MISTÄ ALKOI?

Ensimmäinen paniikkikausi alkoi -85 ja loppui -88 kun vähensin kofeiinin käytön minimiin. Toinen kausi alkoi 4½ vuotta kahvin juonnin aloittamisen jälkeen 2000 kesällä, ja loppui kofeiinin käytön täydellisen lopettamisen jälkeen melko nopeasti 2008.

Mitkään elämätilanteisiin liittyvät erittäin kovatkaan kolaukset tai muut muutokset eivät vaikuttaneet paniikkiin millään tavalla.

Jatkuvista rahahuolista taisi itsellä alkaa. Inhottaa eniten tässä se että vaikka tota rahaa nyt onkin, niin silti tuo paniikki nostaa aina välillä rumaa päätään.

Minulla on koulukiusaamista ala-asteella henkisesti/fyysisesti opettajan toimesta, josta olen menettänyt itseluottamuksen kokonaan. Pelkään töissä tekeväni virheitä ja olen saanut myös eräässä työpaikassa työnjohtajalta henkistä kiusaamista ja haukkumista, jonka jälkeen romahdin täysin ja jouduin hoitoon 3kk ja menetin työpaikkani laittomalla irtisanomisellla, josta tapeltiin liittoa myöten.
Nyt minulla on lääkitys xanor 1mg 2x päivässä ja diapam 20mg tarvittaessa ja masennus lääkitys venlafaxsin 225mg aamuisin ja yöksi ketopinor 300mg.

Minulla alkoi työstressin ja uupumuksen seurauksena.Huono ruokavalio,liikaa valvomista ja kauheat suorituspaineet.Aina oli kiire.Lähiomaisen kuolema oli piste i:n päälle.Parisuhde rakoili myös.
Nyt on parempi kausi mutta en osaa edelleenkään huolehtia itsestäni tarpeeksi.Se on tärkeätä!!
Lopetin myös kahvin juonnin.uskon sen auttaneen siksi että kofeiini nostaa stressihormonin eli kortisolin tuotantoa ja jos keho on valmiiksi hälytystilassa niin kahvi saattoi jopa edesauttaa paniikkikohtauksen syntyä.
Akupunktiosta oli selkeästi hyötyä.

Isän kuolema laukaisi paniikkihäiriön noin puolen vuoden viiveellä tapahtuneesta, aiemminkin ollut sosiaalisten tilanteiden pelkoa muttei paniikkikohtauksia kuitenkaan. Ikää 35 vuotta ja en uskonut ennen kuin kaikki mahdolliset kokeet oli tehty.. hassua, ja nyt on vaiva taas ihan päivän selvä.

Itseäni auttaa kohtauksen tullessa kun tiedän etten kuole vaikka siltä tuntuukin, olen oppinut "sietämään" sitä sietämätöntä kauhua :D

Mulla alkoi huonon parisuhteen takia, jossa oli henkistä ja myös ajoittain fyysistä väkivaltaa. Kahdeksan vuotta kestänyttä piinaa ylä -ja alamäin. Eron jälkeen kroppa petti stressin lauetessa ja nyt yli kaks vuotta pätoivosesti räpiköinyt eteenpän.

Kaikki alkoi koulukiusaamisesta yläasteella. Hyvä ystäväni kuoli jäätyään auton alle. Sukulainen joutui pahoinpitelynkohteeksi ja oli onni että selvisi. Pari ihmistä tiiän, jotka istuu linnassa murhasta. Toinen heistä oli lapsena kaverini. Eli kaikenlaiset tuollaiset sit saa mut tietyllä tapaa varovaisemmaksi.... Noista tapahtumista on jo vuosia, mutta edelleen kummittelevat elämässäni. Todella pahoja paniikkikohtauksia en oo nykyään saanut, mutta rajoittaa kyllä elämääni hetkittäin.

Kyllä tuo ihmismieli on aika erikoinen asia! sitä ei terveenä tajua,miten tietyt asiat voi järkyttää ja tulla vuodenkin päästä paniikki oireina. Oli aivan kauheita tuntemuksia alkuun kun oireet ilmeni. kun en tosiaan pitänyt itseäni mitenkään heikkona tms jos noin voi ilmaista asian!
Mutta nyt mennää joku kk lääkityksellä ja parempaan suuntaan. älkää oikeesti jääkö ihmiset yksin tuon viheliään asian kanssa.

Mä en pystyny opiskelemaan vuosiin, ku jäi nii pahat traumat kouluajoista. No viimeksi kerroin avoimesti kärsiväni paniikkihäiriöstä ja opettaja ymmärsi tämän. Pari kertaa tuli lähdettyy kesken tunnin luokasta vessaan itkemään, kun nuo vaikeat asiat tulivat mieleen. Enempi kai itkin siitä helpotuksen tunteesta, että enää minua ei kiusattu ja meillä oli tosi kiva luokka.

Kannattaa oikeesti hakee apua tuohon paniikkioireiluun. Ite en lääkkeisiin koske, mut erään terapiaryhmän oon löytäny ja toivottavasti saisin ihan omanki kallonkutistajan jolle vois kertoo noista traumoista.

Itsellä tuo paniikki ym kesti noin 6-7kk vasta nyt on alkanut olo olemaan normaali ja tosiaan ilman lääkkeitä. En tiedä mikä osa liikunnalla tossa on. käyn iltaisin kävelyllä n:30min ja yritän vähän katsoa mitä syön.

Diapam auttoi ja auttaa tarvittaessa. niitä pidän mukana kuitenkin kokoajan vielä.

Moro,

Itsellä tuli paniikkihäiriö kun kärsin sydänlihastulehduksen, josta tunne sydänkohtauksesta josta olin 100% että kohta lähetään. Tätä jatkui pari vkoa eivätkä 5-8h reissut päivystykseen auttaneet -> voimat loppui henkisesti -> paniikkihäiriö.

Sydän kyllä parani, mutta paniikkihäiriö ei. Lääkeitä tuli vedettyä mutta niistä oli kyllä enemmän haittaa kuin hyötyä. Niinkuin monessa ketjussa on jo todettu, ne on vain "laastaria" pohjimmaisen syyn päälle, eivätkä poista raiteiltaan mennyttä ajatusmaailmaa. Kognitiivinen terapia pelasti minut, selvisin ~6kkden terapialla täysin pohjalta normaaliksi ja elämä pelastui!

En tiedä mutta tossa kun oli vaikeaa niin itse sekoitin paniikin ja ahdistuksen,tai lähinnä en osannut erottaa että olin "eroahdistunut" ja sen mukana välillä panikoin.

Kyllä ero ottaa koville oli se ns:miten helppo vaan jos vuosia kestävä suhde päättyy ja toista ei ole siinä jokapäiväisessä elämässä ja kodissa.

Huomenta!
Minulla oli ensimmäisiä oireita jo peruskouluaikana, jännitystä kokeissa niin että itku tuli jne. Varsinaisesti paniikki kuitenkin muutti elämääni ammattikoulussa, kävin naapuripaikkakunnalla koulussa ja ehkä se oli vaan se iso muutos elämässä joka laukaisi oireet, en pystynyt menemään bussilla enää kouluun, kävin ensimmäisen vuoden kahteen kertaan tämän takia. Silloin aloitettiin lääkitys...

Muutama vuosi oli parempaa, valmistumisen jälkeen kuitenkin uusi paikkakunta ja työpaikka laukaisivat taas oireet, työ jäi ja vuoden päivät keräsin itseäni. Pääsin kuitenkin rotkosta taas normaaliin elämään, sain mieleiseni työn ja onnistuin jopa vaihtamaan työpaikkaakin. Seuraavan kerran paniikki nosti päätään kun tulin raskaaksi. Pelkäsin hidastuvani töissä niin että kuormitan muita työntekijöitä tai sitten toisaalta vaarantavani lapseni kovalla fyysisellä työllä. Olin suurimman osan raskausajasta sairaslomalla. Hoitovapaan jälkeen menin takaisin töihin ilman ongelmia.

Tyttäreni on nyt hieman yli 2vuotias, päiväni ovat olleet ihania, koirat aamulla ulos, töihin, tyttö hoidosta ja sitten normaalit iltarutiinit. Reilu viikko sitten paniikki ja ahdistus kuitenkin palasivat elämääni, vaikka tuntui että kaikki on hyvin niin silti tilanne on nyt se että nukkumisesta ei tule mitään, herään pitkin yötä paniikkiin ja aamuyöllä neljän aikaan se on jo niin vahva etten pysty enää nukkumaan vaan tärisen sängyssä. Koko aamupäivä menee itsensä kokoamiseen, illalla on muutama hyvä tunti ja sitten taas illalla alkaa ahdistus siitä kun tietää mitä yö tuo tullessaan.
Olen koittanut miettiä syitä tähän, luultavasti suunnaton väsymys ja työstressi ovat laukaisseet tämän paskan taas, vaikka kuinka olen vaan ajatellut että olen vain väsynyt ja vähän hatuttaa töissä...liian kauan kestänyt väsymys ja hatutus lienee vain kerääntynyt takaraivoon ja purkautuu nyt rankimman kautta?

Monet asiat on vaikuttaneet. Nuorella iällä läheisimpien ihmisten menettäminen mm. syövälle -> yksin jääminen ja turvaton olo. Ei ole enää ketään vanhempaa ihmistä elämässä tukena ja viisaana neuvoja antamassa :( Itsetuhoisia ajatuksia on ollut.

Pettyminen "ystävyyssuhteisiin." Pari kaveria on olleet kaksinaamaisia. Vaadin ehdotonta luottamusta ihmissuhteissa tai ne ei ole minkään arvoisia.

Järkevää miestä ei ole löytynyt vaikka tahdon tosi paljon hyvän ja tasapainoisen parisuhteen jossa ei salailla eikä petetä. Yksikin mies sanoi ettei tiedä, sortuisiko pettämään jos joku bimbo muija tulisi tyrkylle. Että näin. Seuranpitiminä olen joitakin ukkoja kattellut mutta ei niitä tosissaan voi ottaa. Niin huonoa on se laatu.

Köyhyys jonka seurauksena joutuu moniongelmaisten kanssa samoille seuduille asumaan. Itse pyrin viettämään terveellistä ja rauhallista elämää.

Kaiken kruunaa tietysti se, että olen monet kerrat joutunut silmätikuksi johtuen mm. kärkkäistä mielipiteistäni ja toisinaan tulistuvasta luonteesta. Ja se että on luonnostaan sattunut olemaan isopovinen blondi (vaikkakin taipuvainen muutenkin pullukkuuteen) ja joskus vielä naiivina erehtynyt korostamaan ulkonäköä, on tuottanut niin suuren määrän arvostelua ja ennakkoluuloja että nykyään verhoudun mielelläni säkkeihin enkä välitä yhtään miltä näytän!

Toivottavasti joku älykäs mies näkee minun ongelmien läpi kaikin puolin. Muussa tapauksessa saan viettää loppuelämäni yppöisen yksin. No, kaikkeen tottuu aikanaan. Mieluummin yksin kuin paskojen ja epäluotettavien ääliöiden kanssa!!!!!!!!

Henkinen kuormitus oli liian suuri. En halua tarkemmin mennä nihin asioihin, etten tässä nyt enempää ahdistu niiden muistelemisesta.

-Nostellaas-

Tossa taas oireita ollu kun ennen kesälomaa puristi rinnasta(vasen puoli) reilun viikon.Sitte olikin mentävä päivystykseen ja sydänfilmi yms otettiin ja siellä ei mitään poikkeavaa,Siitä vaan jäi sellainen pelko ahdistus päälle ja kovat paniikit(häiriö)
Esim nyt siltakammo! Ylitin eräänä päivänä isoa j leveää siltaa missä alla vilkas autoliikenne,siltä on n:150m pitkä ja tajusin pyörällä ajaessa sitä että nyt tuli valtava ahdistus ja pakokauhu päälle!

Se jäi kummittelemaan ja siitä tuli koa silta pelko,kammo tai fobia.

Haen terapiaa kyllä seuraavaksi.

Miten paniikki porukat täällä jakselee? itsellä tää syksy ollu aika raskasta ja tasaista ahdistusta,välillä iskee pelko ja paniikkikin..