Laitetaanpas taas keskustelunaloitusta Suomen ehdottomasti vilkkaimmalle keskustelupalstalle... Jos saisin edes pari vastausta.
Eli siis, miten olette löytäneet oman genrenne? Onko se ollut prosessi vai itsestään selvyys? Kirjoitatteko aina samaa genreä vai vaihteletteko? Onko oma genre aina automaattisesti se, mitä aivan kuin itsestään, ilman puristamista, kirjoittaa?
Minulla on aivan selkeäksi noussut eräs tyylilaji. Siitä kun kirjoitan, lähtevät " sanat lentoon " ja ideoita on loputtomiin. Mielikuvitusta riittää ja kirjoittaminen on tuottaa paljon tyydytystä. Ongelmana on ehkä liika kriittisyys. Mietin, että pitäisikö kirjoittaa jotenkin "älyllisempää"? Dekkareita, omaelämän kertaa, yhteiskuntakritiikkiä? Ei kerta kaikkiaan. Voiko siis luottaa siihen, että jos osuu jokin tyylilaji prikuilleen, niin se se sitten on ja kiinnostaa myös mahdollisia lukijoita?
Eli siis, miten olette löytäneet oman genrenne? Onko se ollut prosessi vai itsestään selvyys? Kirjoitatteko aina samaa genreä vai vaihteletteko? Onko oma genre aina automaattisesti se, mitä aivan kuin itsestään, ilman puristamista, kirjoittaa?
Minulla on aivan selkeäksi noussut eräs tyylilaji. Siitä kun kirjoitan, lähtevät " sanat lentoon " ja ideoita on loputtomiin. Mielikuvitusta riittää ja kirjoittaminen on tuottaa paljon tyydytystä. Ongelmana on ehkä liika kriittisyys. Mietin, että pitäisikö kirjoittaa jotenkin "älyllisempää"? Dekkareita, omaelämän kertaa, yhteiskuntakritiikkiä? Ei kerta kaikkiaan. Voiko siis luottaa siihen, että jos osuu jokin tyylilaji prikuilleen, niin se se sitten on ja kiinnostaa myös mahdollisia lukijoita?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Omani olen löytänyt kirjoittamalla, kokeilemalla kirjoittaessa (lähinnä todetakseni kaikki ne, mitkä eivät toimi) - ja lukemalla kirjallisuutta, jota lukiessa olen tajunnut että "just näin, näin minäkin haluan kirjoittaa".
Kyllä oman tyylin löytäminen on mahdollista yksinkin, mutta lukemalla (enkä ole edes mikään "täytyy lukea paljon osatakseen kirjoittaa" -ihminen, sillä minusta se ei pidä paikkaansa) voi tutustua eri tyylilajeihin ja eri tapoihin kirjoittaa ja havainnollistaa maailmaa ja käsitellä teemoja. Sen löytämiseen yksin menisi ikuisuus, joten siinä mielessä lukeminen kyllä auttaa.
Mutta se mikä tuntuu omimmalta, luultavasti on sitten oikea. Mutta sitähän se ei takaa, että ketään kiinnostaisi, missä vaiheessa pitää miettiä kumpi on tärkeää: se että on itse tyytyväinen vai se, että se julkaistua. Joillakin onnistuu molemmat ja se on hienoa. Useammalla luultavasti ei.
Kiitos Nico. Kurjaa on tämä kirjoittajan elämä, kun heittelet romaaneja pöytälaatikkoon, koska tuskin ketään enää kiinnostaa ne lajit, joista itse kirjoitan. Mä oon aina lukenut todella paljon. Elämänkertoja, romeeneja, dekkareita, klassikkoja.... Kyllähän niistä aukeaa se ainakin, mikä ei ole omaa.
No, huonompiakin harrastuksia on kuin pöytälaatikkokirjoittaminen. Esim ööö no dokaus tai päällään seisonta.
Genrehän voi ainojen mukana myös muuttua, eikö niin?
Siis aikojen
Mitä sitten kirjoitat, jos epäilet, ettei ketään kiinnostaisi?
Minultako kysyit?
Tarkoitin sillä, ettei kiinnosta, lähinnä kustantajia. Joita ei tunnu liiemmin kiinnostavan muu kuin mitä on tehty ennenkin: dekkarit, julkkisten kirjoittamat kirjat, historialliset romaanit, chick-lit. Tämä mielipide ei perustu vain sille, etteivät ne (nyyh, nyyh) julkaise minun kirjaani vaan myös sille, etten muista ihan heti lukeneeni mitään sellaista kotimaista älykästä kirjaa, joka olisi tehnyt vaikutuksen henkilökuvauksellaan ja tematiikallaan ja jäänyt tätä kautta mieleen niin kuin moni amerikkalainen romaani on jäänyt.
Kyllä se minulla on muuttunut, mutta sekin on ihan normaalia kypsymistä: nuorena ulkokohtaista fantasiaa, pari kolmekymppisenä kliinistä dekkaria ja nyt sitten pian nelikymppisenä subjektiivista navankaivelua. Eikä siis oman navan vaan päähenkilön ja maailman napojen.
Tämä viimeisin on ehdottomasti omin tyylini ja olen tyytyväinen sen viimein löydettyäni siitäkin huolimatta, ettei se ketään kiinnosta. Olen löytänyt itseni (kirjoittajana) ja se kai on lähtökohtaisesti se, mihin pitää ihmisenä pyrkiä. Siihen nähden pitäisi pystyä suhtautumaan olkiaan kohauttaen siihen, jos se ei esimerkiksi kustantajia tai kirjallista maailmaa hetkauta.
Joskus siinä onnistuu. Viime aikoina enenevissä määrin, mutta lankeemisia tulee. Mutta sen tiedän, että en aio enää kirjoittaa sellaista, mihin en itse usko tai mikä ei minua kiinnosta (minun tapauksessani esimerkiksi dekkareita), vaikka se tarkoittaisi sitten sitä, että en koskaan julkaise mitään.
Olen löytänyt oman genreni, siksi vakiintui pitkälle sama kirjallisuudenlaji jota itsekin luen mieluiten. Pitkään taistelin sitä vastaan ja olin sitä mieltä ettei moisen genren kirjoittaminen kannata (ainakaan taloudellisesti). Jossain vaiheessa sitten ymmärsin että tuskin tulen muutenkaan ikinä kirjoitttamaan mitään taloudellisesti menestyksekästä, joten miksi en kirjoittaisi sitä mistä itse pidän.
Itse asiassa kehittyäkseni kirjoittajana minun pitäisi ehkä kokeilla muitakin genrejä sekä tekstilajeja. Muuten sitä jää liian helposti kiertämään sitä yhtä ainoata pistettä ja eihän suurin osa kirjoista muutenkaan mitään puhtaita genrekirjoja ole, vaan piirteitä löytyy monista kirjallisuuden lajeista.