vielä maitohappokuorinta happoa!:) Olen käyttänyt happoja noin 4 kk ajan. Käytin aluksi noin n. 1 kerran kahdessa viikosa. Nyt olen alkanut käyttää kerran viikossa! Olen todellakin huomannut muutosta ihoni arpiin. Ovat vaalentuneet ja käytettyäni sillointällöin mikrohionta ainetta, on ihostani tullut vieläkin tasaisempi. Suosisttelen todellakin kysisien tuotteiden käyttöä. Itse olen aika kärsimätön, ja tämähän prosessi vaatii paljon aikaa että pääsee hyviin tuloksiin( ainakin minun kohdallani ).

      Olisipa kesällä jo hyvä kuntoinen iho..voisin huoletta, itsevarmana käyttää bikiinejä..eikä kukaan tuijottelisi arpista rintakehääni ja selkääni. Parasta olisi ettei tarvitsisi laittaa ihomeikkiä.
      (:

    • md.md

      Helppoa se täällä anonyyminä mainostaa nuorille ymmärtämättömille
      ihmisille syövyttäviä happoja...
      Kuka ottaa vastuun jonkun vuoden päästä soluvaurion vuoksi alkuunlähteneestä kasvojen ihosyövästä?
      Siis tämä chemicalpeelshopin omistajako on korvausvelvollinen?
      Korvausvelvollisuus saattaa olla satoja tuhansia euroja elinkustannusindexiin
      sidottuna.
      Ja kenellekään ei hyötyä näistä hapoista ole ihonhoitomielessä tai arpien poistossa,ainoa kuka hyötyy on myrkkyjen myyjät niin surullista kun se on.

    • md.md

      Eikä taida vastuunkantajaa helpolla löytyä näiden happojen aiheuttamista vaurioista, Maahantuojaksi mainitaan sivuilla Diplomikosmetologi Kristiina Björn
      Mutta tällaista henkilöä ei kosmetologiliitosta ei löydy...
      Eikä muualtakaan henkilörekistereistä...
      Eli valehenkilöllisyydelläkö sitä myydään happoja suomessa?
      Mitäs verottaja siihen sanoo?
      entäs lääketarkastusvirasto?
      Ainoa yhteystieto suomessa on...Hotmailiosoite:[email protected]

      Tosi luotettavan firman tuntuinen...NOT

    • aikoo ostaa

      saisko sen kaupan linkin viel? :)

    • jipponen1

      larachem.com on luotettava kauppa

    • tasanne

      Jos joku tätä ketjua vielä lukee, niin itsellä akneen on auttanut gluteenittoman ruokavalion ja juuston maidon poisjättämisen lisäksi ihonhoitorutiini. Meikit pois meikinpoistoliinalla (joka ei sisällä mitään tujuja aineita), kasvojenpesu itsetehdyllä öljyseoksella (risiini jojoba extraneitsyt), minkä jälkeen pyyhkeellä öljyt pois iholta ja kasvoharjaan Eila Hellgrenin puhdistusainetta. Kasvoharja puhdistaa hyvin, öljyjä ei saa jäädä iholle tukkimaan. Yöksi ei mitään mömmöjä iholle, en muutenkaan kyllä käytä kasvorasvoja. Iho kosteuttaa itse itseään.

      Kerta viikkoon savinaamio (kaoliinisavi tai vihreä savi), salisyylihappoa on myös hyvä käyttää. Huolehdi vitamiininsaanti ja vedenjuonti, jos vatsa ei toimi, se näkyy iholla välittömästi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      578
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. 42
      496
    Aihe