Kaukaloväkivallasta isommat rangaistukset

Kausikortti JYP A3

Mitä tuo Eurotrophyn antama rangaistus on, tänä vuonna kahden ottelun pelikielto! Jatksota ei edes tiedä, pelaako Ben Semir-Amor enää eurokiekkoa! Tuolle rangaistukselle ihan tekijäkin nauraa! Rangaistukset tulee olla niin kovia, että pelaajat miettivät parikin kertaa ennen toisen telomista. Sama koskee myös muita yllyttäjiä! Pelikiellon pitäisi olla kaksi kertaa se jakso, minkä toinen joutuu olemaan telonnan takia poissa töistä!
Myös liigan linjaus, että hoidetaan homma kotona hiljaa eikä asia kuulu poliisille, kaukalossahan se sattui! Kyllähän asia on niin, että rikos tehtiin se sitten missä tahansa, kuuluu poliisin tutkittavaksi ja syyttäjän kuuluu asia viedä oikeuteen. Tuosta tapauksesta törkeänä pitää ehdottomasti tuomita myös vankeuteen, vaikka se tuleekin ehdollisena! Tuolaiseksi ei jääkiekkoa saa päästää. Katsomossa on kuitenkin paljon myös lapsia, joita tuollainen väkivalta ahdistaa!
Rangaiostukset teon mukaan eli aika kovia! Liigalta myös pitkä pelikielto!

18

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei noin

      ai että sellaiset rangaistusperusteet: "Pelikiellon pitäisi olla kaksi kertaa se jakso, minkä toinen joutuu olemaan telonnan takia poissa töistä!" Ai etä kun toinen lopetttaa uransa, niin taklaajankin on lopetettava. ei se noi voi mennä.osa pelaajista on niin heikkoja että kun huutaa korvaan böö, niin pyörtyy ja ovat väh viikon poissa kuten esim peltonen.
      Kyllä nämä on käsiteltävä tapauskohtaisesti, tosin siitä olen samaa mieltä että petoselle olisi kuulunut antaa epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä 10 ottelun pelikielto, tuplasti se ben amurin rangaistus, kuten totesit.

    • Juha822222222

      Niin ehkä tässä pitää hahmottaa oikein se että jääkiekko on kamppailulaji osittain ja siihen kuuluu kovat otteet kuten tappeleminen mutta tämä Ben Amorin tapaus ei ollut jääkiekkotappelua, ei ainakaan rehtiä sellaista.
      Poliisitutkintaan vietiin hmm.
      Enpä osaa oikein sanoa onko oikein.
      Normaali tappelu kasvotusten niin sitä tuskin kannattaa viedä Poliisiasiaksi.
      Tämä on ehkä erityistapaus.
      Saatan muuttaa kantani ja todeta että Poliisiasia ei olekaan niin huono.

      • nbfviuygelauiofdhjäp

        Normaali tappelu kasvotusten? Sitäkö tuo mielestäsi oli? Kaukana siitä. Katseleppa videota tapahtuneesta ja muodosta käsityksesi uudelleen.


    • kusta kypärässä

      Asiaa puhut. Aloitetaan kaukalon siivoaminen vaikka siitä, että pannaan epäkiekkoilija Jarkko Ruutu pois. Sillä on jo suuri vaikutus.

    • NössöKiekkoilija

      Katsoin ihan hetki sitten ohjelmaa jossa puhuttiin kiekkoväkivallasta. Sinuhe Egyptiläinen-Vallinheimo sanoi, että rangaistukset ei voi olla sellaisia, että asuntolainat jää maksamatta.

      Rangaistusten pitää olla juuri sellaisia, että perhe joutuu kodittomaksi ja palkka pitäisi maksaa pelatuista peleistä eikä kaudesta. Jos tyyppi saa pelikiellon niin so what? Palkka tulee silti ja asunto tulee maksettua. Ei tollein saada tappelua kitkettyä. Ne tyypit luulee, että kaukalossa ei oo minkään valtakunnan lakeja.

      • rokulia

        Niin, pelikieltohan voi olla pikemminkin palkinto. Saa olla poissa työstä, ihan luvan kanssa.


      • pulinat pois!

        loukkaantuiko peltonen, ei loukkaantunut. Asiat asioina ja pulinat pois.


      • Ole jo hiljaa!
        pulinat pois! kirjoitti:

        loukkaantuiko peltonen, ei loukkaantunut. Asiat asioina ja pulinat pois.

        Loukkaantuihan se (aivotärähdys), eikä sen takia pystynyt eilen pelaamaan.

        Puolan radion kauttako sä seuraat SM-liigaa???


      • Ole itse hiljaa,homo
        Ole jo hiljaa! kirjoitti:

        Loukkaantuihan se (aivotärähdys), eikä sen takia pystynyt eilen pelaamaan.

        Puolan radion kauttako sä seuraat SM-liigaa???

        Aivotärähdys sillä on voinut olla lapsena. kerro miten aivotärähdys tulee vartaloon taputtelusta, yksikään isku ei osunut päähän ja miehellä on vielä kypärä. Totuus tässä asiassa on se että peltonen on 100% pelle. Ei naarmun naarmua miehessä, näyttö puuttuu.
        Peltonen loukaantuu kun itse niin sanoo, just just, oikein marttyyri. Feikki koko jätkä.


      • Mene junnu nukkumaan
        Ole itse hiljaa,homo kirjoitti:

        Aivotärähdys sillä on voinut olla lapsena. kerro miten aivotärähdys tulee vartaloon taputtelusta, yksikään isku ei osunut päähän ja miehellä on vielä kypärä. Totuus tässä asiassa on se että peltonen on 100% pelle. Ei naarmun naarmua miehessä, näyttö puuttuu.
        Peltonen loukaantuu kun itse niin sanoo, just just, oikein marttyyri. Feikki koko jätkä.

        Olihan sillä mustelma leuassa niissä haastatteluissa. Ottaisit pääsi pois perseestäsi, niin näkisit jotain!

        Eikä se sunkaan aivovamma ulospäin näy (ennen kun avaat suusi).


      • mitäs pentu se-
        Mene junnu nukkumaan kirjoitti:

        Olihan sillä mustelma leuassa niissä haastatteluissa. Ottaisit pääsi pois perseestäsi, niin näkisit jotain!

        Eikä se sunkaan aivovamma ulospäin näy (ennen kun avaat suusi).

        littää, mustelma leuassa, no voi voi, tärähtikö aivo mustelmasta? Sattuu olemaan meikäläisellä 400 herzin ledi, kaikilla mahdollisislla kuvanparannuspiireillä, eipä näkynyt sellaista mustelmaa haastattelussa että kannattaisi mainita ja milläs todistat että sen teki Ben Amur.
        Diagnoosi, lievä aivotärähdys, senhän joukkueen lääkäri antaa aina, varmuuden vuoksi.

        Toinen silmiinpistävä feikki oli miehen muistamattomuus, edes vakavasta aivovammasta (saatika lievästä aivotärähdyksestä)ei välttämättä jää muistiaukkoja. jos todella on niin ettei peltonen muista tapahtumasta mitään, kuten kertoo, antaa lääkäri totaalisen urheilukiellon loppuelämäksi, koska tosiaankin kyse on aivovammasta. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, tosin tuskin antaisi haastattelujakaan siinä kunnossa, pelle mikä pelle.


      • Osta isompi tv
        mitäs pentu se- kirjoitti:

        littää, mustelma leuassa, no voi voi, tärähtikö aivo mustelmasta? Sattuu olemaan meikäläisellä 400 herzin ledi, kaikilla mahdollisislla kuvanparannuspiireillä, eipä näkynyt sellaista mustelmaa haastattelussa että kannattaisi mainita ja milläs todistat että sen teki Ben Amur.
        Diagnoosi, lievä aivotärähdys, senhän joukkueen lääkäri antaa aina, varmuuden vuoksi.

        Toinen silmiinpistävä feikki oli miehen muistamattomuus, edes vakavasta aivovammasta (saatika lievästä aivotärähdyksestä)ei välttämättä jää muistiaukkoja. jos todella on niin ettei peltonen muista tapahtumasta mitään, kuten kertoo, antaa lääkäri totaalisen urheilukiellon loppuelämäksi, koska tosiaankin kyse on aivovammasta. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, tosin tuskin antaisi haastattelujakaan siinä kunnossa, pelle mikä pelle.

        Eipä ne hertzit paljoa auta, jos sun pää on siellä perseessä...

        Olet varsinainen lääketieteen asiantuntija... NOT!


      • sivusta seurannut
        Osta isompi tv kirjoitti:

        Eipä ne hertzit paljoa auta, jos sun pää on siellä perseessä...

        Olet varsinainen lääketieteen asiantuntija... NOT!

        Alkaa käydä säälittäväksi juttusi.


      • Oikolukija
        sivusta seurannut kirjoitti:

        Alkaa käydä säälittäväksi juttusi.

        Olipa turha kommentti (taas).


    • Tostoi99

      Kaukaloväkivallasta tulee antaa tuntuvat rangaistukset - se on selvää.

      Mutta tämä paljon puhetta herättänyt episodi tapahtui turnauksessa, jossa noudatetaan Jääkiekkoliiton sääntöjä, ei SM-liigan ! Tämä tarkoittaa, että SM-liigalla ei ole mitään oikeutta jakaa rangaistuksia, tapahtuipa jäällä mitä tahanssa tässä ottelussa !

      Jos ja kun SM-liiga rangaistuksia ja sanktioita jakaa, niin ne saadaan kaikki kumoon valittamalla niistä ! Tämä asia on satavarma.

      SM-liiga yrittää nyt kiillotaa omaa kilpeään laittomilla toimilla, naurettavaa !!

      • EIrasismille

        Lisäksi kyse on selkeästi rasismista, vieläpä todella törkeästä rasismista. Tämä ei taatusti pääty tähän, menee euroopan ihmisokeusneuvoston käsiteltäväksi, voi olla että myös kansainvälinen jääkiekkoliitto iif antaa huomautuksen Suomelle rasistisesta toiminnasta.


    • nasu

      Joukkueelle rangaistukset! Turha on yksittäistä pelaajaa rankaista, aivovammainen valmentaja ne käskyt kuitenkin antaa. Toistuvissa tapauksissa joukkue alemmalle sarjatasolle. Kun omistajat alkaa kärsimään, niin satavarmasti homma muuttuu.

    • Kysymys on siitä miten kokonaisuutena halutaan vetää linja lyömiseen kiekossa. Pointti ei ole siinä minkälaisia rangaistuksia pitäisi antaa vaan halutaanko ja hyväksytäänkö kiekossa lyöminen. Nyt se hyväksytään niin suurilta osin että "normaalit" vihellyksen jälkeiset lyömiset käsitellään sisäisesti jne.. Missähän muussa työpaikassa näin on..?

      Tämä muutos vaatisi sen että SM-liigan johto myöntäisi lyömisen kuuluvan lajiin ja pelit olisivat näin ollen K-18 tapahtumia.
      Mutta arvatkaas miksei näin tapahdu...noh, sittenhän olisi ylimmältä taholta tullut myönnytys ja hyväksyntä siihen että jääkiekossa hyväksytään lyöminen joka taas olisi yleisen käsityksen mukaan väärin ja moraalitonta jne.. Eli on kyllä lopulta kiero laji!!
      Sittenhän ei voitaisi myydä edes perhelippuja..surullista..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      96
      9453
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      76
      4917
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      50
      4609
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2388
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1586
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      43
      1420
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      53
      1330
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1286
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1262
    10. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      47
      1249
    Aihe