Olen siis keksinyt uuden, vallankumouksellisen tekniikan ruokailemiselle. Se tulee syrjäyttämään perinteiset, vanhanaikaiset ruokailutottumukset.
Uusi mullistava syöntitekniikkani perustuu rummutuksessani käyttämääni vokaalitekniikkaan. Eli siihen AEIO –tekniikkaan, josta kohistaan rumpalipiireissä hyvin äänettömästi ja jota ei kateuden takia haluta kehua.
Koen tosin olevani neliraajainen, mutta kansanomaistaksani tekniikkaani on minun varmasti syytä keskittyä vain yläraajojen hallinnan ohjeisiin. Eli AO –tekniikkaan.
Kutsun ruokailuvälineitäni ambisetikseni ja se koostuu kahdesta haarukasta ja veitsestä. 1 Haarukka ja 1 veitsi kutakin kättä kohden.
Vasen käsi on A ja oikea käsi on O. Vasemmanpuoleinen haarukka on U, oikeanpuoleinen Ö. Vasemmanpuoleinen veitsi on Y, oikean Ä. Näin pystyn saamaan vokaaliyhdistelmät kaikille neljälle ruokailuvälineelleni, jotka ovat pöydässä.
Ehkäpä selvennän tarkoitusperiäni esimerkein.
Edessäni on ruokalautanen täynnä syömiskelpoista ruokaa, esim. jauhelihapihvi kokoperunoilla kastikkeen kera. Uuden mullistavan tekniikkani myötä voin tarttua ruoka-annokseen ajatellen vokaaleja AU ja OY, joka on perinteinen tapa syödä, eli siis haarukka vasemmassa kädessä ja veitsi oikeassa. Mutta koska ruokailuvälineet ovat minulle ambisetti niin voin syödä myös yhdistelmillä AY ja OU tai halutessani AY ja OÄ tai AU ja OÖ jne. Ajattelutapani ja –tekniikkani on vallankumouksellista.
Olen levittänyt uutta ruokailutekniikkaani eri gastronomiafoorumeille, mutta vastakaikua en ole pahemmin saanut. Joko viestini on poistettu tai niitä ei ole huomioitu. Kyse on varmasti siitä, että luomani syömistekniikka on ainutlaatuinen maailmassa ja kateuden ja uudenoppimisen vastustuksen takia tekniikkani leviäminen on hidasta. Se, että tekniikkaani ei ole kommentoitu johtuu ihailusta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mikke on hullu.
Late Lapista. SSSS Ry!
No, eipä tuo ole mikke lainkaan, vaan paljon häntäkin hullumpi tapaus.
Kuinka joku voisi olla mikkeä hullumpi? Vahtaa varmaan nytkin jotakin vitun kaivoja peläten, että hallitus varastaa ja myy pohjavetemme.