Vanhempien BI ukkomiesten salattu elämä

Itse olen tätä homon ominaisuudessa seurannut jo jonkin aikaa ja ajattelin pistää hieman ajatuksia tänne, josko tästä saataisiin keskustelua aikaiseksi.

Mitä historiaa muistelen, niin eikös homous ollut aikoinaan kovinkin tuomittavaa? Monet varmaan olisivat valinneet kumppaninsa kovin toisin, jos olisi ollut mahdollista tehdä se valinta nuorempana. Sitä mahdollisuutta ei vaan ollut, joten ympäristö tavallaan päätti puolestasi, että menet naimisiin ja otat sen duunin sieltä läheiseltä tehtaalta, koska talous tiukalla. Pidettiin, ja pidetään edelleen kulissia ja voidaan pahoin.

Nyt kun sitten olisi mahdollista rohkeammin toteuttaa itseään niin talous ei anna myöden. Jos mietitään 2 vanhemman ihmisen taloutta esim. Helsingissä niin surullinen fakta on että siitä kaapista ulostulosta seuraa todennäköisesti avioero. Otetaan esim. kaksio jossain 09 alueen lähiössä. Asunnosta saa, mitä 200ke ja kun se jaetaan kahdella niin eipä siinä ole kummoisia eväitä kahden tavallisen duunari-eläkeläsen / vanhemman ihmisen omaa omistuskotia perustaa. Ja monikaan kun ei vuokralle tahdo, niin ollaan vaan tottumuksesta yhdessä.

Näistä asetelmista sitten seuraa puskaseksiä, noloja iskuyrityksiä uimahalleissa ja valehtelun kierrettä joka voi myös ilmetä alkoholismina.

En minä suoralta kädeltä näitä pervoiksi tuomitse. Ennemminkin olosuhteiden uhreiksi. Siinä on sitten tavallinen homo polttamasa näppejään jos moiseen erehtyy sekaantumaan. Surullista, niin surullista. Mitä on muut mieltä asiasta?
1191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Veikkaanpa, että kautta koko historian vain hyvin hyvin harva ihminen on pystynyt elämään "vapaasti". Olosuhteet ovat aina pakottaneet meitä valintaan, niin on ollut aina ja aina tulee olemaan. Sen verran olosuhteet kuitenkin ovat muuttuneet (ainakin ajoittain) että "yleinen ilmapiiri" on joskus suvaitsevampaa ja avarakatseisempaa kuin johonkin toiseen aikaan. Olosuhteet ovat myös kiinni paikasta. Pienellä paikkakunnalla ei välttämättä hyväksytä kaikkea samalla tavalla kuin suuressa kaupungissa.

Kaikkein merkittävin ja tärkein "olosuhde" meillä jokaisella on kuitenkin omassa mielessämme. Tyydymmekö siihen mitä meillä on vai tavoittelemmeko jotain vähän enemmän tai vähän parempaa.

Ja loppujen lopuksi: mikään ei muutu ellemme me muutu ja muuta maailmaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olosuhdekaappi kirjoitti:

Itse olen tätä homon ominaisuudessa seurannut jo jonkin aikaa ja ajattelin pistää hieman ajatuksia tänne, josko tästä saataisiin keskustelua aikaiseksi.

Mitä historiaa muistelen, niin eikös homous ollut aikoinaan kovinkin tuomittavaa? Monet varmaan olisivat valinneet kumppaninsa kovin toisin, jos olisi ollut mahdollista tehdä se valinta nuorempana. Sitä mahdollisuutta ei vaan ollut, joten ympäristö tavallaan päätti puolestasi, että menet naimisiin ja otat sen duunin sieltä läheiseltä tehtaalta, koska talous tiukalla. Pidettiin, ja pidetään edelleen kulissia ja voidaan pahoin.

Nyt kun sitten olisi mahdollista rohkeammin toteuttaa itseään niin talous ei anna myöden. Jos mietitään 2 vanhemman ihmisen taloutta esim. Helsingissä niin surullinen fakta on että siitä kaapista ulostulosta seuraa todennäköisesti avioero. Otetaan esim. kaksio jossain 09 alueen lähiössä. Asunnosta saa, mitä 200ke ja kun se jaetaan kahdella niin eipä siinä ole kummoisia eväitä kahden tavallisen duunari-eläkeläsen / vanhemman ihmisen omaa omistuskotia perustaa. Ja monikaan kun ei vuokralle tahdo, niin ollaan vaan tottumuksesta yhdessä.

Näistä asetelmista sitten seuraa puskaseksiä, noloja iskuyrityksiä uimahalleissa ja valehtelun kierrettä joka voi myös ilmetä alkoholismina.

En minä suoralta kädeltä näitä pervoiksi tuomitse. Ennemminkin olosuhteiden uhreiksi. Siinä on sitten tavallinen homo polttamasa näppejään jos moiseen erehtyy sekaantumaan. Surullista, niin surullista. Mitä on muut mieltä asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu