Hei vain!
Olen '96 vuonna syntynyt tyttönen joka sairastaa paniikkihäiriötä. Ensimmäinen kohtaus tuli yllättäin bilsan tunnilla lukiossa. Äkkiä alkoi sydän tykyttää epäsäännölisesti; nopeasti, äkkiä hitaasti ja välillä tuntui että jäi lyönti tai pari välistä. Sitä tietysti säikähdin jolloin henkeä alkoi ahdistaa niin paljon että kurkussa tuntui olevan pala. Samalla käsistä lähti tunto, ne hikosivat, suuta alkoi kuivata ja alkoi huimaamaan. Näkökin tuntui sumenevan vähän väliä ja olo oli sellainen "apua haluan nopeasti terkkarille tai jotain". Kestin kuitenkin kymmenisen minuuttia ennenkuin tunti loppui ja soitin kotia että nyt tuntuu tältä ja mitä teen. En uskaltanut lähteä mopolla liikenteeseen kun sama oireilu jatkui vain. Menin sitten terkkarilla täysin paniikin vallassa. Minulta katsottiin verenpaine, hempparit ja veren sokeri. Kaikki ok. Pulssikin rauhoittui pikkuhiljaan kun sain olla luotettavan terkkarin silmien alla. Lopuksi minut lähetettiin sydänfilmiin. Kaikki ok.. Puhuin lääkärille sen jälkeen ja hän epäili oireitani paniikkihäiriön oireiksi. Jouduin olemaan seurannassa puolisen tuntia kun olo tuntui taas pahenevan. Lähdin kuitenkin kotia.. Sama kohtaus jatkui pari päivää kunnes se tuntui niin kamalan pahalle että soitin melkein itkien äidille että nyt on päästävä lekurille. Mentiin päivistykseen eikä vikoja ollut missään. Kilpirauhasetkin olivat ok. Minulle sanottiin että se on paniikkihäiriö.. Noh nyt olen elänyt näiden häiriöiden kanssa kolmisen viikkoa. Melkein päivittäin, ainakun menen kouluun, pelottaa että tulee kohtaus ja pyörryn ja kuolen. Se siinä onkin että kuuntelen liikaa itseäni kohtauksen aikana ja kuolemakin kokoajan kummittelee mielessä kun sydän tykyttää epänormaalisti. Joskus saan rauhoitettua kohtaukset ja joskus taas ne riistäytyvät käsistä niin että on pakko poistua tunnilta ja mennä puhumaan terkkarille.. Mulle vakuutellaan kokoajan että sydämessä ei ole vikaa ja tuskin onkaan kun ahdistus pahentaa vain asiaani. Olen nyt yrittänyt varailla aikaa terapeutille mutta jonkun aikaan menee että saan ajan. Lääkkeitä en ole vielä suostunut käyttämään vaikka niitä ehdoteltiin jo vähän silloin ekalla kerralla kun asiaani tutkittiin. Viimeksi tänään illalla tuli niin paha kohtaus että kehoni alkoi täristä ja kuuntelin kokoajan epäsäänöllistä sykettä. Se pahenti asiaa ja alkoi huimata. Välillä tulee myös sellaisia tuntemuksia että olen tulossa hulluksi psykoksi. Stressaan nyt liikaa lukiota; tunnen kokoajan itseni sellaiseksi etten osaa eikä jaksa keskittyä opiskeluun.. Aina lukioon mentäessä ajattelen "ei taas kuitenkin se kohtaus tulee" Ja silloin pärähtää kohtaus päälle. Vanhempani meinasivat että minun pitää pian lopettaa lukio jos ei ala paranemaan nämä asiat..
Kerron kokemuksiani vieläkin pahasti vaivaavasta kohtauksista. Tarvitsen apua. Haluan keskustella ja saada neuvoja.
Olen '96 vuonna syntynyt tyttönen joka sairastaa paniikkihäiriötä. Ensimmäinen kohtaus tuli yllättäin bilsan tunnilla lukiossa. Äkkiä alkoi sydän tykyttää epäsäännölisesti; nopeasti, äkkiä hitaasti ja välillä tuntui että jäi lyönti tai pari välistä. Sitä tietysti säikähdin jolloin henkeä alkoi ahdistaa niin paljon että kurkussa tuntui olevan pala. Samalla käsistä lähti tunto, ne hikosivat, suuta alkoi kuivata ja alkoi huimaamaan. Näkökin tuntui sumenevan vähän väliä ja olo oli sellainen "apua haluan nopeasti terkkarille tai jotain". Kestin kuitenkin kymmenisen minuuttia ennenkuin tunti loppui ja soitin kotia että nyt tuntuu tältä ja mitä teen. En uskaltanut lähteä mopolla liikenteeseen kun sama oireilu jatkui vain. Menin sitten terkkarilla täysin paniikin vallassa. Minulta katsottiin verenpaine, hempparit ja veren sokeri. Kaikki ok. Pulssikin rauhoittui pikkuhiljaan kun sain olla luotettavan terkkarin silmien alla. Lopuksi minut lähetettiin sydänfilmiin. Kaikki ok.. Puhuin lääkärille sen jälkeen ja hän epäili oireitani paniikkihäiriön oireiksi. Jouduin olemaan seurannassa puolisen tuntia kun olo tuntui taas pahenevan. Lähdin kuitenkin kotia.. Sama kohtaus jatkui pari päivää kunnes se tuntui niin kamalan pahalle että soitin melkein itkien äidille että nyt on päästävä lekurille. Mentiin päivistykseen eikä vikoja ollut missään. Kilpirauhasetkin olivat ok. Minulle sanottiin että se on paniikkihäiriö.. Noh nyt olen elänyt näiden häiriöiden kanssa kolmisen viikkoa. Melkein päivittäin, ainakun menen kouluun, pelottaa että tulee kohtaus ja pyörryn ja kuolen. Se siinä onkin että kuuntelen liikaa itseäni kohtauksen aikana ja kuolemakin kokoajan kummittelee mielessä kun sydän tykyttää epänormaalisti. Joskus saan rauhoitettua kohtaukset ja joskus taas ne riistäytyvät käsistä niin että on pakko poistua tunnilta ja mennä puhumaan terkkarille.. Mulle vakuutellaan kokoajan että sydämessä ei ole vikaa ja tuskin onkaan kun ahdistus pahentaa vain asiaani. Olen nyt yrittänyt varailla aikaa terapeutille mutta jonkun aikaan menee että saan ajan. Lääkkeitä en ole vielä suostunut käyttämään vaikka niitä ehdoteltiin jo vähän silloin ekalla kerralla kun asiaani tutkittiin. Viimeksi tänään illalla tuli niin paha kohtaus että kehoni alkoi täristä ja kuuntelin kokoajan epäsäänöllistä sykettä. Se pahenti asiaa ja alkoi huimata. Välillä tulee myös sellaisia tuntemuksia että olen tulossa hulluksi psykoksi. Stressaan nyt liikaa lukiota; tunnen kokoajan itseni sellaiseksi etten osaa eikä jaksa keskittyä opiskeluun.. Aina lukioon mentäessä ajattelen "ei taas kuitenkin se kohtaus tulee" Ja silloin pärähtää kohtaus päälle. Vanhempani meinasivat että minun pitää pian lopettaa lukio jos ei ala paranemaan nämä asiat..
Kerron kokemuksiani vieläkin pahasti vaivaavasta kohtauksista. Tarvitsen apua. Haluan keskustella ja saada neuvoja.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Terve!
Minä on 95- vuonna syntynyt poika, ja olen onneksi parantunut paniikkihäiriöstäni. Ensimmäinen kohtaus tuli joulukuussa 2010 ja sitä kesti 2011 kesäkuuhun saakka. Minulla on jäänyt todella paha ja pelottava kuva noista ajoista.
Ensimmäinen kohtaus tuli illalla, kun menin nukkumaan ehkä siinä 23.30 maissa, ja kohtaus kesti ainakin yö yhteen saakka! Ennen sitä kohtausta, tuli jotenkin levoton olo ja piti kokoajan esim. tyynyä käännellä ja sitten yhtä'kkiä silmissä pimeni hetkeksi ja sydän alkoi hakata ja ihan kuin henki olisi salpaantanut, samoin huimasi.
Tärisin vielä kohtauksen jälkeen ja pelkäsin, mitä minulle tapahtuu. EN tiennyt että se on paniikkikohtaus. Tammikuussa sitten menin lääkäriin, joka kertoi, että on paniikkihäiriö, laittoi myös EKG sydänfilmeihin ja verikokeisiin. Sydämessä ei mitään vikaa ja veriarvot täydelliset. Lisäksi sain lähetteen neurologille, ja minulle tehtiin uni EEG. Sain myös opamox lääkkeen, jota otin aina puolikkaan jos kohtaus tuli ja aluksi otin myös 1/4 ennen nukkumaanmenoa.
Mainittakoon vielä, että kuljin sen jälkeen ehkä neljä kertaa koululääkärin luona ja kaksi kertaa psykologin luona juttelemassa ja miettimässä tilannetta. Koska paljastui, ettei kyseessä ole niinkään vakavaa (eli ei mitään sydänvikaa tms) niin ymmärsin, ettei ole niinkään hätää. Kannattaa ajatella asiaa ja yrittää rauhoittaa itsensä sillä.
Minulle tuli mm. ylihengitys ja huimaus kohtauksia vielä ehkä kolme kuukautta tuon jälkeenkin! Kannattaa hengittää syvään, hieroa niskoja ja avata suutaan ja haukkoa henkeä hieman. Jos ylihengität, ota paperipussi ja hengitä siihen parikymmentä kertaa. Minulla on onneksi kaikki oireet hävinneet, tärkeintä on tiedostaa itselle ettei ole hätää. Sinunkin tapauksessa, jos olet varma ettei sinulla ole muita sairauksia, voit olla huoletta!!!
Kannattaa myös jutella luotettavan aikuisen kanssa asiasta. Onneksi parannuin, ja sinä parannut myös varmasti pian! Ja älä stressaa lukiota, pysähdy paikoillesi ja mieti tilannetta. Ja kuten lääkärini sanoi: älä kuuntele liikaa itseäsi, eli älä välitä jos sydän pomppii! Mutta tietysti, kannattaa käydä sydänfilmissä ennen tuota. Ja kannattaa nauttia paljon vitamiineja ja juoda vettä ainakin litra päivässä! Huomasin heti, kun aloin juomaan vettä kunnolla, että oireet alkoivat helpottua. Kuulemma magnesium on hyväksi sydämelle, joten aloin silloin nauttimaan sitä.
Voimia ja jaksamisia!!!
Kiitos kun kerroit omasta kokemuksestasi! Aina auttaa kun saa lukea toisten kokemuksia. Mutta pitää sitä yrittää jaksaa elää tämän sairauksen kanssa ja yrittää saada 'lukiokammo' pois. Toivottavasti tulevat terapiat tulisi auttamaan.. Millainen tämä lääkkesi oli ja millä tavalla vaikutti?
Mulla on IHAN samanlainen tarina kuin aloittajaviestissä. Paniikkikohtauksia tuli voimakkaina ja usein koulussa, jonka seurauksena jäin lukion kakkosen lopulla sairaslomalle, sain lääkkeet (cipralex) jnejne. siitä ajasta en muista oikeastaan mitään, kun vaan sen että nukuin koko ajan ja oli outo olo. kesän olin töissä ja kaikki oli ok. syksyllä kun piti mennä takaisin kouluun niin siitä ei tullut mitään ja vieläkin oon siinä tilanteessa että lukio on kesken, vaikka muut samanikäiset valmistunut jo.
En vaan pystynyt olemaan siellä tunneilla. Luokkahuone on suljettu tila 75 minuutiksi, ja se alkoi ahdistaa. Nykyään Joissain muissakin tilanteissa joista ei pääse "karkuun" tulee vieläkin joskus kohtauksia. Lääkkeet lopetin kyllä vuosi sitten, kun en kokenut saavani niistä mitään hyötyä, oudon tunteen vain.
Mut toivottavasti sä selviät, pääset käymään terapeutilla (mulla ainakin terapiasta sain paljon vastauksia ja tukea) ja hyvä et pystyt puhuu vanhemmilles, se helpottaa tosi paljon jos ne ymmärtää. ja sit vinkkinä noihin sydämentykytyksiin.. kun tunnet että se on alkamassa, nii HENGITÄ tosi hitaasti ja rauhallisesti ja koita ajatella jotain ihan muuta kun sitä sydäntä. Tota pitää opetella ennenkun oppii hallitsee niitä tykytyksiä. Ja propral-lääkettä sain niihin kanssa et lääkärin kanssa varmaan pitää keskustella niistä.
Ja koulusta sen verran, että se voi tuntua mahdottomalta, mutta kun kerrot opettajille tilanteestasi niin ne varmasti ymmärtää jos sun pitää päästä luokasta välillä pois. Toivottavasti saisit lukion käytyy, tee vaikka mahd. paljon itsenäisiä kursseja:)
Tässä kirjoittaa tuo 95 syntynyt, kysyit siitä lääkkeestä. Eli Opamox nimistä, otin alkuun viikon ajan puolikkaan ennen kun menin nukkumaan, sitten jos tuli kohtauksia otin aina neljäsosan heti kohtauksen aikana ja jos oli joku paha tilaisuus esim. jossa ollaan suljetussa tilassa, niin neljäsosa tabletista silloinkin.
Lääkkeitä ei tietenkään kannata käyttäää paljoa. Tuo Opamox rauhoittaa, mutta ei sinänsä väsytä, ellet ota koko tablettia. Se häivyttää jännistystä ja lieventää pelkoa.
Tuo hengitys on todellakin tärkeä osa kohtausta, muista silloin vetää henkeä oikein kunnolla ja rauhoitella mieltä. Kyllä se siitä!
Hyvää päivänjatkoa sinne!!
Hei!
Olen 23-vuotias ja minullakin on paniikkihäiriö. Minulla on siihen lääkkeet, joita olen käyttänyt kesän ajan. Kohtaukset menevät nyt nopeammin ohi eivätkä ne ole kovin voimakkaita, eikä niitä tule niin helposti. Välillä on kuitenkin ahdistava olo... Lääkkeeni nimi on Escitalopram actavis.
Voisit kysyä lääkäriltä aluksi Propralia, se auttaa sydämen tykytykseen. Minulla on ollut sitä kolme vuotta, ja aluksi käytin sitä vain muutamia kertoja vuodessa jos sain kohtauksen tai jos oli vaikka esitelmä tulossa. Nykyään käytän vähän useammin, koska kohtauksiakin on useammin. Se helpottaa fyysisiä oireita.
Terapiasta tai keskusteluista voi olla apua. Itsekin suunnittelen meneväni juttelemaan yliopiston lääkärille, jos vaikka pääsisin psykologin juttusille.
Näiden lisäksi voit kokeilla muitakin keinoja.
- kerro paniikkihäiriöstä kavereille ja vaikka opettajillekin. Se voi helpottaa.
- kun tunnet, että kohtaus on tulossa, keskity hengitykseen. Hengitä hitaasti ja kun keuhkot ovat tyhjät, pidä vähän taukoa ennen kuin hengität sisään. Näin et ala hengittää liian nopeasti. Minulla se on auttanut joskus.
- mieti kivoja ja rauhallisia asioita, kun alkaa jännittää tai pelottaa, että tuleeko se kohtaus. Katsele vaikka maisemia tai muistele jotakin laulua tai elokuvaa.
PS. Stressi voi lisätä niitä kohtauksia, joten ota rauhallisesti. Muista vapaa-aika ja rentoutuminen, pidä viikonloppuisin kunnolla vapaata.
Kiitos teille kaikille kannustuksesta ja muusta. :) nykyään syön tuota Propralia tykytyksiin ja kyllä tuo tuntuu auttavan ainakin siihen vaivaan vaikka välillä se tykytys tuntuu muttei niin pahasti että häiritsee. Mua meinaa vaan nyt vähän huimailla ja pistellä rintakehään mutta eiköhän nuo ole ihan ph'n oireita. Eniten häiritsee tuo huimaaminen vaan.. Kuvittelen taas varmaan liikoja ja mietin liikoja jos se nyt lisää huimausta. Yhessä vaiheessa en pystynyt syömään neljään päivään mitään ja olo muuttu tosi kurjaksi. Kävin ekgssäkin toisen kerran eikä ollut silloinkaan vikaa. Jotenkin en osaa rentoutua ja uskoa kun sydän alkaa käymään kieroksilla. Nyt olen pystynyt olemaan lukiossakin pari päivää ihan ookoosti.
Opiskelen amiksessa ja mulla esiintyy juuri opiskeluympäristössä paniikki- ja ahdistusoireita. Syy näihin luultavasti on, enkä syö lääkkeitä oireisiin. Onneksi eivät vaivaa kohtauksina koko ajan, mutta jättävät hyvin herkästi pelot uusista oireista ja levottomuuden koko kehoon. Nytkin edessä olisi tehtävänä kertoa opettajalle oireista että hän ymmärtäisi jatkossa jos opiskelukuntoni romahtaa.
Eniten mua pelottaa oireissa juuri se, etten muka saisi näyttää niitä muille luokkakavereille ja koen erityisesti heidät jonkinlaiseksi uhaksi kohtauksen ollessa päällä. Pelottaa se että luokkakaverit huomaa ettei mulla oo kaikki silloin kunnossa. Viimeksi koin myös opettajan puhuttelun mua kohtaan uhkaavana. Kaikenlisäks ala on vähän semmonen erikoislaatuinen, etteivät mitkään mielenterveysongelmat oikein sovi noihin kuvioihin. Ja pelot vaivaavat aika paljon opiskelujen etenemistä normaaliin tahtiin muiden kanssa.