KAUPUNKILAISTEN KÄSI MAALAISTEN

Siinä provosoiva otsiko , joka on käänteinen takavuosien hokemasta : "maalaisten käsi on kaupunkilaisten taskussa " Nyt tälle sloganille ei varmasti löydy isää eikä äitiä. Tosin Lintonen kyllä syksyllä -05 linjasi sosiaalidemokraattien suhtautumista maalaisiin ja maanviljelyyn. Sen viesti oli kyllä samansuuntainen.
Unionissa vietettyjen vuosien aikana on käynyt niin, että sen tuomat hyödyt eivät ole jakautuneet tasaisesti kaikille suomalaisille. MTT:n Taloustutkimuksen mukaan koko yhteiskunta on saanut jäsenyyden ansiosta hyvinvointivoittoa viime vuosina 500 - 700 miljoonaa euroa.
Yhteiskunnan hyvinvointia on mitattu ulos talonpojan kukkarosta. Taloustutkimus on arvioinut tuottajien menettäneen hyvinvointitappioina saman verran, sen suuruudeksi on kertynyt nyt 570 - 600 miljoonaa euroa vuodessa.
Taloustutkimuksen mukaan maatalouden tulot ovat laskeneet ja kiintein hinnoin laskettuna,ne ovat yhä kolmanneksen alhaisemmat kuin 10 vuotta aikaisemmin. Ruoan hinta EU-aikana on noussut, mutta muita kuluttajahintoja hitaammin. Se on nyt reaalisesti alhaisempi kuin ensimmäisenä EU-vuonna -95.
Nykyaikana jokainen aikaansa seuraava ihminen tietää, miten elintarvikkeen hinta jakautuu eri portaiden (tuottaja, alv, teollisuus, kauppa) kesken. Sitä taustaa vasten hän ymmärtää, että EU-tuet eivät ole turvanneet tuottajan asemaa. Ne ovat menneet elintarvikeketjun muiden osien, teollisuuden , kaupan ja kuluttajan hyväksi.
34203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Ihan yksi lysti kun lehmät lähtee joka tapauksessa. Voin vain todeta että on elämää ilmankin maataloutta.

Äänestä
  • oot aivan oikeessa, mäkin potkasin kantturat muille ja kun spv velvote ohi lähtee pellot, sen jälkeen rupean arskaksi.

    Äänestä

  • ---

    Äänestä

  • näinonloppuuköyhyys kirjoitti:

    oot aivan oikeessa, mäkin potkasin kantturat muille ja kun spv velvote ohi lähtee pellot, sen jälkeen rupean arskaksi.

    Tuo on miehen puhetta, sydäntä oikein lämmittää tuollainen suoraselkäisyys. Töihin vain ja opettelemaan tuleen toimeen omillaan.

    Äänestä

  • Tukia,,,,,,, kirjoitti:

    itkee lihapatojen äädessä

    ---

  • --- kirjoitti:

  • ----

    ----

    Äänestä

  • sossuloinen kirjoitti:

    itkee lihapatojen äädessä

    -----

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    ----

    -----

    Äänestä

---

Äänestä

---

Äänestä
  • ---

    Äänestä

---

Äänestä

---

Äänestä

---

Äänestä

---

Äänestä
  • ei olisi olemassa kaupunkeja eikä kaupunkilaisia ellei olisi maajusseja tuottamassa heille ruokaa

    Äänestä

---

Äänestä

---

Äänestä

---

Äänestä

---

Äänestä

---

Äänestä

---

Äänestä

---

Äänestä

Sitä parempi mitä useampi vähätuottoinen viljelijä päätyy lopettamiseen ja siirtyy tuottavampaan työhön
Se johtaa kansallisen maataloussosiaalituen tarpeen vähenemiseen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

TASKUSSA !!! kirjoitti:

Siinä provosoiva otsiko , joka on käänteinen takavuosien hokemasta : "maalaisten käsi on kaupunkilaisten taskussa " Nyt tälle sloganille ei varmasti löydy isää eikä äitiä. Tosin Lintonen kyllä syksyllä -05 linjasi sosiaalidemokraattien suhtautumista maalaisiin ja maanviljelyyn. Sen viesti oli kyllä samansuuntainen.
Unionissa vietettyjen vuosien aikana on käynyt niin, että sen tuomat hyödyt eivät ole jakautuneet tasaisesti kaikille suomalaisille. MTT:n Taloustutkimuksen mukaan koko yhteiskunta on saanut jäsenyyden ansiosta hyvinvointivoittoa viime vuosina 500 - 700 miljoonaa euroa.
Yhteiskunnan hyvinvointia on mitattu ulos talonpojan kukkarosta. Taloustutkimus on arvioinut tuottajien menettäneen hyvinvointitappioina saman verran, sen suuruudeksi on kertynyt nyt 570 - 600 miljoonaa euroa vuodessa.
Taloustutkimuksen mukaan maatalouden tulot ovat laskeneet ja kiintein hinnoin laskettuna,ne ovat yhä kolmanneksen alhaisemmat kuin 10 vuotta aikaisemmin. Ruoan hinta EU-aikana on noussut, mutta muita kuluttajahintoja hitaammin. Se on nyt reaalisesti alhaisempi kuin ensimmäisenä EU-vuonna -95.
Nykyaikana jokainen aikaansa seuraava ihminen tietää, miten elintarvikkeen hinta jakautuu eri portaiden (tuottaja, alv, teollisuus, kauppa) kesken. Sitä taustaa vasten hän ymmärtää, että EU-tuet eivät ole turvanneet tuottajan asemaa. Ne ovat menneet elintarvikeketjun muiden osien, teollisuuden , kaupan ja kuluttajan hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu