Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Keskikoko verrattavissa keskipalkkaan.

Suomessakin taitaa keskipalkka olla sellaiset 3 500e/kk. Silti suurin osa hankkii sellaiset 2 300e/kk. Samaa voisi ajatella kikkeleistäkin. Keskikoko sen 14cm suurin osa olisi oltava 10 cm pelejä?

Lisää jorinaa:
Kaupassa käydessä voi päätellä onko omalla kylällä jättikullisia asukkaita. Omassa lähikaupassa näin ainakin poisto tuotteena olevan very large kondomit.Täällä ei asu yhtään tummaihoista miestä onko sattumaa kun menekkiä ei ole.

Isku vinkki:
Siinä olisikin testausta onko koolla väliä saisiko kassaneidin sänkyyn ostamalla XLL kumeja.
892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

jo kokokin palkaan kaukaa poikaparka haet esimerkkiä ota aamu lääkkeesi.

Äänestä

Siis hommahan on niin, että raha ja esim. hieno auto ei tee onnelliseksi, vaan päinvastoin. Myöskään iso kyrpä ei tee autuaaksi, varsinkaan jos ei ole iso kuin omissa luuloissa.
Joku voi olla tahalleen köyhä rahallisesti, vaikka onkin uhrauksensa (työttömyys tvs.) takia rikas henkisesti. Ei minulla rahaa ole, mutta kaikkea muuta on kyllä, kun itse teen ja on aikaa hankkia halvalla laatua.
Olisihan se kiva kun olisi iso mulkku (siis tosi iso joku 20cm) ja sellainen oikein erottuva ja näyttävä suhteessa kroppaan. Mutta kun ei ole niin ei ole.
Itselläni on perus temmi, mutta olen miettinyt josko raaskisi luopua hyvästä ruuasta, leivästä ja muista elämännautinnoista ja laihduttaa - kompensoida sitä normipenistä kroppaansa pienentämällä. En usko että sillä isolla koolla naiselle on merkitystä, mutta olisihan sillä helpompi naida vaikka raskaana olevaa naista ja ei tarvisi miettiä että mitähän se nyt tästä ajattelee! Voisi vain painaa kylmänviileesti pohjaan ja katsella sitä tuskaista ilmettä. Toisaalta jos kauhea leka on, niin paksuna olevaa naista painaessa saattaisi vielä enempi kolkutella mielessä se lapsi polonen, kenen naaman ohi mulkku lipuu tai osuu jopa päälakeen. Hyi helvetti!

Mutta tällaista ajatuksenjuoksua näin sunnuntaina samaan aikaan kuin lestat aloittelee seuroja täällä Oulussa!

Äänestä

Sanoin kerran yhdelle hoidolle suihin oton yhteydessä että menisköhän peniksen suurennusleikkaukseen,tämä vastasi että mihkä meinaisit sen sitte työntää,et ainakaan muhun....

Äänestä
  • Niin. Miksi sanoit niin, kun sullahan on helvetillnen raaja muutenkin? Vai olisiko niin, että sulla on normipeli ja olet vain mitannut väärin? Huonossa itseluottamuksessa ja kulliisi epävarmana mittasit väärin? ;)
    Tuollanen kaljapullon kokoinen lerssi on jo navetan Liekki-sonnillakin harvinainen näky!

    Uskon, ettet ole naista saanut ikinä ja tuskin tulet saamaankaan...

    Äänestä

  • amuuuuuuuammuuu kirjoitti:

    Niin. Miksi sanoit niin, kun sullahan on helvetillnen raaja muutenkin? Vai olisiko niin, että sulla on normipeli ja olet vain mitannut väärin? Huonossa itseluottamuksessa ja kulliisi epävarmana mittasit väärin? ;)
    Tuollanen kaljapullon kokoinen lerssi on jo navetan Liekki-sonnillakin harvinainen näky!

    Uskon, ettet ole naista saanut ikinä ja tuskin tulet saamaankaan...

    Kun ei muija meinannut muuten kehua noin kookasta peliä, niin hänen piti muuten "huijata" naikkonen kommentoimaan kulliaan tolla tavalla.

    Äänestä

vaikutus heti.Leikkaa mitasta pois viisisentiä kasvaa heti kaksikympiseksi

Äänestä

Status: Työtön.

Peniksen pituus: 17cm.

Äänestä

Siksi mediaani on parempi, varsinkin tulotilastoissa. Keskiarvoa kun nostaa ne miljoonatulot, joita saa tosi harva.

Sitä voisi verrata siihen että jollain olisi 5 metrin kyrpä, jo nousee tutkimuksen keskimitta vaikka suurimmalla osalla on 14 senttinen. Mediaanipituus (koko jota suurempi on 50%:lla) = 14.3 cm (http://keskustelu.suomi24.fi/node/10887621)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9631555 kirjoitti:

Suomessakin taitaa keskipalkka olla sellaiset 3 500e/kk. Silti suurin osa hankkii sellaiset 2 300e/kk. Samaa voisi ajatella kikkeleistäkin. Keskikoko sen 14cm suurin osa olisi oltava 10 cm pelejä?

Lisää jorinaa:
Kaupassa käydessä voi päätellä onko omalla kylällä jättikullisia asukkaita. Omassa lähikaupassa näin ainakin poisto tuotteena olevan very large kondomit.Täällä ei asu yhtään tummaihoista miestä onko sattumaa kun menekkiä ei ole.

Isku vinkki:
Siinä olisikin testausta onko koolla väliä saisiko kassaneidin sänkyyn ostamalla XLL kumeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu