Lääkäriin?

Mikä hitto mulla on. Kokoajan kun hengitän on semmoinen olo, että urheilisin kipeenä eli hengästyttää. Välillä enemmän välillä ei ollenkaan ja sit taas yks kaks alkaa. Samalla pientä nuhaa kokoajan yllä. Nämä oireet alkoivat jo pari viikkoa sitten, ja kävinkin lääkärissä toissa perjantaina (31.8) joka diagnosoi minulle alkavan keuhkoputken tulehduksen johon söin viikon antibioottikuurin. Kuuri loppui viime torstaina. Lisäksi minulle saattaa ihan yhtäkkiä esim. kävellessäni tulla semmoisia huimauskohtauksia eli meinaan pyörtyä. Tämäkin alkoi jo pari viikkoa sitten. Olin Italiassa viime viikon jolloin söin sen kuurin. Auringossa tuntui kans, että olo paheni eli alkoi hengästyttämään/henkeä ahistamaan. Kuumetta minulla ei ole missään vaiheessa ollut. Meinasin, että lähen ryyppäämään, mutta kun otin kaljaa äsken vähäsen, niin samantien rupes enemmän hengästyttää. Tässä vaiheessa tulikin mieleen, että voisiko olla sydänperäistä :S? Kunto on muuten ihan ok, mutta jo portaiden nouseminen saa aikaan sen hengästymisen. Pitäisikö mennä jo huomenna lääkäriin vai varata maanantaina vasta aika?

Niin ja vielä sen verran, että ikää on 21. Tupakoin yhessä vaiheessa aina ryypätessä, mutta sen koitan lopettaa kokonaan. Sillo meni n. 1 aski per baari-ilta, mutta nykyään n. 3-5 savuketta. Sairastan astmaa.

Voisiko olla keuhkoahtaumatauti tai keuhkosyöpä? Keuhkot kyllä kuvattu viime kesäkuun alussa ja puhtaat olivat. Myöskin PEF mittariin puhallan 500-600 L/min
6179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin ja eilen makasin sängylläni, niin laitoin käteni rinnan päälle ja otin kellolla aikaa ja mittasin leposykettäni, niin sydän löi aina välillä epäsäännöllisesti. Ne ovat varmaan lisälyöntejä, kun sydän lyö nopeen lyönnin aina väliin, vaikka tahti olisi muuten kummiskin tasainen?

Äänestä

millä muuten menit sinne ilaliaan.
mene hyväihminen lääkäriin ,
kuulostas ihan vakavalta., tiesithän että lentomatkat ja tupakointi altistaa veritulpille.

Äänestä

Voi olla leuhkoveritulppa juu / keuhkokuumekkin! :/

Sinuna menisin pikapikaa lääkäriin...

Tsemppii!

Äänestä
  • siis keuhkoveritulppa , EI leuhko!!!!! :D

    Äänestä

lentämällä menin. Kävin tänään yksityisellä. Ottivat EKG:n, verikokeet ja keuhkoröntgenkuvan. Kaikki olivat ok/puhtaat. Lääkäri oli keuhkolääkäri. Verikokeessa katottiin myös tulppahomma eli otti jonku trombin? Määräs kortisoni kuurin astmaan ja nosti lääkeannoksia ja sano, että seuraa viikko ja jos ei häviä, niin varaa uusi aika.

Äänestä
  • niin ja siis kortisoni tablettikuurin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


efevefv kirjoitti:

Mikä hitto mulla on. Kokoajan kun hengitän on semmoinen olo, että urheilisin kipeenä eli hengästyttää. Välillä enemmän välillä ei ollenkaan ja sit taas yks kaks alkaa. Samalla pientä nuhaa kokoajan yllä. Nämä oireet alkoivat jo pari viikkoa sitten, ja kävinkin lääkärissä toissa perjantaina (31.8) joka diagnosoi minulle alkavan keuhkoputken tulehduksen johon söin viikon antibioottikuurin. Kuuri loppui viime torstaina. Lisäksi minulle saattaa ihan yhtäkkiä esim. kävellessäni tulla semmoisia huimauskohtauksia eli meinaan pyörtyä. Tämäkin alkoi jo pari viikkoa sitten. Olin Italiassa viime viikon jolloin söin sen kuurin. Auringossa tuntui kans, että olo paheni eli alkoi hengästyttämään/henkeä ahistamaan. Kuumetta minulla ei ole missään vaiheessa ollut. Meinasin, että lähen ryyppäämään, mutta kun otin kaljaa äsken vähäsen, niin samantien rupes enemmän hengästyttää. Tässä vaiheessa tulikin mieleen, että voisiko olla sydänperäistä :S? Kunto on muuten ihan ok, mutta jo portaiden nouseminen saa aikaan sen hengästymisen. Pitäisikö mennä jo huomenna lääkäriin vai varata maanantaina vasta aika?

Niin ja vielä sen verran, että ikää on 21. Tupakoin yhessä vaiheessa aina ryypätessä, mutta sen koitan lopettaa kokonaan. Sillo meni n. 1 aski per baari-ilta, mutta nykyään n. 3-5 savuketta. Sairastan astmaa.

Voisiko olla keuhkoahtaumatauti tai keuhkosyöpä? Keuhkot kyllä kuvattu viime kesäkuun alussa ja puhtaat olivat. Myöskin PEF mittariin puhallan 500-600 L/min

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu