Haluan aina välillä laittaa tänne tilannetietoja omasta olotilastani, koska tänne ei kai kovin monet parantuneet ole tulleet raportoimaan. En muista millä nimimerkillä olen ennen kirjoittanut, mutta taustana teini-iästä noin viisitoista vuotta kestänyt masennus. Olen kokeillut lääkkeitä toisten perään, joista ei ole ollut mitään apua. Olen käynyt monenlaisessa terapiassa, joka nyt on hiukan valottanut taustoja, mutta ei niistäkään mitään isompaa apua ole ollut.
Olin jo aivan luopunut toivosta, olin usein itsemurhan partaalla. Eräs erittäin kovia kokenut ihminen kertoi minulle muutama vuosi sitten kuinka meditointi on häntä auttanut masennuksesta parantumisesta. Välillä siihen meni usko ja lopetin mutta aloitin sitten onneksi uudestaan. Suosittelen tutustumaan meditointiin/mindfulnessiin/läsnäoloon ja muuhun asiaan liittyvään. Masennus on ollut poissa ainakin vuoden kai (en edes alkuun rekisteröinyt että se oli poissa kun olo alkoi tuntua normaalilta). Nykyään tunnen jopa ihan aitoa iloa! Jos jota kuta kiinnostaa niin voin suositella kirjallisuutta!
Olin jo aivan luopunut toivosta, olin usein itsemurhan partaalla. Eräs erittäin kovia kokenut ihminen kertoi minulle muutama vuosi sitten kuinka meditointi on häntä auttanut masennuksesta parantumisesta. Välillä siihen meni usko ja lopetin mutta aloitin sitten onneksi uudestaan. Suosittelen tutustumaan meditointiin/mindfulnessiin/läsnäoloon ja muuhun asiaan liittyvään. Masennus on ollut poissa ainakin vuoden kai (en edes alkuun rekisteröinyt että se oli poissa kun olo alkoi tuntua normaalilta). Nykyään tunnen jopa ihan aitoa iloa! Jos jota kuta kiinnostaa niin voin suositella kirjallisuutta!
Vastaukset 19
Vanhimmat
mun pitäisi tappaa itseni
Kliinisestä depressiosta ei voi koskaan parantua. Alakuloisuudesta tai elämänkriiseihin liittyvästä surun/menetyksen aiheuttamasta väliaikaisesta mielialan laskusta, joka ei tarkoita masennusta eli depressiota sen sijaan voi.
Ai niin ja PS en minäkään alkuun uskonut että näin vakavaan sairauteen olis noin helppo hoitokeino :).
Lisään edelliseen vielä sen, että ainut masennusta lievittävä hoitokeino mahdollisimman kevyen lääkityksen rinnalla ovat ymmärtävät saman kokeneet vertaiset, joiden kanssa kokemuksia jakamalla on mahdollista yrittää pilkkoa hiukan pienempiin osiin sitä tuskaa, mitä elämän varrella on joutunut ilman omaa syytään kokemaan.
Viiteentoista vuoteen on mahtunut monenlaista elämäntilannetta. Kyllä minullekin oli lääkäri ihan diagnosoinut kliinisen depression. En kokenut alakuloa vaan sairastin vaikeaa masennusta. Olen yrittänyt itsemurhaa muutaman kerran.
Moikka! Kerro ihmeessä kirja vinkkejä ja esim ryhmiä, kävitkö sellaisissa?
Kiitti!
Todella typerä ja läpinäkyvä aloitus, näin voin sanoa meditaatiota vuosia harrastaneena, kliininen depressio ei poistu meditaation keinoin todellakaan.
Aiheesta on erilaisia omakohtaisia kojemuksia eri ihmisillä, joten jos sulle ei toimi niin voi harmi.
Ap, itselleni eivät toimi lääkkeet ja terapia tekee jotain muttei 'paranna'. Eniten helpotusta on tuonut tietoisen läsnäolon harjoittelu, hypnoosi ym.
Laitatko kirja- ym. vinkkejä mitkä sulle toimineet?
Masennuksesta ei parannuta, siitä kuntoudutaan. elämämasennuksen jälkeen ei ole sama kuin ennen masennusta.
itse olen vielä kroonisen masennuksen vakavan vaiheen keskellä.
Niin siis en ole kertaakaan aloituksessani sanonut mitään miten teidän muiden tulisi tehdä että älkää nyt hikeentykö :). Ajattelin vain että se saattaisi jota kuta kiinnostaa, että joku on parantunut pitkäaikaisesta vakavasta masennuksesta. Ja juurikin muutama vuosi sitten olisin reagoinut ihan samalla tavalla kuin monet muut kun en uskonut enää mihinkään apuun kun ne perinteiset eivät minulle tuoneet minkäänlaista apua. Mutta kun yksi sellainen ihminen, joka oli myös pitkään elänyt vakavan masennuksen kanssa kertoi omasta paranemisestaan minulle se ei vain voinut mennä ohi korvien. So don’t panic, en ole viemässä teiltä mitään pois :)!
Niille jota kiinnosti se kirjallisuus – olen tutustunut moneen eri kirjoittajaan ja vaikka asia on periaattessa sama, jolle kulle natsaa eri kuin toiselle. Ja jotkut kirjoittajat ohjaavat varsinaiseen meditointiin ja toiset opastavat läsnäoloon. Aloitin lukemaan Eckhart Tollea, joka kirjottaa läsnäolosta. Se kun on itsekin kärsinyt vakavasta masennuksesta niin jotenkin varsinkin alussa se tuntui omalta. Jon Kabat-Zinn on kirjoittanut hyvin mindfulnessista. Nykyään olen lukenut Adyashanti-nimisen miehen kirjoituksia. Hän ei puhu meditoinnista mutta taas läsnäolosta. Hirveästi on kyllä luettavaa kun alkaa penkomaan.
Kävin myös alkuun aloittelijoille tarkoitetuissa buddhisti meditaatioryhmissä. Siinä pääsi hyvin alkuun, mutta en käy enää ryhmissä vaan meditoin ihan itsekseni ja harjoitan mindfulnessia tilanteessa kuin tilanteessa. Jos asut siis paikkakunnalla, jossa pääsee ryhmään niin suosittelen. Siellä kun voi kysellä ohjaajalta, mikä helpottaa kovasti alkuun.
Muuten teille epäilijöille vielä että katsahtakaa tuonne tuoreimpien (psykologian) tutkimusten suunnalle meditoinnin vaikutuksesta mielenterveyteen :)…
Tsemppiä kaikille tasapuolisesti!
Olet nähtävästi niin tyhmä, ettei sinulle kannata kirjoittaa tänne enää mitään.
Jossain vaiheessa ehkä löydät jostain jonkun kirjan, jossa kliinisestä depressiosta kertovat saavat vihdoin sinut ymmärtämään kuinka naiiveja tänne lähettämäsi kommenttisi masennusta sairastavia kohtaan ovat olleet.
Miksi ihmiset laittavat miinuksia sellaiselle, joka auliisti tulee tänne kertomaan parantumisestaan? Haluaisin kuulla enemmän parantuneiden vinkkejä ja kertomuksia. Se toisi toivoa omaankin tilanteeseen. Juuri nyt on vaikea uskoa, että voisin koskaan parantua tästä, koska olen ollut lapsesta asti masentunut, enkä edes tiedä, millaista on olla normaali. Tietääkö, onko kukaan pitkäaikaisesti masentunut ikinä parantunut masennuksestaan? Jos on, niin millä keinoin?
Niin, miksiköhän tällä palstalla ammutaan alas jos joku kertoo omasta edistymisestään ja paranemisestaan? Olisiko, ettei tarvitse 'laskea irti'. Depressiosta.
Itse laskisin jos osaisin. Mutta haluaisin osata. Tämä itsemurhan partaalla notkuminen ei aivan vastaa käsitystäni Elämästä. (juttelen VAIN omia juttujani tässä, ei siis syytä hermostua endogeeniset, unipolaariset depishenkilöt etc.)
Niin siis kyllä mä kuitenkin arvasin että jotkut saattavat kokea aloitukseni ärsyttävänä. Ainakin mun oma identiteettini oli hyvin syvästi masennukseen sidoksissa. Olin kovassa ristiriidassa halun parantua ja oman identiteetin menetyksen kanssa. Pakko oli vain kuitenkin päästää irti, koska muuten olisin arkussa jo.
Sanoin yhdessä postauksessani että hoitomuotona tämä on helppo. Tarkoitan sillä sitä että tekniikka on helppo ja sehän se vaikeus onkin kun ihmisen mieli ei halua hyväksyä jotain niin helppoa. Me haluamme ratkoa ongelmia ja pelkkä paikallaan hiljaa olo on monille meistä ihan tuskaa. Itselle aloitus oli hirveän vaikeaa kun piti vihdoin kohdata se hirmuinen julmuri, joka omien aivojeni sisällä asui joka hakkuin minut lyttyyn päivä toisensa jälkeen. Mutta kerros toisensa jälkeen olen päässyt lähemmäksi onnellisuutta kunnes lopulta huomasin etten tunne enää oloani ollenkaan masentuneeksi vaan ihmeen kevyeksi.
Ja omat ajatuksethan sitten ovat se paras sabotööri tässä hommassa. Sieltä tulee varmasti niitä “en minä osaa” ja “ei tämä mitään auta” tyyppisiä ajatuksia vaikka kuinka. Mutta nekin ovat vain ajatuksia.
Lasken ainakin itseni ainakin pitkäaikaismasentuneiden joukkoon kun minulla se kesti viisitoista vuotta. Toivotaan että tulee muitakin esiiin jotka ovat parantuneet. Taitavat vain monet unohtaa koko asian kun paranevat. Itse teen vapaaehtoistyötä masentuneitten kanssa vielä nykyäänkin niin asia pysyy itsellä pinnalla.
Kuinka parannut ykköstyypin diabeteksesta tai parkinsonin taudista? Meditoimalla?
Viestisi miinustetaan koska kaikki näkevät tarkoitusperiesi lävitse.
Toivottavasti kukaan depressiota sairastava ei koskaan joudu tekemisiin kanssasi.
"minulla se kesti viisitoista vuotta" ja sitten paranin yllättäen, näin voi myös parantua esim. syövästä, ms-taudista, aivohalvauksesta, diabeteksesta, skitsofreniasta, psyykoosista sekä insestistä
huohhh
Minä luen myös mielelläni parantuneista tai edes toipumaan päin olevista pitkäaikaisesti masentuneista. Jotain toivoa olisi jostain pakko löytää. Kirja "Masennuksesta minuuteen" oli muuten hyvä lukukokemus, mutta siinä masennusta sairastavalla naisella pysyi maalaaminen koko masennuksen ajan henkireikänä. Itse en pysty mihinkään tuollaiseen; jos joku pyytäisi piirtämään jotain, vetäisin varmaan mustaa viivaa ja siinä kaikki. Pää on ihan tyhjä.
Mitä ap olet mieltä siitä, kun tuo mindfullness herätti kovastikin toivoa jossakin vaiheessa, niin suureksi pettymyksekseni kirjassa todettiin, että kliinisesti masentuneen ei tule tehdä harjoituksia. Että ohjelma on tarkoitettu toistuvan masennuksen masennuskausien ehkäisyyn. Mistä syvästi ja jatkuvasti masentunut sitten voisi lähteä liikkeelle?