Joko Jutta se seuraava rahankuljetusrekka

kreikkaan on lastattu sileillä 500 euron seteleillä, mitä köyhältä kansalta yliverottamisella keräilet?

"Maksuhäiriömerkintä hoitamattomasta vuokrasta on yleensä merkki vakavista talousongelmista. Vuokrariski vaihtelee suuresti eri puolilla maata.

Vuokralla asuvista suomalaisista runsaalla neljällä prosentilla eli 50 000 henkilöllä on voimassa oleva maksuhäiriömerkintä maksamatta jääneestä vuokrasta. Vuodesta 2010 määrä on kasvanut peräti 16 prosentilla. Maksamattomia vuokria on yhteensä noin 139 miljoonan euron arvosta.

– Jatkuvasti kymmenettuhannet suomalaiset joutuvat etsimään uutta kotia vakavien talousvaikeuksien keskellä. Erityisen huolestuttava ilmiö on se, että kolmannes vuokriin liittyvistä maksuhäiriömerkinnöistä tulee alle 30-vuotiaille, liiketoimintajohtaja Heikki Koivula Suomen Asiakastieto Oy:stä sanoo.

Asiakastiedon tutkimuksen mukaan vuokrariski vaihtelee suuresti postinumeroalueittain. Kemin Pikku Berliini-Hepolassa joka kuudennella vuokralaisella on luottotiedoissaan maksuhäiriömerkintä hoitamattomasta vuokrasta. Lähes yhtä suurella osalla vuokralaisista häiriöitä on Kiimingin Jäälissä ja Loimaan Mellilässä. Sen sijaan teekkarikeskuksena tunnetussa Otaniemessä vuokran laiminlyönnistä kertovia merkintöjä on vain 0,3 prosentilla yhteensä 2 800 vuokra-asujasta

Jätä nyt vähän meillekin. Talvi on tulossa, niin voisin teipata mopoauton keulaan muutaman viimasuojaksi, etten rouvan kanssa palelisi.
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


De Mari Be Mari kirjoitti:

kreikkaan on lastattu sileillä 500 euron seteleillä, mitä köyhältä kansalta yliverottamisella keräilet?

"Maksuhäiriömerkintä hoitamattomasta vuokrasta on yleensä merkki vakavista talousongelmista. Vuokrariski vaihtelee suuresti eri puolilla maata.

Vuokralla asuvista suomalaisista runsaalla neljällä prosentilla eli 50 000 henkilöllä on voimassa oleva maksuhäiriömerkintä maksamatta jääneestä vuokrasta. Vuodesta 2010 määrä on kasvanut peräti 16 prosentilla. Maksamattomia vuokria on yhteensä noin 139 miljoonan euron arvosta.

– Jatkuvasti kymmenettuhannet suomalaiset joutuvat etsimään uutta kotia vakavien talousvaikeuksien keskellä. Erityisen huolestuttava ilmiö on se, että kolmannes vuokriin liittyvistä maksuhäiriömerkinnöistä tulee alle 30-vuotiaille, liiketoimintajohtaja Heikki Koivula Suomen Asiakastieto Oy:stä sanoo.

Asiakastiedon tutkimuksen mukaan vuokrariski vaihtelee suuresti postinumeroalueittain. Kemin Pikku Berliini-Hepolassa joka kuudennella vuokralaisella on luottotiedoissaan maksuhäiriömerkintä hoitamattomasta vuokrasta. Lähes yhtä suurella osalla vuokralaisista häiriöitä on Kiimingin Jäälissä ja Loimaan Mellilässä. Sen sijaan teekkarikeskuksena tunnetussa Otaniemessä vuokran laiminlyönnistä kertovia merkintöjä on vain 0,3 prosentilla yhteensä 2 800 vuokra-asujasta

Jätä nyt vähän meillekin. Talvi on tulossa, niin voisin teipata mopoauton keulaan muutaman viimasuojaksi, etten rouvan kanssa palelisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu