Fretin omistajat kertokaa! Täytyykö fretille hankkia häkki, jos eläin osaa käydä hiekkalaatikolla? Eli siis voiko fretti olla asunnossa samalla tavalla kuin kissa ja koira? Voiko fretin jättää useammaksi tunniksi asuntoon irti niin, että ihmisiä ei ole paikalla? Haaveilen fretistä, mutta en haluaisi sulkea sellaista eläintä häkkiin...
Vastaukset 9
- Rosa
Riippumatta siitä osaako Fretti käydä hiekkalaatikolla itse en sulkisi sitä ikinä häkkiin, enkä ymmärrä ihmisiä jotka niin tekevät. Häkki on hyvä nukkkumapaikka ja monet fretit pitävät siitä todella paljon kun sinne on vapaa pääsy myös ulos milloin haluaa. Itse pidän tulevan frettini vapaana kokoasunnossa, mutta täysin vapaana pidettäessä pitää muistaa tehdä siitä täysin turvallinen ympäristö fretille, jottei ikäviä tapaturmia tapahdu kuten esimerkiksi suolitukos, tippuminen korkealta tai juuttuminen pieneen koloon joka on jäänyt tukkimatta. Toinen todella hyvä vaihtoehto on oma frettihuone, joka on ihan vaan freteille ja sisustettu niiden tarpeiden mukaisesti. Omasta huoneesta Frettien tulisi päästä kumminkin jaloittelemaan muualle asuntoon, koska ne ovat todella uteliaita eläimiä ja niiden tulisi saada osallistua perheen arkeen täysivaltaisina jäseninä. omaa huonetta en suosittele mikäli on vain yksi Fretti, koska se varmasti tuntee olonsa yksinäiseksi ja eristetyksi muusta perheestä. Itselläni ei ainakaan olisi sydäntä sulkea pientä yksinäistä frettiä eri huoneeseen yöksi.
- kokemuksella
Joo, ja jos fretilla on oma huone, osta huoneeseen teräsovi, koska fretti raapi sen pilalle. Muista kivilattiat. Kokemuksella.
- Anonyymi
Olen hakimmassa frettiä ja ajattelin häkkiä kun olen koulussa
- myös kokemuksella
Taitaapi frettisi olla melko tylsistynyt jos oven raapii piloille.
Meillä oviaukossa n. 1m korkea portti, fretti näkee muualle ja me fretit hyvin. Usein myös muovinen lattiamatto on hyvä alusta, laminaatti tai parketti saattaa kärsiä fretit pissoista..- kokemuksella
Hän ei viihty yhtään omassa huonessa. Raapiminen alkaa välittömästi. Se halua aina olla vapana. Huom. huone on 19m2. Kohtalaisen kokoinen.
- myös kokemuksella
Ei se huoneen koko siitä kivaa tee, vaan ne aktiviteetit mitä huoneessa on/jos on.
- kokemuksella
On kiipeily telineitä ja leluja. Pehmusteita ja tyynyjä. Hyllyjä ja kaappeja. Joka paikka se saa mennä, mutta kun se halua itse päättä missä se nyt nukkuu.
- Syanidi
Ketjun aloittajalle ja muillekin. Tässä frettiblogissa kerrotaan elämästä kahden tyttöfretin kanssa, jotka elävät koko asunnossa vapaana eivätkä varmaan edes ole häkkiä nähneetkään. Fretit ovat sisäsiistejä eivätkä pure, ovat leikkisiä, seurallisia, iloisia ja onnellisia saadessaan olla koko ajan vapaana mukana perheen arjessa ja osallistua talon puuhiin. Fretti ei missään nimessä ole häkkieläin tai sinne kuulu oli se sitten sisäsiisti tai ei. Useimmat, SFL ry:n virallisilta kasvattajilta ostetut fretit ovat laatikkosiistejä jo uuteen kotiin muuttaessaan, vaikka opetus uudessa kodissa jatkuukin.
Frettiblogin osoite on siis www.taskuvarkaani.blogspot.com
- Anonyymi
fretti ei saa olla häkissä vaan mieluiten omassa huoneessa koska fretit stressaantuu ja kuolee
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.171143Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke56939Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63923- 52839
- 51751
- 61715
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍82692Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le37650- 80636
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29586