Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Aina halunnut tehdä

Joistakin tämä varmaan tuntuu oksttavalta tai saan kommentteja etten ole normaali mutta suurin fantasiani seksin suhteen on ollut jo useamman vuoden ajan se että minut sidotaan ja minut otetaan rajusti. Siis en tarjoita mitään kovia otteita vaan sitä alistumisen tunnetta. Tietysti kumppanin pitää olla luotettava etten minäkään alistu kenen tahansa sidottavaksi ja pitää olla 100 % varma että kumppani lopettaa leikin jos itseltä alkaa silät tuntua. Myös entisen jätkäkaverini kanssa joka oli myös kiinnostunut leikeistä harrastimme kesympää toimintaa käsirautojen kanssa mutta nykyisin kiinnostukseni on tullut vanhempiin miehiin. En tietysti tarkoita mitään 80 vuotiasta kun itsekkin olen vasta 35 vuotias mutta jokin siinä vanhemmassa miehessä on sellaista mikä saa pikkarini kostumaan kun kuvittelen hänet kimpussani. Noh kuitenkin ois kiva joskus löytää selleinen mies joka olisi vanhempi minusta ja joka olisi valmis vähäsen leikkimään kanssani.
Noh nyt kaikki alkaa tietysti kirjoitella kaikkea törkeyksiä ja kommentteja tulvii niin hyviä kuin huonojakin mutta siksi varmaan tämän tänne kirjoitin kun halusin tämän nyt saada johonkin kirjoitettua ja jos joltakin sais kokemuksia tai jotakin.
221658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Hei

Eihän tuossa mitään erikoista ole tai outoa. Samanlainen olen minäkin että kostun kun ajettelen vanhempaa miestä. Itse olen 42 vuotias ja minulla on ollut jopa 70 vuotias mies joka oli kanssa sellainen joka kiihottuu sitomisista ja osaakin hyvin sen tehdä.

Äänestä

Siinähän se juuri onkin sen toisen sellaisen löytäminen jolle uskaltaa antaa kontrollin. Onhan sitä meitä jokaiseen junaan menijöitä mutta tällä paikkakunnalla jossa minä asun en tiedä tai en ainakaan usko että täällä on muita jotka sitomisesta ja tollasesta tykkää. On kuitenkin totta etten minäkään tiedä mitä suljettujen ovien takana makuuhuoneessa tapahtuu että saattaahan sitä jostakin löytyä täältäkin sellainen joka sitomisesta tykkää mutta en usko että ympärilläni olevat ihmiset hyväksyisivät asiaa että rupeaisin jonkun vanhemman "seksiorjaksi" tai että minua katsottaisiin enää kunnioittavasti tai normaalisti jos käsikynkkää tuolla ulkomaailmassa huomattavasti vanhemman miehen kanssa liikkuisin. Onhan se totta että tavallinen seksi ei enää minua kiihota samallalailla kun tuo vanhemman miehen käsittelyssä oleminen ja suurinta nautintoa saan ajatellessani olevani sidottuna johonkin ja joku käyttää "hellästi" minua hyväksi. Tietysti kun en ole päässyt kokeilemaan asiaa kenenkään vanhemman kanssa niin uteliaisuuteni nousee aika korkealle tämän kokeilun suhteen. Tavalliset seksitarinat normaalista seksistäkään eivät kiihota minua. En ole kuitenkaan selleinen joka saa nautintoa oikeasta raiskauksesta mutta itseni voisin leikkimieliseen raiskaukseen suostua. Toivonkin löytäväni samanhenkisen vanhemman miehen joka voisi toimia opettajana tälläisessä fantasiassa.

Äänestä
  • Onhan se varmasti vaikeaa pienellä paikkakunnalla... Ja ehkä vähän isommallakin... :P Ja vaikein juttu on se, että löytää sellaisen, johon voi luottaa! Kiinnostaisi kokeilla noita juttuja, mutta kenen kanssa... Valitettavasti olen sinua 7 vuotta nuorempi! :P

    Äänestä

  • Olen löytänyt haluilleni miehen, tosin on 59v ja itte olen 23v. Sen kanssa nautin kun saan mennä kun haluttaa jotain kinkkiä. Välillä rajusti tai nautiskkellen. En kertomunt kavereille mun salaisistä haluista, se vaan kielletyn hyvälle kun saa kunnolla.

    Äänestä

Joo kyllä tänne maailmaan mahtuu noita paskanjauhajia kuten tuo VOI SUA RAASUA kirjoittaja. Saakeli et pistää vihaks tollenen kommenttien heittäjät. Teille paskanjauhajille pitäs olla omat sivut jossa voisitte kilpaa tota toisten kirjoituksen haukkumista harrastaa. Se että joku jotakin tänne kirjoittaa ei tarvitse että heti teidänlainen ihminen pitää tulla tänne moralisoimaan mitä toiset kirjoittaa. JOKAINEN SAA TÄNNE KIRJOITTAA MITÄ HALUAA ETTEI HETI JOKU TULE SITÄ VALITTAMAAN.

Äänestä

Tuo "kutsuni" tyyppi pitäis (sanonko mitä tehdä). Aina kun tuo postaa noita osoitteita, ilmoittakaa siitä ylläpidolle viestin alaosan "ilmoita asiaton viesti" kautta. Ylläpito poistaa kys. viestin koska siinä jaellaan henkilöiden sähköpostiosoitteita ja se on rikos.

Äänestä

Miksi tämä on mennyt sellaiseksi että jos haluaa kirjoittaa tänne jotakin niin noita toisten mollaajia ja sähköposti osoitteen jakajia aina ilmaantuu haukkumaan ja sotkemaan toisten kirjoituksia. Siinä ÄRSYYNTYNYT olet oikeassa että toisten sähköpostin jakaminen on rikos ja itsekkin olen saanut tuohon omaani tyhmien ihmisten kirjoituksia. Joillakin vaan ei ole mitään tekemistä kun toisten kirjoitusten mollaaminen. Minäkin järkevää keskustelua aiheestani halusin mutta eipä näytä näillä sivuilla sitä saavan aikaan.

Äänestä
  • eikö olisi kiihottavaa nuoremman miehen kanssa sidontaa harrastaa?

    Äänestä

Ninetee

En sano, että joillekkin nuoremman miehen sitomana voisikin olla kivaa ja tyydyttävää mutta valitettavasti minun pikkarini kostuvat kun kyseessä on vanhempi mies. Minun seksifantasiaani on monen vuoden ajan kuulunut vanhempi mies ja tyydytystä saan juuri siitä. En tietenkään ole koskaan kokeillut nuorempaa miestä ja eihän sitä ikinä tiedä mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan mutta tällähetkellä etsiskelenkin vanhempaa miestä. En nyt tarjoitaa mitään 99 vuotiasta rollella kulkevaa miestä joka vetää perässään happipulloa vaan sanotaanko tuollainen 75 vuotta on sellainen ikä etten varmaan sen vanhempaa halua. Toivonkin että mies olisi ainakin sen 10 vuotta vanhempi. En tiedä onko siinä se että kuvittelen vanhempien miesten olevan irstaampia vai mikä siinä on mutta haaveissani minua käyttää hyväksi vanhempi mies.

Äänestä
  • ei kai se ikä,vanhemmmilla papoilla vaan myös halu antaa nautintoa myös toiselle.. T.m49

    Äänestä

Mutta on siinä jotakin muutakin noissa vanhemmissä miehissä kun tuo nautinnon antaminen. En osaa oikeen sanoa et mikä niissä on mutta se on kiihottavaa kun mies on huomattavasti vanhempi.

Äänestä
  • ehkä tietoisuus siitä et vanhempi pappa tietää paremmin kivun ja nautinnon pisteet,malttaa nautiskella,kiusata härnäten..

    Äänestä

Varmaan sekin on osa syy. Mutta kyllä se ikäkin siihen vaikutta. Itsestä tuntuu tuhmemmalta kun mies on vanhempi. En osaa vaan sanoa et miksi kiihottaa toi vanhempi mies että enemmän nautin vanhemman kanssa olemisesta kun esim oman ikäiseni kanssa. Kummassakin tapauksessa seksi on ihan hyvää mutta se että mies on vanhempi lisää kiihotusta.

Äänestä
  • ehkä se tunne ettet tiedä mitä tapahtuu..,silmäsi hupun peitossa,,,kuulet äänet..tunnet kosketukset kehollasi,olet koko ajan odottana et mitä seuraavaksi,..

    Äänestä

Meikäläinen kyllä tietää mitä tarvitset. Muttakun on tuo vakivaimo. Ihana olento. Ei tarvitse muuta seikkailua. Siinä on potentiaalia kaikkeen. Aivan uskomaton pakkaus.

Meikäläinen on varonut turhia sanoja. Kuten rakastan jne. Mutta kun se halusi talon niin tein sille talon. Ostin itselleni auton jokunen vuosi sitten. No tuo olento käväisi sillä naapurikylässä ja sanoi jotta kiva ajaa. Omi sen auton itsellensä! So what.

Eli se sitten omi sen auton itsellensä. Vaan kun se kävi jossain ammattiyhdistyksen kursseilla, sai sieltä makkaratikun. Teleskooppimallin! Meikäläinen kosti. Omin siltä sen makkatatikun!

Näin menee tosimään jutut.

Äänestä

Noh onhan se niin että jokainen itse tietää parhaiten sen mistä pitää ja mistä ei. Minäkin kun olen sinkku nainen niin miksi en saisi kokeilla niitä asioita josta tiedän tykkääväni ja mitä haluan kokeilla. Se että on pitkään haaveillut tuosta vanhemmasta miehestä, niin miksi sitä nyt sitten ei voisi kokeilla ja jos sitten tuntuu että se ei olekaan minun juttu tai se ei tunnu samalta kun on fantasioinut niin ainahan voi muuttaa asiaa. En minä mitään vakituista miestä etsi, että nämä minun parisuhteet ovat täyttäneet melkeen minun elämäni ja on aika minun elää omaa elämääni sinkkuna ja nauttia elämästä. Harmi vaan kun aika harvassa on niitä miehiä jotka oikeasti haluavat köyttää naisen ja vielä sellaisia jotka olisivat sinkkuja. Varattua miestä en ota sen takia koska en halua satuttaa ketään tai olla kenenkään syrjähyppy. Harmi vaan että juuri ne jotka ovat parisuhteessa haluaisivat kokeilla juuri sitomista nuoremman naisen kanssa.

Äänestä
  • ootko mistäpäin..turussa ainakin sm porukka kokoontuu muutaman kerran vuodessa,klubin kaikki välineet silloin käytössä..porukan ikähaitari 21-70,molempia sukupuolia,on meitä muitakin kun pitää samoista asioista kun sinäkin..

    Äänestä

Noh en nyt rupea tähän kirjoittamaan et mistäpäin olen. Sanotaanko että on tästä turkuun aika matka. Onhan se niin että täälläkinpäin missä minä asun niin voisi olla tuollaisia kokoontumisia mutta en ole yhteenkään törmännyt. On kuintenkin sellainen osa-alue elämässä tuo seksi ettei kaikki ole niin puheliaita ja suvaitsevaisia erilaisen seksin suhteen kun minä. Tiedän omasta suvustani sen että jos tulisin "ulos" tuosta seksuaalisesta mieltymyksestäni niin voisivat sukulaiset katsoa nenän vartta pitkin asiaa. On kuitenkin mummot ja ukitkin niin vanhoja ja ja vanhempani kumpikin ovat normaalin seksin kannalla että en uskaltaisi kertoa heille tästä mieltymyksestä. Kavereitten kanssa joskus "vitsailtu' seksistä ja olen vaivihkaa vetänyt että olisihan se kiva olla joskus sidottuna ja vielä vanhemman miehen niin on tullut sellaista kommenttia että on pitänyt vitsiksi vetää puheet.

Äänestä
  • joskus täytyy vaan uskaltaa,keinutuolis kai mieluummin muistelee kun manaa et ois pitäny aikonaan vaan..pidän peukkuja pystys et kans löydät masterisi..

    Äänestä

Joo kiitos... Toivottavasti löytyykin sellainen joskus ja jos ei löydy niin pitää sitten kouluttaa joku sellaiseksi :)

Äänestä
  • Tuossa oli oikeaa asennetta. Suuri osa miehistä nauttii ja, jos ei vielä ole siihen oppinut, niin kyllä oppii nauttimaan naisestaan, joka nauttii alistumisesta. Kunnon alistumiseen vaaditaan luottamusta. Sellainen syntyy, vasta kun tuntee kunnolla hallitsevan miehen.

    Monelle vanhemmalle miehelle kaltaisesi nainen on varmasti juuri sellainen, jota tämä haluaa. Kyllä meitä naisesta hallitsevia, vielä viriilejä sinua yli kymmenen vuotta vanhempia löytyy, kun vain haet ja tapaat ihmisiä. Eivät kaikki ole juuri nyt parisuhteessa. On eronneita ja leskiksikin jääneitä. Vaikka miehet, jotka arvostavat naista, mutta nauttivat näiden hallinnasta seksissä, hankkivat tavallisesti melko nopeasti uuden naisen, jos vanha suhde kariutuu, on heitä myös aina vapaina. Tanssiravintoloissa tai muissa paikoissa, joissa tapaa ihmisiä heihin kyllä osuu.

    Toinen asia on, että sinun kannattaa rohkaista mielesi ja käydä ainakin katsomassa joko paikkakunnallasi samanhenkisten "bileissä" tai sitten teet pikku viikonloppureissun jollekin toiselle paikkakunnalle juhliin.. Tulet yllättymään positiivisesti. Ikähaitari on paljon laajempi kuin oletatkaan ja suhtautuminen kanssajuhlijoihin on erittäin hyväksyvä. Jokainen on siellä täysin anonyyminä, eikä tarvitse pelätä mitään kaapista tuloa tai seksuaalisuutensa yleistä julistamista ryhmään kuulumattomille.

    Ota elämääsi sarvista kiinni ja nauti seksuaalisesta ominaislaadustasi, niin löydät miehen, jolle olet juuri sellainen nainen, jota hän kaipaa ja täyttää sinun haaveesi.

    Äänestä

Olisi kiva lukea vaikka fantasioita toisita niin miehiltä kun naisilta että miten joku haluaa olla sidottu tai sitä että mitenkä on sitonut jonkun. Jos löytyy sellainen joka haluaa julkistaa kokemuksensa niin innolla voin lukea niitäkin :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


orjaksiko :) kirjoitti:

Joistakin tämä varmaan tuntuu oksttavalta tai saan kommentteja etten ole normaali mutta suurin fantasiani seksin suhteen on ollut jo useamman vuoden ajan se että minut sidotaan ja minut otetaan rajusti. Siis en tarjoita mitään kovia otteita vaan sitä alistumisen tunnetta. Tietysti kumppanin pitää olla luotettava etten minäkään alistu kenen tahansa sidottavaksi ja pitää olla 100 % varma että kumppani lopettaa leikin jos itseltä alkaa silät tuntua. Myös entisen jätkäkaverini kanssa joka oli myös kiinnostunut leikeistä harrastimme kesympää toimintaa käsirautojen kanssa mutta nykyisin kiinnostukseni on tullut vanhempiin miehiin. En tietysti tarkoita mitään 80 vuotiasta kun itsekkin olen vasta 35 vuotias mutta jokin siinä vanhemmassa miehessä on sellaista mikä saa pikkarini kostumaan kun kuvittelen hänet kimpussani. Noh kuitenkin ois kiva joskus löytää selleinen mies joka olisi vanhempi minusta ja joka olisi valmis vähäsen leikkimään kanssani.
Noh nyt kaikki alkaa tietysti kirjoitella kaikkea törkeyksiä ja kommentteja tulvii niin hyviä kuin huonojakin mutta siksi varmaan tämän tänne kirjoitin kun halusin tämän nyt saada johonkin kirjoitettua ja jos joltakin sais kokemuksia tai jotakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu